Nostin toisenkin nappikuulokkeeni korvalleni ja annoin musiikin virrata lävitseni. Musiikki oli aina rauhoittanut minut. Siksi kaulallani roikkui yleensä valkoiset nappikuulokkeet minne ikinä meninkin. Nyökytin päätäni kevyesti musiikin tahtiin samalla kun pujottelin koulun käytävillä kohti kuvaamataidon luokkaa.
Kuvaamataito oli lempiaineeni. Olin rakastanut piirtämistä ja maalaamista jo pienestä pojasta asti, ja sen takia kiusaamisenikin alunperin alkoi. En kuitenkaan ollut valmis jättämään piirtämistä, vaikka minua sen takia kiusattiinkin. Sitäpaitsi tilanne oli nykyään paljon parempi, koska kuvaamataidon tunti oli valinnainen ja tietystikään kukaan kiusaajista ei valinnut sitä.
Tunnilla oli vain muutama poika minun lisäkseni, mutta se ei haitannut minua lainkaan. Paras - ja oikeastaan ainoa - ystävänikin oli tyttö. En tiedä miten olisin selvinnyt kouluvuoden läpi ilman Mariaa. Olisin varmaan tullut hulluksi.
Vedin luokan oven auki, ja hymy levisi kasvoilleni kun huomasin Marian. Hänen vaaleanpunaiset kesällä värjätyt hiuksensa olivat sotkuisella nutturalla, ja hän luki jotain kirjaa.
Kävelin hänen luokseen, ja hetken harkitsin säikäyttäväni hänet, mutta ennen kuin ehdin hän nosti katseensa kirjastaan ja virnisti minut nähdessään.
Vedin kuulokkeeni korvistani ja annoin niiden jäädä roikkumaan kaulalleni.
"Moi, Anton", Maria sanoi istuessani alas. Hän pörrötti hiuksiani, ja irvistin lyöden hänen kätensä pois ja Maria nauroi.
"Mitä luet?" Kysyin sitten, ja kurotin Marian olan yli katsoakseni hänen kirjansa nimen, mutta juuri silloin luokan ovi aukesi, ja tunsin oudon tunteen vatsassani joka pakotti minut kääntymään ja katsomaan kuka oli kävellyt luokkaan.
Ja tietysti sen täytyi olla Lukas.
Kuulin Marian vastaavan kysymykseeni hänen kirjastaan, mutta se meni ohi korvieni.
Miksi Lukasin täytyi olla juuri tällä tunnilla? Mikä tahansa muu tunti olisi kelvannut, mutta ei tämä.
Maria koputti olkapäätäni varovasti, ja säpsähdin ajatuksistani kääntyen nopeasti hänen puoleensa. Maria kohotteli kulmiaan ja hymyili tietävästi. Hän oli ainoa, joka tiesi minun tykkäävän pojista. En ollut tullut ulos kaapista edes vanhemmilleni, enkä ollut suunnitellut tekeväni sitä lähiaikoina.
"Älä sano mitään. Olin vain yllättynyt, että hän on tällä tunnilla, siinä kaikki", sihahdin Marialle, joka oli huomannut minun tuijottavan Lukasia.
"Ahaa, eli sinä siis tunnet hänet?" Maria kysyi hiljaa, ja vältyin onneksi vastaamasta kun opettaja käveli sisään luokkaan.
Vatsaani kihelmöi, ja olisin halunnut kääntyä katsomaan Lukasia joka oli istunut kaksi pulpettia meidän taaksemme, mutta se olisi vain antanut lisää aiheita Marian vihjailuun.
Mikä ihme minuun oli mennyt? En ollut ikinä tuntenut samoin, kuin tunsin Lukasin läsnäollessa. Hän oli aivan kuin magneetti, joka veti minua puoleensa.
"Tänään on lukukauden ensimmäinen kuvaamataidon tunti, joten aloitamme vapaammalla teemalla. Saatte maalata jonkun metsäneläimen", opettaja kertoi. Samalla kun opettaja alkoi selittää erilaisista maalaustekniikoista, uppouduin ajatuksiini miettimään, minkä eläimen voisin maalata.
"Minkä eläimen sinä teet?" Maria kuiskasi vierestäni. Olin onnekas, sillä hän jakoi intohimoni maalaamiseen ja piirtämiseen.
"Suden", vastasin. Sanat lipsahtivat suustani ennen kuin ehdin ajatella. Sutta voisi olla hankala maalata, mutta olin jo ilmoittanut päätökseni.
Viimein opettaja lopetti selostuksensa ja jakoi kaikille maalauspaperit ja pienet telineet millä maalata. Luonnostelin suden ensin kevyesti lyijykynällä, ja sen jälkeen tartuin pensseliin. Heti kun aloin maalata uppouduin omaan maailmaani ajatuksieni kanssa. Niin se oli aina ollut, ja siksi rakastinkin maalaamista. Saatoin viettää sen parissa tunteja kyllästymättä.
Vedin pensselilläni kevyitä vetoja, ja pysähdyin välissä tarkastelemaan jälkeäni. Kuulin askeleita takaani, mutta olin liian keskittynyt maalaamiseen vilkaistakseni olkani yli.
"Se on kaunis, Anton", joku puhui takaani. Käännähdin ympäri, ja tajusin puhujaksi opettajan. Hän kierteli ympäri luokkaa antamassa neuvoja oppilaille.
"Kiitos", mutisin, ja laskin katseeni. En ollut ollut ikinä hyvä vastaanottamaan kohteliaisuuksia.
"Saanko näyttää sitä muulle luokalle?" Opettaja kysyi yllättäen. Katseeni pomppasi ylös, ja silmäni suurenivat. Yleensä myönnyin hieman nolona jos opettaja pyysi saada esitellä jotain maalaustani, mutta nyt myös Lukas olisi näkemässä. Ja sitä en todellakaan halunnut, hän pitäisi minua outona kun tykkäsin maalaamisesta, aivan kuten useimmat muutkin.
"En oikeen tiedä—", aloitin, mutta Maria keskeytti minut sanomalla: "Tottakai sinä saat näyttää Antonin työtä!"
Ja opettaja nosti työni edestäni hymyillen ennen kuin ehdin estää. Sillä hetkellä olisin voinut lyödä Mariaa.
"Tässä Antonin työssä näette loistavan esimerkin erilaisten tekniikoiden käytöstä, joista tunnin alussa puhuinkin...", opettaja selosti nostaen työni näkyville koko luokalle.
Olisin halunnut valua maan alle, niin häpeissäni olin. En kuunnellut opettajan sanoja enempää, vaan keskityin tuijottamaan jalkojani posket luultavasti punoittaen.
Maria katsoi minua oudoksuen, sillä yleensä olin vain hieman häpeissäni, mutta myös hieman tyytyväinen työni saadessa tunnustusta opettajalta.
"Anton, maalauksesi on hieno. Oikeasti." Maria sanoi minulle hiljaa, varmaan luullen minun pitävän sitä huonona.
Nyökkäsin nopeasti, mutten nostanut katsettani jaloistani ennen kuin opettaja palautti työni eteeni.
"Hyvää työtä, Anton", hän sanoi vielä ennen kuin jatkoi kierrostaan luokan ympäri. Pystyin vain kuvitella mitä Lukas ajatteli.
Oikeasti Lukasin ajatuksilla ei pitäisi olla edes väliä. Enhän minä välittänyt mitä muutkaan tällä tunnilla maalausinnostuksestani ajattelivat, miksi Lukas oli poikkeus?
Jatkoin suteni maalaamista, tosin paljon hitaammin ja innottomammin kuin aikaisemmin. Maria lähetti yhä suuntaani hämmentyneitä katseita, joihin sekottui nyt myös huoli. Pidin katseeni kuitenkin tiukasti työssäni, sillä pelkäsin että jos olisin katsonut Mariaan olisin sivusilmällä kohdannut myös Lukasin katseen.
Vihdoin opettaja ilmoitti tunnin päättyvän, ja aloin helpottuneena siivota jälkiäni. Heti sen jälkeen mutisin Marialle hyvästit, sillä hänellä olisi seuraavaksi toinen tunti kuin minulla ja kävelin nopeasti ulos luokasta.
Miksi minä välitin niin paljon, mitä Lukas ajatteli? Se oli huono asia, se tulisi kostautumaan sitten kun hänkin alkaisi kiusata minua. En nimittäin luottanut, että hänen ystävällisyytensä tulisi kestämään. Minun olisi paljon parempi pysytellä kaukana hänestä, niin minuun ei tulisi sattumaan.
"Anton! Voisitko hidastaa vähän?" Lukasin ääni huudahti takaani. Työnsin kuulokkeeni korviini, ja purin hampaitani yhteen nopeuttaessani askeltani, ja yritin olla välittämättä omituisesta kihelmöinnistä vatsassani, jota olin aiemminkin tuntenut.
Parempi pysytellä kaukana hänestä, yritin vakuuttaa itselleni.
--------------------
heips! kiitti kun luit tän kolmannen luvun, jonka sainkin aika nopeeta kirjotettua :) (tästä ei tullu kyllä kovinkaan pitkä..)
tosiaan kirjotan aina kun siltä tuntuu, että välillä lukuja saattaa tulla nopeesti ja välillä saattaa lukujen välillä olla pitempi tauko
YOU ARE READING
Koukussa
Werewolf❝Halusin vihata häntä, halusin pysyä kaukana hänestä, ja mikä tärkeintä, en halunnut tykätä hänestä... Mutta mitä ihminen tunteilleen voi?❞ ⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯ Antonia on kiusattu jollain tavoin niin kauan kuin hän muistaa, mutta kesän jälkee...
