Olin yllättynyt kun sain tietää, että Corey ei itse asiassa asunut kovin kaukana minusta. Kävelimme nimittäin tovin siihen suuntaan jossa minä asuin, mutta hieman ennen kotitietäni käännyimme hyvin syrjäiseltä näyttävälle hiekkatielle. Sen päässä siinsi tasan yksi, pimeä ikkunainen, kaksikerroksinen talo, jossa oli todella kauniit ikkunan reunukset, kyllä ne pistivät silmään.
"Siellä ei taida olla ketään kotona?" Uskaltauduin sanomaan. Corey oli hetken hiljaa.
"Ei. Vanhempani ovat matkoilla." Hän mutisi lyhyesti ja jätin aiheen sikseen. Minua itseasiassa vähän jännitti mennä Coreyn luokse, en tiedä miksi. Mutta se oli hyvää jännitystä.
Olimme pian valkean oven takana ja Corey irrotti käden omastani ottaakseen avaimen taskustaan ja avatakseen oven.
Astuin ensimmäisenä sisälle ja katselin hämärässä suurta ja kalliin näköistä eteisaulaa. Corey naksautti oven kiinni takanani ja sytytti valot valaisemaan aulaa, josta näki keittiöön ja jonka vasemmalla reunalla olivat portaat yläkertaan.
Käännyin katsomaan takanani seisovaa poikaa. Hän tuijotti minua noin kaksi sekuntia kunnes oli astunut lähemmäs ja hänen kätensä löysi niskani ja hän veti minut suudelmaan. Vastasin siihen ja tunsin kuinka koko illan ilmassa leijunut jännitys alkoi purkaantua. Sitten hän irroittautui, vain hyvin, hyvin vähän.
"Sä et tiedäkään miten hiton vaikeaa mun oli hillitä itseäni koko illan, kun sä näytit tuolta." Hän henkäisi ja samalla, kun suljin silmäni, Coreyn huulet olivat ottaneet omani valtaansa uudestaan.
Se oli oikeastaan niin täydellistä kuin vain suinkin pystyi. Hiljainen talo, hämärästi valaistettu eteisaula, Coreyn kädet kasvojeni molemmin puolin ja hitaita, latausta täynnä olevia suudelmia, jotka kutkuttivat vatsani pohjaa. Unohtamatta niitä lämpöisiä kipinöitä, joita kosketus aiheutti.
Kuulin pojan potkaisevan kengät ja jalastaan, ja kun irroittauduin antaen meidän molempien hengähtää, riisuin omat Nikeni hänen kenkiensä seuraksi. Huppari putosi harteiltani niiden sekaan. Kohotin katseeni takaisin Coreyyn. Hänen silmänsä olivat eloisat, suu aavistuksen raollaan. Sitten hänen kasvoillaan käväisi hymy.
Enkä minä ehtinyt tehdä mitään, kun tunsin Coreyn nappaavan minua reisien alapuolelta, ja kiljahdin hänen nostaessaan minut ilmaan.
Laskin kädet hänen niskaansa ja katsoi poikaan hieman kauhistuneena. Tiedostin varsin kirkkaasti kuinka lyhyt hame minulla oikein oli. Enkä oli lähimainkaan valmis siihen mihin Corey näytti olevan. Ja siitä tuli minulle ehkä vähän syyllinen olo. Ei se johtanut hänestä, minä en vain ollut tottunut olemaan kenenkään kanssa ja halusin edetä hitaammin.
Laskin kämmeneni molemmin puolin pojan kasvoja. En tiennyt miten voisin ilmaista asian hänelle, ilman, että pilaisin koko yötä. Katselimme toisiamme kauan aikaa enkä ollut tajunnut kuinka Corey oli astellut keittiöön. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa silmäillä sen sisustusta. Hymyilin ja painoin huuleni takaisin Coreyn huulille, samaan aikaan kun tunsin keittiön tason allani, johon jäin istumaan. Vedin huuleni irti Coreyn omista ja käteni liukuivat tämän kasvoilta olkapäille.
"Entäs se mun lahja?" Kysyin hiljaa hymyillen. Coreyn silmissä välkähti ja hän nojautui lähemmäs keittiöntasoa. Tunsin käden alaselässäni ja hän veti minua lähemmäs itseään. Tiedostin yhä erittäin hyvin hameen pituuden, mutta Corey ei kiinnittänyt siihen huomioita seisossaan jalkojeni välissä.
"Sun pitää sulkea silmät." Corey mutisi hiljaa. "Sehän on yllätys."
Hymähdin ja suljin silmäni.
Ensin tunsin huuleet omillani. Siitä ne siirtyivät leukaani ja sitä pitkin korvani juureen. Purin huultani hilliten pitämästä minkään näköistä ääntä. Coreyn kämmen löysi leukapieleni ja hänen huulensa jatkoivat pitkin kaulaani, pitkin solisluutani.
Sitten kämmen laskeutui vyötärölleni, siitä reidelleni.
Avasin silmäni.
"Corey." Sanoin hiljaa, ääni väreillen. Poika kohotti katseensa minuun ja näin hänen, vieläkin aavistuksen liian pitkin hiustensa, olevan hänen silmiensä edessä. Pyyhkäisin niitä pois.
"Mä haluan... Edetä hitaammin." Onnistuin henkäisemään. En tiedä oliko hyvä vai ei etten osannut valehdella hänelle.
Ja kun oli odottanut pettymystä hänen katseessaan, sitä ei ollut. Hän hymyili vähän ja suukotti otsaani, ennen kuin katsoi takaisin minuun.
"Totta kai." Hän vastasi ja painoi nopean suukon tällä kertaa huulilleni. "Tykkäsitkö kuitenkin lahjastasi?"
Naurahdin.
"Mistä lahjasta?" Kysyin tahallani. Corey virnisti. Uusi nopea suukko huulilleni.
"Tästä." Hän suukotti suupieltäni. "Tai tästä." Hänen huulensa kävivät poskellani. "Tai-"
"Joo." Nauroin ja pysäytin hänet. "Joo tykkäsin."
Katsoin Coreyyn aidompi hymy kasvoillani kuin niillä oli koskaan ollut kun sanoin:
"Paras lahja mitä mä olen koskaan saanut."
-
Aamulla heräsin siihen, että ikkunasta tulvi kesäisen auringon kirkkaita säteitä suoraan suljettuihin silmiini. Avasin silmäni ja yritin totutella valoon. Tunsin käsien vyötäröni ympärille vetävän minua lähemmäs itseään.
Käännähdin toiselle kyljelleni ja näin Coreyn ummistetut silmät.
"Kauan sä olet ollut hereillä?" Kysyin unisesti. Pojan suupielet kaartuivat hymyyn.
"Kauan."
Hymähdin.
"Ihmissudet ei tarvitse niin paljon unta kuin ihmiset." Hän sanoi ja avasi silmänsä. "Mutta mä muistan ettet sä halunnut herätä yksin."
Tunsin punehtuvani ja tökkäsin Coreyn käsivartta, jotta tämä olisi hiljaa.
"Sun puhelin on soinut ainakin viisi kertaa." Hän yhtäkkiä mutisi. Nyt minusta tuntui, että olin kunnolla hereillä. Voi hitto. Voi hiton, hiton hitto. Olin kokonaan unohtanut, että jompi kumpi vanhemmistani varmasti miettisi, että kappas heidän lapsensa ei ollut tullut yöksi kotiin. En ollut edes sanonut, että jäisin vaikka Nadetelle yöksi tai jotain.
Nousin istumaan ja etsin katseellani Coreyn vaaleasta huoneesta kännykkääni. Se löytyi lattialta.
5 vastaamatonta puhelua: Isä
15 lukematonta viestiä:
Isä: Saat luvan selittää...
Nadette: Toivottavasti pelastin sut tarpeeksi hyvin
Kiirehdin lukemaan viestit. Isäni oli tivannut missä viivyin ja pitikö minut tulla hakemaan. Sitten hän oli soittanut, jonka jälkeen hän oli raivonnut kenen pojan luona olin, sitten hän oli ilmoittanut tulevansa Nadeten luokse kysymään. Tunsin pelon hiipivän kehooni.
Menin Nadetetn viesteihin. Hän ilmoitti, ettei ollut kertonut, että olin Coreyn luona kun isäni oli tullut oven taakse, koska hän oli kuulemma näyttänyt niin vihaiselta puhuessaan pojista. Nadette luuli myöskin aluksi, että poliisi olisi uudestaan oven takana. Hän kertoi, että olin Mandyn luona yötä.
Luojan kiitos, Nadette.
Huokaisin syvään ja tunsin leuan olkapäälläni.
"No?" Corey kysyi nojaten selkääni vasten ja katsellen Nadeten uusinta viestiketjua. Sitten hän naurahti aika ilottomasti. "Ahaa..."
Käännyin häneen päin.
"Kai sä tajuat, etten voi kertoa susta? En ainakaan vielä. Corey, ne on metsästäjiä ja jos-"
"Kyllä mä tajuan." Hän pisti väliin. "En mä halua, että ne alkaa painostaa sua, tai mitään sellaista."
Hymyilin.
"Mun pitää varmaan lähteä ennen kuin isäni sekoaa." Huomautin ja nousin ylös. Nyin kuumeisesti hamettani alemmas. Coreykin nousi.
"Lähtisin saattamaan, mutta siitä tulisi varmaan sanomista." Hän naurahti ja tuli perässäni alakertaan.
Puin kengät jalkaani ja nappasin hupparini niiden vierestä ennen kuin käänsin katseeni takaisin Coreyyn. Hän nojaili eteisaulan seinään, kädet farkkujensa taskuissa. Me molemmat olimme nukahtaneet eilisissä vaatteissa.
Sitten hän hymyili, niin hymyilin minäkin, kunnes hän asteli luokseni ja veti minut hellään halaukseen.
En tiedä kauan me oikein seisottiin siinä, toisiamme hiljaa halaten, Corey leuan levätessä päälaellani saaden oloni tuntumaan erittäin lyhyeksi.
"Futisjoukkueella on tänään kesäturnauksen ekat harkat iltapäivällä. Kai sä olet tulossa?" Corey sanoi yläpuoleltani. Naurahdin ja vedin itseni irti hänestä sen verran, että näin hänen kasvonsa.
"Harkat bileiden jälkeen? Ihan totta?" Kysyin epäuskoisena. Corey virnisti.
"Pitää vähän testata ketä heistä oikeasti kiinnostaa voittaa se kesäturnaus, johon me vaivalla päästiin." Hän sanoi kuin olisi suunnitellut tämän tietäen, että joukkue oli juonut harjoituksia edeltävän päivänä. Naurahdin uudestaan irroittauduin Coreysta kokonaan.
"Joo kyllä mä tulen." Sanoin. "Luonnollisesti."
Ja lähdin ovelle. Käteni ollessa sen kahvalla tunsin kuitenkin käden nappaavan ranteestani ja kääntävän minut sulavasti Coreyn syliin. Tunsin huulet omiani vasten pikaisesti.
"Luulitko, että lähdet täältä ilman tuota?" Corey kiusoitteli ja avasin oven tahallani päästäkseni hänestä kauemmas, kuitenkin hymyillen.
"Ehkä." Virnistin hänelle, ennen kuin lähdin kävelemään hiekkatietä pitkin päätielle ja kohti kotia.
-
Kun pääsin kotiin isäni oli melkein ovella minua vastassa. Hän tiukkasi äitini läsnäollessa missä olin ollut ja miksen ollut kertonut mitään. Yritin pelastaa tilanteen jotenkin selittämällä, että menin Mandyn luo, koska olin halunnut vielä juhlistaa syntymäpäivääni ja nukahdin sinne. Yritin myöskin pitää ääneni hiljaisena sillä tiesin ainakin Leonardon ymmärtävän englantia ja hän oli viereisessä huoneessa Fionan ja jonkun toisen miehen kanssa, epäilemättä sukua hänkin, mutta isäni ei vaivautunut madaltamaan ääntään. Kun pääsin hänen saarnaltaan, että ilmoittaisin aina tästä lähtien melkeinpä jokaisesta liikkeestäni tai en pääsisi enää mihinkään juhliin, riensin vaihtamaan vaatteeni mielessäni yhä inhottavasti Leonardon eilinen katse.
Kun saavuin alas, se joku toinen mies oli juuri lähdössä. Olisin vielä ehtinyt kipittää karkuun, mutta noin 30-vuotias, parrakas, flanellipaitainen mies äkkäsi minut portaikosta ja sanoi:
"Sie taidat olla Natalie." Miehellä oli omituinen murre, mutta kuulosti puhuvan englantia sujuvasti. Vilkaisin vanhempiini, jotka seisovat myös eteisessä, yrittäen saada vastauksia kuka hitto tämä mies oli.
"Joo." Vastasin kuitenkin etten näyttäisi epäkohteliaalta. Mies nyökkäsi minulle, nappasi ruskean nahkasalkun lattialta ja lähti ovesta ulos sen enempää minulle puhumatta. Katsoin hänen peräänsä vähä kummastuneena. Fiona sanoi Leonardolle jotain italiaksi, kunnes nainen asteli takaisin olohuoneeseen. Leonardo vilkaisi minua, ja asteli hänkin Fionan perään. Vanhempani vilkaisivat minua.
Miksi tunnelma oli muuttunut jotenkin oudoksi minun astuttua alakertaan?
Ja minusta tuntui, että tiesin miksi. Mitä tahansa tuon miehen salkussa oli ollut, se oli liittynyt metsästäjiin. Käännähdin kannoillani ja palasin sittenkin takaisin huoneeseeni. Minua ärsytti. Milloin vanhempani kertoisivat minulle mitä tekivät selkäni takana? Kyllähän minä tiesin, että he eivät tienneet minun olevan perillä ihmissusista ja halusin pitää sen sellaisena. Mutta silti, minua ärsytti.
Mutta toisaalta, minähän olin aitio paikalla mitä metsästäjien vakoiluun tuli. En haluaisi kääntyä vanhempiani vastaan, mutta voisin ihan omaksi tiedokseni vain yrittää ottaa selvää mitä he aikoivat. Koska tiesin, etteivät he jättäisi Devonin laumaa rauhaan. Se oli ainut lauma täällä, sen minäkin tiesin. Ja jotenkin kummallisesti isoäitini ja serkkuni olivat tulleet tänne juuri nyt, kun laumalla ooli vaikeuksia.
-
Katselin autiota koulurakennusta myöhemmin samana päivänä. Onneksi oli kesäloma. Päätäni tuntui alkavan särkeä jo pelkän rakennuksen näkemisestä. Kävelin Lorin kanssa kohti koulun takana olevaa jalkapallokenttää, jossa koulun joukkue aloittaisi tänään harjoituksena kesän turnausta varten, johon, Coreyn sanojen mukaan, oltiin päästy vaivalla. Odotin mielenkiinnolla millaisia zombeja kentällä harjoittelisi, sillä vaikka kaikilla olisi joko krapula tai heikko olo, oli myöskin aika lämmin. Olin vetänyt hiukseni korkealle poninhännälle, koska mustat hiuskeni hiostivat niskasta inhottavasti. Taivaalla oli aika paljon pilviä joten aurinko ei sentään koko ajan paahtanut.
Nadette odotteli meitä yllätyksekseni Mandyn kanssa, katsomon alarivillä. Tiesin, että Mandy oli aika monen ystävä ja melko suosittu, mutten arvannut hänen olevan mitenkään läheinen Nadeten kanssa, olihan hän meitä vuoden vanhempi. Mutta ehkä kaikki kylän bilehileet tunsivat toisensa, varsinkin nyt kun Mandy oli myös minun ystäväni. Moikkasimme heitä Lorin kanssa ennen kuin kävimme istumaan heidän viereen. Mandy hymyili aurinkolasiensa takaa meille. Sitten hän katsoi kentälle.
"Aika loistava sää paidattomille jätkille." Hän sanoi mietteliäänä. Kuulin Nadeten huokaisevan dramaattisesti.
"En osaa nauttia näistä säistä, kun en ole enää vapaa nainen."
Naurahdin. Samoin kaksi muuta.
"Kuulinko oikein?" Kuului tuttu ääni meidän vierestä ja vilkaisimme kaikki Chaziin päin, Nadette hätkähtäen. Poika kuitenkin hymyili ilkikurisesti. "Eikö mussa ole tarpeeksi ihailtavaa?"
Nadette avasi hieman nolona suunsa, muttei sieltä tullut sanaakaan sillä juuri silloin tytön poikaystävä oli vetänyt pelipaidan päältään paljastaen alta urheilullisen kroppansa. Nadette punehtui ja puri huultaan katsoessaan Chazia.
"Voi, että olen onnellinen, että mä olen sinkku." Mandy sanoi yhtäkkiä hymähtäen. Katsoimme kaikki häneen. "Olisin varmasti aika kateellinen jos muut katselisivat mun kumppanin paljasta kehoa."
Kiinnitin huomiota siihen, että Mandy käytti sanaa kumppani. Hän ei ollut varmaan löytänyt vielä omaa sielunkumppaniaan. Muut eivät tietenkään tajunneet sitä sillä Nadette henkäisi:
"Totta!" Hän katsoi Chazia hymyillen. "Laita paita päällesi, en halua jakaa sitä mitä mulle kuuluu."
Tiesimme, että hän vitsaili, mutta silti Chaz katsoi Mandyyn nyrpeänä.
"Kiitos vaan." Hän heitti Mandylle. Tyttö hymyili ja katseli juuri kun Corey ilmaantui Chazin viereen.
"Hei, showmies, ala tulla." Hän tuhahti pojalle ja nyökkäsi päällään kohti muuta joukkuetta kentän keskellä. Chaz lähti hänen peräänsä, mutta sitä ennen tavoitin Coreyn katseen ja hymyilin hänelle saaden vastaukseksi nopean hymyn häneltäkin.
Seurasimme hetken aikaa kun Corey piti jonkin sortin puhetta joukkueelle, joista puolet näyttivät hieman väsyneiltä ja puolikuntoisilta. Varsinkin Ashton ja Nick sekä eräs poika heidän vieressään.
Kun Corey oli saanut saarnansa loppuun tulevasta turnauksesta ja päivän harjoituksista, joukkue kerääntyi piiriin. Heistä joku, ellei Corey, piti kannustuspuhetta, jonka jälkeen joukkue huusi jotain, jota he huusivat joka pelin alussa, josta en vieläkään saanut selvää ja hajaantuivat kohti vaihtopenkkejä meidän edessämme.
Tavoitin Coreyn katseeni uudestaan, näin kuinka hän hymyili minulle aika ilkikuriseen sävyyn, kunnes tajusin mitä tapahtui.
Koko joukkue alkoi riisua paitojaan.
He olivat sopineet tämän vain meidän kiusaksi.
Mutta vaikka ympärillämme 11 muuta poikaa riisui paitaansa, katsoin vain ja ainoastaan heistä yhteen, häneen joka oli tahallaan jäänyt melkein minun eteeni.
Näin kuinka Corey veti paitansa päältään tarkoituksellisen hitaasti paljastaen hänen aivan luonnottoman täydellisen ylävartalonsa ja kaikki ne terävä linjaiset lihakset. Tunsin punehtuvani aika syvään kun Corey katsoi minuun.
Ymmärsin nyt mitä Mandy oli tarkoittanut hetki sitten sanoillaan. Näky, joka edessäni oli, en minäkään olisi halunnut välttämättä jakaa sitä muille. Niin täydellinen se oli.
Sitten Corey kuitenkin kutsui paidattoman joukkueen takaisin koolle ja he aloittivat harjoittelunsa.
Mutta kun minä, samalla kuunnellen Nadeten kiihkeää keskustelua Mandyn kanssa joukkueen tempauksesta, tunsin jotain omituista.
Tunne oli outo kuin jokin pyrkisi ulos kehostani.
Kuin joka hengenvedolla se olisi voimistunut sisälläni. Sitä oli vaikea kuvailla. Se oli alkanut aivan yhtäkkiä.
Silloin vasenta rannettani vihlaisi kipu niin, että huomaamattani irvistin hetken ajan. Sitten kipu oli poissa.
Mutta kun katsoi kentälle, kun katsoin Nickiin, Ashtoniin ja siihen poikaan, joka oli näyttänyt väsyneeltä alussa, tiesin, että jokin oli vinossa.
Se poika oli myös ihmissusi, hän oli Devonin laumassa.
Ja äkisti pystyin aistimaan, että jotain oli pahasti pielessä.
-
-
-
heissan
jee päivittypä tää äkkiä :O oon kirjotellu tähä kirjaa drafteja jo lukuu 22 asti ja voin ehkä täs vaihees sanoo et tähä tulee noin 30-35 lukuu eli vähä lyhyempi ku eka osa :( mut hei i hope you enjoyed, yritän päivitellä ja kirjotella taas ku kerkeen!!
sofia
words: 2155
♡