badboyXgoodgirl

luku 2~niin viaton.

Alexin nk.
_______

Herään Jackin sohvalta."Ja sähä vedit oikee kunnon tirsat?"Jack kysyy. Tai no, ennemminkin toteaa."Jooh mua vähä nukutti." Vastaan."Onks ruokaa?" Kysyn."Onha sitä, pizzaa?"Hän kysyy."Vaikka."Vastaan.

Olin tänään löytänyt hänet. Hänet, jonka kanssa haluan elää koko loppuelämäni. En tiedä kuinka en ennen ollut nähnyt häntä. Sandy, niin kaunis. Niin viaton. Niin kiltti. Hänen silmät ovat niin siniset, että taivaskin alistuu niille. Ei minun arvoinen. Kylmä tosiasia, hän EI VOI pitää MINUSTA. Miksi päätin lähteä tälle tielle? Miksi päätin olla vaarallinen? Miksi aloin käyttämään päihteitä? Miksi en voi olla normaali? Jos vain voisin niin kääntäisin aikaa ja olisin normaali. Vaikka Sandy nyt jostain kumman syystä pitäisi minusta, niin ei pitäisi enää kun kertoisin kaiken. Aivan kaiken.

"Nii tuutko syömää?" Jack kysyi. "Joo."Vastasin. "Sä oot kokoajan jossai omas maailmassas, onks sul joku?" Jack kysyi. "Ömm..." Sopersin."No tietkö sen Sandyn?" Kysyin. "Ai sen hiken?" Jack kysyi ivallisesti. "Se ei oo mikää hikke, ja vaikka oiski nii sä et tiiä yhtää mimmone se on." Sihahdin hampaideni välistä. "Ei helvetti sä oot lätkäs siihe!" Jack huusi. "Meidän pahapoika Alex on nyt ihastunut!" Hän huusi."Oo hiljaa." Vastasin nolostuen.

Katsoin lautastani Jackin meuhkoessa ympärilläni. Aloin jo ärsyyntyä hänen käytöksestään. "Voitko vaa helvetti olla hiljaa ja antaa mun syödä mun pizza loppuun!"Huusin Jackille. "Sori..."Hän mutisi. Hän tiesi millainen olin vihaisena. Kukaan, kukaan ei halua nähdä minua vihaisena.

Päätin lähteä kotiin. Olin syönyt jo jonkin aikaa sitten. "Heippa sit!" Jack huusi minulle olohuoneesta. "Moro!"Huusin ja läimäytin oven kiinni. Päätin kävellä metsän kautta. Metsässä pystyisin rauhottumaan. Olin vieläkin jostain kumman syystä vihainen Jackille.

Yhtäkkiä nenääni kantautui huumaava tuoksu. Kävelin tuoksua kohti. Lopulta tulin laakealle alueelle, jossa ei ollut puun puuta. Silloin näin hänet. Minun enkelini, Sandyn.

Sandy tuoksui niin mahtavalta. Hän tuoksui omenasorbetilta sekä vaniljalta. Nyt tajusin, olin rakastunut. Olin rakastunut pienee, ujoon tyttöön. Kävelin hänen luo.

"Moi."Suustani pääsi. Sandy ilmeisesti pelästyi, sillä hätkähti kivellä jolla istui. "M-moi?"Hän vastasi ujosti. "Mitäs sä metsässä illal?"Kysyin muka rennosti, vaikka oikeasti käteni hikosi ja olin hermostunut."M-mä tota t-tulin t-tänne lenkille..."Hän sopersi. "Okei." Vastasin. Olisin niin halunnut istua hänen viereen, vetää hänet syliini. Mutta en voinut, en vielä.

"No mut mä tästä jatkan matkaa..."Hän vastasi. Jes, hän ei takellellut. "Joo mäki." Sanoin. Nousimme, ja lähdimme kävelemään omiin suuntiimme.

Olin kotona. Olin päättänyt alkaa lähestymään Sandyä. En menisi suoraan suutelemaan, vaikka mieli tekisi. En kyllä tiedä miten lähestyisin häntä. En sitten yhtään. Päätin mennä nukkumaan.

Olin Sandyn vieressä, makasimme minun sängyllä. Käteni oli kietoutuneet hänen ympärille. Tunsin rakkauden. Tunsin hänet. Katsoimme toisiamme. Loppujen lopuksi, suutelimme...
(Alexin uni⬆️)

Nonni jee! Mä oon saanu lukijan joka on samal kommaaja joka myös samal painaa sitä tähtee! Jee kiitti sulle! Mut joo täst tuli aika paljon lyhkäsempi luku, vajaa 500-sanaa mut toivottavasti ei haittaa.
Heipsan❤️