~I Need To Open Up!~ |Joonas Porko & Joel Hokka|

33. Mikä Päivä Nyt On?

||joonaksen pov||

Alan heräilemään pikkuhiljaa. Heräsin kyllä jossain kohtaa pienesti mutta nukahdin heti sen jälkeen. Käännyn ympäri ja nään joelin katsomassa puhelinta keskittyneesti. "paljon kello on" kysyn hieman mumisten kun olen niin väsynyt. "pian kaks" tuo vastaa vilkaisten minuun. "yöllä vai päivällä? Mikä päivä nyt on?" kysyn ihan unenpöpperössä.

Kuulen joelin naurahtavan hieman. "päivällä, ja joonas on hyvä ja heräilee ennen kun luulee olevansa jupiterissa" tuo toteaa. Mumisen jotain vastaukseksi väsyneenä ja otan puhelimeni.

"onks sul nälkä" joel kysyy. Pudistan päätäni. "onpas" tuo toteaa. "ei oo, oikeesti" vastaan. "älä joonas valehtele mulle tai ittelles" hän toteaa. "nokun ei ole!!" uskottelen. Nään että bändimme ryhmään on tullut viestejä, mutten jaksa kylläkään niitä avata. En melkein ikinä avaa niitä.

Paaaaitsi jos on jotain oikeasti tosi tärkeää. "muistathan joonas et sä voit puhuu mulle aina ihan kaikesta" joel yhtäkkiä kysyy. "joo" vastaan hieman vaisusti. Outo olo, jotenkin extra ahdistunut ja epämukava...

Ahdistaa aivan sairaana. Tunnen jalkojeni alkavan liikkua hieman levottomasti. "hei joonas ei mitään hätää" joel rauhoittelee kun taitaa huomata ahdistukseni. Menen aivan lukkoon enkä osaa sanoa mitään.

Ahdistus kasvaa vain entisestään sisälläni. Tunnen hengitykseni nopeutuvan pikkuhiljaa. Tähän päälle paniikkikohtaus, oi kun mahtavaa hei!

"joonas ei mitään hätää, mä oon sun kanssa" tuo rauhoittelee. Yritän vakisin tasata hengitykseni ja pitää kyyneleet sisälläni. Onnistun täydellisesti kummassakin. Pysyn kumminkin hiljaa ja nojaan seinään.

Haluan vajota maan alle. En kuolla, vaan kadota ja tulla takaisin sitten kun kaikki on hyvin loppu elämän. Miksei se voi olla mahdollista? Miksen vain voi kadota siksi aikaa että saan elämän kasaan? Miksen voi? Miksen voi? Miksen voi!

Antakaa mun vain kadota siksi aikaa että elämä menee taas raiteilleen! Eikö se oo mahdollista? Miksei se olisi muka? Olisin yksin ja katoaisin!

Haluan vain palata normaaliksi. Siksi iloiseksi joonakseksi. Siksi joonakseksi joka hauskuutti muita. Siksi joonakseksi joka keksi aina kaikkea hauskaa kun jollain oli paha mieli. Ei se voi olla niin vaikeaa!

Haluan olla normaali. Syödä normaalisti. Elää normaalisti. Olla saamatta joka ikisesetä pienestäkin asiasta paniikkikohtausta. Elää ilman mielenterveysongelmia. Elää kun normaali iloinen ihminen!

Tunnen kyynelten alkavan tipoumaan poskilleni. Luovutan, annan paniikin vallata kehoni. Alan hengittämään niin nopeasti, että tuntuu kuin taju lähtisi. Tärisen niin maan perkeleesti. Menen pienewn kerään ja annan kaiken paniikin tulla ulos. En edes yritä estelle, ei kiinnosta.

Nostan päätäni hieman ja nään ilkikurisia hahmoja ympärilläni. Eieieieieieieieieiei! Peräännyn sängyllä niin että nojaan kaikilla voimillani seinää vasten. Nään joelin rauhoittelemassa mua.

Katson kauhuissani hahmoja jotka alkaa latelemaan negatiivisia asioita. En edes enää saa selvää niiden puheista. Tuntuu että pääni räjähtää! Hahmot puhuu niin paljon, nopeasti ja päällekkäin etten enää pysy perässä.

Itken kaiken paskan pois. Tunnen joelin vetämän minut itseensä kiinni niin että kaadun höntä vasten kyljelteen. Painan pääni tuon rintakehään ja yritän päästä pakoon tätä. Joel silittää selkääni rauhallisesti. En pysty rauhoittua.

Käännän pääni niin että nään ympärilleni. Hahmot ovat sekuntti sekuntiltaan koko ajan ahdistavimpia. Kaikki äänet ja ajatukset päässäni menevät aivan liian ristiin. En saa mistään mitään selkoa.

Auttakaa joku! En pysty tähän! Tuntuu että sekoan. Että kuolen! En.pysty tähän. Joel rauhoittelee minua ja antaa välillä pusuja hiuksiini. Tuntuu kun aika vain hidastuisi ja olisin yksin ongelmien kanssa.

Alan pikkuhiljaa rauhoittumaan. Tunnen kehoni rentoutuvan, koska olen koko ajan jännittänyt sitä. Hengitykseni alkaa tasaantua myös. "sulla ei oo joonas mitään hätää" kuulen joelin kuiskaavan ja sitten halaavan minua tiukasti.

"joonas" joel aloittaa. Nyökkään kuunnellakseni. "tiesiksä, et sulla on tosi paljon paniikki tai ahdistuneisuushäiriö oireita?" tuo kysyy. Kohautan olkiani. "mun mielestä on, ja en haluu et sä kärsit sellasista" tuo toteaa. Katson kelloa. Oho... Pian puoli viisi. Paniikkikohtaus taisi kestää hieman pitkään..

"anteeks" sanon hiljaa. "mistä?" tuo kysyy. Pysyn hetken hiljaa ja nousen istumasn paremmin mutten katso joelia päin. "et oon tälläne" vastaan hiljaa. "oot rakas täydellinen" tuo vastaa.

Pudistelen päätäni. "ei, en oo... Oon.. Oon.. Viallinen" sanon sopertaen. Joel vetää minut itseään kohti. " ei, et ole. Sä oot maailman täydellisin ihminen. Sun persoona, hymy, nauru, hiukset, kädet, jalat, silmät, suu, nenä, sormet, kroppa. Noi kaikki sussa on täydellisiä joonas! Sä oot aivan helvetin upee tyyppi" joel vastaa.

"kiitos joel.. Oot ihana" vastaan. "haluun raitista ilmaa" sanon yhtäkkkiä todella epämukavasti ja tukalasti. Nousen ylös ja lähden kävelemään eteistä kohti. Kuulen joelin tulevan pärässäni. Vedän kengät jalkaan, niinkuin joelkin tekee.

Menemme ulos. Huokaisen helpottuneesti kun pääsen raikkaaseen ilmaan. Näytän varmaan ihan kauheelta. Uskoisin että silmäni punertavat kuin viimeistä päivää ja muutenkin näytän kamalta.

Otan joelin kädestä kiinni kun kävelemme ilman määränpäätä. Se on kivaa. Olemme kävelleet hetken jo. Täällä on nättiä. "sun silmät näyttää super ihanilta tossa valossa" jorl toteaa katsoen silmiini. "sunkin" vastaan hymyillen.

Jotenkin ihmeellisellä ja maagisella tavalla joel suutelee minua. Vastaan tietenkin siihen. Siinä meillä oli hetken herkkä hetki. Irrottaudun tuosta hapen puutteen takia.

Katson joelia hymmyillen. Jatkamme kävelyä käsi kädessä. Nään meitä kohti tulevan neljä tyttöä jotka näyttää innostuneilta. Jos oikein nään, yhdellä on meidän merch tpaita ja jollain muulla noista kassi.

Puristan joelin kättä tiukemmin. "ei mitään hätää" joel kuiskaa minulle nopeasti. Nään tyttö porukan koko ajan lähentyvän. Nuo katsoo meitä todella innoissaan ja kuiskii koko ajan jotain. Tai no ei edes kuiski vaan melkeimpä huutaa mutta ns kuiskaten.

||joelin pov||

Tytöt kysyi meiltä yhteiskuvaa. Katson joonasta nopeasti joka näyttää hieman stressaantuneelta ja ahdistuneelta. Suostuin ottamaan, ja otin nopeasti heidän kanssa yhteiskuvan. "saadaanks sultakin" punahiuksinen tytöistä kysyy. Nään joonaksen strugglaamassa sanojen kanssa, ja ei osaa vastata mitään.

"en nyt, anteeks" tuo vastaa hieman änkyttäen. "oookei" tuo vastaa hieman ihmetellen. "saanks mä ihan nopeesti pliis" joku noista pyytelee. Joonas pysyy hiljaa ja miettii mitä sanoo, huomaan sen hänestä. "ömh.." tuo saa suustaan ulos.

"ei nyt, ja meijän täytyy jatkaa nyt matkaa, pitäkää kiva loppu ilta!" toivotan mukavasti. Tuo kyllä kuulosti hieman passiivi aggressiivisesti sanotulta mutta voivoi.

Tytöt käveli ohitsemme puhuen jotain hieman alentavan ja ihmettelyn kuuloista joonaksesta. Huomaan tuota ahdistavan tuo äskeinen. Joonas näprää ja pyörittelee kaulakoruaan ja käsikoruja.

"kiitti" tuo sanoo hiljaa. "älä kiitä, jotkut fanit nyt vaan on tollasii et ei ymmärrä omia rajoja ja sitä et ei on ei" sanon. Joonas hymähtää vain. Kiersimme pienen lenkin ja sitten menimme luokseni nukkumaan, koska huomenna on aikanen herätys.

__________________
Sanoja: 995

Oho, uus luku jo nyt! Täskin on tosi paljon kirjoitusvirheitä muttt ei se ehkä hirveesti haittaa... Ja täs oli paljon asioita jota itekkin käyn pään sisällä läpi joka päivä.. Muistakaa et jos tekin köytte vaikeita asioita läpi tällä hetkellä ni hakekaa apua, tai kertokaa jollekkin! Ette oo koskaan yksin❤️