74. Luku | Joonas on meillä |

478 29 39
                                    

/time skip 2 viikkoa\
Aleksin nk
Minun ja Joonaksen tilanne on yhä päällä. En ole hetkeen nähnyt koko poikaa. Niko aina välillä kertoo minulle jotain Joonaksesta, mutta muuten en ole puhunut tai nähnyt Joonasta. Ollia olen nähnyt parikin kertaa. Hän on aika päällekkäyvä puheillaan. Hän on kertonut minulle ainakin kolme kertaa, kuinka hän rakastaa minua. Ja minähän rakastan Ollia, mutta en voi olla hänen kanssa, ennen kuin olen sopinut asiat Joonaksen kanssa.

Tänään minun olisi tarkoitus tavata Joonas. Hän on nyt ehkä rauhoittunut tarpeeksi. Painosanalla ehkä, koska hänestä ei koskaan voi tietää.

Istun aamupalapöydässä ja nakerran paahtoleipää. Tunnin päästä Joonas tulee tänne ja meidän pitäisi sopia. Vatsanpohjassani tuntuu ikävältä. Minua jännittää kohdata Joonas sen viimekerran jälkeen.

Kuulen jonkun koputtavan oveen. Joonas varmaan. Kipitän ovelle. Hengitän syvään ennen kuin avaan oven. "Moi", sanon varovasti. "No moi", Joonas sanoo. "Mennää mun huoneeseen", sanon. Joonas nyökkää ja lähtee seuraamaan minua.

"Ihan eka haluun sanoo ihan vaa anteeks", sanon. "Joo ei se mitää", Joonas sanoo. Katson häntä silmät suurina. "Oikeesti, ei haittaa", Joonas sanoo. Suorastaan syöksyn halaamaan Joonasta. "Eli voidaan olla yhessä taas?" kysyn. "Joo voidaan", Joonas sanoo. "Jos lupaat ettet suutele toisia enää", Joonas jatkaa. "Mä lupaan lupaan lupaan lupaan", sanon. Joonas hymähtää. Hän pussaa minun otsaani ja silittää hiuksiani, samalla kun minä rutistan häntä kuoliaaksi.

Ovikellon sointi keskeyttää minun ja Joonaksen halihetken. Menemme Joonaksen kanssa eteiseen. Avaan oven ja näen ovenraosta, että Olli seisoo oven takana. "Oliks asiaa?" kysyn. "Voinko tulla teille?" Olli kysyy. "No et kyl just nyt voi", sanon. Olli näyttää pettyneeltä. "Joonas on meillä", jatkan. "No mut miks en voi tulla silti?" Olli inttää. "Jonsu Olli haluis tulla tänne meille meijän kaa", sanon kysyvästi. "No kai se voi", Joonas sanoo turhautuneesti. "Okei", sanon ja avaan oven kunnolla. Olli astuu sisään. Yllätys.

Menemme takaisin huoneeseeni. Istun sängylleni. Joonas ja Olli jäävät seisomaan ovensuuhun. "Kyl te voitte tulla ihan sisälle", sanon. Olli astuu varovasti huoneeseen sisälle, mutta Joonas jää edelleen ovensuuhun.
"Jonsu?" kysyn. "No?" Joonas kysyy täysin ilmeettömänä. "Tuuksä?" kysyn. Joonas mumisee jotain. Nousen sängyltäni seisomaan ja haen Joonaksen ovensuusta. Työnnän hänet sängylleni ja istun hänen viereen. Olli jää seisomaan sänkyni viereen. "Oikeesti?" kysyn. Joonas ja Olli ovat vain hiljaa. Repäisen Ollinkin istumaan sängylle. Nyt istumme kauniissa rivissä sängylläni.

"Hei pliis, mä käyn nyt vessassa ja sillä aikaa te sovitte", sanon. "Emmä haluu sopii ton kaa se yrittää viedä mun jätkän", Joonas tiuskaisee.
"Ei oo mun vika et Aleksi on söpö ja komee ja erittäin seksikäs", Olli sanoo. "No mut silti sun ei tarvii viedä sitä multa", Joonas vastaa. "Hei pliis älkää riidelkö", sanon. "En mä riitele mä vaa kerron tosiasioita", Olli sanoo. "Nyt turpa kiinni tai susta tulee koulun the man with no penis", Joonas sanoo uhkaavasti. "No nyt oli paha", Olli sanoo. "Eksä kuullu", Joonas uhoaa. "No anteeksi", Olli sanoo. "Nyt oikeesti mä meen kuselle ja te ette tapa toisianne sillä välin", sanon ja poistun huoneesta.
_ _ _
477 sanaa
Sain tehtyy tän luvun loppuun wuhuu!!

Can you feel my heart [VALMIS]Where stories live. Discover now