Meidän kesä

Luku 4

Nyt on kulunut tasan viikko siitä, kun leiri alkoi. En edelleenkään voi uskoa mitä kaikkea tässä ajassa on ehtinyt tapahtua. Enkä voi ymmärtää, että tilanne on oikeasti tämä. Aluksi en edes halunnut tulla koko leirille, koska olin niin varma, että se olisi samanlainen kuin joka vuosi. Eli olisin yksin ja minua kiusattaisiin koko ajan. No, Henriikkahan on kiusannut minua ensimmäisestä päivästä lähtien. Tosin silloin, kun Veeti on lähettyvillä (eli melkein koko ajan), hän ei uskalla sanoa tai tehdä mitään. Olen aika varma, että Henriikka on ihastunut Veetiin. Harmi vain, että Veeti on minun. Ja vain minun. Saatan kuulostaa mielipuoliselta psykopaatilta, mutta pidän ajatuksesta, että Veeti olisi minun. Eihän me mistään olla keskusteltu mitenkään virallisesti, mutta kyllä me vaihdamme aina välillä pusuja ja olemme toistemme kanssa koko ajan. Pidän Veetistä ja hänen seurastaan. Vaikka onhan se edelleen vaikea ajatella, että joku Veetin kaltainen poika tykkää minusta ja haluaa oikeasti olla kanssani. Pojat eivät kuitenkaan yleensä kiinnostu minunlaisistani. Tiedän, että yliajattelen asioita paljon ja niin teen myös nyttenkin. Veeti huomauttaa minulle siitä jatkuvasti etten saisi kuormittaa päätäni liiallisella ajattelulla. En minä haluaisikaan, mutta se on vähän vaikeaa. Joskus en vain pysty kontrolloimaan omia ajatuksiani.

Maiju ja Olivia, tai no ehkä enimmäkseen Olivia, kysyy minulta koko ajan Veetistä. He haluavat tietää kaiken mahdollisen hänestä. En minä tietenkään ole kertonut muuta kuin joitain pieniä asioita enkä oikeastaan mitään henkilökohtaista, koska se ei ole minun tehtäväni. Olivia haluaisi jo, että me alkaisimme seurustelemaan. Olisihan se ihanaa, mutta en kuitenkaan tiedä olisinko valmis siihen. En ole ikinä seurustellut, joten tämä kaikki on minulle ihan uutta. Maiju puolestaan haluaa, että tutustuisin Veetiin paremmin ennen kuin päättäisin mitä teen, sillä en voi tietää, jos hän vaikka onkin "hullu sarjamurhaaja", näin Maijun sanoja lainaten. Pakko myöntää, että kyllä minä sille vähän nauroin, koska en usko, että Veeti mikään sarjamurhaaja kuitenkaan olisi. Olen itsekin aika sekaisin, että mitä minun pitäisi tehdä. Totta kai se olisi ihanaa, jos Veeti olisi poikaystäväni, mutta sitten, kun aletaan tarkemmin miettimään niin Veeti asuu täällä Luminiemellä ja minä Helsingissä. Mitä tapahtuisi kun kesäloma loppuu? Meidän välimatka on niin pitkä. Olisimmeko valmiita kaukosuhteeseen? En usko. Ja muutenkin-

"Mitä mietit?" Havahdun ajatuksistani Veetin ääneen. Makoilemme kallioilla, jossa olimme Veetin kanssa leirin ensimmäisenä päivänä. Tänään on kuuma kesäpäivä ja me halusimme tulla jonnekin rauhalliseen paikkaan missä olisi myös varjoa, että voisimme vain makoilla ja jutella.

"En mitään", vastaan ja katson poikaa hymyillen.

"Mietitpä, kyllä mä näen sen susta", Veeti sanoo. Huokaisen syvään. Arvasin, että Veeti tajuaa etten puhu totta. Olen maailman huonoin valehtelija. Enhän minä sitä kovin usein tee, mutta sitten kun teen niin minusta huomaa sen heti. Kaikki sen tietää etten minä osa valehdella ollenkaan.

Huokaisen syvään, "No... Mä mietin sitä, että mitä meille käy kesän jälkeen? Ei tämä leiri kestä kuitenkaan kahta kuukautta enempää. Mitä me edes ollaan?"

"Voi Aamu... Sä ajattelet taas ihan liikaa", Veeti sanoo. Huomaan hänen hymyilevän surullisesti. Hänkin siis miettii samaa. Tai mistä minä sen tietäisin. En minä ajatuksia osaa lukea. Nousen turhautuneena istumaan ja katson pientä kaupunkia, joka näkyy täältä vuorien päältä. Kaikki näyttävät niin pieneltä täältä katsottuna.

"Mä tiedän, että ajattelen ihan liikaa, mutta en mä voi sille mitään."

"Aamu, mä ymmärrän. Mitä jos katsotaan mitä tästä kehittyy ja mietitään sitten? Kesää on jäljellä vielä vaikka kuinka kauan, mietitään sitä myöhemmin. Pidetään vain hauskaa ja vietetään unohtumaton kesä", Veeti sanoo hymyillen. Hymyilen hänelle takaisin pienesti ja päädyn nyökkäämään.