Neljäs luku: Törmäys kaupassa

393 11 0
                                    

Nolon koulupäivän jälkeen oli ihanaa palata kotiin. Ada oli kaverinsa luona ja äiti oli töissä.

Päästessäni kotiin menin jääkaapille ja ovessa oli lappu: "Olen tänään myöhään töissä, jääkaapissa on ruokaa. Pöydällä on ostoslista. Toivoisin, että käyt Adan kanssa kaupassa. Rakastan teitä, rakkaudella äiti."

Nyökkäsin lapulle ja menin ottamaan rahaa kotimme yhteisestä säästöpossusta. Se oli kulunut eikä oikeastaan edes possu. Se oli vain  hopea kulunut metallirasia, jossa oli yhteisiä rahoja, tarkoitettuina juuri ruokaan yms.

Kello oli 15.36. Adan pitäisi tulla kotiin viideksi. Nyt minulla olisi siis omaa aikaa.

Minun piti saada ajatuksiani ulos jonnekin, joten menin kirjoittamaan vihkooni. Sitä voisi sanoa päiväkirjaksikin, mutta en kirjoita siihen päivittäin. Vain joskus jotain ajatuksia ylös. Ajatuksia, joita en halua tai pysty sanomaan ääneen. Se helpottaa kasaamaan ajatuksia ja käsittelemään asioita.

Otin penaalistani kuulakärkikynän ja aloin kirjoittamaan. Pääasiassa kirjoitin:
"Adan hiusharja
Onko äiti ok?
Fantasiagenre kirjani
Will Tomeson
Tämä tuntuu oudolta."

________________________________

Aika meni nopeasti ja yhtäkkiä kello olikin jo viisi. Kuulin Adan tulevan.

"Moiii!", hän huusi.
"Moi!", huusin takaisin ja lähdin huoneestani keittiöön.

Ada otti pitkän vihreän takkinsa pois ja marssi keittiöön.
"Meidän pitää mennä kauppaan, äiti jätti lapun. Se tulee kotiin vast illalla myöhään", sanoin Adalle.
"Noh, sain just riisuttuu ulkovaatteet mut kai me sit voidaan mennä", Ada vastasi turhautuneen kuuloisena. Hymyilin hänelle.

Lähdimme skootterillani kauppaan. Ada piti tiukasti kiinni minusta ja hänellä oli astetta pienempi kypärä kuin minulla. Hän näytti niin suloiselta.
Tunsin tuulen viiman kasvoillamme kun lähdimme pihasta metsätielle ja Ada keskittyi katsomaan metsäistä maisemaa.

Asuimme pienessä omakotitalossa metsässä. Tie oli sorainen ja märkä, ja sitä ympäröi puut. Se oli rauhallinen ja hiljainen kuten metsäkin. Ainoa ääni tällä hetkellä oli vain skootterin kulunut moottori ja sorainen maasto.

________________________________

Saavuimme kaupan pihaan, jätimme kypärät peilien päälle ja otin avaimet mukaani. Adalla oli ostoslista takkinsa taskussa. Minulla rahat. Meillä oli 40€, sillä pitäisi pärjätä.

"Okei, mitä siinä listalla on?", kysyin  astuessamme kauppaan.

"Öö...", Ada aloitti, "maitoa, 2 valmismakaronilaatikkoa, appelsiinimehua, jogurtteja, perunoita, porkkanoita, kahvipaketti ja suodatinpusseja."

Aloitimme maito-osastosta ja sitten jatkoimme muihin osastoihin.

"Hei voiks sä käydä ettimäs noi kahvijutut?" kysyin Adalta. Hän nyökkäsi ja lähti etsimään kahviosastoa. Hänelle kahvi oli tuttua, sillä hän joskus joi sitä ja minä & äiti olemme juoneet sitä aina. Kahvipaketin ja suodatinpussien löytäminen ei tässä vaiheessa ollut siis vaikeaa.

Menin itse vihannesosastolle. Olin juuri katselemassa porkkanoiden hintaa, kun näin tutun villapaidan toisella puolella hyllyä.
Se oli se tummanruskea villapaita, jonka alla oli jälleen valkoinen kauluspaita. Se oli tuttu näky. Tajusin heti sen olevan Will, tai siis opettajani.

Olin yllättynyt hänen näkemisestään.
"Hei! Sä näytät silt kuin olisit nähny aaveen!" Will tuli minua kohti ja nauroi.

"Eheh, öhm..en vaan odottanut näkeväni sua täällä", naurahdin hermostuneesti.

"Et odottanut näkeväni mua kaupassa? Emaline, cmoon, me ollaan Seefordissa, pienessä kaupungissa. Täällä ny tuttuja näkee missä tahansa", hän naurahti ihmeissään.

Se oli totta. Olimme Seefordissa, täällä törmäsi tuttuihin missä tahansa oli. Hetkinen, muistiko hän nimeni ja kutsui minua nimelläni?

"Eheh joo...", nauroin, yhä ihan hermona.
"Siitä tämänpäiväisestä", hän aloitti.
Sykkeeni nousi ja sanoin nopeasti: "Hei ei, se oli noloa. En tajua miten kaaduin silleen. Siit ei tartte puhua."

"Ei, ei, en tarkoittanut sitä. Huomasin, että olet kiinnostunut lukemisesta?", hän kysyi hymyillen.

Nyökkäsin hämmentyneen näköisenä. Damn tää on hämmentävää.

"Haluisitko joskus käydä kahvilla tai jossain niin voitaisiin puhua enemmän kirjoista ja voisin antaa suosituksiani?", hän kysyi.

"Oh. Öhm.." aloitin, kunnes hän keskeytti minut.
"Tai siis ei ole tietenkään pakko. Siis vain jos haluat. Se ei varmaan olekaan sopivaa..."

Yhtäkkiä, taas sydämen sykkeeni nousi. Ja se oli korkealla. Olin hermostunut mutta sain vihdoin luotua hymyn. Vastasin hänelle: "Voidaan me mennä. Onko ehdotuksia minne?"

"Öhm..noh ajattelin..tiedätkö sen uuden vasta-avatun kahvilan Aaltokadulla? Sen nimi oli muistaakseni...hmm...mikä sen nimi nyt olikaan..öhm..Donnan auringonlasku!"

Donnan auringonlasku oli kaunis kahvila. Kävin siellä äidin ja Adan kanssa kuukausi sitten juhliaksemme äidin ylennystä.
Siellä oli puinen tiski ja puiset pöydät. Isot ikkunat ja tauluja vuosikymmenien feministeistä ja isoista vaikuttajista. Paikka oli täynnä myös kasveja, seinillä ja tasoilla. Se oli kaunis paikka tosiaan.

"Joo, se on kaunis kahvila! Sieltä saa myös hyviä cappuccinoita ja latteja", sanoin innoissani, ehkä jopa hieman liian innoissani.

"Mentäisiinkö huomenna koulupäiväsi jälkeen? Kello 15?", hän kysyi.

Miksi hän oli tietoinen lukujärjestyksestäni? Minulla ei huomenna edes ollut suomen kieltä.

"Sopii, nähdäänkö sitten kahvilassa?" kysyin.
Hän sanoi myöntävästi ja hymyni kasvoi.

Olin innoissani. Will... tai siis...opettajani...oli kysynyt minua ulos! Tai siis kahvilaan. Koulupäivän jälkeen olimme menossa kahvilaan! Apua, olimme menossa koulupäivän jälkeen kahvilaan. Meikkini tulisivat olemaan ihan kuluneet enkä näyttäisi enää hyvältä. Shit. Okei, mun pitää valmistautua huomiseen.

Ada tuli kahvipaketti kädessään luokseni: "En löydä suodatinpusseja! Voiks tulla näyttää miltä se pakkaus näyttikään?"

Oh cmoon Ada, mulla oli tässä moment.

"Joo tuun. Ah sori, meiän pitää mennä hakemaan suodatinpusseja. Nähään huomenna Will! Anteeks siis herra Tomeson", sanoin Adan vetäessä minua jo mukaansa.

Will katsoi peräämme hymyillen. Tiesin sen, sillä katsoin taakseni ja hän hymyili minulle. Hymyilin takaisin ja poskeni olivat varmaan ihan punaiset. Toivottavasti hän ei huomannut sitä.

Vääränlaista kemiaaWhere stories live. Discover now