Bullet Proof? [Finnish]

Osa 1.

Tuijotin puhelimen näyttöä ja silmäni sumenivat kyynelistä. " Olet ällöttävä! Tapa itsesi, äläkä enää juttele meille! Sairas! Luonnon kierouma!" Hengitin syvään. Otin suuria vetoja. Henkeäni ahdisti, nenäni oli tukossa. Itkin. " Miksi ette hyväksy minua sellaisena kuin olen?" Kysymys jäi odottamaan vastausta..ikuisiksi ajoiksi. Suljin puhelimeni ja heitin sen jalkopäähän. Käännyin vatsalteni ja annoin kyynelten kastella tyynyni. Odotin jotakuta..halaamaan, pyyhkimään kyyneleet. Kertomaan, etten ollut ällöttävä..etten ollut se luonnon kierouma. Mutta ei..ketään ei kuulunut. Jämähdin paikoilleni. Itkin kipeät tunteeni tyynyyn. Kun olin saanut itseni rauhoittumaan, nousin sängyltä.

Peilistä näkyi poika. Nostin hitaasti paitaa. Valkea liina peitti rintani. Puristi nuo lihalisäkkeet piiloon. Minua inhotti. Inhosin kehoani. Nostin katseeni takaisin peilikuvaani. Hiukseni olivat yhä olkapäihin asti. Siirryin hiukan kauemmas peilistä ja nappasin sakset pöydältä. Otin tupon hiuksia terien väliin. Mutta sitten...jokin käski minun lopettaa. Ystäväni soitti ovikelloa. Laskin sakset käsistäni ja kävelin ovelle. " Hei...ajattelin tulla käymään." Nyökäytin ja päästin hänet sisään. Kävelimme huoneeseeni. Hän istui sängylleni. " Minulla olisi kysymys.." Tokaisin ystävälleni hiljaa. Hän alkoi hymyillä kuten aina. " Noh..kerro toki." Hän sanoi rauhallisesti. Katsoin häntä hiukan nolostuneena. " Osaatko leikata hiuksia?" Hänen ilmeensä muuttui huvittuneeksi. " Kai?" Hän naurahti hiukan kysyvään sävyyn. " Koska minun pitää leikata hiukseni." Hän lopetti nauramisen. " Okei..voin yrittää." Hän sanoi vakavasti. Nyökkäytin kiitokseksi.

Istuin penkillä. Sakset tekivät töitä. Hiuksia lenteli ympärilleni. Viimein...ystäväni lopetti. "Valmista!" Hän naurahti. Katselin itseäni peilistä. Hiukset olivat...hurmaavat! Käännyin kohti Trishaa. " Kiitos!" Huudahdin ja loikkasin halaamaan häntä.

Kun Trisha oli lähtenyt, kävin suihkussa. Olin pukuhuoneessa kun kuulin ulko oven käyvän. Äiti oli tullut kotiin. Kuivasin hiukseni. Ne olivat pörröiset ja ihanan lyhyet. Poikamaiset, kuten olin toivonut. Aloin kääriä sideharsoa rintakehäni ympärille. Yhtäkkiä pukuhuoneen ovi lennähti auki. Äidin ilme oli järkyttynyt. Hän tarrasi kiinni olkapäihini ja sideharso putosi käsistäni ja paljasti rintani. " Mitä jumalan nimeen olet mennyt tekemään itsellesi!?" Sitten hänen katseensa eksyi lattialla lojuvaan sideharsoon. Joka oli äsken suojannut rintojani. Äiti nosti katseensa minuun, vapautti oikean kätensä olkapäästäni ja yhtäkkiä kämmen tavoitti poskeni. Tuijotin äitiäni. Nappasin sideharson lattialta ja vaatteeni tuolilta. Ryntäsin huoneeseeni. Puin ylleni nopeasti. Harjasin hiukseni ja asettelin ne hyvin. Oveen koputettiin. Pidättelin itkua. Olin pidätellyt sitä koko ajan...siitä asti kun äitini oli läimäissyt minua.

Ovi avattiin. Äidin ilme ei tällä kertaa ollut järkyttynyt vaan...vihainen. " Olen pahoillani...että teen tämän sinulle. Mutta..nyt ulos talostani!" Hän osoitti ulkoovelle ja huusi minulle. Tuijotin häntä peloissani. Ehdin napata puhelimen, laturini ja lahjan jonka olin saanut isältäni ennen hänen kuolemaansa. Sitten äiti tarrasi kiinni paidastani, veti minut pitkin käytävää. Otti takkini naulakosta, heitti sen syliini ja työnsi minut ulos. Ulkona satoi. Oli kylmä. Vedin takin ylleni. Katsoin ovea..mutta käännyin. Kaivoin puhelimeni taskustani. " Tulen luoksesi..." Lähetin viestin Trishalle. Hän vastasi sekunnin murtoosassa. " Okei. :)" Lähdin kävelemään pitkin tietä. Yritin pidätellä kyyneleitä. Syy miksi olin piilotellut tätä...oli juurikin tämä. Äiti ei pitänyt mistään erilaisesta. Häntä pelotti. Ja siksi kai hän oli niin jyrkkä.