Rakkauden ansa

4. Chris

[Kirjailijan kommentti:] Moikka! :) Kuten tämän tarinan 'biossa' jo lukee, yritän julkaista yhden kappaleen joka perjantai. Joskus voi tulla useamminkin.  Huomioikaa, että yritän julkaista joka perjantai uuden luvun, mutta se voi olla joskus haastavaa sillä minulla on muutakin tekemistä! Ei muuta! :D

Kastehelmi

---------------------------------------------

1 viikon kuluttua...

Olin odottanut tätä päivää koko viikon, joka oli minun mielestäni aivan liian kauan! Tänään tapaisin sen pojan, jonka ääni oli valloittanut minut Eerican puhelimessa. Tunsin vieläkin hymyn hänen sanoissaan.

Olin laittanut itselleni herätyksen yhdeksäksi aamulla. Nousin reippaasti ylös ja puin aamutakkini ja tohvelit päälleni ja astelin rappusia pitkin keittiöön, jossa isä jo luki päivän lehteä. Hän nosti katseensa lehdestä ja katsoi minua kysyvästi. "Mitä?" kysyin, kun huomasin isän katseen. "Minne olet menossa?", isä kysyi tietäväisenä. "Miten niin?" kysyin takaisin unisena ja kaadoin kuumaa vettä mukiini ja laskin siihen teepussin. "Koska muuten et heräisi näin aikaisin", isä totesi hyvin isällisesti ja hörppäsi kahviaan. "Tapasin ystäviä eilen ja minua tullaan hakemaan kolmelta", sanoin isälleni ja yritin pidätellä pientä hymyn poikasta, jonka Chrisin äänen muisteleminen sai aikaan, mutta en onnistunut siinä. Isä ei onnekseni huomannut sitä, vaan luki jo lehteään. "Se on hyvä", hän mumisi. "Niin on", huokaisin tyytyväisenä.

Söin aamupalani ja valmistelin itselleni kylvyn. Astuin ammeseen, jossa oli ruusun tuoksuista lämmintä vettä. Mietin miten täydellinen tämä päivä olisikaan ja vaivuin uneen.

Aurinko paistaa lämpimästi ja hiekka on kuumaa. Linnut laulelevat kauniisti. Asettelen viltin rantaan ja menen makoilemaan sen päälle ja paistattelen auringossa. Kuulen, kuinka Rosella kikattaa ja haluaa jo uimaan. Hänen vaaleat kiharat hiukset kimaltelevat auringossa ja hänen tulipunaiset poskensa kilpailevat kukkien kanssa. 

"Candy tuu uimaan!" Rosella huutaa minulle ja loiskii iloisesti vedessä. "Kohta!" huudahdan hänelle takaisin, mutta todellisuudessa en olisi edes halunnut uimaan. Suljen silmäni. Hän nauraa ja polskii vedessä ja huudellen välillä minua. 

Hetken päästä kuulen lintujen laulua ja aaltojen loisketta, mutta en Rosellaa. En kuule Rosellan kaunista iloista naurua! Nousen istumaan ja tähystän ympärilleni. "Rosella?" kuiskaan. "ROSELLA! ROSELLA!"  huudan häntä, mutta en kuule enkä näe häntä. Juoksen rannalla huudellen Rosellaa. Sukeltelen vedessä hätääntyneenä etsien Rosellaa. Kunnes löydän hänet. Hän vajoaa syvemmälle ja syvemmälle liikkumattomana. Nostan hänet rantaan. Yritän elvyttää. En saa häntä henkiin. Tunnen, kuinka  kyyneleet alkavat sumentaa näköäni . En estä kyyneleiden tuloa. Rosella on kuollut minun takiani, en vahtinut häntä. Minä tapoin Rosellan! Oman viisivuotiaan pikkusiskoni! Minun oman Rosellan...

"Candy herää!"  "Candy!"

Herään ja nään isän katsovan minua. Minulla on kylmä. huomaan, että olen ammeessa jossa on viileää vettä. Sitten muistan Chrisin. Hän tulisi hakemaan minua. "Kuinka paljon kello on!?" kysyn isältä nopeasti. "Varttia yli kaksi", hän sanoo. "Eikä!" huudahdan nopeasti. Tämä oli sen tyhmän painajaisen syytä. Se oli kyllä totta. Minulla oli ollut Rosella, mutta hän kuoli juuri niin, miten hän unessanikin kuoli.

Nousin ylös ammeesta ja pyysin isääni tyhjentämään sen. Harjasin hampaani ja otin föönin käteen. Kuivasin sillä hiukseni nopeasti. Juoksin vaatekaapilleni ja otin sieltä tiukat mustat farkut ja sinisen tiukan topin ja tietenkin nilkkasukat. Meikkasin huolellisesti, mutta nopeasti itseni -elävän näköiseksi-. Ja katsoin laukkuuni kaikki tarvittavat mukaan. Harjasin nopeasti hiukseni ja jätin ne vapaiksi. Tungin lenkkarit jalkoihin ja farkkutakin ylleni ja olin valmis. kello oli vasta seitsemää minuuttia vaille kolme. "Moikka!" huusin isälle. "Moi!" hän huusi takaisin.

Istahdin ulko-oven edustalla oleville kivirappusille ja laitoin kuulokkeet korvilleni. Siinä minä istuin odottelemassa Chrisiä.

Tasan kolmelta upea musta ferrari kurvaa pihallemme. Sydämmeni tykyttää varmaan tuhat lyöntiä sekunnissa. Astelen auton luokse ja avaan pelkääjän paikan -puolimmaisen oven. Istahdan pelkääjän paikalle ja vilkaisen Chrisiä. Hän on komea! Hän on syötävän hyvän näköinen. Hänellä on tummat kulmakarvat ja kirkkaan siniset silmät. Hänen huulensa ovat pehmeän näköiset ja hänen ihonsa on virheetön. Hänellä on myös tummat hiukset. Hänellä on sininen huppari ja upeat farkut.

"Hei", sanon hieman epäröiden. "Moi", Chris sanoo ja vilkaisee minua ja hymyilee. Hän kaasuttaa pois pihastamme. Hänen hymynsä on kaunis. "Kuinka vanha olet?" hän kysyy minulta. "Naisilta ei saa kysyä ikää", naurahdan. "Ei se ole kiellettyä. Se on vain epäkohteliasta, mutta minun mielestä ei", Chris toteaa ja hymyilee. "16", sanon hiljaa hymyillen. "Entäs sä?" kysyn häneltä. "18", hän vastaa kääntäessän rattia samalla oikealle. Tiesin. Sitten kiusallinen hiljaisuus laskeutuu yllemme.

Puhelimeni rikkoo hiljaisuuden, koska saan viestin. "Sori", sanon pahoittelevasti ja katson puhelintani. "Iskä. 'Pitäkää hauskaa'", luen viestin ääneen, enkä voi estää pienen punan leviämistä poskiini. Chris vilkaisee minua virnuillen. "Haluaisitko tulla käymään mun kanssa vaikka syömässä?" hän kysyy ja katsoo taas minua. En ehdi vastaamaankaan kun tielleme hyppää hirvi. "VARO!" minä huudan. Chris katsoo kauhistuneena eteensä ja kääntää auton jyrkästi oikeaan ja törmäämme puuhun. Korvissani humisee ja kohta nään pelkkää mustaa.

Kaikki tapahtui niin äkkiä...