Heal My Heart

2. luku - Patrik Laineen serkku

Patrik Laineen serkku

Sunnuntaiaamuna mä heräsin omasta sängystäni. Mä en muistanut miten mä olin saanut itseni raahattua kämpilleni. Mä olin nukahtanut niissä eilisissä farkuissa ja valkoisessa t-paidassa, joka oli ihan veressä. Valkoisessa lakanassakin oli vähän verta ja mä nostin käteni katsoen ruhjeita. Sormissa ja kämmenessä oli kuivunutta verta ja huokaisten laskin käteni takaisin alas.

Koomasin paikoillani varmaan puoli tuntia kunnes nousin suunnaten vessaan. Pesin veret kädestäni hanan alla ja etsin peilikaapista särkylääkkeen. En kuitenkaan kerennyt edes laittaa sitä suuhuni kun oksennus tuli yllättäen. Kerkesin kuitenkin kumartua vessanpöntölle ja yrjötä äänekkäästi yskien. Jäin hetkeksi istumaan kylmälle kaakelilattialle kun päässä heitti ja olo oli aika heikko. Lopulta pääsin takaisin jaloilleni ja kiskoin hikiset ja likaiset vaatteet päältäni pyykkikoriin ja menin suihkuun.

Miten helvetin kännissä mä oikein olin, kun mä menin siihen tilaan?

Suihkun jälkeen mä kiskoin lakanat pois mun sängystäni. Mun pitäisi varmaan saada tänään se verinen paita ja verinen lakana pesuun, mutta mä en ihan oikeasti olisi jaksanut. Mä heittäydyin makaamaan sängyn patjalle harmaissa college-housuissani.

Mä joskus saatoin kännissä käyttäytyä aggressiivisesti ja mun tunteet kuohahtelivat kuin teinitytöillä menkkojen aikaan. En mä selvinpäin ollut varmaan koskaan tapellut, mä olin oikeesti tosi chilli jätkä, mutta alkoholi sai mun aivot aina välillä sellaiseen hälytystilaan ja mä suutuin silloin tosi helposti.

Mä olin käynyt Rikun kimppuun, olin ollut jo valmis lyömään siltä nenän vinoon. Mä olin säikähtänyt sitä, kun se sillä tavalla oli vaan ilmestynyt siihen ja alkanut puhumaan mulle Kiirasta. Mä olin niin rikki, etten mä vieläkään oikein osannut käsitellä koko asiaa. Riku oli ehkä ihan oikeassa, että meidän olisi jo pitänyt aikoja sitten jutella.

Puhuminen auttaa. Niin kaikki aina sanoivat, mutta tiesivätkö ne, että suun auki saaminen ja ajatusten muodostaminen sanoiksi oli ihan helvetin vaikeaa. Mä en osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi. Kaikki oli yhtä sekasotkua ja jos niitä halusi alkaa järjestellä, tarvitsin ensinnäkin pullon vahvinta viinaa mitä Alkosta sai ja – ja Kiiran kuuntelemaan. Sisko oli ollut ainoa joka osasi lukea mua, joka osasi lopettaa mun sekavat lauseet, joka tajusi sanomattakin mitä mä ajattelin. Meillä oli ollut joku niin vahva mielenyhteys, vähän niin kuin kaksosilla yleensä oli. Vaikka meillä oli kaksi vuotta ikäeroa, me oltiin aina oltu ihan hemmetin läheisiä. Ja se mua kaikista eniten surettaa ja masentaa, kun sitä läheisyyttä mä en koskaan enää saanut tuntea.

~

Mä lopulta kävin varaamassa pyykkituvan. Se sunnuntai meni krapulassa pyykäten ja tilaamaani pizzaa syöden. Mä katselin vaan Netflixistä jotain scifi-sarjaa monta jaksoa putkeen ja lopulta olin torkahtanut siihen nojatuoliin. Mä sain vaihdettua uudet lakanat sänkyyni ja käperryin peittooni nukahtaen siihen samantien.

Maanantaiaamuna mä hörpin kahviani ja poltin röökiä ranskalaisella parvekkeella. Aurinko pilkotteli yhden hattarapilven takaa ja muuten taivas oli sininen. Viikonlopun sateet väistyivät ja aurinko antoi vielä lämpimiä päiviä, vaikka syyskuu oli jo ihan kulman takana. Suljin oven ja tiputin tupakantumpin lasiseen purkkiin ikkunalaudalla. Töihin pitäisi lähteä ihan näillä minuuteilla, mutta olo oli niin väsynyt ja edelleen surkea.

"Onko oikeesti noin paha kanuuna?" Heta vittuili mulle kahvilan takahuoneessa. Mun darra kesti aina sen kaksi päivää, luoja oi miksi, miksi juuri mulle, miksi ei vaikka niille seinänaapurin bilettäjä-kämppiksille?