Kuoleman oppipoika

12. luku

"Olet sitten yrittänyt uudelleen Katariinan kanssa."

"Mitä? Äh, ihan sama. Ala selittää."

"Puhdistan samalla haavat", sanoin ja Iiris kohautti olkiaan. Hän irvisti kun painoin pumpulilappu. Selitin. Kaiken. Kaikki vain pulpahti ulos kun kerran suuni aukaisin. Kerroin Kuolemasta, oppipoikuudestani, Manista, lukuisista oppitunneista Jian Liun kanssa. Kerroin sieluista, Kohtalottaristra, Elämästä ja elävistä kuolleista.

"Ovatko ne siis zombeja?"

"Oikeastaan kai joo. Mutta me kutsumme niitä eläviksi kuolleiksi." Jähmetyin kun tajusin puhuvani meistä. Oliko osa minusta jo sisäistänyt, että olin nyt osa tätä outoa, valtavaa, yliluonnollista systeemiä, joka pyöritti koko maailmaamme, mutta josta tavallisilla kuolevaisilla ei ollut mitään hajua?

Tavallisilla kuolevaisilla?

Mikä minua vaivasi? Olin sitä itsekin. Täysin normaali teini.

Mutta tavalliset kuolevaiset eivät juosseet porteista ja harjoitelleet taistelemista vanhojen sielujen kanssa. Huokaisin syvään. Olin friikki.

Iiris istui hiljaa sängylläni. Tee kädessään. Odotin henkeä pidätellen hänen reaktiotaan.

"Ja tämäkö on sinun totuutesi?" Iiris kysyi heikolla äänellä.

"Niin."

"Miksi uskoisin sinua? Tuo on ehkä pahinta potaskaa mitä olen ikinä eläessäni kuullut."

"Tiedän. Mutta sinä näit sen hirviön koskiessasi minuun, et muuten. Sinä näit miten taistelin sitä vastaan ja miten minä juoksin. En ole ikinä selvinnyt edes Cooperista! Tämä on totuus. Ja en voinut kertoa sinulle, koska Kuolema kielsi ja... Tiesin, ettet uskoisi. Soittaisit vain valkotakkisille. Kun kerroin sinulle Kuolemasta, suutuit ja kysyit missä aineissa olen."

Iiris laski katseensa.

"Anteeksi. Tämä kaikki... Ei pitäisi olla olemassa. Se sotii vastaan kaikkea mihin uskon ja minkä tiedän."

"Ei tämä välttämättä sodi tiedettä vastaan. Tämähän vain antaa vastauksia! Mistä ihminen on tullut ja niin edelleen. Ei tämä muuta sitä tosiseikkaa miten sade muodostuu tai miten maapallo pyörii Auringon ympäri."

"Ehkä ei", Iiris mutisi ja hieroi otsaansa. "Pääni räjähtää."

"Siitä tunteestahan sinä pidät."

Hymähdys.

"Selvitä kaikki. Miten koko systeemi toimii. Minun pitää tietää."

"Muista, ettet saa kertoa kenellekään", muistutin vielä ja Iiris nyökkäsi. "Kysyn isältä ja Markukselta voitko nukkua ensi yön täällä. Laitan Otolle viestiä, etteivät riko paikkoja."

Selkää vihloi kun nousin kovalta patjalta. Oli vielä hämärää, kun herättelin Iiristä sängystäni. Oli kestänyt kauan ennen kuin hän oli nukahtanut. Kysymyksiä oli vain sadellut kiihtyvämpää tahtia enkä ollut tiennyt puoliinkaan vastausta. Minulla olisi Jian Liulle pitkä liuta kysymyksiä tänä aamuna, mutta en uskonut muistavani niistä edes kolmasosaa.

Iiris murisi.

"Näin kamalaa painajaista viime yönä", hän sanoi. "Me tappelimme ja-" Sitten Iiriksen silmät rävähtivät sepposen selälleen kuin kaikki olisi kirkastunut hänen mielessään.

"Oliko... oliko se kaikki totta?"

Nyökkäsin.

"En jaksaisi käydä tätä vakuuttelukeskustelua taas. Olen aika väsynyt", sanoin. Iiris nousi istumaan.