Koukussa

viisi

Vedin etuoven auki, ja jalkoihini juoksi pieni ruskea pentu joka alkoi innoissaan hyppiä vasten jalkojani. Hymyilin ja kumarruin varovasti kipeän selkäni takia ja rapsutin pentua korvien takaa.

"Rambo, ei saa hyppiä!" Äitini ilmestyi eteiseen kädet ristissä ja nosti pennun sitten syliinsä. Naurahdin ja riisuin takkini laittaen sen siististi naulakkoon äidin katsellessa.

"Tule sitten suoraan syömään", äiti sanoi laskien hänen sylissään rimpuilevan Rambon maahan ja häviten keittiöön. Seurasin perässä hetken kuluttua ja istuin ruokapöytään jossa pikkusiskoni ja isäni jo olivat.

"Hei, Anton", isä hymyili, mutta siskoni Anna selasi vain puhelintaan nostamatta edes katsettaan. Vastasin isän tervehdykseen ja pyöräytin silmiäni Annalle.

Söin hitaasti, kuunnellen puolella korvalla äidin ja isän keskustelua. Telkkari oli auki olohuoneessa, ja sen äänet kuuluivat keittiöön.

"...metsästä kuuluvat ulvonnat on todettu kuuluvan susille, joten kehotamme pysymään poissa metsästä pimeän laskeuduttua." Naisen ääni televisiossa puhui. Kurtistin kulmiani, mutta kukaan muu ei selvästikään ollut kuullut uutista.

Mikä sattuma, kun olin juuri maalannut suden koulussa.

---------------------

Kävelin kouluun potkiskellen pikkukiviä askelteni välissä ja nyökyttäen päätäni kuulokkeistani soivan musiikin tahtiin.

"Hei, Anton!" Huudahdus hätkähdytti minut ja nostin katseeni jaloistani katsellen ympärilleni. Silloin näin Lukasin seisovan tien toisella puolella heilauttaen kättään minulle. Suunnitelmani pysyä kaukana hänestä ei ollut toiminut kovinkaan hyvin tähän mennessä.

Lukas ylitti tien ja virnisti sovittaessaan omat pidemmät askeleensa omiini. Tutut perhoset levisivät vatsaani vaikka kuinka yritin pitää ne poissa.

Tiputin nappikuulokkeeni kaulalleni ja puristin reppuni olkainta tiukasti toisella kädelläni yrittäessäni keksiä jotain puheenaihetta, millä täyttää hiljaisuus.

"Kuulitko niistä susista, joiden ulvontaa on kuultu metsästä?" Kysyin, ja vilkaisin Lukasia sivusilmällä. Hänen tummat kulmakarvansa kurtistuivat sanoilleni, ja hän tarttui käsivarteeni pysäyttäen minut.

"Mistä susista? Mistä sinä sellaista olet kuullut?" Hän kysyi. Silmäni suurenivat hiukan, ja katsoin hämmentyneenä Lukasin kireää olemusta.

"Minä... niistä kerrottiin uutisissa", vastasin hieman änkyttäen. Lukas ei näyttänyt rentoutuvan kuultuaan vastaukseni, mutta hän päästi kuitenkin irti käsivarrestani ja jatkoimme kävelyä.

Keskustelu loppui lyhyeen, enkä kehdannut yrittää aloittaa uutta sillä Lukas näytti uppoutuneen syvälle ajatuksiinsa.

Saavuimme pian koululle ja kävelimme vielä ovista sisään yhdessä, ennen kuin Lukasin luo saapui yksi kikattava tyttö ja muutama poika. Hän oli selvästi saanut ystäviä nopeasti, mikä ei sisänsä ollut ihme. Katselin hieman katkerana, kun hän nauroi uusien ystäviensä kanssa ja nostin kuulokkeeni takaisin korvilleni lähtien kohti kaappiani.

Kerrankin sain ottaa kirjani kaapistani rauhassa kenenkään häiritsemättä. Laahustin tunnilleni ja istuin alas yrittäen keskittyä opetukseen, mutta ajatukseni jatkoivat harhailuaan. Asiaa ei auttanut, kun luokan ovi yhtäkkiä lennähti auki ja sisään marssi Leo.