A/N:
hei ihanat <3
nyt saatte piiiiitkän luvun pitkästä aikaa! kiitos kaikista kommenteista edelliseen lukuun, hitto te ootte kyllä ihania. mä rakastan lukea teidän viestejä ja reaktioita ja kauniita sanoja ja se on ehdottomasti mun päivittäinen kohokohta, ku tuun tänne lukemaan mitä ootte tällä kertaa laittanu ;_; ilman teidän kommentteja mä en jaksais kirjottaa ollenkaan, ne antaa mulle niin paljon motivaatiota tuottaa mun pään sisällä olevat juonikiemurat tekstin muotoon ja julkasta ne teidän iloksi <3 on ihan parasta nähdä, miten me eletään yhdessä tätä tarinaa ja miten innoissaan te ootte aina uudesta luvusta!
jatkakaa kommentointia ja toivottavasti tykkäätte tästä luvusta. tää on vähän kevyempää höpsöttelyä tällä kertaa :-) ihanaa sunnuntaita ja tsemppiä tulevalle viikolle <3
xx
sweetener22
— v i l l e —
Maanantaiaamuna mä olin täynnä energiaa.
Mä olin herännyt normaalin puoli kasin sijaan jo puoli seitsemältä, mä olin jopa siivonnut (eli raivannut mun huoneen lattian esiin kaikesta paskasta) ja ehtinyt jopa miettiä mitä mä laittaisin kouluun mun päälle, vaikka yleensä mä menin sillä mikä ensimmäisenä osui käteen. Mä vaan innostuin, kun mä löysin mun koulupöydän alta muiden sinne eksyneiden pyykkien seasta sellaisen ihan sairaan coolin tummanharmaan farkkuliivin, minkä mä olin luullut kadottaneeni. Se oli ollut joskus iskän, siis tyyliin joskus ennen sen murrosikää, kun sen yläselkä oli vielä mahtunut siihen. Mä olin niin kapea, että mulle se taas oli vähän iso, mutta mä rakastin sitä. Se oli täynnä mun ja iskän lempibändien hihamerkkejä, mitä iskä oli ysärillä silittänyt kankaaseen kiinni ja mun lisäämät merkit oli kiinni hakaneuloilla. Siitä löytyi KISS:iä ja Skid Rowta ja Aerosmithiä ja jopa Sex Pistolsia, mutta mun ultimaattiset suosikit, eli Mötley Crüe ja gunnarit oli paraatipaikoillaan rintataskujen kohdalla.
Se oli ihan helvetin cool. Kaikki vintage oli helvetin cool.
Mä vedin mustat pillit jalkaani ja heitin farkkuliivin mustan t-paidan päälle ja lopuksi katsoin itseäni peilistä. Vittu mä näytin siistiltä. Jos mulla olisi ollut nämä vaatteet eilen, kun mä olin Oonan seurassa, mä olisin ollut helvetisti itsevarmempi ja se olisi nyt täällä. Se olisi tullut meille ja nukkunut toisenkin yön mun vieressä.
No okei, tuskin olisi, kun sen piti päästä tarkistamaan olihan sen isä kunnossa, mutta mä tykkäsinkin valehdella itselleni.
Mun suurin ongelma eilisellä ei tosiaan ollut mun tylsä asuvalinta, vaan se helvetillinen krapula. Mä olin darrassa huonoin mahdollinen versio itsestäni, mä stressasin ja pelkäsin jatkuvalla syötöllä sitä, että milloin mun pitäisi taas mennä laattaamaan. Sen takia mä en koskaan vetänyt perseitä, kun mä pelkäsin seuraavan päivän oloja liikaa, mutta lauantaina mä vaan pimahdin. Jos Elisa olisi kertonut mulle ajoissa, että ketkä sen kämpillä vietti aikaa, mä en olisi juonut niin paljon.
Koska siksihän mä juuri join niin paljon. Mä join, koska mä luulin Oonan feidanneen mut.
"Ville! Nyt ylös! Kello on kohta puoli!"
"Joo joo", huusin seinän takana huhuilevalle äidille ja kaivoin puhtaat sukat kaapista.
"Mitä? Ootko sä jo hereillä?"
"Joo joo", sanoin uudestaan, äiti huokasi oven takana ja lopulta tuli sisään. Sen ilme venähti, kun se näki mut keskellä huonetta valmiina lähtöön sen sijaan, että mä olisin maannut meritähtenä sängyllä kuolavana poskella ja se olisi joutunut repimään poikansa sängystä ylös.
Se nyt oli aikalailla se kaava, millä sen arkiaamut normaalisti lähti käyntiin, joten tottakai se odotti sitä näkyä. Nyt se toljotti mua oven raosta käsi suunsa edessä, pehmeät hippihousut jalassaan ja vaalea tukka tuhannen solmussa ja hypähti ilmaan.
"Mä en kestä!!!"
"No mitä sä et nyt kestä?"
"Sitä, että mun poika on niin komea!" äiti hehkutti ja otti oikeudekseen tulla mun luokse pörröttämään mun hiuksia. Se tarttui mua olkapäistä kiinni ja katsoi mua, sen silmät oli ihan kyynelissä. "Niin ihana, mun pieni rokkipoika, voi taivas", se niiskaisi.
"Mitä helvettiä äiti?" mä nauroin, vaikka mä olin kyllä ihan tottunut Kati Sirénin tunteiden kirjoon. Vaikka se oli maailman onnellisin ja tyytyväisin ihminen, niin se saattoi silti itkeä päivän aikana joku sata kertaa. Joskus ihan vaan tajutakseen kuinka onnekas se oli ja joskus siksi, että luontodokkarissa oli pingviinivauva, joka oli muita pienempi eikä osannut olla isompien pingviinikaverien seurassa.
Sellainen Kati Sirén nyt vaan oli.
"Oot siivonnu sun huonettakin", äiti sanoi ja pyyhkäisi kosteaa poskeaan. "Voi rakas lapsi", se niiskaisi ja halasi mua.
Siihenkin mä olin tottunut. Äiti saattoi halata mua monta kertaa päivässä, kun se saattoi vaan yhtäkkiä kesken jauhelihan paiston tajuta rakastavansa sen perhettä niin paljon.
Se oli kyllä hölmö.
"Voi rakas äiti", mä virnistin takaisin ja äiti taas kyynelehti.
"Oon niin onnellinen susta ja ylpeä ja aaaaa", äiti huokaili ja katseli kattoon ja heilutteli käsiään kosteiden silmiensä edessä. "Tänään perheillallinen, teen jotain ihanaa ruokaa ja soitan Elisan tänne, voi luoja mulla on ikävä sitä tyttöä! Miksi sen piti muuttaa pois? Älä sä muuta ikinä", se höpötti suu vaahdossa ja mä nyökkäilin.
"En muuta", vastasin, vaikka tottakai mä muuttaisin joskus pois. Äiti tiesi sen, tottakai, mutta se ei vaan kestäisi kuulla sitä mun suusta nyt, kun se oli tuossa tunnemyllerryksessä.
Se kyllä oli aina.
Mä en pystynyt ymmärtämään miten Elisa oli ikinä saanut kerrottua äidille, että se oli löytänyt asunnon ja muuttaisi pois.
"Mee syömään aamupalaa, siellä on jugurttia ja tein ihan ite mysliä eilen illalla, se kyllä vähän palo mutta ihan hyvää siitä tuli. Laitoin sitä Elisalle lasipurkkiin, niin saa sitten syödä hyvää aamupalaa, kun ei se muuten syö aamiaista. Ihme juttu sekin", äiti selitti samalla, kun se otti mun huoneen nurkasta syliinsä kasan pyykkejä, jotka mä olin siihen saanut siivottua. Vielä lähtiessään se kehui mua reippaaksi ja mahtavaksi ja vielä kerran komeaksi ja mun piti melkein työntää se ulos mun huoneesta.
Sen siitä sai, kun on ainoa kakara tässä taloudessa.
***
Mä haaveilin jo kesälomasta matkalla kouluun, kun aurinko paistoi niin lämpimästi takaraivoon. Mä rakastin kesää ihan helvetisti, mä rakastin olla lomalla ja chillata ilman huolen häivää ja tehdä kaikkea siistiä, valvoa öitä ja seikkailla. Me oltiin Jessen kanssa vietetty ihan mielettömiä kesiä ja mulla oli semmoinen kutina, että tästä kesästä tulisi paras kaikista.
Eilinen darra oli näköjään enää pelkkä muisto vain, kun mä huomasin haaveilevani kylmästä bissestä jossain nurtsilla. Ei siitä ollut edes vuorokautta vielä kulunut, kun mä olin vannottanut itselleni, etten juo enää ikinä.
Röökipaikalla oli ruuhkaa, kun mä saavuin koulun pihaan. Se uusi jätkä veteli tiuhaan tahtiin sauhuja ja kukas muukaan sen seurana oli, kuin Henna Himberg, joka kikatteli sen käsipuolessa kuin mielipuoli.
"Moro!" mä moikkasin niitä ja ne käänsi katseensa muhun.
"Moi! Oho! Siisti asu!" Henna hihkaisi. "Onko toi uus?" se kysyi ja oletin sen tarkoittavan mun liiviä.
"Vintagea", mä vastasin sytyttäessäni omaa tupakkaani. "Lukion bileistä vissiin selviydytty? Oliko hauskaa?" mä kyselin, ehkä ennemminkin Antonilta. Mua kiinnosti mitä se oli tykännyt meidän lukion bileistä ja no, mun oli myönnettävä, että mua myös vähän kiinnosti miten sen ja Saaran illanvietto oli mennyt, mutta Anton pysyi vaiti. Henna sen sijaan alkoi samantien pälpättää ja mä kaduin syvästi koko kysymystä.
"Ihan sikahauskaa!" Henna huudahti. "Kun te lähitte pois, me tanssittiin tyttöjen kaa pöydillä, mä olin opetellu yhen latinobiisin koreografian ja kaikki katto mua ja kehu ihan sikana! Yks abiluokan jätkä sano, että mun pitäis hakee johonkin tanssiopistoon, kun mä oon niin taitava", se selitti innoissaan ja mä nyökkäilin vaikuttuneen näköisenä, vaikka en mä kyllä ollut juurikaan vaikuttunut.
Ei Henna ollut mikään tanssija, olinhan mä nähnyt sen tanssivan. Se kyllä osasi keikuttaa persettään muita vasten ja varmasti osaisi antaa ihan vaikuttavan sylitanssin, mutta mikään Beyoncé se ei kuitenkaan ollut.
Mä olin myös katsonut ihan liikaa kpop-livevetoja viime aikoina, että se nosti riman aika korkealle, kun puhutaan tanssimisesta. Pelkkä perseen keikutus ei koskaan onnistuisi tekemään muhun yhtä suurta vaikutusta.
"Ens kerralla ette luovuta niin aikasin", Henna sanoi ja heilautti vaaleita hiuksiaan, kun se kääntyi katsomaan Antonia. Se oli seisoskellut ihan hiljaa koko röökinsä ajan ja mä mietin olikohan sen treffit Saaran kanssa menneet pieleen, kun se oli niin vaisu. Mä olisin halunnut kysyä, mutta en mä viitsinyt Hennan kuullen sanoa mitään. Jos Henna tietäisi, että sillä oli Saara Kantolan kaltainen valioyksilö sen vastustajana, se eliminoisi sen pois pelistä keinolla millä hyvänsä.
Ei mennyt kauaa, kun Anton otti pari askelta röökipaikalta poispäin.
"Meen jo sisää, pitää hoitaa pari juttuu. Näkyillää", Anton sanoi ilmeettömästi, mä nyökkäsin sille ja Henna mutristi suutaan surullisena, mutta Anton ei edes vilkaissut sitä päin. Kun se oli mennyt, Henna sytytti uuden röökin ja huokaisi.
"Vittu se on ihana", se huokaili nojaillessaan roskakatoksen seinään. "Aivan vitun ihana, just tollanen hiljanen bad boy."
Mä kurtistin kulmiani. Anton ei kyllä ollut hiljainen ollenkaan, se puhui ainakin mun seurassa harvinaisen paljon ja mua ihmetytti suuresti, miten Henna oli saanut siitä hiljaisen kuvan.
"Niin, tai sit sitä ei vaan kiinnostanu jutella sun kanssa", vastasin vetäessäni viimeiset hatsit ja nakkasin tumpin seinän vieressä olevaan peltiämpäriin.
"Sillä on vaan joku synkkä menneisyys, josta se ei oo valmis vielä puhumaan", Henna kertoi tietävänä. "Kyllä se vielä alkaa puhua, ku mä oon vähän lämmitelly sitä."
Joopa joo, ihan varmasti.
"Mun pitää käydä ostaa jotain, millä mä voin vähä härnätä sitä", Henna mietti seuraavaksi. "Joku mikä ei oo niin ilmiselvä, mut silti erottuva juttu, niinku esimerkiks joku karkki. Lakritsapiippu vaikka", se pohti ja mä katsoin sitä kuin se olisi häiriintynyt.
Olihan se kyllä vähän häiriintynyt.
"Siis sä meinaat hurmata sen lakritsapiipulla?"
"Urpo!" Henna kivahti. "Mä tarvin tietysti jonku syyn, että voin mennä sen luo. Leikin vaikka, etten saa sitä käärepaperia auki ja sit se avaa sen mulle ja tottakai se haluaa maistaa sitä, se on kuitenkin lakritsia, ja sit me syödään sitä niinku Kaunotar ja Kulkuri spagettia ja lopuks pussataan kiihkeesti keskellä käytävää ja kaikki on kateellisia", Henna haaveili.
"Helvetin hieno plääni", mä naurahdin. Lakritsapiippu oli ehkä epäromanttisin ja epäseksikkäin ruoka siihen touhuun ja mua nauratti pelkkä ajatus niistä syömässä samaa lakupiippua hampaat mustina.
"Ootko sä mustasukkanen?" Henna kysyi ja mä pärskähdin.
"Joo, ihan vitun mustasukkanen", mä vastasin niin sarkastisesti kuin ikinä kykenin. "Miten mä voisin olla? Eihän se kattonu suhun päinkään äsken."
"Se vaan esittää vaikeesti tavoteltavaa", Henna sanoi tietävänä. "Mä nään sen läpi, se yrittää ajaa mut hulluks."
Sitä mä epäilin vahvasti. Sitäkin.
"Ootko nyt ihan varma?" kysyin kiusallani ja Henna katsoi mua kauhistuneena. Mä vaan kohotin kulmiani ja työnsin kädet farkkujen taskuihin.
"No öö? Kato mua", Henna sanoi ja yritti katseellaan viestittää mulle, kuinka upea se oli. Siis olihan se helvetin kuuma mimmi, olihan sillä pitkät vaaleat hiukset ja siniset silmät ja upea kroppa ja tietynlaista tyylitajua ja kynnet ja ripset aina mintissä, mutta sitä ulkokuorta ei valitettavasti enää nähnyt, kun siihen tutustui. Se oli läpimätä sisältä ja sen takia sen ulkonäkökin oli mädäntynyt mun silmissä.
Enkä mä tosiaan ollut ainoa, joka näki sen niin.
Kun multa ei irronnut minkäänlaista reaktiota suuntaan tai toiseen, Henna huokaisi ärtyneenä ja heitti puoliksi poltetun tupakkansa ämpäriin ja alkoi tehdä lähtöä koulun oville päin. Se käännähti selin muhun ja asetti kätensä hitaasti lanteelleen ihan tahallaan, että mä katsoisin sen persettä.
Ja mähän katsoin, ihan vahingossa, ja Henna kääntyi sillä sekunnilla ja mä jäin kiinni.
"Hah! Tiesin, et sä katot", se hymähti tyytyväisenä. Vittu mua vitutti. Se teki sen ihan tahallaan.
"Vahingossa", vastasin kaivaessani tupakka-askia farkkuliivin rintataskusta. Päivän paras rööki oli mennyt pilalle, mun oli pakko saada uusi mahdollisuus pelastaa tämä aamu. Mä halusin sen mun aamuisen energian ja hyvän fiiliksen takaisin.
"Niin varmaan", Henna naurahti. "Kelpas silti sulle ihan hyvin sillon viime vuonna", se virnisti perään, se söi mua katseellaan ja mä melkein tukehduin savuun.
Mua oksetti, kun se puhui noin. Mua oksetti, että se muisti jokaikisen panonsa ja kaikista eniten mua oksetti, että mä olin yksi niistä.
"Kipitä nyt vittuun siitä", mä tuhahdin, mutta Henna ei ollut moksiskaan. Se itseasiassa kääntyi kannoillaan ja tuli mun luokse, ihan liian lähelle, se hivutti kätensä mun röökiä pitelevälle kädelle ja imaisi siitä savut, jotka se puhalsi hitaasti mun naamaan.
"Millon susta on tullu noin seksikäs?" se kysyi pää kallellaan. "Komentelet ja kiusottelet tollee", se härnäsi hymy huulillaan ja mä pudistelin päätäni.
"En mä mitään kiusottele, vaan mä yksinkertasesti haluan, että sä meet nyt vittuun siitä", mä sanoin suoraan, mutta edes suora puhe ei lannistanut Henna Himbergiä.
"Niin varmaan", se hihitteli.
Vastustelu antoi sille vaan lisäbuustia.
"Ihan sama", mä huokasin. Mun toinenkin rööki oli pilalla, eikä Henna suostuisi lähtemään ennen mua, joten mä nakkasin puoliksi poltetun tupakan menemään ja marssin vittuuntuneena koulun ovista sisään.
Hitto mua ärsytti.
Henna oikeasti kuvitteli aina kaikkien esittävän vaikeasti tavoiteltavaa, jos jätkää ei vaan kiinnostanut sen lähentelyt. Se oli tottunut saamaan kaiken mitä se ikinä halusi, sen korvat käänsi sanan ei sanoiksi älä lopeta ja mä tasan tiesin, että se vielä joskus joutuisi vaikeuksiin sen takia.
Toivottavasti se sitten viimeistään oppisi.
Tuntia odotellessa mä yritin soittaa Elisalle ja infota sitä hyvissä ajoin perheillallisesta, mutta ei se vastannut mulle, joten mä tekstasin seuraavaksi Jesselle, että missä helvetissä sekin nyt taas kuppasi. Se oli aina myöhässä silloin kun mulla oli tärkeää asiaa. Mä olisin halunnut kertoa sille Oonasta, että me vihdoin ja viimein suudeltiin ja vieläpä kahdesti, mä olisin halunnut kertoa jollekin, jotta se olisi edes vähän realisoitunut mulle itsellenikin.
Mä en vaan voinut uskoa, että niin tapahtui oikeasti.
Mä olin odottanut sitä niin kauan, monta vuotta, ja siinä ajassa mun odotukset oli kohonneet helvetin korkeaksi ja siitä huolimatta ne ylittyi. Oona oli aivan sairaan ihana ja mä olisin vaan halunnut olla sen kanssa kokoajan, olisin halunnut tekstata sille miten kivaa mulla oli sen seurassa ja miten vitun ihastunut mä olin siihen.
En mä kuitenkaan uskaltanut tekstata sille, etten mä vaan olisi liian päällekäyvä. Siksi mä olisin halunnut edes puhua siitä mun parhaalle kaverille, mutta kun mä pääsin tunnille, Jesse vastasi mun viestiin. Se oli kuulemma niin koomassa, että se tulisi vasta ruokatunnille kouluun.
Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä kouluun.
Sairaan tylsää.
— e l i s a —
Mä heräsin aamulla siihen, kun mun puhelin soi, mutta hereille mä havahduin vasta tajutessani, että mun toinen käsi oli aivan täysin puutunut. Mä ehdin käydä kaikki kauhuskenaariot läpi ja hyvä etten mä soittanut ambulanssia itselleni, sillä hetken mä olin satavarma, että mun käsi oli yön aikana lähtenyt irti, mutta ei se ollutkaan irronnut. Se oli puutunut sen takia, että Even pää retkotti mun käteni päällä.
Me oltiin nukahdettu mun sohvalle.
Eve tuhisi mun kainalossa, sen kasvot oli niin lähellä, että mä näin sen nenää koristavat haaleat pisamat ja pitkät tummat ripset. Sen kauniin oliivi-ihon, jossa oli eilisen meikin jäljiltä pienenpientä hilettä, joka kimalteli sen poskilla auringon paistaessa sälekaihtimien välistä sen kasvoille. Jos toisen tuijottaminen ei olisi niin friikkiä, niin mä oikeasti voisin vaan makoilla tässä katselemassa sitä.
Se oli niin jumalaisen kaunis ihminen.
Mä vilkaisin keittiön suuntaan ja onneksi uuni oli sentään pois päältä. Mä en tiennyt miten, olinko mä itse sammuttanut sen unissakävellessäni vai Eve, mutta ainakaan me ei oltu kärvennytty yön aikana.
Tai ehkä oltiin ja mä olin nyt kuollut ja taivaassa, sillä siitä musta vähän tuntui.
Mä hivutin käteni varovasti pois Even niskan alta, ettei se heräisi ja nousin hitaasti ylös. Eve käänsi ynähtäen kylkeään ja vaikutti olevan vielä sen verran unessa, että mä nappasin sohvan toisesta päädystä viltin ja asettelin sen Even päälle.
Venyttelin sohvalla vietetyn yön jäljiltä kankeutuneita raajojani ja huomasin puhelimen näytöltä kelloa katsoessani, että Ville oli syypää mun aikaiseen herätykseen. Kello oli vähän yli kahdeksan ja se olisi nyt matikan tunnilla, joten takaisin soittaminen ei nyt tekisi mua yhtään viisaammaksi. Mä latasin kahvinkeittimen valmiiksi, mutten laittanut sitä vielä päälle, sillä Evekään ei ollut vielä nukkunut kuin ehkä hätäisesti viisi tuntia enkä mä halunnut herättää sitä millään vittumaisella kahvinkeittimen hurinalla. Sen sijaan mä painelin suihkuun, kun kerran heräsin näin aikasin, niin sentään mulla olisi pieni mahdollisuus muuttua edes siedettävän näköiseksi. Mä skippasin suosiolla peiliin katsomisen, mä tiesin katsomattakin, että mun silmäpussit oli aivan jäätävät ja tukka varmasti sen näköinen, että variksenpelätinkin pelästyisi mua.
Mä oikeasti rakastin käydä suihkussa, mä olin just se vedenlotraaja, jolle Ronja raivoaisi pää punaisena, jos tietäisi. Oli vaan ihan parasta seistä kuuman veden alla ilman mitään ärsykkeitä, ilman puhelinta ja pahaa maailmaa. Suihkussa sai vaan olla omien ajatusten kanssa ja antaa lämpimän veden rentouttaa kaikki lihakset.
Vesi oli mun elementti, todellakin oli. Mä rakastin kaikkea veteen liittyvää, aina lämpimistä suihkuista kesäyön uimareissuihin, kun vesi oli ilmaa lämpimämpää. Meidän kotitalon takapihalla olevalle lammelle rakennutettiin laituri pari vuotta sitten ja siellä oli kesäisin helvetin lämmintä vettä, se oli mun perheenjäsenten lisäksi isoin asia, mitä mä kotona asumisessa kaipasin.
Ja saunaa myös, hitto mä kaipasin saunaa. Meillä oli puusauna siinä pihalla, joka uudistettiin laiturin kanssa samoihin aikoihin. Mä saatoin vaan istua sielläkin tunteja itsekseni ja käydä välillä vedessä kellumassa. Siellä oli oikeastaan pakko joko kellua tai uida koskematta pohjaan, koska siinä oli vitun oksettava limapohja kaisloineen, mutta silti se oli meidän perheen mittakaavassa helvetin luksusta.
Eihän se nyt vetänyt vertoja allastalolle ja kolmensadan neliön lukaalille, mutta kuitenkin.
Kun mä suihkun jälkeen poistuin huuruisesta kylppäristä, Eve nukkui vielä sikeästi. Mä sipsutin hiljaisin askelein mun kämpän makkariin ja vedin oven perässäni kiinni. Suihkun jälkeen oli parasta pukeutua pehmeisiin puhtaisiin vaatteisiin, joten mä valkkasin kaikista mukavimmat vaatteet kaapista, heitin ne sängylle ja siirryin mun alusvaatelaatikolle. Mua ehkä vähän hävetti omistaa varmaan sataviiskymmentä paria Calvin Kleineja, ne oli yksi mun salaisista paheista. Muut tytöt osteli alusvaateliikkeistä kalliita pitsihärpäkkeitä, niin mä maksoin itseni kipeäksi jostain puuvillasetistä, jonka resorissa lukee repeatilla miehen nimi. Ne nyt vaan sattui olemaan mukavimmat alusvaatteet ikinä, parhaat mun kropalle, ne ei puristanut mistään eikä tarvinnut stressata kainaloon kaivautuvista kaarituista eikä mistään muustakaan.
Ja joo, mä myönnän, että mä saatoin olla ehkä vähän merkkiuskollinen.
Vaikka ulkona paistoi jo aamusta aurinko ja sääennusteen mukaan olisi tulossa lämmin päivä, niin mä halusin tänään pukeutua mustaan. Mustat Calvinit ja musta suuri t-paita ja mun lempparikollarit, mitkä Ronja oli ostanut mulle synttärilahjaksi, kun mä täytin kahdeksantoista. Ne oli ihan tavalliset mustat kollarit, mutta Ronja oli taiteilijasieluna painattanut valkoisella housuihin samat tatskakuvat, mitkä mulla oli ihollakin kankaan alla. Kuvat oli tasan samanlaiset ja samoissa kohdissa ja mä oikeasti itkin onnesta, kun mä avasin sen lahjapaketin.
Ronja oli niin mielettömän taitava.
Kyseiset kollarit oli myös vierailleet enemmän Helsingissä kuin mä, sillä lahjaan kuului myös se, että jokaisen uuden tatskan jälkeen mä sain laittaa ne postiin tatskakuvan kanssa ja Ronja taiteili kuvan kankaaseen ja lähetti housut mulle takaisin. Vaikka kukaan ulkopuolinen ei varmasti tiennyt, että housuissa olevat kuvat löytyi myös kankaan alta mun iholta, niin ne oli silti helvetin coolit. Mä rakastin mun iholla olevia kuvia, joten tottakai mä rakastin niitä myös kankaalla.
Mun hiuksista valui vittumaisesti vettä otsalle, joten hankasin pyyhkeellä niistä pahimman kosteuden pois. Mä heitin pyyhkeen kuivumaan makkarin oven päälle ja oven takaa lehahti voimakas viinan katku. Mä olin kyllä ihan tottunut siihen, että mun asunnossa haisi viikonlopun jäljiltä vanha viina, mutta nyt se jotenkin korostui, kun mä itse tuoksuin niin suihkunraikkaalta.
Evellä olisi aivan satavarmasti kamala krapula ja mua säälitti jo valmiiksi.
Mun olisi ehkä pitänyt hakeutua mielummin duuniin johonkin vieroitusklinikalle, kun multa irtosi ehkä liikaakin sääliä aina kaiken maailman deekuille. Mutta ei, sen sijaan mä päädyin baariin töihin, jotta voin mahdollistaa niiden samojen deekujen ryyppäämisen ja lopulta sinne päihdepolille päätymisen. Ei nyt välttämättä moraalisesti paras duunipaikka, mutta jostain se raha oli nyhjettävä.
Lopulta mä luovutin odottamisen suhteen ja napsautin sen kahvinkeittimen päälle. Eve ei herännyt hurinaan eikä se herännyt, vaikka mä läikytin puolet mun kahvista laminaattilattialle ja kävin läpi kaikki maailman voimasanat sitä siivotessani.
Olisipa mullakin tuollaiset unenlahjat.
— v i l l e —
Aamupäivä oli silkkaa paskaa. Mä yritin olla aktiivinen tunnilla ja joka kerta, kun mä viittasin, mun vastaus oli niin väärin kuin olla ja voi. Mantsan tunnilla mun vastaus oli niin päin persettä, että jopa meidän ope nauroi mulle.
Ei siinä, niin nauroin mäkin.
Sen lisäksi Janne vittuili mun vastauksista koko aamun, vaikka se ei ollut edes mitään vittuilijatyyppiä. Se oli vaan semisti hikari ja se selvästi nautti siitä, että mä mokailin ja se pääsi itse aina loistamaan mun umpisurkean vastauksen jälkeen. Mä en edes pysynyt laskuissa kuinka monta kertaa mä näytin sille aamupäivän aikana keskaria takapenkistä etupenkkiin.
Janne oli oikeasti tosi jees tyyppi, se ihan leikkimielisesti vittuili mulle, kyllä mä tiesin. Se oli hyvä jätkä, kunhan naljailtiin.
Mä vaan yksinkertaisesti vihasin olla koulussa ilman Jesseä. Vaikka mä olin sosiaalinen ekstrovertti ja tulin kyllä ihan kaikkien kanssa toimeen, niin silti musta puuttui puolet, kun Jesse oli muualla. Ei mulla natsannut kenenkään muun kanssa jutut niin hyvin yhteen kuin sen, me oltiin ihan erottamaton kaksikko ja meillä oli aina ihan helvetin hauskaa.
Kolme tuntia tuntui aivan helvetin pitkiltä yksin ja mä väkisinkin kelasin Oonaa, jolla ei ilmeisesti ollut koskaan koulussa ketään sen seurana. Mä en ikinä kestäisi kokonaista lukuvuotta yksin, kun muutama tuntikin oli mulle yhtä helvettiä. Mä haaveilin ihan tosissani siitä, että Oona vaihtaisi meidän lukioon, niin sen ei tarvitsisi olla koskaan yksin. Se ihan salettiin tykkäisi meidän luokkalaisista, jos nyt ei lasketa Eerikaa, Miljaa ja Marikaa. Meidän luokassa oli muita kivoja tyttöjä, kuten esimerkiksi Saara ja Minttu, paitsi ettei ne taida ihan kevyin perustein rekrytoida uusia ystäviä niiden kahden hengen tyttöporukkaan. Tai Minttu ainakaan, se oli niin kaavoihin kangistunut. Saara sen sijaan tuntui viime päivien käytöksen perusteella haikailevan vähän toisille apajille, mun oli vieläkin niin vaikea uskoa, että se oli päätynyt Antonin luokse niistä bileistä.
Siis kaikista maailman ihmisistä Anton pokaa ensimmäisenä Saara Kantolan. Vitun absurdi ajatus.
"Ei saatana mikä kooma!"
Jesse ilmaantui vihdoin käytävälle, se ohitti ruokajonossa kaikki muut, se vähät välitti niiden kiroiluista, kun se vaan asteli rinta polleana mun vierelle.
"Mä näin vitun hirveetä unta, me pelattiin siinä säbää ja aina kun mä katoin sua, niin sä olit aina vähä vanhemman näkönen, sun naama meni enemmän ja enemmän ruttuseks ja lopulta sä olit sellanen kalju kyyryselkänen papparainen, jonka säbämailan tilalla oli kävelykeppi, siis ihan vitun hirvee painajainen huhhuh," Jesse selitti nopealla tahdilla ja tönäsi mua kylkeen, jonka jälkeen se nopeasti halasi mua. "Vittu mitkä kuumotukset oli tulla tänne, että mikä kyttyräselkänen vaari mua täällä odottaa!"
Mä repesin totaalisesti.
"Näytinkö ees hyvältä kaljuna?" mä kysyin laittaessani kädet puuskaan ja Jesse naurahti räkäisesti.
"No et, sä näytit ihan hirveeltä! Sun pään muoto oli järkyttävä, täynnä muhkuroita!"
Mä nauroin ja irvistin.
"Nyt Sirénin pojalle äkkiä tyttöystävä, vielä ku sulla on toi sun hurmuripehko peittämässä niitä", Jesse puhui kovaan ääneen ja mä sain jo toisen hiusten pörrötyksen tälle päivälle. Jessen kommentti olisi ollut täydellinen aasinsilta kertoa mun ja Oonan pususta, tai että me oltiin nukuttu lauantain ja sunnuntain välinen yö yhdessä, mutta ruokajono liikkui liian nopeasti. Me oltiin jo linjaston kohdalla ja Jesse alkoi selittää ylistysmantraa lihapullista, miten lihapullat oli kouluruokien aatelija ja miten porkkanaraaste pitäisi kieltää lailla.
"Mitenhän Antonin ja Saaran yö meni?" Jesse kysyi, kun me oltiin päästy tarjottimien kanssa pöytään. Jessen tarjottimella oli jättimäisen annoksen lisäksi myös kaksi näkkäriä, joissa oli niin paljon voita, ettei näkkäreitä edes näkynyt. "Ootko nähny Antonia?"
"Näin nopeesti mut ei se puhunu siitä mitään ja ku se lähti, nii Henna raiskas mut pelkällä katseen voimalla", mä sanoin ja irvistin.
"Onnenpekka", Jesse huokaisi ja mä pyöritin päätäni. Se otti kyllä aina ihan mielellään vastaan Hennan lähentelyt, oli ne kuinka ronskeja tahansa.
Tai oikeastaan mitä ronskimpi, sen parempi.
"Oliko Saara tunnilla?"
"Oli ja nyt se on tossa parin pöydän päässä joten puhu vähän hiljempaa", mä huomautin ja katsahdin brunettea lestadiolaistyttöä, joka nojasi toiseen käteensä ja pyöritteli lautasellaan olevia lihapullia surkean näkoisenä. "Ei se ainakaan kovin onnelliselta näytä", mä sanoin ja Jessekin käännähti katsomaan.
"Voi vittu", Jesse huokaisi. "Se etelänvetelä on ollu mestoilla joku kaks päivää ja nyt jo särkeny yhen sydämen", se jatkoi, kun se käänsi katseensa takaisin muhun. "Ihme jätkä", se lisäsi perään ja mä kohotin sille kulmiani.
"Tai sit sua vaan vituttaa, ku se on paremman näkönen ku sä", mä heitin ja hyvä ettei Jesse ampunut mua lihapullalla, kun se mulkaisi mua niin vihaisesti. Mä jatkoin syömistä omahyväisesti virnistäen ja Jesse käännähti taas toiseen suuntaan, kun sen suurin rakkaus asteli kohti bestiksensä pöytää. Mintulla oli valkoisen t-paidan päällä beige ylisuuri villatakki, klassiset farkut jalassaan ja hiukset toispuoleisesti ranskanletillä.
"Viekööt vaikka kaikki muijat, kunhan ei koske tohon", Jesse huokaisi hiljaa.
Mua oikeasti ihmetytti miten Jesse kävi Minttuun niin kuumana, se näytti tulevalta maatalon emännältä ja oli aivan täydellinen vastakohta Hennalle, johon Jesse kävi myös kuumana.
Ehkä Henna oli vaan yksi osa sen playboy-teatteria ja oikeasti Jesse tykkäsi tuollaisista maanläheisistä tytöistä.
"Hitto se on nätti", Jesse parahti.
"No mikset vaan mee puhuu sille?" mä kysyin, koska en oikeasti ymmärtänyt. Jesse oli itsevarmin ja rohkein jätkä kenet mä tunsin, ei ollut yhtään sen tapaista himmailla tuolla tavalla.
"Vähän vaikeeta, ku sillä on toi henkivartija aina messissä."
"Häh?"
"No toi pelle roikkuu sen perässä jatkuvasti", Jesse sanoi ja nyökkäsi kohti Ottoa, joka istahti Saaraa vastapäätä. Ei Jesse kyllä väärässä ollut, rinnakkaisluokan lestadiolaispoika roikkui aina välitunneilla niiden kahden mukana. Jessekin kyllä tiesi, ettei siitä ollut vastusta, kun se oli ollut kersasta asti korviaan myöten kusessa Saaraan, mutta kyllä se tuntui vahtivan myös Minttua. Otto oli varmasti takapiruna (tai sen vastakohtana) vahtimassa, ettei kumpikaan tee mitään, mikä olisi edes neljäsosa syntiä. Se oikeasti varmaan tappaisi Antonin, jos saisi tietää Saaran viettäneen yönsä siellä.
Mä kuulin kuinka se kysyi Saaralta miksei se ollut seuroissa ja selitti kovaan ääneen nuortenillasta, mutta Saara ei vaikuttanut olevan kovinkaan kiinnostunut puhumaan omista viikonlopun riennoistaan.
Tai puhumaan Otolle ylipäätään.
Mä tiesin tasan tarkkaan miltä siitä tuntui, koska siltä musta tuntui aamulla Hennan seurassa, paitsi Otto oli varmasti miljoona kertaa ahdistavampi tyyppi. Henna sentään jakoi huomionsa jokaiselle kaksilahkeiselle, siinä missä Otto antoi kaikkensa vain ja ainoastaan Saaralle. Mä en yhtään ihmettelisi, jos sen seinät olisi tapetoitu Saaran kuvilla tai se olisi äänittänyt salaa Saaran puhetta, mitä se kuunteli nukkumaan mennessään.
Se oli aina ollut jotenkin friikki tyyppi.
Mä mietin olikohan Oonasta tuntunut samalta seiskalla, kun mä pommitin sitä kokoajan. Olinkohan mä ollut sen elämän Otto Manninen, joka ei vaan tajunnut selviä vihjeitä jättää sitä rauhaan. Mä varmaan miettisin nytkin, että olinko mä lauantaina ollut liian päällekäyvä, jos Oona ei olisi ollut niin söpö mua kohtaan. Se kyllä selvästi oli fiiliksissä, kun me pussailtiin, ihan varmasti oli. Ja ei kai se nyt helvetti olisi jäänyt mun kainaloon nukkumaan, jos se ei musta tykkäisi edes vähän.
Ei kai kukaan voinut olla niin miellyttämisenhaluinen.
"No anyway, pitää jututtaa Antonia ja Saaraa, mua kiinnostaa tietää miten niillä meni", Jesse mietiskeli, kun se lappasi viimeisiä perunamuusin rippeitä suuhunsa. Saara lähti porukoineen viemään tarjottimiaan ja mä hörppäsin lasini tyhjäksi.
"Siinäpäs jututat", vastasin ja otin rennomman asennon. "Me pussailtiin Oonan kans", mä lisäsin perään ihan odottamatta, en kestänyt enää olla puhumatta asiasta ja Jesse meinasi tukehtua siihen muusiinsa.
"TE TEITTE MITÄ?!?"
Koko ruokala hiljeni. Mä repesin nauruun ja nyökkäsin.
"Te pussailitte?!?" Jesse sanoi hiljaisemmin, mutta silti lähimmät pöydät meidän ympärillä kuuli, kun mä kuulin jonkun vislaavan, vaikkei se tyyppi edes tiennyt kenestä me puhuttiin.
"Kahesti", mä sanoin ja yritin olla kuulostamatta jotenkin ylpeältä.
"KAHESTI?!? MILLON??"
"Mennään röökille puhuu", mä huokaisin, kun ei Jessestä nyt ollut laskemaan desibelejään enkä mä halunnut kailottaa rakkauselämästäni koko lukiolle.
Me vietiin tarjottimet pois ja luikittiin röökipaikan ohi tien toiselle puolelle, sillä ruokailun jälkeen tupakkapaikka oli aina tupaten täysi. Me mentiin toiseen salapaikkaan, S-Marketin taakse ja sytytettiin tupakat. Jesse vaihteli painoa jalalta toiselle kärsimättömänä.
"Siis millon sä sen kanssa oot ehtiny pussailee? Sähän olit aivan vitun naamat! Ja eihän se edes tullu sinne bileisiin, sähän lähdit Elisan kyydillä pois?"
"Se oli tullu vähän myöhemmin ja oli Elisalla venaamassa mua", mä kerroin ja Jesse henkäisi.
"Vittu! Vihdoinki!" se huudahti. "No? Millasta oli? Oliko kieltä mukana? Menittekö päätyyn asti?"
Voi jumalauta. Tottakai Jesse kysyi nuo kysymykset ensin.
"Voitko rauhottua vähä? Not cool", mä naurahdin ja Jesse nyökkäsi kuuliaisena hiljentyen kuuntelemaan, se istahti kuin kirkonpenkille hiekoituskiviä täynnä olevan lootan päälle.
Mä kerroin ihan alusta asti, mun oksentamisesta siihen, kun Oona toi mulle vettä ja miten se oli pitänyt musta huolta ja miten luonnollisesti se tilanne vaan eteni siihen suudelmaan ja miten ihanaa oli nukkua sen vieressä.
Ja pitihän mun kertoa myös se, kuinka helvetin hyvältä Oona oli näyttänyt ilman meikkiä, hiukset auki. Mun oli pakko kertoa, koska se oli jotenkin niin odottamaton tunnetila.
Oona oli oikeasti maailman söpöin niillä sen nallekorvilla ja vahvoilla meikeillä, tietysti oli, mutta jumalauta miltä se näytti ilman mitään ylimääräistä, täysin omana itsenään. Eri tavalla söpöltä, vähän aikuisemmalta ja no, mä en haluaisi sanoa näin jessemäisesti, mutta se näytti ihan vitun kuumalta niin.
Mä kyllä taisin sanoa sen myös Oonalle ääneen.
Loppupeleissä mä olin tavallaan aika hiton tyytyväinen, että mä olin ollut niin hirveässä kondiksessa siinä kohtaa, ettei musta olisi ollut mihinkään panohommiin. Oona oli mulle niin spesiaalitapaus, että jos mä koskaan ikinä tulisin olemaan niin onnekas, että pääsisin sen kanssa niin pitkälle, niin se ei tosiaan tulisi tapahtumaan tuolla tavalla. Se vaatisi vähintään kynttilöitä ja tunnelmamusiikkia ja oikean fiiliksen kummallekin, oikean hetken ja tähtien tulisi olla just oikeilla kohdillaan.
Eikä se todellakaan tapahtuisi mun isosiskon sängyssä.
"Ootko sä nyt ihan rakastunu?" Jesse vittuili, kun mä olin jäänyt haaveilemaan omiani.
"Hä? Ainahan mä oon ollu", vastasin ja vedin savut röökistä. Jesse ei kysellyt enempää, joten mä jätin tarinani siihen. Eikä mua haitannut, mä en oikeastaan edes olisi halunnut kertoa meidän seuraavan päivän pussailusessiosta, mikä oli huomattavasti edeltäjäänsä romanttisempi, koska mä en olisi just nyt jaksanut Jessen kommentteja kuinka laimea ja ällöromanttinen mä olin.
Mä kyllä tiesin sen itsekin.
Tietysti mä olisin halunnut kertoa mun parhaalle kaverille kaiken, mutta Jesse vaan onnistui aina pilaamaan mielikuvat, kun se oli niin suorapuheinen ja utelias, enkä mä halunnut pilata sitä muistoa millään Jessen tarkentavilla kysymyksillä. Se olisi kuitenkin kysellyt yksityiskohtia, joiden tarkentuessa Jesse olisi saanut ne kuulostamaan ällöttäviltä ja likaisilta.
Jesse Saarinen nyt vaan oli sellainen.
"Ihan sairasta, et se tapahtu vihdoin", Jesse tokaisi puhallellessaan savurinkuloita ilmaan. "Mieti, sä pääsit suuteloimaan hattara-Oonan kanssa", se lisäsi perään jotenkin ylpeänä.
"Jep, en mä oikeen tajua sitä vielä itekään", vastasin ja työnsin kädet farkkujen taskuihin. "Pitäs vissiin laittaa sille viestiä tai jotain", mä pohdin ja Jesse nyökytteli.
"Todellaki! Laitetaan heti!"
"Mä en ala sun kans runoilee sille yhtään mitään", naurahdin tumpatessani röökin asfalttiin. "Sä pysyt tästä jutusta kaukana."
"No mitä? Mähän oon mestari!"
"Niinku missä tarkalleen?"
"No öö, haloo?! Mä oon kellistäny tyyliin puolet meidän lukiosta!"
"Ja kuinka moni niistä jutuista on kestäny yhtä iltaa pidemmälle?" mä kysyin kulmat koholla. "Mä mielelläni pitäisin Oonan vähän kauemmin ku yhen illan."
"Ei vittu Ville, ei näin, ei!" Jesse rääkäisi kovaan ääneen. "Et sä voi nyt alkaa sen kans seurustelemaan! Meillä on sinkkukesä vasta edessä päin!"
"Sä tiedät, etten mä oo sellanen", mä huomautin ja aloin jo liikkua takaisin koululle päin. Jesse hyppäsi lootan päältä alas ja seurasi mua.
"Mä teen susta sellasen", se selitti ja yritti pysyä mun tahdissa. "Tänä kesänä pokaillaan mimmejä niin paljon, et kummankaan meidän sormet ei riitä laskemaan niitä", se jatkoi innoissaan ja mä tuhahdin.
"Se on viimenen asia mitä mä haluan tänä kesänä tehdä", mä sanoin tiukasti. "Vietä sinkkukesäs sen Antonin kanssa, se varmaan lähtis mielellään sun kans metsästää naisia."
"No just! Mulle jäis vaan jämät, kun se yyber hot latino vie kaikki parhaat päältä!"
Mä pysähdyin ja katsoin Jesseä tyrmistyneenä. "Eli sä haluut mut sen takia messiin, että sä näyttäisit ite mun vieressä paremmalta?"
"En kyllä ollu ajatellu asiaa noin, mut hyvä pointti. Sä oot kyllä aika ruma", Jesse virnisti.
"Haista Saarinen vittu", mä tuhahdin, vaikka mua oikeasti vaan nauratti sen vittuilu, ja luikahdin sisään koulun ovista. Mä kävelin kohti enkun luokkaa ja tajusin vasta toisen kerroksen portaikon kohdalla, ettei Jesse ollutkaan tullut mun perässä. Mä katsoin ikkunasta ulos, se oli jäänyt pihalle liehittelemään vastaan tullutta lukion kakkosella olevaa mimmiä, jolla oli polkkapituiset blondit hiukset ja keltainen kesämekko. Jesse nojaili sen olkapäähän ja tyttö nauroi ja mä melkein pystyin lukemaan Jessen huulilta ne kaikista kuluneimmat iskulauseet, kuten käytsä usein täällä, tai mennäänkö meille vai teille. Mä hymähdin itsekseni ja jatkoin matkaani päätäni pudistellen. Oikeasti, mikään mahti maailmassa ei onnistuisi muuttamaan Jesse Saarista.
Ei, vaikka se olisi söpö brunette nimeltä Minttu Peltokorpi.
— e l i s a —
Mä nyökyttelin päätäni musan tahdissa parvekkeella ja nautiskelin auringon lämmöstä kasvoillani. Mä en todellakaan ollut mitään biitsillä loikoilevaa auringonpalvoja -tyyppiä, mutta mä olin aamulla selaillut aikani kuluksi kameran rullaa viime kesältä ja voi luoja, että mä olin näyttänyt hyvältä. Mä olin vahingossa onnistunut ruskettumaan ja halusin täksi kesäksi vähintään puolet siitä päivetyksestä mun kasvoille. Mä en tykännyt hikoilla, mutta nyt aurinko paistoi sopivan lämpimästi suoraan mun parvekkeelle. Koska oli vasta toukokuun alkupuoli, se ei tuntunut yhtään liian kuumalta ja hento tuulenvire käväisi parvekelasien välistä aina hetkittäin viilentämässä mun ihoa.
Mulla oli jotenkin kummallisen seesteinen ja onnellinen olo.
Mä käännähdin kohti varjoa vaihtaakseni biisiä puhelimesta ja sain oikeasti paskahalvauksen, kun ikkunan takana näkyi liikettä. Uninen brunette seisoskeli siellä, mä heilautin sille kättäni, joka huitoi mulle takaisin ja mä tajusin, että olin ajatuksissani vetänyt ovenkahvan alas asti ja lukittanut Even sisälle.
"Ei hitto sori!" mä huudahdin nauraen ja avasin polkkatukalle oven.
"Ei mitään, en mä ehtiny ku vartin sulle huitoo", Eve sanoi ja mun silmät suureni.
"Oikeesti?"
"No okei ehkä puoli minsaa", Eve korjasi ja hymyili ihan mielettömän söpösti ja mun sydän läpätti.
Eve tuli peremmälle ja asteli kaiteen luokse ja jäi nojailemaan siihen, ja mä istahdin takaisin alkuperäiseen paikkaani sohvalle. Mua ehkä vähän hävetti, että mä olin hikipäissäni riisunut paitani ja olin pelkillä rintsikoilla ja kollareilla, sillä mun posket tuntui kuumilta.
Tai sitten mun naama oli palanut.
"Onpa tällä lämmin", Eve mietiskeli ja katseli ulos silmiä siristellen. "Ootko sä ollu kauanki hereillä?"
Vilkaisin kelloa ja kohautin olkia. "Ehkä joku kolme tuntia."
"Voi tsiisus, anteeks!"
"Ei se haittaa", mä hymyilin.
"Ja mä vaan kuorsasin sohvalla."
"Ei se haittaa", sanoin uudelleen. "Etkä sä nyt pahasti kuorsannu, pystyin elämään suht normaalisti, ku oli kahet korvatulpat ja vastamelukuulokkeet", mä heitin ja Eve nauroi yllättävän hyväntuulisena.
"Haista paska", se naurahti.
Mua hämmensi miten rento Eve oli, ihan päinvastainen kuin mitä mä olin odottanut. En mä tiedä miksi mä olin odottanut sen olevan jotenkin kiukkuinen ja etäinen ja häpeissään eilisestä ahdistuksestaan, mutta se olikin tuollainen — rento ja söötti ja nauravainen ja ihana.
"Sori oikeesti, ei mun oikeesti ollu tarkotus nukahtaa sun sohvalle", se sanoi ja käännähti mua kohti. "Menikö sun aamu nyt ihan pilalle?"
"Joo, vituttaa ku sun takia mä en voinu tehdä mun joka aamuista zumbatreeniä tossa olkkarin lattialla", mä sanoin vakavana ja Eve tirskahti.
"Oon tosi pahoillani", se sanoi hymyä pidätellen.
"Sietääkin olla", mä virnistin ja me hymyiltiin toisillemme hetken aikaa, kunnes Eve liikahti mun viereen. Se nappasi pöydältä mun tupakka-askin ja sytytti itselleen yhden.
"Voidaan zumbata yhessä", se sanoi puhallettuaan savut ulos. "Äiti opettaa nykyään zumbaa, joten mä oon periaatteessa ammattilainen."
"Älä vitussa", mä katsoin sitä hölmistyneenä ja nojasin polviini. "Eikö se myy enää niitä terveyslitkuja?"
"Siitä nous joku kohu ja se menetti kaikki asiakkaat, joten jep, nyt se opettaa sit zumbaa Hakolan seurapiirirouville, vaikka sillä on kaks vasenta jalkaa ja on siinä ihan surkee", Eve sanoi, pieni hymy häivähti sen kasvoilla, kunnes se taas vakavoitui. Ihan kuin eilenkin, mä näin miten se haluaisi naureskella rikkaasta perheestään rentoon sävyyn, mutta joku tuska sen sisällä esti sitä tekemästä niin.
"Onko kaikki hyvin?" mä kysyin ja Eve kohautti olkiaan.
"Ei, mut kyllä tää tästä."
Eve kohottautui karistamaan tupakkaansa, se irvisti ja ojensikin röökin mulle. "Poltatko tän loppuun, ei tee oikeen mieli."
"Poltan", mä sanoin ja otin tupakan vastaan, vaikka just aamulla päätin etten enää vetäisi röökiä partsilla. Mä olin tehnyt sitä viime aikoina ihan liikaa, mä saisin kohta varoituksen, mutta Eve oli jo sytyttänyt mun sormien välissä käryävän savukkeen, en mä sitä poiskaan voisi heittää.
"Hitto tässä on kuuma, mä tukehdun", Eve sanoi, sen posket helotti ihan punaisina eikä mikään ihme, kun sillä oli musta huppari päällä.
Tai munhan se huppari oli, mikä Evellä oli jo kolmatta päivää päällään.
"Haittaako sua jos mäki vähennän vaatetta?"
Mä nielaisin.
"Siitä vaan."
Oikeasti mä olisin halunnut sanoa, että älä helvetissä vähennä, mulla on tunteita sua kohtaan, joita mä yritän tässä hyvää vauhtia tukahduttaa ja sä teet siitä vitun vaikeeta, mutta en mä sanonut mitään sellaista. Mikä mä olin muita ihmisiä estelemään riisumasta, kun mun parveke oli kuin pätsi ja mä itsekin olin puolialasti. Mä yritin pitää katseeni kurissa, kun Eve istui yhtäkkiä alusvaatteisillaan mun vieressä, sillä oli mustat alushousut ja niihin mätsäävät pitsibraletet, mistä joko näkyi läpi tai mä vaan haaveilin.
Oli kumpi vaan, se näytti sairaan hyvältä.
Eve nojautui taaksepäin ja laski päänsä sohvatyynylle, siirsi hiuksia pois kasvoilta ja ummisti silmänsä. Mä en tajunnut miten se pystyi näyttämään noin upealta krapulassakin, sen iho suorastaan loisti auringossa, kun mä itse näytin aina darrassa ihan harmaalta ja ankealta.
"Mitä mietit?" Eve kysyi, se katsoi mua pelkästään toinen silmä auki. Mä ravistin päätäni häpeissäni, kun mun omat silmät oli vaan jäänyt töllistelemään sitä.
"En mä tiiä. Sua."
Eve avasi toisenkin silmänsä ja nosti kätensä lipaksi auringon eteen. "Mua?"
"No kun sä oot siinä", vastasin ja imaisin viimeiset henkoset tupakasta, kunnes tumppasin sen kuolemalta haisevaan vanhaan suolakurkkupurkkiin ja kiersin korkin tiukasti kiinni.
"Haittaako se?"
"Ei yhtään", mä sanoin ottaessani paremman asennon sohvalla. "Kiva kun oot."
Even kasvoilla kävi hymy, kunnes se sulki silmänsä ja jatkoi auringon säteistä nauttimista. Mäkin laitoin silmät kiinni ja toivoin ajatusteni pysyvän kurissa, vaikka mun sydän läpätti rinnan alla mielettömän lujaa ja aurinko alkoi tuntua paahtavan kuumalta, kun Even vähäpukeinen läsnäolo sai mut vielä punastelemaankin.
Mä oikeasti tulisin tarvitsemaan jokaikisen solun mun tahdonvoimasta, että mä osaisin olla Even kanssa pelkästään ystäviä.
— v i l l e —
"Hei Jesse oikeesti, äiti järkkää tänään perheillallisen, en mä jaksa tulla", mä marmatin parhaalle kaverilleni, joka koulupäivän päätteeksi yritti repiä mua mukaansa Rollsiin.
"No tuu mun seuraks vaan, pakko saada darramättöö!"
"Eihän sulla ees oo darraa?"
"Ville Sirén, miten sä et oo vieläkään oppinu kultaista darrasääntöä? Darra lähtee pois vaan darramätöllä, joten teknisesti ajatellen mun tän päivän kooma on eilinen darra, joka vaan jatkuu ja jatkuu niin pitkään, että mä saan mama-aterian, joten sun on pakko auttaa mua päästämään mut mun tuskista."
"Hohhoijaa", mä huokasin, mutta astelin silti kuuliaisena sen perässä koulun ovista ulos. Tällainen mä aina olin, ei mua tarvinnut paljon houkutella mukaan. Ja sitä paitsi kello oli vasta kaksi ja äiti tulisi töistä vasta neljältä, joten safka olisi vasta viiden tai kuuden maissa, niin missäpä muuallakaan mä aikaani kuluttaisin kuin Niemiharjun ainoassa pikaruokamestassa. Kotona mä kuitenkin vaan makaisin sängyllä tylsistyneenä ja miettisin, että miksi mä en lähtenyt mukaan.
"Kato kuka tuolla istuu", Jesse sihahti ja pysäytti mut.
Mä tiirailin Jessen osoittamaan suuntaan, koulun pyörätelineen päällä istui meidän kylän uusin tulokas selailemassa puhelintaan. Sillä oli huppu päässään ja ruskeat hiukset lepäsi täydellisinä kiehkuroina sen otsalla.
Helvetti se oli komea jätkä.
"Tässä on kyllä jotain mätää, niiden kahen välillä tapahtu jotain mitä mä en tiedä", Jesse sanoi otsa rypyssä.
"Jesse", mä lausuin vakavana. "Miks sun pitäis ylipäätään tietää mitä niiden välillä tapahtu? Asia ei kuulu sulle, ei tippaakaan."
"Kuuluupas!"
"Niinku mistä vinkkelistä katsottuna?"
Jesse asteli mun eteeni. "Muistatko, ku ennen enkun tuntia sanoin maikalle, et Saaralle tuli huono olo ja sen piti lähtee kotiin?"
"Jesse, se tapahtu kaks tuntia sitte."
"Eli muistat", Jesse sanoi tyynesti. "Ku mä jututin Saaraa, mä sanoin sille, et pysyy kaukana noista etelänvetelistä ja mä tajusin nyt, et mun neuvohan oli ihan sysipaska!"
"Aha?"
"Mä nimittäin tajusin siinä enkun tunnilla jotain helvetin tärkeetä", se sanoi ja vilkaisi latinopoikaa olkansa takaa, ja käänsi katseensa takaisin muhun.
"No mitähän sä nyt taas oot tajunnu?"
"Jos ne rakastuu toisiinsa, niin sittenhän mulla ei oo mitään hätää!"
"Mikä hätä sulla nyt olis?"
"Miten sä et nyt tajua ollenkaan?!" Jesse parahti. "Jos Anton on vaan yhen naisen mies, jos se alkaa seurustella Saaran kanssa, niin kaikki muut muijat jää mulle!" se hihkui innoissaan. "Jos mä jeesaan ne yhteen, niin mähän tässä jään voitolle! Mä en voi uskoa miten mä tajusin tän vasta nyt!"
"Vittu sä oot perseestä Saarinen, pidä huoli omista asioistas, mä tarkotan sitä oikeesti", mä huokaisin, läppäsin puupää-kaveriani takaraivoon ja lähdin kävelemään sen ohi. Jesse katsoi mua kauhuissaan, kun mä astelin suoraan Antonia kohti. Se varmaan kelasi, että mä menisin nyt paljastamaan sen moraalittoman masterplanin tuolle Jesseä pidemmälle ja Jesseä lihaksikkaammalle mysteerijätkälle, josta me ei kamalasti mitään tiedetty ja Jesse tulisi saamaan pahasti turpaansa, mutta se ei ollut mun tarkoitus.
Toisin kuin Jessellä, mulla oli sentään sydän. Ja moraali. Ja selkäranka.
"Moro! Onko jäbällä kiire? Lähetkö Rollsiin?" mä kyselin ja Anton kohotti katseensa puhelimestaan. Se katsoi mua ja otti airpodit pois korvistaan.
"Mitä?"
"Että moro ja että onko kiire ja että lähetkö Rollsiin?" mä toistin ja mä näin mielessäni miten Jesseä vitutti, kun mä en ollut ensin konsultoinut sitä. Mä kuitenkin vilpittömästi halusin tutustua uusiin ihmisiin, mulla ei ollut mitään sekopäisiä taka-ajatuksia mun toiminnassani.
"Jaa nyt vai?"
"No ei ku kuukauden päästä", mä naurahdin. "Nyt nyt."
Anton vilkaisi puhelimensa näyttöä, kunnes se sitten lopulta nyökkäsi ja nousi ylös. "No joo, ei kai täs oo parempaakaa tekemistä."
Jesse käveli vastahakoisena meitä kohti ja kun Anton oli kääntynyt toiseen suuntaan, se muodosti suullaan kymmenen kertaa sanan vittu ja näytti mulle keskisormea, mä lähetin sille vastaukseksi lentosuukon.
Rolls ei onneksi ollut kaukana meidän koulusta. Anton oli vaisun oloinen, joten mä puhuin koko matkan vaan paskaa Jessen kanssa vähän kaikesta, mä säästin tärkeät kysymykseni siihen hetkeen, kun me istuttaisiin alas. Jesse jäi tilaamaan tiskille mama-ateriaansa ja Antonkin jäi tilaamaan jotain, joten mä menin valtaamaan meille nurkkapöydän.
"Vittu sä oot mulkku", Jesse sihahti, kun se istui mua vastapäätä ja lätkäisi muovisen vuoronumeron ja spriten pöydälle.
"Ota se pää pois perseestä ja tutustu siihen, se voi olla oikeesti sun uus bestis."
"Mitä? Etkö sä halua enää olla mun bestis?" Jesse henkäisi kauhuissaan ja katsoi mua silmät suurina, suupielet maata kohti.
"Välillä se on niin raskasta, et voisin mielelläni jakaa tän painolastin jonkun toisen kanssa", mä vastasin ja Jesse ei ehtinyt kuin mulkaista mua, kun Anton jo saapui pöytään oman juomansa kanssa.
"Vittu et kirpas maksaa kuus euroo pelkäst hampparista, ku on tottunu euron juustoihin", se sanoi ja istahti Jessen viereen, joka joutui tekemään uudelle tulokkaalle tilaa.
"Ei taida yks kusinen viis euroo kauheesti tuntua missään, jos autotallissa on Mercedes Benz Cabriolet", Jesse heitti ja mä hautasin kasvot käsiini.
Jumalauta se oli urpo.
"Stalkkeri", Anton vastasi tyynesti ja naurahti. Mua hymyilytti ja Jesse ilmeestä päätellen halusi hypätä kaivoon.
Anton ei ainakaan vielä ollut hermostunut Jessen asenteesta sitä kohtaan, tai sitten se ei vaan tajunnut sen vittuilua, tai sitten sitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut. Se kyllä vaikutti sellaiselta tyypiltä, joka ei välittänyt vittuakaan mitä muut siitä puhui. Mä arvostin sitä piirrettä.
"Mites elämä lähteny rullamaan Niemiharjulla?" mä sitten kysyin, kun kukaan ei enää puhunut mitään. Anton kohautti olkiaan.
"Ihan okei."
"Asteikolla 1-10?"
"Vahva femma", se vastasi ja mä tyrskähdin.
"Eli ei kauheen vakuuttavasti?"
"No ihan vitun vaikee alottaa elämää tääl, ku en tiiä mistään mitää. Mä en tiiä kuka seurustelee kenenki kans ja kuka on sinkku tai mitä vittuu tääl ees voi tehä vapaa-ajal", se selitti nopeaan tahtiin ja otti hörpyn kokiksestaan.
"No mitä sä haluut tietää?"
"Siitä mimmistä, joka tuli meille lauantaina", Anton aloitti ja Jesse sen vieressä kohensi asentoa ja mä näin, miten se höristi korviaan ja sen sisällä jumissa oleva Taalasmaan Ulla nosti päätään. Hitto se oli varmaan tyytyväinen, kun sen ei tarvinnut itse ujuttaa Saaraa keskusteluun.
"Saara Josefina Kantola", Jesse sanoi uljaasti käsi rinnallaan kuin puhuisi jostain kuninkaallisesta henkilöstä, sen äänensävyssä oli jotain vittuiluksi tulkittavaa, sillä Anton kurtisti sille kulmiaan.
"Siis onko sulla jotain säätöö sen kans vai mitä helvettiä sä sekoilet?" se kysyi suoraan enkä mä voinut enää olla nauramatta ääneen. Jesse oli niin vitun koominen ja idiootti, välillä mua vaan hävetti sen puolesta.
"Ei oo, vannon käsi sydämellä!" Jesse sanoi vakavana.
"No mikä vittu sun ongelma sit on?"
"Ei mikään, kunhan sanoin vaan sen koko nimen, jos et sitä tienny", Jesse sopersi nolona ja mä mietin, että Jesse taisi oikeasti sisimmissään vähän pelätä Antonia. Se oli nyt jumissa seinän ja Antonin välissä ja Anton oli sitä huomattavasti vahvempi kaikilla osa-alueilla, se jäisi heti kakkoseksi.
"Jessee vaan vituttaa, ku sä oot niin vitun hyvännäkönen ja se pelkää, et sä viet kaikki muijat. Varsinki Hennan", mä sanoin ääneen, koska mä halusin puhdistaa pöydän, silläkin uhalla että Jesse ei puhuisi mulle enää koskaan.
"No mitä vittua?" Anton naurahti ja katsoi punaiseksi muuttunutta jätkää vieressään. "Hennan?"
"Niinpä, ei mitään järkee", mä nauroin.
"Ville, mä tapan sut, ihan oikeesti", Jesse parahti, mutta mä näin sen silmistä, että se oli oikeasti huojentunut mun suorasta puheesta. "Ensinnäki Ville puhuu paskaa ja toisekseen, älä huoli, mä en oo kiinnostunu Saarasta ja sokeekin näkee, et teidän välillä kipinöi, ei siihen oo kenenkään turvallista tulla väliin", se sanoi vähän rauhallisemmin ja ystävällisemmin.
"Näkee vai?"
"No joo joo", Jesse nyökytteli.
"Voi helvetti", se murahti.
"Joko sä kusit koko homman?" mä kysyin.
"No se lauantai meni vähän perseelleen, ku mä kelasin et seurusteleeko Saara sen yhen blondin jätkän kaa, joka roikkuu koulus aina sen mukana", Anton sanoi. "Mä en koske varattuihin, nii mä ehkä käyttäydyin vähä kusipäisesti Saaraa kohtaan sillon."
"Puhutko sä Otosta?" Jesse kysyi, vaikka Anton tuskin tietää tyypin nimeä. "Se on ihan urpo jätkä, älä sä siitä huoli. Se on ollu kusessa Saaraan jostain ekaluokasta asti, eiköhän ne jo seurustelis, jos Saara tuntis sitä kohtaan samoin."
Anton rypisti otsaansa ja oli sanomassa jotain, mutta tarjoilija pyyhälsi tarjottimen kanssa paikalle ja ojensi siitä hampurilaisen Antonille ja loput tarjottimen antimet Jesselle. Mä otin rennomman asennon ja varastin Jesseltä ranskalaisen, se ei jaksanut marmattaa siitäkään, joten ehkä se oli nyt rauhoittunut.
"Eli mä olin ihan hakoteillä?" Anton avasi suunsa parin haukun jälkeen.
"Saara on sinkku, käy kiinni vaan", Jesse rohkaisi sen vierellä.
"Okei, hyvä tietää."
"Ei hullumpi valinta, Saara on kyllä vitun hyvännäkönen", Jesse sanoi vähän varauksella ja Anton nyökkäsi.
"On", se sanoi hymyillen ja ne paiskasi kättä.
Mua vaan hymyilytti, hitto miten tyytyväinen mä olin itseeni, olin kunnon Amorin apulainen myös ystävyyssuhteiden solmimisessa. Anton ei puhunut syödessään mitään, Jesse hoiti tällä kertaa puhumisen, kun se kertoi ylpeänä sen ja Hennan viime viikon panoseikkailuista ja kun Anton oli syönyt, se teki Jesselle harvinaisen selväksi, ettei Hennan kaltaiset muijat kiinnostaneet sitä pätkääkään.
"Mul on huonoi kokemuksii sen tyyppisistä muijista", Anton sanoi. "Henna on ihan samanlainen ku mun exä, seinähullu psykopaatti, saat pitää sen kyl ihan itelläs", se lisäsi perään ja Jesse tuuletti.
Mä en vaan käsittänyt mitä tuulettamisen arvoista oli siinä, että sai Henna Himbergiltä satunnaisia panoja. Se ei ollut mikään Niemiharjun kansallisaarre, vaan ihan täysin päinvastainen, jokaikinen jätkä täällä oli käynyt panemassa sitä. Mä en koskaan tulisi unohtamaan sitä häpeää, kun mä 15-vuotiaana istuin terveyskeskuksen aulassa venaamassa, että mä pääsen sukupuolitautitesteihin. Meillä oli mennyt silloin kumi rikki ja se ahdisti mua ihan saatanasti.
Enkä mä unohda sitäkään, miten vitusti mua kuumotti joka ikinen kerta, kun Henna tuli juttelemaan mulle, että se sanoisi olevansa paksuna. Varsinkin sen kesän jälkeen, kun mä olin mielessäni laskenut raskausviikot ja googlannut miltä raskausmahan kuuluisi siinä kohtaa näyttää, ja Henna tuli ensimmäisenä päivänä kouluun napapaidassa pyykkilautavatsoineen, ja mä sain vihdoin huokaista helpotuksesta.
Luojan kiitos mä en saanut siltä mitään tauteja eikä se ollut paksunakaan, sillä jos olisi ollut, meillä olisi nyt parin kuukauden ikäinen vauva ja mä olisin teinifaija ja loppuelämäni jumissa maailman vastenmielisimmän ämmän kanssa.
Pelkkä ajatuskin sai mun niskavillat pystyyn.
Mua oksetti, että mä olin vielä vuosi sitten ollut niin epätoivoinen, että mä olin edes päätynyt Hennan kanssa sänkyyn. Oli ysiluokan päättärit ja Jesse oli vittuillut mulle koko illan siitä, että mä oikeasti aloittaisin lukion neitsyenä. Mä olin suunnitellut säästäväni sen jollekin ihanalle tytölle, ketä mä rakastin ja kenen kanssa mä halusin olla, mutta sinä iltana mulla vaan naksahti päässä. Mä en jaksanut kuunnella Jessen vittuilua, vedin perseet ja menetin sinä iltana poikuuteni Henna Himbergille, enkä mä ollut koskaan elämässäni katunut mitään niin paljon.
Mun oli vaan pakko elää sen asian kanssa, sitä ei valitettavasti saanut tekemättömäksi, vaikka mä kuinka sitä toivoin. Mä en onneksi muistanut siitä oikeastaan mitään, kun olin vetänyt niin hyvät kännit sitä ennen, etten mä haluaisi edes laskea sitä panoksi. Onneksi Henna ei sentään tiennyt, että se oli ollut mun ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainut, sillä se ei varmasti antaisi mun koskaan unohtaa sitä. Se kertoisi siitä kaikille ja mä olisin kusessa.
Mä olisin kusessa, sillä jos Oona tietäisi mun harrastaneen seksiä Hennan kanssa, se ei varmasti koskisi muhun enää pitkällä tikullakaan.
— e l i s a —
Kun Eve oli mennyt suihkuun, mä rojahdin sohvalle hymy huulillani.
Koko aamupäivä oli jotenkin ihana.
Me katsottiin monta tuntia vanhoja tempparijaksoja ja vedettiin itsemme ähkyyn poppareista. Me löydettiin mun keittiön kaapin perältä niitä kolme pussia, joiden parasta ennen -päiväys oli uhkaavasti lähestymässä, olihan ne pakko syödä pois. Evellä oli jäänyt temppareiden vitoskausi näkemättä, sekin oli pakko katsoa pikakelauksella kokonaan läpi, jotta Eve tietää Juuson ja Vilman parisuhteen viimeisimmät käänteet ja draamat.
Me saatiin myös vihdoin syötyä se mozzarellapizza, minkä Eve oli yöllä pistänyt jääkaappiin jäisenä odottamaan parempaa huomista. Mä sain pidettyä naamani peruslukemilla, kun se kertoi mun nukahtaneen sohvalle ensin ja se itse oli ennen nukkumaan käymistä käynyt sammuttamassa sen uunin. Yritin olla ylianalysoimatta sitä faktaa, että se olisi voinut mennä nukkumaan ihan mihin vaan, mutta silti se oli tullut sohvalle mun viereen.
Kun me oltiin moraalittomasti naurettu toisten parisuhteiden kustannuksella ja revitty viihdearvoa jonkun random jätkän mustasukkaisuuskohtauksista ja räkätetty tempparisinkkujen iskurepliikeille mahat kipeinä monta tuntia, mä tajusin kuinka paljon mä olin kaivannut ystävää. Vaikka mulla oli sosiaalista elämää lähes kokoajan, niin ei mulla ollut ollut tällaista Ronjan ja Henkan poismuuton jälkeen.
Mun ja Even tapahtumarikkaasta historiasta huolimatta me ei ihme kyllä oltu koskaan tehty mitään tällaista aiemmin. Ei me oltu vaan hengailtu näin, ei me oltu oikeastaan koskaan vietetty aikaa millään muulla tavalla kuin fyysisesti. En mä tiedä olisiko meidän juttu mennyt eri tavalla, jos me oltaisiin tehty muutakin kuin oltu niin himokkaita teinejä ja niin sekaisin toisistamme, mutta joka tapauksessa mä olin helvetin onnellinen, että Eve oli juuri nyt mun elämässä.
Mulla oli ekaa kertaa sellainen fiilis, että musta ja Evestä voisi oikeasti tullakin ystäviä. Mä tarvitsin sellaista ja musta tuntui, että Evekin tarvitsi. Olihan sillä toki Oona enkä mä koskaan tulisi olemaan sille yhtä tärkeä ystävä, kyllä mä sen tiesin, mutta silti. Kai mä voisin olla sille se lesbo-mentori, mikä mä lupasin olevani, kun me viimeksi nähtiin, eikä me lopulta päästy ensimmäistä oppituntia pidemmälle.
Mä havahduin ajatuksistani, kun mun puhelin soi lipaston päällä. Mun oli pakko nousta ylös, äidin hölmö selfie oli täyttänyt mun puhelimen näytön, mä swaippasin sen sivuun ja vein puhelimen korvalle. "Mitäs mutsi?" mä sanoin virne naamallani istuessani takaisin sohvalle ja äiti henkäisi langan toisessa päässä.
"Elisa ei! Älä sano mutsi! Äiti on maailman kaunein sana!"
Mua nauratti.
"Sori, no mitäs äiti?" mä painotin ja laskin pääni sohvan selkänojalle. "Mikä boogie?"
"Tyttö rakas, sinä muutit Niemiharjun keskustaan etkä minnekään Etu-Töölöön, joten puhupa normaalisti", se torui leikkimieliseen sävyyn ja mua nauratti enemmän.
"Anna mun elää", mä nauroin.
"En anna, jos se tekee susta pölvästin", se parahti.
Mun sydän täyttyi lämmöstä, äiti oli niin ihana.
"Ikävä sua", mä sanoin ja melkein näin mun mielessä äidin hymyn, kunnes mä kuulin sen niiskaisevan.
"No nyt mä itken töissä! Kiitos vaan!"
"Sori", mä naurahdin. "Oliko sulla jotain asiaa?"
"Oli! Perheillallinen tänään, kello viisi", äiti ilmoitti. "Eli ruokatoiveita otetaan vastaan", se lisäsi ja mä kuulin tutun äänen, kun äiti kopinasta päätellen nosti pienillä simpukoilla koristellun kassinsa työpöydälleen. Sen laukku oli aina täynnä kaikkea, se oli sellainen kunnon muumimamman käsilaukku. Mä näin sieluni silmin sen ottavan sieltä pilkullisen muistivihkonsa esiin, mihin se kirjoitti aina kauppalistansa. "Lihaa, kalaa, kanaa?"
Mä katsahdin kylpyhuoneen suuntaan ja nielaisin. "Pitäiskö testata jotain vegeruokaa?"
"Mitä? Onko susta tullu heti vegaani, ku oot muuttanu kaupunkiin?"
"Ei", mä nauroin ja madalsin mun ääntä, vaikka tuskin Eve edes kuuli mun puhuvan. "Mulla on vieras."
"Mitä! Onko Ronja täällä?!"
"Ei", mä vastasin.
"Kuka muu sun kaveri muka on vegaani? Henkka ainaki veti niitä wingsejä naama sotkussa viimeks, siitä on tosi vaikea uskoo, et se ois yhtäkkiä alkanu kasvissyöjäks —"
"Äiti, Eve on mun luona", mä sanoin hammasta purren ja äiti hiljeni ihan kokonaan.
Hetkeksi.
Kunnes se kiljaisi.
"SE POLKKATUKKANEN SÖPÖLIINI?! YSILUOKAN AJOILTA? OOTTEKO TE LÖYTÄNY TOISENNE UUDELLEEN?!?"
Mä jouduin siirtämään puhelimen pois korvalta, ennen kun äidin kimakka ääni särkisi mun tärykalvon.
"Äiti, rauhotu!"
"ET VOI PUDOTTAA TÄLLASTA POMMIA JA KÄSKEE MUA RAUHOTTUMAAN, MIKS ET OO KERTONU?" se huusi ja mä kuulin kuinka sen duunikaveri kysyi taustalla hädissään mitä on tapahtunut ja äiti selitti sille, että "perheillallisesta muuttu just treffi-ilta, mun tyttärellä on tyttöystävä!"
Mä hautasin kasvot käsiini.
"Ei oo mikään tyttöystävä, pliis, kavereita ollaan", mä selitin nopeasti, sillä vesi ei kohissut enää kylppärissä ja mä en haluaisi Even kuulevan tätä keskustelua. "Mut niin voiko se tulla myös? Sillä on vähän vaikeeta kotona nyt ja —"
"No tottakai se voi tulla, ootko sä ihan hölmö?" äiti sanoi omaan aurinkoiseen sävyynsä, sen ääni oli palannut takaisin äitimäisen rauhalliseksi. "Lähtekää jo tulemaan, mä haluan kuulla kaiken! Jääkää yökylään, joo! Voidaan tehdä kasvohoidot ja jalkakylvyt ja istua sohvalla kurkkuviipaleet silmillä, jutella tyttöjen juttuja, niin Evelle tulee parempi mieli", se selitti ja mä hymyilin kyyneleet silmissä sen jutuille.
Meidän äiti oli kyllä maailman ihanin.
Kun mä olin sanonut äidille sata kertaa, että sen pitäisi käyttäytyä ja olla selittämättä mitään typerää paskaa, me lopetettiin puhelu ja Eve tuli hetkeä myöhemmin olohuoneeseen pyyhkeeseen kääriytyneenä. Mä sanoin sille, että me saatiin kutsu Kati Sirénin täyshoitolaan ja pelkäsin Even kieltäytyvän, mutta sen kasvoille levisikin maailman suloisin ja vilpittömin hymy, kun se sanoi;
"Just sitä mä tarvin."