Joonaksen nk.
Lauri irrottautui minusta, kääntyi ja lähti juoksemaan.
Eikö tämä poika osannut koskaan olla paikoillaan.
Hän onnekseni kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui.
Juoksin pojan luo nostamaan tätä, ja ojensi kättäni pojalle, joka nosti kätensä päänsä suojaksi, luuliko Lauri että olisin lyömässä häntä.
"Lauri tulin auttamaan, en lyö"
Tunsin itseni heikommaksi kun aikoihin, tämä Lauri teki minusta heikon.
Halusinko sitä?
Lauri ei ojentanut käyttään joten käännyin, ja olin kävelemässä pois kunnes tajusin että Lauri oli kaikki mitä halusin ja tarvitsin.
Minä olin hänen ja hän oli minun, kuulostipa klisee paskalle mutta niin se vain on.
Vihasin heikkouksia, en halunnut pelätä tai oikeastaan edes tuntea. Lauri oli muuttanut minut täysin, olimme yhä kuitenkin kun yö ja päivä, Jing ja Jang, miinus ja plus. Toivon että vastakohdat täydentävät toisiaan, eivätkä tuhoa.
En voinut itselleni mitään, olin monsteri.
Mutta nyt jos koska halusin muuttua, jonkun toisen ihmisen tähden joka ei todellakaan ollut normaalia.
Minä en halunnut satuttaa mutta silti tein niin, en enään tiennyt mitä ajatella mistään, paitsi että tuo poika edessäni oli minulle kaikki.
---------------------------------
Noniin, heippa rakkaat lukijat! Tässä teille hieman Joonaksen mietteitä, seuraavassa luvussa päästään jo hieman etenemään.
~N
YOU ARE READING
Valo pimeydessä
Romance"Sä et taida ymmärtää miks mä teen näin?" "En, enkä varmaan tule ymmärtämäänkään" "Mutta silti sä rakastat mua?" Onko tuttu tunne että et tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, et erota pahaa hyvästä, vai onko niillä jotain eroa? Ei mitään pahaa ellei...
