beautiful

14 -''pyysi meidät sen synttäreille?''

Mun elämä oli vaikuttanut viimeisinä, muutamina kuukausina aivan liikaa sellaiselta stereotyyppiseltä teinileffalta. Juuri sellaiselta, jossa juhlitaan, ihastutaan, vikitellään sitä ihastusta, viedään se treffeille, juhlitaan hieman lisää, viedään uusille treffeille, käydään yhdessä juhlissa, aletaan seurustelemaan, järjestetään juhlat yhdessä ja niin edelleen - jokainen tietää kyllä mitä mä tarkoitan. Sellaiselta leffalta jolla on onnellinen loppu. Kaikki saa haluamansa ja ollaan onnellisia.

Ja jos totta puhutaan mua jopa pelottaa se kaikki onnellisuus. Oli outoa olla jatkuvasti onnellinen, elää sitä niin sanottua täydellistä elämää, jota näkee nimenomaan niissä teinileffoissa. Teinileffoissa, joista yksi kertoo mun elämästä. Musta, mun poikaystävästä, mun mustasukkaisesta, entisestä parhaasta ystävästä, joka kääntää katseensa kenkiinsä jokaisella kerralla, kun kävelemme Isacin kanssa käsi kädessä hänen ohitseen.

Vaikka miten mustasukkainen, kateellinen, miten vain olikaan puhui Landon mulle jokaisella tunnilla. Huusi luokan takaosasta morot sillä samalla sekunnilla, kun astuin sisään. Se pyysi mut istumaan viereen, se teki mun kanssa paritöitä. Käyttäytyi suht normaalisti hetkinä, joina Isac oli jossain muualla. Käyttäytyi samalla tavalla, ku aina ennenkin hetkinä, joina Isac oli tunnilla. Se oli outoa. Erittäin outoa. Oli outoa katsoa, miten Landonin käytös muuttui jokaisella kerralla. Jokaisena päivänä, oikeastaan jokaisena tuntina. Se jätkä oli aina välillä, ku joku muu. Se oli aivan toinen henkilö aina välillä. Henkilö, jota mä en ikinä tuntenut, ja jota mä en ikinä edes haluaisi tuntea. 

Koulun jälkeen astelimme kauniin pojan kanssa kiinni toisissamme kohti kirjastoa, johon lupautusin menemään. Hänen seurakseen. Toinen meistä kun opiskeli. Ei käyttänyt kaikkea vapaa-aikaansa turhuuteen, ei hillunut kylillä puoleen yöhön päivinä, joina emme olleet yhdessä. Oikeastaan niinäkin päivinä, joina oltiin yhdessä. Joina tehtiin jotain, käytiin leffassa, syömässä tai sitten vain makoiltiin meillä. Ehkä hänen luonaan tai jossain aivan muualla. Mä olin aina se, joka hänen kotiin menonsa jälkeen nappasi bussin keskustaan - vaihtoehtoisesti hyppäsi kaverin kyytiin ajelemaan pitkin poikin suht tyhjiä katuja.

Tovin siinä katseltuani kauniin pojan opiskelua turvauduin puhelimeeni. Selasin kymmenisen minuuttia facea, instaa, ylipäätään kaikkia sosiaalisia medioita joita multa löytyi. Heitin snäpissä striikit, saaden muutaman snäpin sekunneissa takaisin. Pari kyssäriä siitä, mitä kirjastossa tein, pari siitä, voisinko heittää tupakan, tulla ulos polttamaan jämät tai muuten morolle, vaihtamaan kuulumisia.

Landonkin laittoi snäpin. Snäpin jonka jouduin hämmennyksen seassa toistamaan. Ojensin myös puhelimen Isacille, joka työnsi sen pois kirjoittaessa samalla toisella kädellään esseetään erilaisista kulttuureista. Joka saattoi olla osasyy sille, miksi halusi mut mukaan. Miksi halusi mun kertovan sille mun kotimaan kulttuurista.

''Noniin, mitä olit näyttämässä mulle?'' muutaman minuutin jälkeen kaunis poika käänsi katseensa mun suuntaan. Se hymyili pienesti, enkä tiedä haluaisinko sen hymyn katoavan hänen huuliltaan sen uutisen myötä. Tai, no ei se mikään uutinen ollut. Pyyntö vain, joka hämmensi mua erittäin suuresti. Niin suuresti etten osannut siihen edes vastata. En vielä.

''Landonilla on syntymäpäivät huomenna. Pyysi meidät viikonloppuna sen juhliin, jotka pitää'', purin aavistuksen huultani, näpytellen siinä samassa puisen pöydän pintaa. Ehkä pienesti hermostuneenakin, ajatellen millainen show niistä juhlista tulisi, jos sinne menisimme. Toisaalta meidät kutsuttiin. Landon oli mun kaveri, se täytti vuosia, enkä tähänkään mennessä ole jättänyt hänen synttäreitään välistä. En, vaikka olisin ollut juuri sillä hetkellä vierailemassa isovanhemmillani Suomessa.

''Pyysi meidät sen synttäreille?'' Isac painotti välissä olevaa meidät - sanaa. Syystäkin. Olisi luullut, että pyytää vain ja ainoastaan mut. Ehkä oli tajunnut, etten mä sinne ainakaan yksin tulisi. En mä haluaisi edes mennä sinne yksin. En varsinkaan, kun meillä oli suunnitelmia viikonlopulle. Joka taasen johtui siitä, että olin täysin unohtanut Landonin syntymäpäivät, joka oli aivan helvetin suuri ihme. Mä muistin yleensä kaikkien synttärit, mä muistin vuosipäivät, oli kyse millaisesta vuosipäivästä tahansa.

''Kai me ainakin käymään voidaan mennä? En mä halua olla esteenä sille, ettet voi juhlia sun parhaan ystävän syntymäpäiviä.'' Söpösti ajateltu. Kieltämättä. Mutta Isac ei ole este, se ei ole edes hidaste. Jos mä haluaisin mennä sinne, ja hän ei - mä menisin. Ja tottakai sanoisin siitä hänelle, jos olisi tarve. Nyt ei kuitenkaan luojalle kiitos ollut tarvetta sille. Ei ollut tarvetta ojentaa kultatarjottimella aihetta riidalle.

''Ainakin käymään'', toistin virnistäen hieman jatkaen vielä; ''tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, ettei käyminen ja ilmainen alkoholi sovi samaan lauseeseen mun kanssa.'' Ja se, jos jokin piti paikkansa. Ilmainen viina, käyminen juhlissa, sekä minä oltiin kolme asiaa, jotka eivät missään järjestyksessä sopineet yhteen.

''Ei sillä niin väliä ole. Kunhan olet tarpeeksi järkevä pysymään rauhallisena. En halua kolmannen maailmansodan syttyvän sinä iltana.'' Enkä voinut muuta kuin naurahtaa. Nousta ylös, painaa suudelman Isacin ohimolle.

''Kolmas maailmansota tulee tapahtumaan kyllä joskus, mutta ei todellakaan aikana, jona me elämme'', tokaisin olkiani kohauttaen, lähtien käppäilemään ulospäin. Tupakka kuulosti tähän väliin erittäin hyvältä. Ja pitihän mun Landonille suoraan soittaa. Ilmoittaa tulostamme, kysyä muutamaa asiaa ja sitä, tarvitsiko apua. Joko järjestelyissä tai juomien hankkimisessa. Voisin auttaa. Olla avuksi, olla pitkästä aikaa hyvä ystävä. Ainakin yrittää olla sellainen.

// moi oon selkä näin kahden(?) kuukauden jälkeen
ainakin tän yhden luvun osalta
kyssäri - haluutteko kauniin pojan näkökulmasta tulevaisuudessa lukuja?
ps. äddätkää mut snäpissä ja tulkaa alottamaan striikkejä puspus - neajuuliaaa