Avain Sydämeen

23. Silmä silmästä, hammas hampaasta

- Hän on syyllinen siihen, että veljeni kuoli, Constantin sanoi ääni kylmyyttä sylkien.

Barnes huomasi, kuinka miehen kasvolihakset jännittyivät, kuinka hänen sormensa puristivat kaukoputkea rystyset valkoisina ja hänen harmaissa silmissä leimahti salamat.

- Tappoiko hän.., Barnes aloitti, mutta Constantin keskeytti hänet julmasti.

- Kapteeni vangitsi hänet, mutta olisi ollut ihan sama, vaikka hän itse olisi hirttänyt veljeni, sillä hänet tuomittiin, koska kapteeni todisti häntä vastaan, lui é un assassino.

- Olen pahoillani, Barnes mumisi myötätuntoisena.

Constantin vain nyökkäsi, hän tunsi suunnatonta vihaa, katkeruutta ja inhoa nähdessään tuon miehen elossa. Mikä oikeus hänellä oli elää?

Jos Constantin ei olisi tuntenut lojaaliutta Wintersiä kohtaan, hän olisi mennyt leiriin ja viiltänyt kapteenilta kurkun auki. Hän oli katsellut tämän kuolemaa, hän olisi nauttinut kostosta täysin siemauksin. Mutta hän ei voinut tehdä niin pettämättä Wintersiä. Eikä ajatus ollut muutenkaan hyvä. Leirissä oli silti viisi muuta miestä ja heillä oli varmasti aseita, puukkoja ja muita välineitä, jolla he olisivat nopeasti tappaneet hänet, jos hän olisi hyökännyt yksin leiriin. Siksi Constantin yritti rauhoittaa mielensä, hän saisi kyllä tilaisuutensa, hän oli varma siitä.

- Tunnistatko muita? Barnes kysyi hiljaa.

- En, Constantin mutisi, mutta katseli silti tarkkaavaisena leiriä.

Barnes nosti oman kaukoputkensa silmilleen, hän kiinnitti huomionsa tyttöön, joka tuli ulos yhdestä teltasta. Tällä oli päällään punainen mekko, hänen ruskeat hiuksensa olivat auki ja tytön kasvoilla oli kaunis hymy, kun hän tervehti miestä nuotiolla.

Barnesin kurkussa tuntui möykky, kun hän edes ajatteli tyttöä kuolleena. Mutta kohta hänen ei tarvitsisi ajatella sitä, sillä hän näkisi omin silmin tämän kuolevan. Se olisi kamalaa. Barnes nielaisi äänekkäästi ja laski hetkeksi katseensa maahan. Hän ei halunnut ajatella kuolemaa, ei nyt, vaikka hän tiesikin käyttäytyvänsä typerästi. Hän oli liittynyt Wintersin joukkoihin, mutta ei tappaakseen, vaan auttaakseen äitiään rahallisesti.

Aivan, kuin Constantin olisi aavistanut nuorukaisen ajatukset, hän laski kätensä melkein isällisesti tämän hartialle ja kuiskasi:

- Siihen tottuu kyllä, credetemi.

- Onko niin? Barnes kysyi ja vilkaisi miestä kulmiensa alta.

- On, Constantin murahti.

Barnes ei siltikään uskonut miestä, ei kukaan voisi tottua tappamaan, ei kukaan voisi tottua siihen, että näki joka ikinen päivä kuolemaa.

- Mutta, katso nyt tuota tyttöä...hän on niin viattoman näköinen, Barnes huokaisi, tyttö muistutti todella paljon maalaistyttöjä, jotka kirmasivat pitkin peltoja hiukset liehuen.

- Et voi tietää mitä hän on tehnyt tai mitä hän tulee tekemään, Constantin huomautti aivan, kuin oikeuttaen heidän aikomuksensa tappaa tyttö.

- Mutta onko meidän pakko tappaa hänet? Noin vain...riistää hänen elämänsä...entä jos hänellä on lapsi? Aviomies?

Constantin katsoi nuorukaista epäuskoisena. Mistä hitosta Winters oikein löysi hänet? Tämä ei halunnut tappaa ihmisiä, mutta hän oli silti liittynyt murhaajan joukkoihin, jotka ryöstivät ja tappoivat kaikki, jotka tulivat heidän tielleen. Joko Barnes ei tiennyt mihin hän oli tulossa tai sitten Winters oli pimittänyt häneltä tietoja. 

Mutta Constantin arveli, ettei kumpikaan ajatus pitänyt paikkaansa, nuorukainen oli vain häkeltynyt tästä kaikesta. Aivan niin kuin hän itse oli ollut. Tämä oli aivan toisenlainen maailma, kuin se todellisuus missä muut ihmiset elivät. Mutta tämän he olivat valinneet, tämä oli juuri sitä, oma valinta, ei mitään muuta.