Words 1012
****
"Miksi ihmeessä meidän piti tänne raahautua? Ei sinun tarvitse mitään ostaa." Vakuuttelen Connorille, joka tutkii kaupanhyllyjä. Hänen mielestään isille pitää ostaa jotain. Minä odotan häntä turhautuneena.
"Pitäähän. Mistä isäsi pitävät?" Connor kysyy ja miettii minne suuntaan seuraavaksi lähtisi.
"Öömm.. molemmat rakastavat suklaata." Sanon mietittyäni hetken.
"Suklaata siis." Connor sanoo ja lähtee karkkihyllylle. Hän rupeaa tutkiskelemaan eri suklaita.
"Mistä he pitävät? Vaaleasta? Tummasta? Tavallisesta? Jostain erikoisesta?" Hän latoo kysymyksiä toinen toisensa perään.
"Molemmat rakastavat tummaa. Jos sinun on pakko jotain ottaa, niin ota tummaa suklaata." Neuvon ja Connor nappaa hyllystä kaksi suklaalevyä.
"Yksi riittää ihan hyvin." Sanon ja tartun Connorin käteen.
"Pitää ottaa kaksi." Hän sanoo vaativasta ja päästän huokauksen kera hänen kädestään irti. Astelemme kassalle ja Connor maksaa suklaat.
"Mennäänkö me nyt?" Kysyn ja Connor nyökkää.
"Olen ihan hermona. En ole ikinä tavannut kenenkään vanhempia. Tai olen minä esim. Ethanin, mutta siis en tyttöystävien. Tai eihän minulla edes ole ollut ketään, vaan jotain bile-"
"Rauhoitu, herraisä." Sanon ja katson Connoria. "Sinä puhut ihan hirveän nopeasti. Ole vaan oma itsesi. Mutta älä liikaa." Connor naurahtaa hermostuneesti ja jatkamme matkaa hiljaisuudessa.
Pian olemme talon edessä ja Connor on edelleen todella hermostunut. "Hyvin se menee." Yritän rohkaista häntä ja Connor vaan nyökkää minulle.
Avaan ulko-oven ja kuulen isieni keskustelun keittiöstä. "Me tulimme." Huudan ja isäni huutavat meidät keittiöön. Kävelemme keittiöön, minä edellä ja Connor viipottaa takana.
"Connor" hän sanoo, kun kättelee isääni.
"Minä olen Andrew. Hauska tavata." Isäni sanoo ja Connor nyökkää pienesti hymyillen. Connor moikkaa myös toista isääni ja antaa heille suklaat.
"Connorin mielestä on pakko tuoda jotain." Sanon huokaisten ja isäni naurahtavat.
"Kiitos paljon. Istukaa vaan pöytään." Isäni sanoo ja osoittaa pöytää.
"Ethän sinä muuten ole millekkään allerginen? En tajunnut edes kysyä." Isäni sanoo voivotellen.
"En ole." Connor vastaa ja isä pyyhkii näkymättömän hikipisaran otsaltaan.
Asetumme kaikki pöytään ja otamme ruokaa lautasillemme. "No Connor sinäkin lienet ykkösvuoden opiskelija?" Isäni kysyy, kun kaikki ovat ruvenneet haarukoimaan ruokaa suuhunsa.
"Itse asiassa olen toisen vuoden." Connor sanoo ja minä puren huultani. Mitenköhän isät reagoivat siihen. Tai siis eihän sen pitäisi vaikuttaa yhtään mihinkään millään tavalla.
"Jaaha. Eikös teillä ollut eilen joku koulutyö, vai?" Isäni kysyy kohottaen kulmiaan.
"Oli oli. Ykkösillä ja kakkosilla on joitakin samoja kursseja. Minulla ja Connorilla sattuu olemaan sama biologian." Valehtelen sulavasti.
"Vai että sillä tavalla. No onkos sinulla mitä suunnitelmia lukion jälkeen? Onko joku ammatti mikä sinua kiinnostaa?" Isä kysyy ottaen kulauksen viiniä.
"Oikkis kiinnosta jonkin verran. Tai oikeastaan aika paljon." Connor sanoo totisena ja minulla on huono säkä. Olen juuri nielaisemassa ruokaa ja saan hirveän yskäkohtauksen. Onko Connor aivan tosissaan? En olisi ikinä uskonut. Viimeinen ala jonka luulisi Connoria kiinnostavan. Tosin emmehän me ole koskaan mistään tälläisestä jutelleet.
"Oletko sinä, kulta kunnossa?" Isäni kysyy ja minä nyökkäilen. Käännyn katsomaan Connoria, joka näyttää vähän loukkaantuneelta.
"Ai kiinnostaa vai? Minä olen tuomari ja voisin järkätä vaikka kesätöitä tai muuten vaan perehdyttää oikeustieteeseen." Isäni sanoo ja hymyilee Connorille.
"Oikeasti? Se olisi kiva. Kiitos." Connor sanoo ja hänen kasvoilleen nousee leveä hymy.
"Kuule Carl. Minä pidän tästä pojasta jo nyt." Isäni sanoo ja minäkin rupean hymyilemään. Meidän kaikkien hymy kuitenkn hyytyy, kun ulko-ovelta kuuluu hirveä mekkala.
"Mitä tuolla oikein tapahtuu?" Isäni kysyy ja lähtee ovelle.
"Mitä helvettiä?" Isäni huutaa. Hän ei ikinä kiroile. Ei ikinä. Tai siis vaan silloin jos hän on todella vihainen. "Kello on kahdeksan ja sinä tulet kännissä tänne. Et voi olla tosissasi. Huomenna on vielä kaiken lisäksi koulua." Isäni parahtaa. Ja mitä ilmeisemmin tulija on Jackson.
Kuulen supatusta eteisestä ja isä puhuu jo normaalilla äänellä. Uteliaisuuteni herää ja nousen ylös. "Käyn vilkaisemassa nopeasti."
Hiivin eteiseen ja huomaan Jacksonin istuvan portailla tosi huonossa jamassa. Isäni seisoo ulko-ovella juttelemassa jonkun kanssa.
"Mitä täällä tapahtuu?" Kysyn ja isäni kääntyy katsomaan minua.
"Jackson tapahtui. Minä vien hänet nukkumaan niin voidaan jatkaa iltaa." Isä sanoo ja lähtee kuljettamaan Jacksonia ylös.
Minä vilkaisen ulko-ovelle ja huomaan Williamin seisovan virnuillen oviaukolla. "Ai sinä asut täällä? Tuo on sun faija." William toteaa ja katsoo portaiden suuntaan.
"Joo. Hyvää yötä vaan sulle." Sanon ja kävelen ovelle. Olen läimäisemässä sen kiinni, mutta William laittaa jalkansa väliin.
"Ei niin nopeasti. Onko Jackson sun veli?"
"No ei todellakaan ole. Koko asia ei kuulu sinulle millään tavalla." Tiuskaisen.
"Älä viiti olla mökömökö, prinsessa. Kerro sun puhelinnumero." William sanoo ja iskee silmää.
"En ikinä" sanon ja läimäytän oven viimein kiinni. "Kusipää." Mutisen vielä ja kävelen takaisin pöydän ääreen.
"Andrew oli oikeassa. Tämä poika on todella mukava." Isäni sanoo naurahtaen. "Olet todella valinnut oikein Julia." Hymyilen jälleen ja käännyn katsomaan Connoria, joka hymyilee myös.
"Mistä te juttelitte?" Kysyn ja laitan jo vähän jäähtynyttä ruokaa suuhuni.
"Jääkiekosta. On se hyvä, kun löytyi joku jonka kanssa katsoa. Andrew on enemmän jalkapallo miehiä." Isäni sanoo ja naurahtaa jälleen.
"Tykkäänhän minä jääkiekosta."
"Tarkoitan jotakin, joka ei kilju vieressä tai kysele koko ajan säännöistä." Isäni sanoo ja minä mutristan huuliani. "Ethän sinä kilju, Connor?" Isäni vielä kysyy.
"En kilju." Connor sanoo naurahtaen.
"Isä sinä liioittelet." Sanon.
"Ai liioittelen vai? Jos USA saa maalin tai on saamassa, kiljut siihen malliin, että kuulosuojaimetkaan ei riitä."
"Mistäs täällä puhutaan?" Isäni kysyy tullessaan takaisin pöytään.
"Jääkiekosta." Isäni vastaa.
"Jaaha. No, Connor entä vanhempasi? Asutko sinä heidän kanssaan?" Isäni kysyy ja käännyn nopeasti katsomaan Connoria. Hän näyttää ihan tavalliselta, mutta voin silti lukea hänen silmistään surun.
"Asun äitini ja isäpuoleni kanssa." Connor vastaa ja ottaa kulauksen vettä.
"Entä isäsi? Asuuko hän kaupungissa?" Isä jatkaa kyselyään ja minä anna hänelle varoittavan katseen. Isä ei kuitenkaan ole reagoi tähän mitenkään.
"Isäni on kuollut." Connor valehtelee ja ymmärrän häntä hyvin. Hänen isänsä on varmasti, kuin kuollut hänelle.
"Otamme osaa isäsi puolesta." Isäni sanoo ja Connor nyökkää.
"Onkohan minun oikeat vanhempani kuolleet?" Ajattelen ääneen ja pian huomaan kaikkien katsovan minua.
"Eivät ole." Isä sanoo ja katson häntä kummissani.
"Carl!" Isäni sähisee hänelle.
"Mistä sinä tiedät?" Kysyn ja katson heitä. "Mistä sinä tiedät?" Kysyn tällä kertaa korottaen ääntäni.
"Koska äitisi on täällä." Isäni sanoo hiljaisesti.
"Mitä? Missä täällä?" Kysyn kärsimättömänä.
"Kaupunginssa. Olemme jutelleet hänen kanssaan."
"Ettekä ole minulle sitten kertonut? Minulla on siihen oikeus!" Huudan heille. "Kuka hän on?"
"Mitä?" Isäni kysyvät yhtä aikaa ja kääntyvät katsomaan minua.
"Mikä on sen naisen nimi?" Kysyn uudelleen.
"Hannah Bowie."
****
💋Kiitos kun luit!💋
XOXO Oona