14.9.2019

186 5 0
                                    

Isän kuolemasta on nyt kaksi päivää. Aamulla päätin, että alkaisin nyt urheilla enemmän. Muistelin, miksi toinen veljeni oli saanut syövän. Hän poltti tupakkas. Hän kuoli keuhkosyöpään. Toinen veljeni kuoli auto-onnettomuudessa juomisensa takia. Hän lähti ajamaan kännissä. Äiti kuoli sydänkohtaukseen, koska ei pitänyt itsestään huolta. Isä kuoli aivan yllättäen sydänkohtaukseen. Syytä ei olla vieläkään saatu selville.

Lähdin salille. Lähin sali oli seitsemän kilometrin päässä, joten päätin juosta sinne. Salilla päätin mennä juoksemaan juosumatolle ja juoksin ainakin kaksikymmentä kilometriä. Olin yllättynyt, miten hyvin jaksoin juosta, mutta nyt oli aika tehdä lihaskuntoa. Menin matolle ja tein vatsalihaksia. Menin laskuissa sakaisin jo puolessavälissä, mutta arvioin tehneeni noin 67 vatsalihasta.

Sali sulkeutuisi pian, joten minun täytyi lopettaa. Lähdin juoksemaan takaisin kotiin ja perille päästyäni painelin kuumaan suihkuun.

Suihkusda purskahdin taas itkuu  enkä pystynyt lopettamaan sitä. Kuulin, kuinka oven takana koirani vinkui. Lopulta se loppui, mutta sitten se alkoi hyppiä ovea vasten, joten laskin sen sisään. Olin muutenkin jo peseytynyt. Kuivasin hiukseni ja samalla tunsin, kuinka vatsani alkoi murista. Minun oli kamala nälkä, mutten halunnut, että lihon. Päätin siis jättää syömättä. En muutenkaan olisi ehtinyt syödä, vaikka olisin halunnut, sillä harjoitukset alkaisivat pian.

Työnsin suruni sivuun ja lähdin harjoituksii. Ne eivät menneet kovin hyvin, sillä en aina edes osunut palloon. Ja jos osuin, löin sen jonnekin toiseen paikkaan, minne piti. Kaverit kyselivät, olinko kunnossa, mutta en kertonut totuutta.

Anoreksia hallitsee elämääniWhere stories live. Discover now