Broken Inside [Young Channel] (4) [VALMIS] ✔️

7. Millon takas kouluun?

a/n: kouluun paluu ei oo kaikille ihan helpointa, kaikki ei pääse edes ulos kotiovesta! Kuka tai ketkä tarvii enemmän apua?

Tommi:

Kukaan meistä ei menny enää sillä viikolla kouluun, Wilmaan tuli etätehtäviä joita piti tehdä. Kaikki meistä ei pystyny siihen, oli meitä joiden mieli järkky ja ahdistus oli vahvasti läsnä.

Oltiin sovittu lyhyet treffit rannalle, jossa piti alunperin nähdä viikonloppuna. Paikalle tuli vaan: minä, Joel ja Olli.

Joonas, Niko ja Aleksi kärsi ahdistuksesta. Aleksi ei ollu ees päässy ulos kotiovesta, Niko näki painajaisia ampumisesta ja Joonaksella oli turvaton olo ja se pelkäs menettävänsä Nikon.

Seuraavalla viikolla koulu alkas taas, eri asia kuka sinne lopulta noista kolmesta pääse.

"Miten Ale?" Joel kysyi
"Säikky, näkee painajaisia.. Herää joskus yöllä huutaen: mä en haluu kuolla!" Olli sanoi, Olli ollu Aleksin luona yötä mahdollisimman paljon ja koitti helpottaa sen oloa olemalla vieressä
"Ei mee Nikolla ja Joonaksellakaan hyvin.." sanoin
"Ne pitäs saada ulos, samoin Ale.." Joel sanoi

Niko: ⚠️

"Ei, älä ammu mulla on perhe.." huusin, kohta tunsin kipua rinnassa ja näin miten veri pulppusi luodin reiästä. Tässäkö tää oli? Niko Moilasen loppu?

Säpsähdin hereille ja hengitin raskaasti, Joonas ei ollu tällä kertaa vieressä vaan kotona. Oli yksin ja koitin rauhottua, olin hiestä märkänä.

Kaivoin puhelimen ja etin Joonaksen numeron ja olin jo soittamassa, ei se nukkuu tietysti. Suljin näytön ja kaaduin selälleen, miten tässä näin kävi? Miks mä näin painjaisia?

Olinko ainoa jolla oli ongelmia, tai Aleksilla oli jotain ja Joonas ei suostunu kertomaan, se esitti reippaampaa kun oikeesti oli.

Olli:

"Tuut vaan mun luokse, jäädään tähän.." sanoin ja yritin saada Aleksia lähemmäs. Sillä oli jonkun sortin ahdistus ulos menon kanssa, oltiin jo pari päivää kokeiltu päästä edes eteiseen.

Mutta aina Aleksi säikähti ja juoksi takas sen huoneeseen ja minä perässä.

"Shh, mä en anna tapahtua sulle mitään.. Luota muhun, sulle ei tapahdu mitään.." sanoin ja silitin peitto myttyä, Aleksi yleensä piiloutu koska sitä hävetti olla näin heikko.

"Mä en haluu kuolla, mä haluun elää.." kuului peiton sisältä
"Et sä kuole, vaan mun kuolleen ruumin yli.." sanoin

Joonas:

Olin muuttunu tapahtuneen takia, mun syöminen oli vähentyny ja koitin vaan olla joku hiton reipas ja esittää vahvempaa kun oikeesti olin.

Nikon seurassa vielä enemmän, sen kanssa oli turvallista ja sen haliin oli hyvä nukahtaa. En voinu olla koko aikaa Nikolla tai se mun luona, porukat halus välillä pitää meidät kotona perheen kesken

"Onks kaikki ok?" Niko kysyi mun vieressä lojuen
"Miks ei olis? Onks sulla?" kysyin
"On ja ei, nään painajaisia siitä hullusta.." Niko sanoi
"Auts, kyllä se siitä.." sanoin, miten lähellä olinkaan menettää Nikon, entä jos se oiskin kuollu?

Vaan ei ollu, tuossa se oli mun vieressä ja leikki mun hiuksilla. Hitto että ahdistaa, kumpa vois kääntää kelloa ja mitään ei ois tapahtunu, kaikki ois niinku ennen.

Joel:

Yritin jotenkin pysyä mukana jätkien voinnista, Aleksi taisi olla joka säikähti pahiten. Sitä tuskin heti näkee koulussa, Nikokin varmaan vältteli koulua ja sitä paikkaa missä oli käydä hullusti.

"Moro mitä äijä?" kysyin kun Niko tuli vastaan
"Ei kummempaa, Jontulle menossa.." Niko sanoi
"Ootteks te ihan kunnossa? Joonas koittaa olla vahvempi mitä oikeesti on.." sanoin
"Mä tiiän, mut ei se kertoo mitään.." Niko huokaisi
"Kertoo jos on tarpeeks väsyny.." sanoin
"Mistä sä ton tiiät?" Niko kysyi
"Tiiän vaan, mut älä tartu siihen.." sanoin
"No ei sit, mut mä jatkan matkaa.." Niko sanoi

Joskus pentuna oltiin karkuteillä porukoilta, piti päästä johonki nukkuu ja päädyttiin jonnekki ihme paikkaan. Mitä väsyneempi Joonas oli, sen herkemmin se avautu. Sillon se vaan itki että haluu kotiin ja on kylmä, kun lopulta päästiin himaan saatiin viikon kotiaresti.

Aleksi:

Olin edelleen shokissa siitä mitä oli tapahtunu, nyt jos koskaan Ollin tuki oli mulle tärkee. Eihän se joka yö ollu mun luona, mutta sillon kun se oli, se piti huolen että mulla oli hyvä ja turvallinen olla.

Kouluun tuskin tuun pääsemään hetkeen, koska en pääse ees ulko-ovea pidemmälle saamatta paniikkikohtausta. Ollin avulla pääsin lopulta viideks minuutiks ulos, mutta tosi nopeesti olin sisällä ja peiton alla turvassa.

Koulutehtäviäkin pitäs tehdä, mut mulla puuttu voimat. Tuskin olin ainoa jolla oli paha olla. Meistä ainakin Niko ja Joonas kärsi, mä vaan taisin olla se sulkeutunein.

"Muru, haluutko loput tästä.." Olli kysyi, oltiin tilattu ruokaa koska enhän mä päässy ulos asti
"En, liian tulista mulle.." sanoin sängyssä lojuen
"Ainii, no ehkä mä syön tän myöhemmin.." Olli sanoi ja kömpi mun viereen

"Sä tiiät miten tärkee sä oot mulle, mä autan sua niin paljon kun pystyn, kyllä me päästään vielä kunnolla ulos.." Olli jatkoi ja halasi mua
"Kiitti että oot siinä.." sanoin ja haukottelin, ehkä voisin ottaa pienet unet.

... ... ...

Taas pyörittelen samoja joilla on paha olla, pitäs välillä kääntää toisinpäin ja koittaa miten se onnistus!

770 sanaa!

Illan toinen jatkos, olkaa hyvät!