Harmonia

Luku 1. Harmonia

Heissan! Mä olen täällä taas uuden tarinan parissa! Sain kauheen inspiraation keskellä yötä (vau tosi yllättävää...) ja päätin heti kirjottaa sitä ylös! Toivottavasti tykkäätte :)

Eemi

Seison käytävällä odottamassa, että tuntimme alkaisi. Kello on 8.11. Missä se tyttö oikein viipyy? Hän on aina jo kahdeksalta luokan edessä.

Ja sieltä hän tulee, Harmonia. Tyttö juoksee käytävän toisesta päästä. Hänen kauniit kullanruskeat hiukset keinuvat puolelta toiselle. Miksi hän on myöhässä?

Tyttö juoksee kavereidensa luokse ja hymyilee niin onnellisen näköisenä.

"Jätkä, ihan oikeesti! Sä olet tuijottanut tuota mimmiä viimeiset puoli vuotta etkä kertaakaan ole mennyt sanomaan mitään!" Kaverini Markus huomauttaa.

"Ton mimmin nimi on Harmonia", sanon huokaisten, "enkä mä ikipäivänä kehtaisi mennä sille puhumaan. Ei hän mun kanssa haluaisi hengata."

"Ja mistähän hitosta sä sen tiedät?" Kaverini kysyy kohottaen kulmakarvojaan.

"No, mä olen kuullut kun se on puhunut sen kavereiden kanssa. Sillä on tietyt kriteerit."

"Sulla on kriteerit sanonko missä", Markus sanoo pyöräyttäen silmiään.

Jotkut varmaan pitää mua ihan stalkkerina, Mutta en mä ole. Harmonia on vain niin hiton kiinnostava tyttö. Kaikki hänessä on kiinnostavaa. Ne kirkkaan siniset silmät. Mitähän kaikkia salaisuuksia niihin kätkeytyy? Entä mitähän hänen punaisessa päiväkirjassa mahtaa lukea, johon hän kirjoittaa jotain aina silloin kun kaverinsa ei ole lähettyvillä? Tekisin mitä vain, että saisin viettää hänen kanssaan aikaa edes pari tuntia. Jos saisin edes jotain tietää hänestä. Jos saisin tutustua häneen. Mä vain tiedän, ettei hän haluaisi hengata mun kanssa enkä todellakaan halua nolata itseäni hänen edessä. Joten pysyttelen suosiolla taka-alalla ja jatkan katselemista.

"Sä olet kyllä maailman epätoivoisin!" Paras ystäväni taas kommentoi. Hän on meistä se sosiaalisempi ja uskaltaa tosta noin vain mennä puhumaan kenelle tahansa. Mä en todellakaan ole samanlainen. Musta tuntuu aina, että häiritsen ja olen vain tiellä, jos yritän mennä puhumaan jollekin.

"Enkä ole! Mä en halua vain häiritä", huokaisen hiljaa.

"Hiton pelkuri", Markus toteaa.

Yhtäkkiä Markus lähtee kävelemään kohti Harmoniaa ja hänen kavereitaan.

"Make mitä sä teet?! Tuu takaisin", kuiskaan jätkälle, mutta hän ei ota sitä kuuleviin korvilleen. Vaikka olenkin aika varma, että jätkä kuuli mut.

Katson mitä Markus tekee ja mun tekisi mieli kaivautua kuoppaan. Tai piiloutua edes jonnekin. Tämä ei voi olla todellista!

Markus menee Harmonian luokse ja puhuu hänelle. Markus osoittaa mua ja Harmonia hymyilee mulle pienesti. Menen aivan punaiseksi. Ei hitto, mitä toi jätkä oikein tekee?! Harmonia nyökkää pienesti ja alkaa supisemaan jotain kavereilleen, Markuksen kävellessä takaisin luokseni hymyillen leveästi.

"Mikä helvetti sua vaivaa?! Mitä sä luulet tekeväsi?!" Kysyn pelästyen.

"Älä nyt hikeenny bro. Mä järjestin sulle hengailuaikaa sen sun Harmonian kaa", jätkä toteaa rennosti taputtaen mua olalle. Siinä vaiheessa meidän matikan maikka saapuu ja pääsemme luokkaan. Hetkonen, siis mitä hän teki? Eikä se ole mun Harmonia.

Seuraan Markusta luokkaan ja istun jätkän vierelle. Hän vain hymyilee tyytyväisenä ja mä alan mennä paniikkiin. Ei kai hän oikeasti mitään sellaista tehnyt?