Lätkäjätkä

#5

Muistatte varmaankin Sofian. Parhaan kaverini, jonka olen tuntenut eskarista asti ja hän on hulluna Alexiin. No hän on vältellyt minua, koska olen kuulemma yrittänyt viedä Alexin häneltä. Tämä ei todellakaan ole totta.

Halusin selvittää tämän asian Sofian kanssa, joten nähdessäni hänet käytävän toisessa päässä, otin Sofian kädestä kiinni ja vedin sivuun juttelemaan.
"Sofia usko jo, että mun ja Alexin välillä ei ole mitään" sanoin vakuutellen.
"Siltä se ei näytä" Sofia vastasi hieman vihaisesti.
"Mulla ei oo mitään tunteita sitä kohtaan" yritin takoa järkeä hänen päähän.
"Ootko ihan varma?" Sofia kysyi varmistaakseen.
"Mä oon ihan sataprossaa varma" totesin.
"Joo hyvä, koska nää pari päivää on ollu tylsää ilman sun seuraa" Sofia hymyili.
"Sama täällä" hymyilin ja olin onnellinen.

Okei, olin sopinut Sofian kanssa. Mitä helvettiä minä aioin tehdä Alexin kanssa? Ehdimme tutustua hieman ja hän tulee juttelemaan kanssani, joten en voi esittää olla tuntematta häntä. En kuitenkaan katunut sitä, että juttelin Alexin kanssa. Hän on ihan kiva silloin, kun hänen iso egonsa ei tule tielle. Minun tulee laittaa kaverit ennen poikia. "Bros before hoes" eikö?

En pystynyt enään olla pelaamatta, koska se tekee minut iloiseksi. Onhan siinä riskinsä, jos satun törmäämään Alexiin uudestaan. Hallilla minun tuli olla entistä varovaisempi. Odotin poikien harjoitusten jälkeen puolituntia, kunnes uskalsin mennä vaihtamaan varusteeni. Tällä kertaa en nähnyt mitään ylimääräisiä kypäriä tai varusteita, mitkä Alex olisi voinut unohtaa. Olin kerrankin yksin, tai no en ihan, koska isäni oli täällä jossain.

Lopetettuani kävelin ulos isäni auton luo ja jouduin odottamaan siinä vähän aikaa. Kuulin askelia takaapäin ja luulin sen olevan isäni, joten käännyin. Liukastuin ja kaaduin suoraan jonkun päälle.

"Alex, voi paska" kirosin päässäni. Nousin nopeasti ylös hänen päältään.
"En odottanu ihan tämmöistä jälleennäkemistä" Alex naurahti
"Joo en minäkään" naurahdin nolostuneesti.
"Sori, mä näin sut kauempana ja päätin nopee tulla moikkaa" Alex hymyili.
"Joo ei se mitää" hymyilin takaisin.
"Taisit olla taas lätkää pelaamassa?" Alex kysyi.
"Joo, sitähän mä." vastasin ja nappasin tippuneen mailani maasta.
"Jätkät oottelee mua tuolla, joten pakko mennä" Alex harmitteli ja vinkkasi silmää kääntyessään.

Saatana nyt, enkö oikeesti osaa olla juttelematta Alexille. En pysty selvästikään piiloutumaan tuolta jätkältä. Hän on kuin takiainen, joka ei jätä minua rauhaan.

Pakko kyllä myöntää, että Alex näytti syötävän hyvälle tänään. Se tapa millä hän hymyilee mulle, ne lihakset mitkä oikee paisto sen paidan läpi ja se naama joka oli niin söpö kuin koiranpennulla. Mitä mä puhun? En mä voi sanoo noin.
___
-lainsuojaton💕