Sielujen turvapaikka

7

Jokusen päivän päästä Tuulikki käveli koulun käytävällä mua kohti. Pää oli pystyssä ja askel oli varma. Tyttö ei näyttänyt horjuvan, mutta vähän hän hidasteli. Kädet olivat työnnettyinä paksun villatakin taskuihin. Hän pysähtyi mun kohdalla ja katsoi ensin jalkoihin, sitten vasta kasvoihin. Pää oli  kenossa, koska mä olin häntä hieman pidempi.

"Järjestän juhlat viikonloppuna ja oot tervetullut, jos niin tahdot", Tuulikki sanoi neutraalilla äänellä ja kallisti päätään hieman sivulle. Hymy oli poissa ja sinisissä silmissä oli jotain, mitä en osannut lukea. Vilkaisin sen käsivarsia, jotka oli ruskean villan peitossa. Me tuskin tultaisiin puhumaan tästä aiheesta, kun ei oltu aiemminkaan puhuttu. En tiennyt, miten olisin ottanut aiheen esiin, joten annoin toiselle tilaa ja vallan päättää, miten meidän orastavan ystävyyden kävisi.

"Okei", sanoin. Sormeni leikkivät takkini vetoketjulla.

"Eli?" Tuulikki kysyi ja kohotti kulmiaan. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja näytti hieman tuskastuneelle. Koko tilanne oli kieltämättä hieman kiusallinen. Koskaan aiemmin ei meidän välillä ollut ollut sen suurempaa kiusallisuutta, mutta nyt koko tilanne huusi epämukavaa.

"Tulen mä", selvensin vastaustani. Tuulikin olemus rentoutui ja hän hymyili pienesti.

"Hyvä", hän sanoi, "mä ilmoittelen tarkemman ajankohdan myöhemmin". Nyökkäsin.

Tuulikki kosketti käsivarrellaan mun omaani kävellessään ohitseni. Oliko käytävä todella niin täynnä, että se oli tarpeen? Kysymys vilahti mun päässäni kaikkien muiden ajatusten mukana, mutta en jäänyt pohtimaan sitä sen kummemmin.