Se On Vain Klisee (Valmis.)

XVIII

Allison

Kävelin maanantaiaamuna Ronin luokse kysyäkseni perjantain tapahtumista. Ron siirtyi kanssani kävelemään kahden ja naurahti, kun kuuli kysymykseni.

"Ai mitä vai?" hän tuumasi. "Näin sut yhteensä varmaan neljän eri henkilön sylissä."

"Älä jaksa", huokaisin. "Olen tosissani. Haluan tietää."

"Mä olen tosissani!" Ron naurahti. "Olit kunnon kone siellä bileissä."

Ei se loppujen lopuksi ollut niin hankalaa uskoa, mitä Ron kertoi minun tehneeni. Vaikkakin se silti kuvotti. Muistin suudelleeni Shadrickiä ja mielessäni oli vain hatara muistikuva jostain vaaleahiuksisesta pojasta.

"Oi voi", huokaisin.

Istuimme käytävän reunalla olleen pöydän ääreen ja keskustelimme perjantaista. Ron oli viettänyt menevän yön kaunottaren kanssa, joka ei aamulla enää ollutkaan niin vetävä paksun meikkikerroksen jäätyä lakanoihin.

Pöytämme sai yhtä äkkiä täytettä, kun Ronin tunteneet kolme poikaa istuivat seuraamme. Tunnistin viereeni istuneen henkilön. Hän toi Shadrickille jointin, josta minäkin päädyin ottamaan muutamat henkoset.

"Luke", Ron sanoi ja nyökkäsi päällään vieressäni olevan blondin suuntaan.

Silloin tajusin hänen olleen se hatara muistikuvani blondi, jonka kanssa olin heittäytynyt villiksi. Moraalinen krapula iski iskun kallooni ja tunsin kiusallisuutta.

"Ronald", Luke sanoi. "Oliko oloja lauantaina?"

"Vähäsen kyllä joo", Ron naurahti.

En tiennytkään, että "Ron" oli vain lyhenne hänen oikeasta nimestään. Ronald.

"Entä sulla?" Luke virnisti suuntaani.

"Olin edelleen humalassa, kun heräsin", naurahdin, "mutta kyllä päivemmällä sitten oli jo kunnolla krapulaa."

Olin hieman yllättynyt itsestäni. Puhuin avoimesti, enkä mitenkään lyhytsanaisesti, vaikka en edes tuntenut tätä Lukea. Tältäkö Biancasta tuntui, kun hän vain pystyi puhumaan kenelle tahansa?

Siitä ajatuksesta sainkin mieleeni, että missäköhän Bianca edes oli? En ollut puhunut hänelle ollenkaan perjantaina, koko viikonloppuna tai tänään. Välimme olivat hieman kaikonneet heti Nathanin lähdön jälkeen.

"Ei saatana", Luke nauroi ja katsoi minuun. "Sää olit aivan seipäässä koko illan."

"No jep", huokaisin ja naurahdin.

"Luke, mennään", yksi hänen hiljaa pysyneistä ystävistä hoputti.

"Odota", Luke sanoi ja käänsi katseensa takaisin minuun. Olin hieman ahdistunut tilanteesta, mutta piilotin sen sisääni.

"Me ollaan menossa tästä jopoille", hän kuiskasi. "Haluutko tulla mukaan? Sullehan maistui sillon perjantaina."

Hetken purettuani aivopähkinän, ymmärsin jopon todellisen merkityksen. Jäin pohtimaan kysymystä. Vilkaisin Roniin, joka katseli minua. Hän halusi tietää vastaukseni myös.

"No ei kiitos", kieltäydyin hymyillen. "Siitä tuli aika huono olo."

"Kai, kun se oli sun eka kerta", Luke naurahti. "Sen jälkeiset kerrat vasta onkin hölliviä."

Kun he nyt tarjosivat, halusin sanoa kyllä. Halusin tosiaan tietää, miltä se sitten tuntuisi olla pelkästään paukuissa, ja jos se kerran höllisi. Se ehkä saisi tuhkakasan rintakehästäni katoamaan hetkeksi.