Words 1012
****
Katson suoraan isäni ruskeisiin silmiin. Nuo silmät muistuttavat ihan omiani. Niinkuin kasvon piirteetkin. Minä en huomaa minun ja Hannahin naamassa mitään samaa, mutta olen näköjään perinyt lärvin Jacobilta.
Jacob katsoo minua pilke silmäkulmassa ja hänen ilmeensä onkin sellainen, että haluaa viedä jalat alta. Voi luoja. Eikö hän huomaa miten nuori olen?
Nousen itse seisomaan. "Lopeta tuo, ihan alkuunsa." Sanon ja Jacobin katse muuttuu hämmentyneeksi. Ei varmasti ole tottunut siihen, että naiset sanovat hänelle noin.
"Ensinnäkin tiedätkö yhtään miten vanha minä olen?" Kysyn ja Jacob kohottaa kulmaansa. "Kuusitoista." Vastaan ja olen varma, että hänen naamansa saa vähän punaista väriä.
"Toiseksi, sinä olet isäni." Sanat vaan tulevat ulos suusta, yhtään enempää miettimättä. Jacob näyttää todella hämmentyneeltä.
"Mitä?" Hän kysyy ja näyttää jo huvittuneelta. "Anteeksi, mutta olet varmaan erehtynyt. Se ei ole mahdollista."
"Minä sain vasta tietää, että opettajani on biologinen äitini ja tänään hän kertoi, että sinä olet isäni. Hän on pelkuri, eikä ole koskaan sitä sinulle kertonut. Tulin vain kertomaan tämän sinulle, koska minun mielestäni sinun pitää saada tietää, että sinulla on lapsi." Sanon ja lampsin hänen ohi hisseille päin. Tunnen hänen kumminkin tarttuvan kädestäni.
"Kuule, mentäisiinkö minun työhuoneeseen?" Jacob kysyy ja minä epäröin hetken, mutta päätän nyökätä.
Jacob kävelee edelläni suuren ja avaraan työhuoneeseensa. Hän ohjaa minut istumaan häntä vastapäätä. Hän itse kiertää pöytänsä toiselle puolelle.
"Kuka on sinun äitisi? Tai kuka sinulle on väittänyt sinulle, että olen isäsi?"
"Hannah." Vastaan.
"Hannah Bowie?" Jacob kysyy ja naurahtaa.
"Joo, hänhän se. Muistatko hänet?" Kysyn.
"Todellakin muistan. Hän katosi aika pian meidän jutun jälkeen. En hänestä sen jälkeen kuullut." Jacob sanoo ja alkaa selvästi muistella menneitä.
"Ja hän siis antoi sinut pois?"
"Joo. Isäni ovat kasvattaneet minut." Vastaan.
"Jos tämä on todella totta, miten helvetissä se nainen ei ole kertonut minulle mitään?" Jacob ärähtää.
"Sitä ihmettelen itsekin. Ajattelin joka tapauksessa tulla kertomaan sinulle. Sinulla on nimittäin oikeus tietää."
"Pakko myöntää, että kyllähän me vähä toisiamme muistetaan. Nuo silmät eivät takuulla ole Hannahilta." Jacob sanoo ja minä nyökkään. Hän kaivaa jotain laatikostaan ja ottaa jonkun vihkon pöydälleen. Hän kirjoittaa jotain ja repäisee sivun irti. Hän ojentaa sen minulle.
"Mitä helvettiä? Sinä tosiaan yrität antaa minulle 100 000 dollaria?" Kysyn tyrmistyneenä.
"Joo." Jacob sanoo ja näyttää olevan ihmeissään reaktioni johdosta.
"Minä en halua sinun rahojasi." Sanon ja heitän shekin takaisin pöydälle. "Minä halusin vaan kertoa sinulle tämän. En halua sinulta mitään." Sanon ja nousen seisomaan ja lähden kävelemään ovelle.
"Odota!" Jacob huudahtaa ja kuulen hänen nousevan myös ylös. "Minä haluaisin- tai pitäisikö sinä ihan mahdottomana-"
"Ai että me tutustuttaisiin? En kuule usko." Sanon ja mietin sanojani. "Onhan se epäreilua, että sinulla on ollut tytär kuusitoista vuotta, josta et ole tiennyt mitään. Mutta uskon, että vaikka olisit tiennyt tilanne olisi silti sama. Tai lukuunottamatta sitä, että et tiedä minua. Sinä et vaan vaikuta hirveän isälliseltä ihmiseltä. Kiitos ajastasi herra Smith." Sanon ja lampsin huoneesta ulos. Menen nopeasti hissiin ja painan ykkös kerrosta.
Aulassa sama nainen katsoo minua oudosti. Varmasti kiinnostaa mitä minä tuolla tein. Helvetti, että pitää olla utelias.
****
"Sinulla meni kyllä pitkään." Connor sanoo, kun tulen ulko-ovesta sisään.
"Tiedän." Sanon ja riisun kengät jalastani. Minulla on ihan hirveä nälkä.
Haistan eteisestä ruuan tuoksun ja seuraan sitä keittiöön. "Näänkö mä nyt ihan oikein? Onko tossa liedellä ruokaa?" Kysyn ja katson Connoria ihmeissäni.
"On. Minä osasin. En tosin tiedä onko nuo spagetit vähän liian pehmeitä." Connor sanoo ja laskee kätensä hartioilleni.
"Entäs tuo kastike?" Kysyn ja lähestyn sitä epäilevästi.
"Se on ihan hyvää." Connor sanoo ja naurahtaa minulle. "Ei se nyt räjähdä." Hän vielä lisää. Connor laittaa meille ruokaa lautasille ja tuo lautasen eteeni.
"Sinulla on jotain taka-ajatuksia." Sanon ja katson Connoria epäilevänä.
"Voi ollakin." Connor sanoo ja virnistää minulle. Minä käännyn katsomaan lautasta ja maistan Connorin tekemää ruokaa.
"Tämähän on hyvää!" Huudan ja Connor hymyilee.
"Minä tiesin, että pitäisit siitä." Connor sanoo, eikä voisi kuulostaa yhtään itsevarmemmalta. Minä pyöräytän tuolle silmiäni.
"Minä muuten kävin tapaamassa biologista isääni." Totean.
"Mitä? Kuka hän on?" Connor kysyy yllättyneenä.
"Jacob Smith." Vastaan ja Connor kurtistaa kulmiaan.
"Ai se sijoitusyhtiön omistaja?" Connor kysyy ja minä nyökkään. "No millainen hän oli?"
"No ei me siellä toisiimme tutustuttu. Jacob ei tienny musta ja mä kävin kertomassa, koska Hannah ei ole kertonut hänelle." Connor ei ilmeisesti tiedä mitä sanoa.
"Voidaanko me vaan olla enempää puhumatta tästä?" Kysyn ja Connor nyökkää.
****
"Nyt on jälkkärin aika." Connor sanoo ja kantaa lautaset tiskialtaaseen.
"Ai oot sä tehny jälkkäriäki?" Kysyn yllättyneenä.
"Joo." Connor vastaa lyhyesti.
"No missä se on? Jääkaapissa? Ootko sä tehny suklaamoussea?" Kysyn jo ihan innoissani.
Connor naurahtaa ja sanoo "jälkkäri seisoo edessäsi."
"Eiii. Minä luulin, että sinä oikeasti teit jotain." Valitan Connorille, kun hän samalla kiskoo minut tuolilta ylös.
"No minä voin tehdä sinulle myöhemmin sitä suklaamoussea." Connor sanoo ja suutelee kaulaani.
"Minä voin kyllä sitten tehdä sen." Sanon ja Connor nostaa päätään.
"Sinun ei todellakaan pitäisi puhua nyt." Connor sanoo ja siirtyy takaisin kaulalleni.
****
Pääni lepää Connorin paljaalla rintakehällä. Kuulen Connorin rauhallisen sydämensykkeen. "Connor?" Kysyn ja nostan vähän päätäni.
"No?" Hän kysyy ja katsoo minua silmiin. Minä lasken pääni takaisin hänen rintakehälleen.
"Mennäänkö kesällä jonnekin?" Kysyn.
"Mitä tarkoitat?"
"No siis vaikka jonnekin eri osavaltioon. Jonnekin lomalle." Sanon
"Oikeastikko?" Connor kysyy.
"Ihan oikeasti. Eikö se olisikin kivaa?" Kysyn ja nostan jälleen päätäni. Hymyilemme molemmat toisillemme ja Connor vie kätensä niskani taakse. Hän vetää minut suudelmaan.
"Olisi. Se olisi tosi kivaa." Connor sanoo ja vetäytyy pari senttiä. Minä lasken otsan hänen otsaansa vasten. "Mennään vaikka Etelä-Amerikkaan. Haluan viedä sinut Rioon." Connor sanoo.
"Se olisi kiva." Sanon.
"En yhtään tajua miten olen ollut näin onnekas saadessani sinut." Connor kuiskaa ja silittää hiuksiani.
"Minähän se onnekas olen." Sanon ja siirryn itse silittämään Connorin hiuksia. "Miten hiuksesi ovat näin pehmeät?" Kysyn ja haistelen niitä.
"Hetkinen. Tämähän on minun shampootani." Sanon ja käännyn katsomaan Connoria.
"No täällä ei ollut mitään muutakaan." Connor sanoo ja minä suukotan hänen nenäänsä.
"Ehkä sinun pitäisi tuoda." Sanon ja Connor katsoo minua kysyvästi. "Siis voisin raivata tilaa sinun vaatteillesi ja shampoillesi"
"Ai, että toisin tänne minun vaatteitani ja shampoota?" Connor kysyy.
"Enkös minä niin juuri sanonut."
"Eiköhän se onnistu." Connor sanoo hymyillen. "Tiedäthän, että rakastan sinua valtavasti?" Connor kysyy.
Minä nyökkään. "Minäkin rakastan sinua."
****
Ja nyt ois enää epilogi jälellä.😏
💋Kiitos kun luit!💋
XOXO Oona