— e l i s a —
"Me tapeltiin varmaan kaks tuntia ja lopulta mä huusin sille, että mä muutan ihan just vittuun täältä ja se lähti ovet paukkuen. Mä en vaan vittu kestä kattoa niiden homostelua enää enkä varsinkaan kuunnella, ei saatana ne kaks oikeesti panee ku sähköjänikset!"
Nauroin ääneen ja nostelin vaatteita lattialta sängylle samalla, kun mun airpodseista kantautui Ronjan avautuminen. Kurkkasin mun puhelimen näyttöä ja Ronjan mulle henkilökohtaisesti omistama podcast oli kestänyt jo 52 minuuttia, mutta ei mua haitannut kuunnella. Mä rakastin sen juttuja ja niitä todellakin riitti — etenkin silloin, kun sitä vitutti.
"Mähän sanoin sulle, et mieti nyt kaks kertaa ennen ku muutat Henkan kanssa kimppaan", mä muistutin ja istahdin sängylle viikkaamaan vaatteita.
"Vittu Ellu, toi ei auta nyt yhtään!"
"Ihan oma syy, Ronja."
"No mä ajattelin, et ei sitä oikeesti kukaan huoli, mut ilmeisesti tamperelaisille kelpaa vittumaisempikin heila", Ronja huokaisi langan toisesta päästä ja mä kuulin, että se sytytti röökin. Mulla alkoi myös heti tehdä mieli, joten nappasin omani keittiön pöydän laidalta ja astelin parvekkeelle. Viime yö oli ollut vähän sateinen, ulkona tuoksui ihanalta. Mä rakastin kesän tuoksua, se vei mut aina hetkessä takaisin lapsuuden kesiin, kun vain sai olla ilman huolen häivää ja velvollisuuksia.
Nyt mulla ei muuta ollutkaan kuin velvollisuuksia, pino maksamattomia laskuja ja helvetisti univelkaa.
"Mä en jaksa tätä paskaa enää", Ronja sanoi, muistutti samalla olevansa vielä puhelimen toisessa päässä. Me joskus puhuttiin niin pitkiä puheluita, että alettiin jo tehdä kaikkea muuta ja vaan pysyttiin puhelinlangan päässä toisistamme. Meidän pisin puhelu oli kestänyt viisi tuntia yhtenä yönä mun yövuoron jälkeen, kun en saanut unta ja Ronja oli ollut bilettämässä ja aivan tuhottomassa kännissä. Me katsottiin ostos-tv:tä ja puhuttiin paskaa, pidettiin toisillemme seuraa.
"No ettekö te voi laatia jotain sääntöjä, että ne nussii sillon, ku sä et oo himassa?" mä ehdotin ja Ronja naurahti kovaan ääneen.
"Mä saisin olla jatkuvasti muualla!"
"Eihän ne nyt kokoajan pane?"
"No hyvä ettei aamupalapöydässä mun silmien edessä, saatana", Ronja murahti. "Ne oikeesti syö toisiaan pelkällä katseella, se on vitun oksettavaa."
"Voitko sä muuta odottaa? Me puhutaan nyt Henkka Koskisesta", mä muistutin tupakka huulessa ja avasin partsin ikkunaa.
"No vittu odotukset oli näköjään aivan liian korkeella tän yhteiselon suhteen", Ronja mutisi. "Ei me olla tehty mitään muuta ku riidelty sen jälkeen, kun se Vikke muutti Stadiin."
"Vikke?"
"No Vikke, Vikkeliini, Vikkedikke, Viksutin, Oaaaahhhhh Victoooooorhhhhhhh, riippuu ihan tilanteesta."
Mä repesin niin antaumuksella, että meinasin sylkäistä röökini yhdeksännestä kerroksesta maahan. "Ei saatana oo todellista", mä nauroin. "Onko sen nimi oikeesti Victor vai onko sekin hellittelynimi?"
Ronja nauroi.
"Ihan oikee nimi, se kuulostaa ultimate hintiltä, mut se on sellanen heteron näkönen, rikkaan perheen atleettinen urheilijapoika", Ronja selvensi mulle.
"No tottakai se on", mä tuhahdin.
Mulla ja Henkalla oli se yhteistä, että me aina ihastuttiin heteroihin. Meidän kummankin nais- ja miesmaku oli yhdellä sanalla kuvattuna hetero. Henkka halusi itselleen äijämäisen äijän, keneen tukeutua ja mä halusin mahdollisimman tyttömäisen tytön itselleni, ja se masensi meitä molempia varsinkin ysiluokalla aivan saatanasti. Me aina haaveiltiin ihan vääristä tyypeistä ja pakko myöntää, että mä tunsin pienen kateuden piston mun sydämessä, jos Henkka oli nyt löytänyt itselleen sellaisen kumppanin, josta se haaveili niin kovasti.
"Mä oikeesti yrjöön, ne on ihan liian ällösöpöjä, se menee todellakin mun sietorajan yli", Ronja sanoi ja yökkäili, mitä mä en ihmetellyt yhtään.
Ronja oli ehkä epäromanttisin ihminen ikinä.
"Missä ne on edes tutustunu toisiinsa?" mä kysyin, kun en oikeasti tiennyt Henkan mysteerimiehestä mitään muuta, kuin että sellainen oli olemassa ja nyt sen, että sen nimi oli Victor ja että se oli Tampereelta.
"En mä tiedä."
"Jossain Dtm:ssä? Tinderissä?"
"Kai ne tuntee toisensa jostain menneestä, en mä oikeesti tiedä, ne on niin vitun salamyhkäsiä", Ronja huokaisi. "Mutta mä en todellakaan jaksa jauhaa enää Henkasta, pelkkä sen nimi vituttaa mua. Mitkä on Ellun pläänit vapaaillalle?"
Mua nauratti, sillä Ronjan Henkka-avautuminen oli kestänyt jo melkein tunnin ja se nyt vasta kyseli mun kuulumisia.
"Mä järkkään junnuille alottelut lukion bileitä varten", kerroin samalla kun availin loputkin lasitetun parvekkeen ikkunat auki. Mun olisi ihan turha kieltää jengiä polttamasta täällä, ne tulisi tänne kuitenkin röökaamaan, joten oli parempi, että tuuletus oli jo etukäteen varmistettu, ettei koko parveke haise röökikopilta.
"Tottakai", Ronja naurahti. "Ketä kaikkia oot kutsunu? Ville, Jesse, Allu, Henna...?"
"Hennaa en oo kutsunu, mutta ihan varmasti se tulee silti", huokaisin tumpattuani tupakan, istahdin parvekkeen toisella puolella olevalle sohvalle ja nostin sohvatyynyn mun syliin. "Ja sit tänne on muuttanu Helsingistä yks jäbä, jonka mä haluan opettaa Niemiharjun tavoille", virnistin perään ja Ronja kiljahti.
"Ööööö, excuse me!?"
"Jep, Anton Gonzales", mä kerroin sen ritarillisen nimen ja Ronja kiljaisi.
"Joku espanjalainen?!?!"
"Kyllä!"
"Ei vittu mun pitää tulla Niemiharjulle asap!"
"Ai joku hikinen latino saa sut tulemaan tänne, mutta mä en?!"
"Sä tiedät, et sä oot mun mielestä yhtä seksikäs ku roskapönttö, joten todellakin!"
Me molemmat alettiin nauraa. Mä laskeuduin makaamaan sohvalle ja nostin mun jalat parvekkeen kaiteelle. Mulla oli kamala ikävä Ronjaa, se kävi tosi harvoin enää Niemiharjulla, sillä oli jo niin omat kuviot Helsingissä. Henkkaa mulla oli myös ikävä, mutta Ronjaa enemmän, se oli ollut mun rikostoveri koko yläasteen ajan, kun me huolehdittiin Henkan sekoiluista yhdessä.
Ronja valmistuu Helsingin kuvataidelukiosta ja Henkka Stadin ammattiopiston hiuslinjalta nyt tänä keväänä ja mua harmittaa, kun ne ei pääse mun ylppäreihin. Ne ei aio edes tulla tänne juhlistamaan omaa valmistumistaan, ne juhlii joidenkin muiden elämässä eksyneiden kavereiden kanssa keskenään Helsingissä, minkä mä kyllä ymmärrän. Ronjan äiti joutui hetki sitten uudestaan katkolle oltuaan vajaan vuoden raittiina ja Henkan äidillä tuskin olisi varaa järjestää mitään isoja juhlia muutenkaan.
Hitto, että mua suretti niiden molempien elämät. Mä olin ainoa meistä kolmesta, jolla oli oma perhe tukiverkkona, tai perhe ylipäätään. Äiti oli ehdottanut, että niiden valmistujaisia voisi juhlistaa mun juhlien ohessa, mutta ei Ronja ja Henkka halunneet viedä mun valokeilaa. Mä olin sanonut, ettei mua todellakaan haittaa, mutta ei ne sitten halunneet muutenkaan tulla. Niemiharju toi niille kummallekin vaan huonoja muistoja mieleen, ja mä olin tosi onnellinen, että ne oli löytäneet paikkansa tässä maailmassa, vaikka se sitten olikin satojen kilometrien päässä musta.
"Lähetä mulle kuva siitä latinosta ja selvitä ensitöikseen onko se sinkku ja tykkääkö se rastapäisistä maailmanparantajista ja jos kyllä, niin haluaisko se muuttaa takas Stadiin ja mennä mun kanssa naimisiin", Ronja luetteli langan toisesta päästä.
Mua hymyilytti.
"Mä selvitän."
"Hyvä", Ronja nauroi. "Mitä muuta sinne kuuluu?"
"Ei kai sen kummempaa", vastasin ja nousin ylös, sillä seuraava aihe vaatii todellakin jotain tekemistä mun käsille. Astelin takaisin sisälle kämppään ja otin seuraavaksi siivouskohteeksi keittiön. "Viime viikonloppuna mä törmäsin menneisyyden haamuihin", kerroin lopulta ja Ronja pärskähti toisessa päässä, se kuulosti kuin olisi purskauttanut vettä suustaan.
"Mitä?! Älä vaan sano —"
"Kyllä, Eve ja Oona käväs täällä."
Mun vatsaan ilmestyi perhosia, kun mä edes mainitsin Even nimen ääneen.
"Et oo tosissas!"
"Kyllä", vastasin ja laskin vettä tiskialtaaseen. "Tosin se oli aika yksipuolinen tapaaminen, ku Eve oli vetäny niin hirveet perskännit, et se oli sammunu Nipsun vessaan ja mun piti kantaa se tänne nukkumaan."
"Nukkumaan?" Ronja toisti kysyvällä äänellä ja mä näin mielessäni, miten sen kulmat varmasti kohoili.
"No hitto, se oli ihan tiedottomassa tilassa, ei se ees tajunnu missä se on, ja aamulla se oli häipyny varmaan just sen takia, kun se vihdoin tajus missä se on", sanoin surkeana ja yritin keskittää ajatukseni viinilasien tiskaamiseen, jotka oli olleet käyttämättä muutosta asti ja niiden pohjalle oli ilmestynyt pölykerros.
"Eli sä todellakin olit sille vaan joku kokeilu", Ronja sanoi vailla minkään näköistä empatiaa, mikä ei todellakaan myöskään yllättänyt mua yhtään.
Se ei ollut ikinä ollut mun ja Even jutusta kamalan innoissaan. Ronja vihasi pettäjiä ja sellainen Eve mun kanssa oli, petti sen poikaystävää mun kanssa ja samaan aikaan tavallaan mua sen poikaystävän kanssa, vaikka me ei koskaan virallisesti oltu yhdessä. Mä en jaksanut siitä koskaan sen enempää välittää, mä kuitenkin tiesin, tai ainakin luulin tietäväni, että Eve oli onnellisempi mun kanssa kuin Roopen.
Se tyttö oli vaan niin hukassa.
"Eipä sillä oo enää mitään väliä", vastasin lopulta, vaikka kyllä sillä oli. Mä olin yrittänyt säätää muiden mimmien kanssa ja viestitellyt varmaan kymmenien 500 kilsan säteeltä löytyvien Tinder-muijien kanssa, mutta en mä ollut ikinä saavuttanut samaa fiilistä niiden kanssa, kuin mitä mä tunsin Eveä kohtaan.
Vaikka Eve oli viimeksi ihan sekaisin, niin mä tunsin silti sitä kohtaa vahvemmin kuin ketään muuta.
"Hyvä, se on ihan syystäkin menneisyyden haamu", Ronja sanoi ja korosti kahta viimeistä sanaa.
Mä en jaksanut kertoa Ronjalle, että olin pyytänyt Villeä kutsumaan myös Even tänne illalla. Mä en uskonut muutenkaan hetkeäkään, että se tulisi enkä mä kaivannut Ronjaa sanomaan huomenna, että mähän sanoin. En mä tiennyt edes oliko Oonakaan tulossa, se oli pitkittänyt vastaustaan seuraavaan aamuun ja sekin oli ollut epämääräinen ehkä.
Mun airpodeista kuului surullinen piippaus ja hetken päästä Ronjan ääni katosi toisesta kuulokkeesta. Pian katoaisi toinenkin ja mun kädet oli ihan fairyssä, että mun oli pakko lopettaa puhelu.
"Mun pitää hei jatkaa siivoomista", sanoin Ronjalle. "Tsemppiä Henkan kestämiseen, kerro sille ja Viksuttimelle rakkaita terveisiä", virnistin ja Ronja nauroi.
"Ei saatana", Ronja huokaisi. "Tsemppiä känniläisten kestämiseen, mä en ymmärrä miten sä jaksat vapaaehtosesti katella kännisiä ihmisiä töissä ja sit vielä himassakin", se lisäsi ja mä mietin oikeastaan ihan samaa. "Älä unohda kysyä siltä Antonilta niitä tärkeitä kysymyksiä —"
"En unohda", vastasin hymyillen. "Moikka, oot rakas."
"Säkin", Ronja vastasi ja sulki puhelun.
Levitin keittiöpyyhkeen tiskipöydälle ja asetin viinilasit sen päälle kuivumaan. Mulla oli hiki kaikesta siivouksesta, joten mun oli pakko käydä suihkussa ja kello alkoi olla jo sen verran, että mun pitäisi ehtiä käydä vielä Alkossakin, ennen kun porukka alkoi valua tänne. Mä en vapaaehtoisesti tarjonnut kenellekään mitään viinoja, mutta en mä voinut olla järkkäämättä juhlia ilman boolia. Se oli mulle kunnia-asia, mä olin aina ollut bileissä boolivastaava ja sitä odotettiin aina eniten.
Hetkeksi mä vielä istahdin alas naputtamaan viestiä Villelle, että oliko Oona vastannut vieläkään mitään ja naamioin kysymykseni niin, että halusin vaan tietää paljonko mun pitää varata boolia, että sitä riittää kaikille. Ei mua oikeasti paskaakaan kiinnostanut jäisikö joku ilman ja mä tein aina muutenkin mielummin liikaa kuin liian vähän. Mä halusin tietää onko Oona tulossa, koska sitten todennäköisyydet Even saapumiselle olisi korkeammat ja mun pitäisi miettiä tarkemmin mitä mä puen päälleni.
Ville vastasi kuitenkin muutaman minuutin päästä, ettei ollut vieläkään kuulunut mitään.
***
Bileitä ei ollut mennyt kuin 45 minuuttia, kun mä aloin jo katua, että mä järkkäsin koko saakelin alottelut. Allu tuli aivan jumalattomassa kännissä paikalle, se ei todellakaan kaivannut alotteluja, vaan pikemminkin pikaisia lopetteluja, ja se jo puolen tunnin päästä nuokkui mun helvetin kalliilla tummanvihreällä kulmasohvalla ja mä jouduin kokoajan pelkäämään, että se yrjöäisi sen samettipinnalle. Henna tuli hetken päästä Jessen vanavedessä paljettimekossaan ja sen highlighterit paistoi kuuhun asti kilpaa sen mekon kanssa. Mua ärsytti heti sen kimitys, kun se odotti kuin kuuta nousevaa, että se Anton saapuisi paikalle. Se selitti ihan ylpeänä, kuinka se oli heittänyt jonkun luokkakaverinsa vierestään muualle istumaan, jotta Anton pääsi siihen ja tietysti Hennan viereen.
Mä en tiennyt oliko jo liian myöhäistä yrittää estää Antonia koskemasta Hennaan vai oliko vahinko jo tapahtunut.
Mitä enemmän Henna kälätti, sitä kovemmin mun teki mieli alkaa itsekin juoda. Mutta koska mä olin lupautunut kuskiksi, niin en voinut ottaa pisaraakaan. Kännissä ajaminen on muutenkin typerintä mitä kukaan voi koskaan tehdä, mutta jos mä jäisin siitä kiinni, mä joutuisin sakkojen lisäksi ajokieltoon vähintään kuukaudeksi ja mä ehtisin siinä ajassa helposti menettää mun järkeni.
"Elisa, tuutko pissalle mun kaa?"
Henna tapitti mua koiranpentuilmeellä keittiön laidalta. Mua nauratti ihan helvetisti sen ilme ja kysymys, ihan kuin se olisi pikkukoira menossa iltapissalle.
Iloisena vispaava häntä vaan puuttui sen takapuolesta.
"Kai mä voin tulla."
Hennan katse kirkastui. Se meni edeltä vessaan ja mä seurasin sitä sen parfyymipilven läpi. Se käytti aina tosi vahvoja tuoksuja ja mulla tuli niistä aina kamala hedari. Jos se oli istunut viisi minuuttia pidempään mun autossa, se haju leijaili siellä tyyliin vielä viikon päästäkin ja mä sain ajaa pillurallia ikkunat auki joku viisitoista kertaa kylän läpi, että se hälvenisi. Se oli itse varmaan jo ihan immuuni sille hajulle, sillä ensimmäinen asia mitä se teki astuessaan vessaan, oli suihkia sitä vielä vähän lisää.
"Tuleeko se Anton Villen kaa samaan aikaan?" Henna kysyi nostaessaan paljettimekkoa ylös, kun se istahti pöntölle. Se teki sen niin avoimesti ja häpeilemättä, että mä hämmennyin ja aloin sukia mun tukkaa peilin edessä.
"Sunhan se pitäis tietää, kun sähän sen Antonin kans oot viettäny aikaa", mä letkautin takaisin. Henna pyöritti silmiään.
"En niin paljon, että tietäisin sen jokaisen liikkeen."
"No varmaan silti enemmän ku mä."
Henna heilautti hiuksiaan ja nousi ylös, meni mun eteen peilin eteen pesemään käsiään. Mä tunsin kuinka se katseli mua, se oli aina ollut sellainen tuijottelija — niin hyvässä kuin pahassa. Yritin katsella itseäni sen takaa, yritin olla huomioimatta sen tuijottelua, mutta mun katse osui vahingossa yhteen sen kanssa.
"Mitä sä tuijotat?"
"Sua", Henna sanoi yhtään häpeilemättä. "Oot kyllä hyvännäkönen", se lisäsi, sen silmäkulmassa oli sitä klassista hennamaista pilkettä.
"Jaa, no kiitos", mä vastasin hymähtäen, mä en aikonut sanoa sille samaa, vaikka hyvältähän sekin näytti. Se ei vaan ollut tippaakaan mun tyylinen mimmi.
En kestänyt Hennan flirttailevaa katsetta, joten yritin keskittyä kaikkeen muuhun. Mä otin mustan huopahatun päästäni sukiakseni mun tukkaa vähän vahalla taaksepäin. Mun edellisestä kampaamokäynnistä alkoi olla jo sen verran pitkä aika, että mun pitäisi pian päästä jo uudestaan. Mun tyvikasvu alkoi olla jo tuhottoman pitkällä ja sen takia mä pidin hattuja ja pipoja peittääkseni sitä, mutta kesähelteillä mä en enää siihen kykenisi. Mä olin ysiluokan jälkeen pitänyt mun tukan blondina ja lyhyenä, mutta joka oli päältä sen verran pitkä, että sen saisi töyhtöponnarille. Sellaista mä kyllä pidin lähinnä vaan silloin, kun mä siivosin tai tein jotain muuta vittumaista hommaa, jolloin ei halunnut tukan kutittavan hikisellä otsalla.
"Mietin tässä", Henna aloitti, se lipaisi huuliaan ja kallisti päätään nojatessaan lavuaarin reunaan molemmin käsin. "Jos Antonilta ei irtoo tänään, niin irtoisko sulta?"
Mä meinasin oikeasti tukehtua mun sylkeeni.
"Anteeks mitä?"
"Seksiä", Henna tarkensi, vaikkei sen olisi tarvinnut. Kyllä mä nyt helvetti soikoon tiesin, mitä se tarkoitti.
"Et oo tosissas", mä pärskähdin ja otin vaistomaisesti askeleen taaksepäin. "Ensinnäkin, ei todellakaan, sä tiedät sen varsin hyvin. Ja toiseks, miten sä kuvittelet, että sua lykästäis noilla saatesanoilla? Panisitko sä mua jos toi yks toinen ei pane?" mä toistin sen sanat kärkkäämmillä sanavalinnoilla. "Tosi imartelevaa olla kakkosvaihtoehto."
Henna ei ollut moksiskaan mun antamasta kritiikistä, se vaan alkoi kikattaa.
"Yrittänyttä ei laiteta", se kihersi. Se kaivoi nudehtavaa huulipunaa laukustaan ja lisäsi sitä harvinaisen viettelevästi huuliinsa, pitäen katsekontaktin tiukasti mun silmissä kiinni.
"Jos yrittäisit ens kerralla vaikka pikkasen hienovarasemmin", naurahdin ja pudistelin mun päätäni, kun laitoin huopahatun takaisin päähäni.
"Ens kerralla?" Henna toisti. "Eli mulla on mahkuja?"
"Todella vähän."
Eli ei yhtään.
Henna kohautti olkiaan virnistäen. "Se riittää mulle."
Henna maiskutti muhkeita huuliaan yhteen ja laittoi huulipunan korkin kiinni. Se oli käynyt laittamassa alkukeväästä huulitäytettä ja aikoi mennä pian uudestaan, kun pistoksista aiheutunut turvotus oli laskenut eikä se ollutkaan tyytyväinen. Mua nauratti, kun se oli kirjoittanut asiasta reklamaation sen firman Facebook-sivulle ja sieltä oli asiallisesti vastattu, että luonnollisestikin huulet turpoaa siitä, kun niitä pistelee neuloilla. Henna oli poistanut reklamaationsa saatuaan kahdeksankymmentäneljä vihareaktiota palautteeseensa.
Henna oli kyllä käsittämättömän suorasanainen tyyppi, mitä mä kyllä tavallaan arvostin, mutta siltä puuttui myös samalla se suodatin, joka suodattaisi sen kaiken paskan, mitä se välillä suustaan päästi. Se oli jo lukion ykkösellä ollessaan kunnon Regina George, enkä mä yhtään ihmettelisi jos sekin pitäisi kätyreidensä kanssa leikekirjaa meidän lukion oppilaista, mihin se kirjoitti ilkeitä huomioita niiden ulkonäöstä.
Toisaalta Hennan ei tarvinnut sellaista tehdä, se kyllä esitti mielipiteensä kaikista mieluiten ääneen.
"Voisin mennä röökille", mä tuumailin hetken päästä. "Lähetkö seuraks?"
"Njääh, en mä viiti nyt polttaa", Henna murahti ja heitti mustaherukkamynthonin suuhunsa. "Haluan maistua taivaalliselta, kun se Anton tulee."
Ei luoja. Tuolta muijalta ei kyllä itsevarmuutta puutu.
"No selvä sitte", naurahdin huvittuneena ja avasin vessan oven. Jesse seisoskeli tylsistyneenä heti oven edessä ja sen kulmat värähti, kun me tultiin vessasta ulos. Mä niin tiesin, mitä se aikoi seuraavaksi sanoa, joten en antanut sille mahdollisuutta avata suutaan, kun mä toistin sille saman kysymyksen, minkä mä sanoin Hennalle. Jessen ei tarvinnut pitää suuvärkkiään raikkaana ketään varten, joten se suostui mun seurakseni. Mä tarvitsin hetken tauon Hennasta ja Allusta ja mun sohvasta murehtimisesta, joten me mentiin suorinta tietä ulos asunnosta.
Katselin itseäni hissin peilistä ja mietin, että mitä enemmän mulle oli tullut ikää, sitä enemmän mä näytin lesbolta. Kolmisen vuotta sitten mun tyyli olisi ihan hyvin voinut olla kapinallisen teinin kokeiluvaihe, kun mun kasvot oli vielä vähän lapsenpyöreät, mutta nyt, kun mä näytin jo hyvää vauhtia parikymppiseltä tatskoineni, niin ei se näyttänyt enää tippaakaan miltään vaiheelta.
Mulla oli mustan ison Nirvana -t-paidan kaverina löysät mustat farkut, joissa oli melkeimpä enemmän reikiä kuin kangasta, kun mä halusin esitellä koko maailmalle mun uutta tatskaa etureidessä. Mä pohdin pitkään haluanko mun jalkoihin samaa vai eri tyyliä kuin mitä olin ehtinyt tunkea jo mun käsivarret täyteen, joissa mulla oli lähinnä realistisia kuvia. Lopulta mä päädyin hakkaamaan jalkoihin aivan erilaista, sellaista ääriviivamaista, stick and poke -tyyppistä settiä. Etureidessä oli mun ehdottomasti suosikkitatska, koska mä olin sen täysin itse alusta loppuun suunnitellut. Siinä oli siluetti The Smithsin jätkistä töyhtöhiuksineen päivineen, muutama simppeli päivänkakkara sen ympärillä ja koko paskan yläpuolella lukee capslockilla BIGMOUTH STRIKES AGAIN. Se oli yksi mun lempibiisi niiltä, se oli kirjoitettu Morrisseyn vitutuksesta lehdistöä kohtaan, kun media jatkuvasti muutti sen sanomisia negatiiviseen suuntaan ja mä puolestani omistin tatskani suoraan Niemiharjun juorutoimistolle, missä oli ihan sama meininki. Teet jotain hyvää, mikä leviää eteenpäin ja lopulta joku kateellinen paska saa sen tarinan lopulta kuulostamaan siltä, että sä olit se jutun kusipää. Joskus riitti pelkästään se, että sä erehdyt kertomaan jonkun tekemäsi hyvän teon ääneen, niin pian sä et ookaan enää hyväntekijä — sä oot pelkkä omaa sädekehää kiillottava tekopyhä paska.
"Sä oot kyllä tatskoja täynnä", Jesse mietiskeli tukkaansa pöyhiessään, kun se huomasi mun tutkivan ihollani olevaa taidetta. "Millon sä otat ekan tatskan naamaan?"
"Ens viikolla", vastasin sen suurempia miettimättä ja tiirailin mun tyhjää naamaa.
"Oikeesti?" Jesse henkäisi järkyttyneenä, se lopetti kuontalonsa sukimisen kuin seinään ja katseli mua pää kallellaan.
"No miks ei?" mä kysyin, kun mua vaan lähinnä huvitti sen reaktio.
"Hullu akka, sä niin tuut katumaan sitä", Jesse naurahti.
"Onneks mä voin aina käydä poistattamassa sen, kun taas tolle sun naamavärkille ei oikeen oo enää mitään tehtävissä."
"Haista vittu!"
"Ite kerjäsit", virnistin ja Jesse nosti keskarinsa pystyyn.
"No ok, käy sit ottaa", Jesse murahti. "Millasta aattelit?"
"En mä tiedä, vaikka sellanen pieni geneerinen ankkuri tohon noin", mä sanoin ja osoitin mun silmäkulman ja ohimon välissä olevaa aluetta. "Ankkuri symboloi uutta alkua ja toivoa, se ois aika osuva tähän väliin."
"Sä oot kyllä diippi mimmi", Jesse pohti ja lopulta hymyilikin. "Oot vissiin kauanki jo miettiny sitä?"
"Äsken keksin", naurahdin ja pyyhkäisin sormenpäillä silmäkulmaani. "Et voi kieltää, etteikö sellanen ois aika siisti."
"Okei, olis, etkä sä sitä katuis", Jesse myöntyi jälleen kerran kohtaloonsa ikuisena kakkosena, mitä tuli mun kanssa väittelemiseen.
"Pitää varata aika", virnistin ja pian hissi kilahtikin jo ykköskerrokseen ja me paineltiin pihalle. Jesse pummasi multa röökin, tietysti, mähän olin muutenkin kohottanut varmaan joka toisen Niemiharjun teinin keuhkosyöpäriskiä vähintään viidelläkymmenellä prosentilla. Ei mikään kamalan arvostettava meriitti, mutta minkäs teet — itse ne sitä röökiä multa pyysi ja mikäs mulla oli hakiessa.
"Olit sitte nussinu Hennaa viikonloppuna", mä aloitin keskustelun pihalla. Mulla oli pakottava tarve vittuilla jätkille aina, kun joku oli päätynyt Hennan kanssa sänkyyn — paitsi että Jesse oli astunut samaan rotanloukkuun jo muutaman kerran aiemminkin.
"Joo joo, moralisoi vaan", Jesse murahti ja puhalteli savua ulos.
"En vaan ymmärrä, et miks helvetissä —"
"Et sä tuu koskaan ymmärtämään meidän jätkien ajatusmaailmaa", se keskeytti mun lauseen hymyillen.
"Eikä onneks tarvikaan."
"Miten sua ei oikeesti muna kiinnosta?" Jesse kysyi varsin suoraan ja mä tyrskähdin.
"No kuule, ihan samasta syystä kun ei suakaan", vastasin nokkelasti ja nojailin betonipaaluun lähellä kerrostalon ovea.
"Totta", Jesse naurahti. "Pillu best."
"Älä vaan."
"Ootko ite saanu millon viimeks?" Jesse kysyi, taas kerran ihan suoraan ja mua huvitti, miten ne oli Hennan kanssa lopulta ihan samanlaisia, paitsi että Jessellä oli oikeasti sydän paikallaan.
Tai sydän ylipäätään.
"No on siitä jo tovi", vastasin ympäripyöreästi, koska en mä oikeasti muistanut. Mä en pitänyt mitään kirjaa mun seksielämästä, se oli mulle muutenkin niin huoleton asia.
Seksi meni monimutkaiseksi vasta silloin, kun peliin tuli tunteita mukaan, eikä niitä ollut näkynyt vuosikausiin.
"Haluaisitko sä seurustella?" Jesse kysyi. Se kyykistyi maahan slaavikyykkyyn ja siemaili sen bisseä.
"Ai sun kans vai?"
"Urpo", Jesse hörähti. "Yritän tässä jutella syvällisiä ja sä heität tän lekkeriks."
"No usein tilanne on toisinpäin."
"Totta", Jesse myönsi ja veti savut. "Mut haluisitko?"
"Tottakai mä haluaisin", vastasin sitten.
"Sama. Mä en tuu oikeesti löytämään täältä ketään ja arvaa vaan, niin se vitun latino tulee viemään nekin mun nenän edestä, saatana", Jesse marisi ja mua tietysti vahingoniloisena nauratti.
"Sulle se on vähän helpompaa silti", mä totesin, kun olin vakavoitunut. "Täällä on pikkasen enemmän heteromimmejä kun minkäänlaista tarjontaa meikäläiselle, että eiköhän teille molemmille riitä ihan yhtälailla pillua."
"Tuli heti parempi mieli", Jesse virnisti. "Thanks."
"Ilo oli minun puolellani", vastasin ja vedin tekohymyn kasvoilleni. Mua masensi puhua tästä, se nyt vaan oli ikävä fakta, ettei pikkukylissä ollut munlaisilla kauheasti valinnanvaraa. Toki ainahan sitä pystyi unelmoida ja flirttailla mimmeille siinä toivossa, että ne alkaisi kyseenalaistamaan niiden seksuaalisuutta ja antaisi mulle mahdollisuuden, mutta yhteen kertaan se silti tuppasi aina jäämään. Tytöt saattoi ihastua mun ulkonäköön ja hyvällä tuurilla luonteeseenkin, mutta siinä kohtaa, kun ne ihan oikeasti sisäisti mikä mun haarovälistä puuttui, ne kyllästyi. Ja ei sillä, kyllä mäkin kyllästyin ihan samalla mitalla takaisin.
Mun oli tosi vaikea ylläpitää mun mielenkiintoa enää nykyisin.
Välillä mä toivoin, että mä saavuttaisin sen saman ajatusmaailman ja intohimon, kun mikä mulla oli ysiluokalla. Tarkemmin silloin, kun mä tutustuin Eveen — silloin mä annoin vaan mennä. En mä silloin pelännyt jatkuvasti, että Eve kyllästyisi muhun, mikä on ihan helvetin outoa, sillä Eve vielä kaiken lisäksi seurusteli silloin jätkän kanssa. Mä olin vaan niin huoleton, annoin itseni nauttia sen seurasta, niistä hajanaisista hetkistä, mitkä me saatiin viettää yhdessä, kun me aina sattumalta törmättiin jossain. En mä silloin stressannut tippaakaan, mä vaan toivoin parasta ja paistattelin niissä ihastuksen tunteissa. Mä olin niin naiivi ja hölmö ja rakastunut, mä annoin itseni unelmoida ja haaveilla Even bambisilmistä, sen syvistä hymykuopista ja sen nenällä olevista pisamista.
En mä ollut sellainen tyyppi enää.
Vaikka mun ja Even juttu loppuikin kuin seinään ja mä sitten lopulta todellakin jäin rannalle ruikuttamaan, niin silti mä olin silloin onnellisin ikinä. Kyllä mä silloinkin tietysti aina välillä stressasin, mutta se oli ihan erilaista nykyisin. Mä pelkäsin, etten mä saavuta sitä ajatusmaailmaa enää koskaan kenenkään kanssa, pelkäsin, että mä jäisin loppuelämäksi tällaiseksi, joka heittää jutun jorpakkoon jo ennen kun se ehtii alkaa, koska on jo sataviiskytprosenttisen varma siitä, että se loppuu joka tapauksessa. Kolme vuotta sitten mun ihmissuhteissa sinkoili vielä toivonkipinöitä ja mä oikeasti rakastin sitä fiilistä. Nykyään mä saavutin samankaltaisia kipinöitä vaan flirttaillessa, mutta ei se ollut sama asia — ne kipinät vaan oli ja meni, ei ne kestäneet enää samalla tavalla. Ne lensi tuulen mukana veteen ja sammui sihahtaen.
"Moro!"
Mä putosin mun lentoon lähtevistä ajatuksistani takaisin maan pinnalle, kun mä kuulin mun pikkuveljeni äänen jostain kauempaa. Se käveli meitä kohti tumma jäbä vierellään, ja mun piti oikeasti, kirjaimellisesti, hieraista mun silmiä.
Anton Gonzales oli aivan tajuttoman hyvännäköinen.
Sen tukka oli tummanruskea, se laineili huolettoman upeasti sen ruskettuneelle otsalle. Sen tyyli oli rento, sillä oli päällään harmaa Thrasherin huppari ja tummat löysähköt pillifarkut ja sen jalkoja koristi Vansin klassikkokenkäpari. Sen koko olemus tihkui itsevarmuutta enkä mä enää yhtään ihmetellyt miksi Henna kävi siihen niin kuumana. Eikä ollut tosiaan mikään ihme, että Jesse oli muuttunut sen edessä reviiriään puolustavaksi päähenkilöksi, jolla oli yhtäkkiä suora ryhti ja täysikuun aikaan paljastuva karvainen salaisuus.
Nytkin se kohenteli ryhtiään ja asetteli kauluspaitansa kauluksia parempaan asentoon.
"Anton Gonzales", se kertoi nimensä mulle ja kun se hieraisi tukkaansa pois otsalta ja ojensi kätensä mua kohti esittäytyäkseen, sen valkoinen hammasrivistö antoi viimeisen loppusilauksen sille, että se oikeasti oli kuumin jätkä kenet mä olin koskaan tavannut.
"Sä oot ihan vitun kuuma jätkä", mun oli pakko sanoa mun ajatukseni ääneen, vaikka yleensä mä en sanonut mitään tuollaista vastakkaiselle sukupuolelle. Nyt sen kuumuus oli vaan niin ilmiselvää, että tuntuisi suorastaan rikolliselta vaan sivuuttaa koko kylmä fakta.
Anton pärskähti.
"Ja sä kuuma muija", se vastasi virnistäen. "Villen systeri?"
"Jep, yksi ja ainoa, Elisa Sirén", mä sitten esittäydyin.
"Se on lesbo", Jesse avasi suunsa aivan tarpeettomalla huomautuksella, sillä musta tuntui, että Anton todellakin tajusi sen sanomattakin. Me revettiin kaikki, se rikkoi sen kuuluisan jään, mikä ei kyllä kamalan paksu ollut alunperinkään.
Mä tarjosin kaikille röökit mun askista, mutta Antonilla oli omat tupakat sen hupparin taskussa. Mä en malttanut olla katselematta sitä, tuntui vaan niin utopistiselta nähdä uusi kasvo näissä vanhoissa maisemissa. En mä osannut yhtään kuvitella sitä tänne asumaan, se näytti sellaiselta maailmanmatkaajaluonteelta. Se näytti myös paljon vanhemmalta kuin 17-vuotiaalta, ehkä se johtui niistä sen latinogeeneistä, kun sillä näkyi parransänkikin.
Tai sitten se oli vampyyri.
Ehkä Niemiharju oli Forks, Jesse oli Jacob ja Anton oli Edward. Ehkä Ville oli se kömpelö jätkä, jonka Bella vei katsomaan kauhuleffaa ja se joutui häipymään salista oksentamaan. Mä en tiennyt vielä kuka mä olin — ehkä se lesbohahmo, jonka Stephenie Meyer jätti luomatta, kuten esimerkiksi Rosalie Cullenin salainen rakastajatar, joka antaa sille kaiken sen, mitä Emmett ei sille pysty antamaan.
Hitto se oli kuuma mimmi.
"Onks niis lukion bileis yleensä paljon jengii?" Anton kysyi, kun jätkät ei saaneet sanoja suustaan ja mä olin pudonnut mun fantasiamaailmaan.
"No niin paljon, ku meidän lukiossa on oppilaita", vastasin ja puhaltelin pari savurinkulaa. "Paitsi tietty uskovaiset, mutta sen nyt ymmärtääkin."
"Ja sekös Jesseä harmittaa", Ville virnisti ja tökkäsi bestistään kylkeen.
"Haista vittu", Jesse tuhahti.
"Ai, onks tääl kyläl paljonki uskovaisii?" Anton kysyi. Mun teki mieli kertoa, että Gonzalesit rakensi hulppean kartanonsa pyhälle pellolle Kantolan suurperheen residenssin viereen, mutta en mä sitten viitsinyt sanoa mitään. Kohautin vaan mun olkia, kyllä se asia sille paljastuisi ennen pitkää.
"Onko booli jo valmista?" Ville kysyi multa ja mä nyökkäsin.
"Mee juomaan ennen ku Allu vetää kaiken."
Ville katsahti Jesseä ja pian ne juoksi kilpaa sisälle. Anton jäi hämmentyneenä seisoskelemaan paikoilleen ja mä näin mun tilaisuuteni koittaneen. Mä sytytin perään uuden röökin eikä mun tarvinnut pyytää Antonia jäämään seuraksi, kun se teki samoin. Mä nyökkäsin sivulle ja me mentiin kerrostalon laidalla olevalle penkille istuskelemaan.
Katsoin mun eteeni avautuvaa kylää uusin silmin, ja se tuntui yhtäkkiä ihan helvetin pieneltä mun edessäni, kun mä tiesin, että Anton on muuttanut tänne Helsingistä. Anton oli varmasti tottunut siihen fiilikseen, kun kukaan ei tunne sitä eikä kiinnitä asiaan mitään huomiota, ja täällä se oli suorastaan nähtävyys salaperäisyydellään. Musta tuntui, että kaikki ohimenevät mummelit ja papparaiset jäi tuijottelemaan sitä, mutta Anton ei tuntunut olevan siitä moksiskaan, tai sitten sitä ei oikeasti vain kiinnostanut.
"No, miltäs Niemiharju näyttää stadilaisen silmissä?" mä aloitin keskustelun, mua kiinnosti ihan helvetisti sen elämä ja ajatukset tästä kylästä. Anton kohotti tupakkaa pitelevää kättään ja imaisi pitkät savut keuhkoihinsa.
"Melkonen tuppukylä tää kyl on", Anton naurahti, mutta mä en kuullut sen äänessä ivaa, mistä mä olin positiivisesti yllättynyt. Otin rennomman asennon ja nostin toisen jalkani penkille.
"Tätä joko vihaa tai rakastaa."
"Kumpaan jengiin sä kuulut?"
"Jälkimmäiseen."
"Oikeesti?" Anton kysyi ja sen äänessä oli aitoa ihmetystä. "Sä näytät sellaselt, joka ei todellakaan haluu asuu tääl", se lisäsi perään.
"Millä perusteella?" kysyin huvittuneena.
"No sä näytät tolt", Anton sanoi suoraan. "Luulis, et sä saat lokaa niskaan tääl, ku oot selkeesti ihan erilainen ku muut."
"Musta on kiva erottua joukosta. Enkä mä välitä paskaakaan, jos joku ei musta pidä", vastasin ja otin hatun päästäni pyöritelläkseni sitä aikani kuluksi.
Anton hymyili.
"Hyvä asenne."
Hymyilin sille takaisin ja vein tupakan huulilleni. Joku amisjätkä ajoi meidän edestä sen ruosteisella Toyota Corollalla basso jytisten, mutta se hidasti meidän kohdalla. Se veivasi auton ikkunan auki, näytti meille keskaria ja ajoi naama pokerilla kasuaalisti pois.
Antonin kulmat värähti, kun se hämmentyi. "Mitä vittuu toi nyt oli?" se naurahti ja hieroi sen otsaa hämillään.
"Tuo, Anton Gonzales, oli perinteinen niemiharjulainen tervehdys", virnistin ja kohotin oman keskarini pystyyn. "Että tervetuloa vaan tänne tuppukylään, viihdyt varmasti", heitin sarkastisesti perään ja Anton pyöritteli päätään huvittuneena.
"Kiitos niin vitun paljon", se vastasi käsi sydämellä. "Kai sä toimit mun henkivartijana, jos tollanen jengi hyökkää tällasen etelänvetelän kimppuun?"
"Sä näytät siltä, et rökität tollasen porukan mennen tullen ihan yksinkin", mä sanoin ja viittasin sen käsivarsiin, jotka näytti väljästä hupparista huolimatta olevan isommat kuin yhdelläkään amisjätkällä tässä kylässä.
"Voi olla", se heitti varsin tietoisena lihaksistaan ja virnisti perään.
"Asiasta kukkaruukkuun, ootko sä sinkku?" kysyin ja tajusin kuulostavani ihan vitun ehdottelevalta, kun mä just katselin sen lihaksikkaita käsivarsia, mutta Anton ei onneksi tajunnut. Se nyökkäsi vastaukseksi, heitti röökinsä maahan ja polkaisi sen sammuksiin vanssillaan.
"Onko Niemiharjulta löytyny vielä kiinnostavia mimmejä?" kysyin kasuaalisti ja purin mun hammasta yhteen peläten, että se oli iskenyt silmänsä jo Hennaan.
Anton kohautti sen olkia.
"Lukiol oli ainaki yks ihan helvetin söpö brunette, mut se on kai varattu, joten se siit", Anton kertoi avoimesti ja mua huojensi sana brunette. Mä en saanut päähäni ketähän se tarkoitti, yleensä mä tiesin täällä kaikki pariskunnat, eikä niitä lukiossa kamalasti ollut. Mä kelasin sen tarkoittavan Miljaa, joka roikkui aina kiinni Allussa, joten siitä saisi ainakin varatun kuvan. Se oli myös brunette, joten se sopi kuvaan myös siltä osin.
En mä kyllä silti Miljaa söpöksi kehuisi, mutta mä nyt tunsin sen niin pitkältä ajalta, etten mä osannut ajatella sitä söpönä. Mä tiesin miten ilkeä se oli, ja yksinkertainen, mutta ehkä se uuden tulokkaan silmissä oli vielä söpö.
Joka tapauksessa se ei ainakaan ollut Henna, muulla ei ollut väliä.
"Tuolla ylhäällä venaa ainakin yks mimmi, joka ei muusta puhukaan ku susta", mun oli pakko sanoa.
Anton katsoi mua kauhuissaan ja irvisti. "Ei vittu, onks se mun luokan blondi tääl?"
Mä en pystynyt estellä mun kasvojen lihaksia vääntymästä tyytyväiseen hymyyn. Anton oli jo osoittanut olevansa rento ja helposti lähestyttävä tyyppi, mutta nyt se päivitti asemansa pari pykälää korkeammalle mun arvoasteikolla. Jos se oikeasti tajusi pelkästään tuosta lauseesta kenestä mä puhuin ja vastasi tuohon sävyyn, niin Henna ei todellakaan ollut tehnyt siihen hyvää ensivaikutelmaa.
"Siellä se odottaa mustaherukkapastilli suussa, että sä meet pussailee sen kaa", mä paljastin Hennan suunnitelmat ja Anton yökkäsi.
"Siinäpäs venaa", se tuhahti. "Ei tuu tapahtuu."
"Eikö kiinnosta?"
"No ei", Anton naurahti. "Siis muuten kyl, mut mä oon valitettavasti mustaherukalle allerginen."
Hetken mä luulin, että se oli tosissaan, mutta sen pokka petti muutaman sekunnin vakavuuden jälkeen ja mä repesin huojentuneena nauruun.
"Mä oon saanu tarpeekseni Hennan tyylisistä pintaliitomimmeistä, niit on Stadi pullollaan", se sitten selvensi. Se sanoi sen niin suurella kokemuksen syvällä rintaäänellä, että mä todellakin uskoin sen sanoja.
"Etitään sulle joku ihana, mustaherukkavapaa maalaistyttö täältä", mä heitin ja vinkkasin silmää, vaikka en mä kyllä tiennyt kenelle sen voisi parittaa. Se oli niin yliluonnollisen komea jätkä, että ei täällä ollut yhtäkään samalle tasolle yltävää mimmiä. Mulle tuli ensimmäisenä vaan mieleen lukion ykkösellä olevat lestadiolaistytöt, jotka oli aivan tuhottoman kauniita, mutta ne taas paini ihan eri liigassa henkisellä tasolla.
Tai ehkä ennemminkin hengellisellä tasolla.
"Se ois kyl mukavaa vaihteluu", Anton myönsi ja mua hymyilytti.
***
Muutamia drinkkejä ja juomapelejä myöhemmin porukka oli jo niin rentoutunut, ettei enää edes tuntunut siltä, kuin joukossa olisi uusi tulokas. Anton oli tosi sosiaalinen porukassa, se osasi heittää hyvää tilanneläppää ja pitää samalla myös Hennan kurissa. Mun teki mieli tehdä itselleni kulhollinen poppareita, kun mä katselin sivusta niiden meininkiä, miten Henna yritti kerta toisensa jälkeen lähennellä Antonia, mutta se jätkä onnistui vaivihkaa sanaakaan sanomatta liukenemaan paikalta milloin mistäkin syystä. Panin myös merkille sen, että Anton oli aika kova poika ottamaan kuppia ja mua vähän kuumotti tulisiko siitä Allu 2.0, jonka perään mun pitäisi myös katsoa, mutta toistaiseksi sen viinapää oli vielä ollut ihan kestävä.
Kello oli kymmentä vaille kahdeksan, kun me paineltiin pihalle kohti mun autoa. Mä olin tosi kiitollinen Antonin läsnäolosta, se vei mun ajatukset ihan kokonaan muualle siitä faktasta, ettei Eve ja Oona tulleetkaan tänne. Se toisaalta sai mun rakkaudennälkäisen pikkuveljeni ryystämään viinaa vähän rankemmalla kädellä, mutta mä luotin siihen, ettei se vetäisi tänään överiksi. Monesti jos Allu oli vetänyt perseet, se sai Villen vähän hillitsemään omaa juomistaan.
Nyt se ei tosin ollut hillinnyt, vaikka Allu olikin ensimmäinen, joka jäi porukasta. Se jäi mun kämpille potemaan huonoa oloa, eikä Ville halunnut todistaa oksennuskarkeloita, joten me lähdettiin vähän etuajassa liikenteeseen. Jos Allu olisi vielä mun takaisin tullessa bilekelpoinen, mä heittäisin sen bileisiin tai toisessa tapauksessa suoraan himaan. Oli typerää jättää niin känninen jätkä sinne oman onnensa nojaan (ja niin lähelle mun kallisarvoista samettisohvaa), mutta Allulla oli niin vittuna juopon tuuria, ettei sille mitään tapahtuisi.
Luultavasti se vaan oksentaa ekat bisset ulos, jotta saa tehtyä tilaa uusille.
"Mä meen keskelle!" Henna kiljahti, kun me asteltiin parkkikselle. Heti auton ovien kilahdettua auki Henna valtasi keskipenkin, se todellakin tarkoituksella nosti mahdollisuuksiaan päästä Antonin viereen istumaan. Hidastin mun kävelytahtia, jotta sain perässä laahustelevan latinon viereeni.
"Haluutko sä etupenkille?" kuiskasin Antonille, joka nyökytteli rivakasti päätään.
"Oisin tosi kiitollinen."
"Siitä vaan", mä virnistin ja Hennan naama venähti, kun Anton ohitti takaoven oikealta puolelta ja istuikin pelkääjän paikalle kuin kuningas itse.
"Eikä! Sä tuut takapenkille mun kanssa, Anton!" se komensi.
Mun teki mieli heittää koko mimmi autosta ulos ja hakea mielummin Allu tilalle.
"Mul tulee helposti matkapahoinvointii, pakko istuu edes", Anton sanoi ja iski mulle vaivihkaa silmää.
"Joo, tähän autoon ei kukaan tänään oksenna", mä pysyttelin juonessa mukana ja Anton nyökkäsi kiitollisena. Auto täyttyi jokaista paikkaa myöten, kun Jesse istui Antonin taakse ja Ville mun taakse. Henna istui prinsessana jätkien välissä ja mun oli pakko laittaa tuuletus täysille sen hajuveden takia.
"Laita musaa", mä sanoin ja ojensin auxin Antonille. Se työnsi piuhan sen iPhoneen, joka oli tietysti uusinta mallia, ja mun teki mieli pyöritellä mun silmiä.
Hitto se oli varmaan rikas jätkä.
Mä odotin, että Anton laittaisi jotain Martin Garrixia soimaan, sillä se näytti tasan sellaiselta stadilaiselta essoja vetävältä bilejätkältä, joka tamppaa menemään yökerhossa pelkän sieluttoman jumputuksen tahdissa, mutta ei se laittanutkaan. Meidän kaikkien yllätykseksi se läväytti ensimmäisenä Whitesnaken Still of the nightin soimaan ja mun korvat melkein putosi paikoiltaan, kun Ville tarttui mun penkkiin ja karjaisi mun korvaan.
"MITÄ VITTUA?!"
"Yritän kuuluu joukkoon", Anton nauroi ja väänsi musaa kovemmalle. "Eiks pöndellä kaikki kuuntele jotain hevii?"
"Toi on itseasiassa vanhentunutta tietoa", vastasin ja vilkaisin taustapeilistä musan tahdissa fiilistelevää pikkuveljeäni. "Toi pelle taitaa olla ainoo, joka on jääny sille tielle."
"No nyt sait toisen jälkeenjääneen sieluntoverin", Anton sanoi ja ojensi nyrkkinsä kohti takapenkillä riehuvaa rokkijäbää, joka tökkäsi omansa sitä vasten. Henna istui nyrkkien välissä kädet puuskassa ja näytti äärimmäisen vittuuntuneelta. Anton ja Ville alkoi jutella vanhoista rockbändeistä ja Anton vaihteli biisejä Mötley Crüesta gunnareihin ja Metallicaan, mitä mäkin kyllä kuuntelin, mutta mä olin enemmän vanhan indierockin kannalla kuin metallin.
Mä en jaksanut jatkuvasti kuunnella särisevää sähköskebaa ja kiekumista.
Mä ajoin muutaman ylimääräisen kierroksen keskustassa, ihan vaan sen takia, kun mua huvitti Hennan naama, mikä meni sekunti sekunnilta enemmän norsunvitulle. Se vihasi, kun ei saanut olla keskipisteenä ja sitä ärsytti, kun se ei voinut osallistua ollenkaan keskusteluun. Henna kuunteli pelkkiä listahittejä ja sen maailmassa mielipide jostain biisistä tarkoitti päätöstä siitä, oliko biisi hyvä vai huono, mutta ei mitään sen enempää. Sen aivoista puuttui lohko, joka analysoi yhtään mitään syvällisemmin.
Se jos mikä oli ihan helvetin tylsä piirre ihmisessä.
Mä kurvasin auton keulan poispäin keskustasta, lukion bileitä varten oli vuokrattu kylän laitamilta sopivan kokoinen mökki, joka oli järven rannalla. Mua vähän kuumotti ajatus siitä, että jengi hyppisi sinne kännipäissään uimaan, mutta tänään mä yritin olla olematta vastuussa joka helvetin ihmisestä. Ajoin mökin pihaan ja Henna suorastaan kiipesi Jessen yli päästäkseen autosta ulos, sille tuo matka oli yhtä helvettiä. Kukaan ei noteerannut sitä, vaikka se noin seitsemäntoista kertaa pyysi vaihtamaan rockin johonkin nykyaikaisempaan, kuten Ariana Grandeen tai Camila Cabelloon.
Henna bongasi kätyrinsä pihalla, juoksi niiden luokse kuiskuttelemaan jotain, ja kun ne katsoi sitten etupenkillä istuvaa latinoa, ne repesi kikattamaan. Kun Ville ja Jesse olivat menneet, mä sammutin auton moottorin hetkeksi.
"Ei vittu, niit bimboi on enemmänki", Anton huokaisi, se nosti kätensä ikkunanpieleen ja nojasi siihen. Se aiemmin mainittu söpö brunette tuskin oli sittenkään Milja, sillä Anton ei vaikuttanut olevan kauhean ihastunut eteensä ilmestyneeseen näkyyn.
"Tsemppiä, sitä sä tarviit, kun toi kanalauma seuraa sua koko illan."
"Tuuksä tonne inee?"
"En mä jaksa, mä oon lukionbileeni jo bilettäny."
"Harmi", Anton sanoi ja irvisti katsoessaan kikattelevaa joukkiota edessään.
"Mä voisin esittää sun tyttöystävää, mut se ei taida mennä läpi", heitin ja Anton hörähti.
"Arvostan, että sä uhrautuisit moiseen", se sanoi virnistäen, kunnes se hieraisi tukkaansa pois otsalta ja veti hupun päähän. "Pakko kai se on tutustuu näihin tyyppeihin, viel kuitenki pitää tää kuukausi ja abivuosi tääl kitua. Kesäl pääsen hetkeks takas Stadiin onneks", se lisäsi ja mä kuulin sen äänestä, että sitä oikeasti harmitti ihan hulluna asua täällä.
Mua säälitti.
"Lukion jälkeenkö sä lähet lopullisesti takas?"
"Luultavasti, mitä mä tääl tekisin enää lukion jälkeen", se mietiskeli ääneen.
"Totta", vastasin ja muistin samassa mitä Ronja oli sanonut aiemmin puhelimessa. "Helsingistä puheenollen — mun paras kaveri asuu siellä. Se oli ihan valmis heittäytymään sun käsivarsille jo pelkästään sen takia, että sä oot latino", sanoin ja Anton katsoi mua huvittuneena.
"Niinkö?"
"Siitä saisit itelles ihanan vaimon jos ja kun palaat sinne takas. Ronja on maailman epäromanttisin röllipeikko, mut samalla tosi rakastettava ja söpö ku nappi."
"Pidetään mieles", Anton virnisti ja nappasi puhelimensa piuhasta. "Sä oot kiva", se sanoi hymyillen.
"Ja edelleen lesbo", mä heitin naama pokerilla ja Anton repesi.
"Hyi vittu, en mä sua koita iskee", se nauroi, avasi oven ja paiskasi sen kiinni. Mä naureskelin itsekseni, kun se kääntyi vielä ja osoitti olevansa täysiverinen niemiharjulainen, kun se katsoi mua silmiin ja kohotti molemmat keskisormensa pystyyn.
Mua nauratti.
Kun mä käänsin auton keulan takaisin keskustaa kohti, mun sisällä hyppeli pitkästä aikaa sellainen vatsanpohjassa kutkutteleva elämänilo. Oli ihanaa tutustua uuteen ihmiseen ja antaa itsestään juuri sellainen kuva kuin ikinä haluan antaa, sekä todistaa olevansa suorinta tietä se huippu tyyppi. Mulla oli niin kiva olo, että mä kiersin vielä maisemareitin kautta. Kuuntelin vanhaa rockia, katselin kuusimetsän latvojen taakse laskevaa aurinkoa ja mietin että hitsi, ehkä mun pitäisi sittenkin muuttaa täältä pois.
Ehkei se mun paikka ole sittenkään täällä.