tulppaanipoika, lumiprinssi «yoonmin»

«5»

omenankukkia

Kuten huomaatte, oon ollu -köh- lyhyellä tauolla. Oon pahoillani etten oo kirjoitellut tarinoille jatkoa, mulla on ollu aika paljon muuta viimeaikoina.

Mut tässä olis uus osa!
Oon kirjoitellut tässä aika paljon muuta, että sen takia tää tarina on vähän jäänyt. (Julkasin uuden tarinan, käykääs vilkasemassa!)
Ps. Vaikka tossa kuvassa Jiminiellä on harmaat hiukset, tässä tarinassa ne on yhä vaaleat

Jimin avasi silmänsä, ja tapasi katseellaan valkoista kattoa, johon oli maalattu eri värisiä kukkia kullalla ja vihreällä korostettuna. Hänellä kesti hetki käsittää, missä oli.
Kuluneen oven takaa kuului pianonsoittoa, ja illalla raolleen jääneestä ikkunasta kaikui lintujen laulua.
Tiramisu nosti päätään, kun keltaiseen yöpaitaan pukeutunut poika nousi sängystään ja raotti ikkunaa lisää. Lämmin kesätuuli tulvi hänen kasvoilleen, ja seesteisyys ja valloittava euforia kulkivat Jiminin läpi lämpimänä aaltona.
Hän vaihtoi nopeasti vaatteet, ja avasi huoneensa oven sitten varoen.
Soitto pysähtyi, ja sinipäinen kruununprinssi kääntyi katsomaan nuorempaa.
"Huomenta", mies totesi hieman tylysti, mutta hymyili kuitenkin hieman.
"Henkilökunnan ruokasali on täältä rappuset alas, ja alakerrassa vasemmalle. Et voi eksyä, kunhan seuraat ruoan tuoksua."
Jimin kiitti hymyillen ja hiipi ulos huoneesta. Heti hänen suljettuaan koristeellinen oven, soitto jatkui.
Valkoiseen kauluspaitaan (hän oli sitonut keltaisen silkkinauhan rusetille kaulaansa, kuin kravatin) ja farkkusortseihin pukeutunut poika käveli innoissaan ja rauhan tunteen valloittamana alas portaita, joiden kaidetta hän ei voinut olla silittämättä.
Pian hän saapuikin ruokalaan, joka nuoren herran sanojen mukaisesti tuoksui valloittavalta.
Jiminin odotusten vastaisesti tila oli valoisa huone, täynnä erilaisia ihmisiä erilaisissa vaatteissa. Hänen arvionsa mukaan tilassa oli noin 20 pitkää pöytää, joiden ääressä istui muutamia ihmisiä syöden ja jutellen iloisesti ystäviensä kanssa. Suuret ikkunat antoivat omenatarhaan, jonka vanhat ja vänkyräiset, mutta hyvinhoidetut kukat olivat täydessä loistossaan. Osa ikkunoista oli auki, ja sisään leijaili muutamia terälehtiä. Ohuet verhot heiluivat kevyen kesätuulen tahtiin, ja jostakin kuului tuulikellon hento musiikki.
Kaikki oli siistiä, kaunista ja esteettistä.
Hurmaantuneena Jimin jäi tuijottamaan huonetta ja omenatarhaa.
Hän hypähti pelästyneenä, kun tunsi käden olkapäällään.
Kääntyessään katsomaan hän näki miehen, jonka kasvoilla oli ystävällinen hymy. Hänen punaiset hiuksensa kehystivät hänen lystikkäitä piirteitään. Hymy sai hänet näyttämään kuin säteilevälrä auringolta.
"Hei", mies sanoi.
"Hei", vastasi Jimin.
"Kuka olet?" toinen kysyi, ja vilkaisi pöytiim päin, kun sieltä kuului villi nauru.
"Olen Ji- Jimin. Tulin tänne eilen."
"Hauska tavata. Mun nimi on Hoseok. Oon ollut täällä vasta pari päivää, mut mulla on jo pari ystävää. Haluatko tulla istumaan meijän kanssa?"
Silloin sisään törmäsi kikattava poikakaksikko, joka tunnisti Jiminin välittömästi.
"Hei Jimiiiiiiiin!" Taehyung huusi. "Tuu istumaan meijän kanssa!"
Jimin hymyili Hoseokille.
"Mun taitaa olla paras mennä istumaan Taehyungin ja Jungkookin kanssa", hän sanoi. "Anteeksi."
Hoseok hymyili takaisin ja käveli ystäviensä luokse.
"Ei se mitään", hän vielä huikkasi, kun istui mustahiuksisen tytön viereen.
"Kuka toi oli?" Jungkook kysyi, ja katsoi Hoseokin perään.
"Hoseok. Hän pyysi mua istumaan ystäviensä kanssa, mutta ajattelin, että tulen teidän kanssa", Jimin selitti. Jungkook nyökkäsi ja mutristi huuliaan.
"Se on näemmä ton tytön kaveri."
"Minkä tytön?" Taehyung kysyi ihmeissään.
"Chang-Min. Kuulemma hän on erinomainen taistelija ja lahjakas myös useissa muissa jutuissa." 

Jimin ja Taehyung nyökkäsivät ja katselivat tyttöä kiinnostuneena. Pian tarkastelun kuitenkin keskeytti tuttu, iloinen ääni. 

"Hei kaikki", Seokjin tervehti ja soi kolmikolle iloisen hymyn. "Mitä kuuluu?" Miehen perässä käveli Namjoon, joka nyökkäsi tervehdykseksi pojille.