Olisi kiva kuulla mitä ajatuksia tarina on tähän mennessä teissä herättänyt, joten olisin enemmän kuin kiitollinen jos joku haluaisi sanallisesti avata mietteitään! Muutenkin aina tähden klikkaus piristää päivääni. (:
***
Työnsin ne ärsyttävät tytöt mielestäni ja vedin tietokoneen syliini. Kirjoitin Googleen hakusanaksi "lennot Ithacasta Suomeen." Selasin tutuimmilta kuulostavien lentoyhtiöiden sivuja ja vertailin hintoja. Vaikka vanhempani olivatkin luvanneet maksaa lentoni, en halunnut kuluttaa heidän rahojaan saati sitten Nicholaksen kovalla työllä ansaitsemia, vaikken uskonutkaan vanhempieni lorvineen rahojensa eteen. Jätin parhaimmat vaihtoehdot välilehdille, jotta Nicholas voisi myöhemmin tutkia niitä ja kertoa mielipiteensä. Olisin taas askeleen lähempänä Suomeen lähtöä. Passit meillä onneksi oli, joten niitä ei tarvinnut lähteä hakemaan mistään.
"Ethel, tulisitko auttamaan minua ruoan laitossa." Andrean ääni kantautui keittiöstä. "Toki, kerro vain mitä tehdä." Nousin sohvalta ja kävelin Andrean luokse. Hänellä oli kukallinen essu päällään ja käsissä oli jauhoja. Hiukset olivat tiukasti kiinni, vaikkakin hänen kiharansa näkyivät laineina päätä pitkin. "Minä teen tässä piirakkaa, joten ajattelin jos sinä voisit tehdä itse ruoan. Voit tietenkin viedä siitä Nicholakselle töihin. Näytät niin surkealle kun hän ei ole täällä." En tiennyt miten hän ajatteli minun olevan surkealla päällä. En ollut Nicholaksesta riippuvainen, vaikka välillä oloni olikin hieman sellainen. "Mitä olit suunnitellut ruoaksi. Ja voin viedä hänelle. Entä Henry? Voin käydä samalla tehtaalla ja jättää aulaan hänen ruokansa." "Olet niin herttainen. Henry syö joskus tehtaan kahviossa mutta tulee yleensä takaisin sitten kun ruoka täällä on valmista, niin kuin aina ennenkin." "Aivan, unohdin kokonaan." "Kanat ovat jääkaapissa ja voit tehdä niille mieleisesi mausteen. Olet varmaan tehnyt niin silloinkin kun asuit yksiksesi." En olisi kaivannut muistutusta menneistä tapahtumista. Käännyin jääkaapille kaivamaan kanoja ja voita käsiini. "Ajattelin tehdä currykastiketta sekä riisiä kanan kanssa, jos se kelpaa. Mielikuvitukseni ei nyt riitä oikein muuhun." "Kuulostaa hyvälle. En voi ymmärtää kuinka sietämisesi oli joskus niin vaikeaa. Olen onnellinen että olet osa perhettämme." "Asun vain luonanne, en kuulu millään lailla perheeseenne", mumisin samalla kun kaivoin paistinpannua ja laitoin sen lämmenneelle levylle. "Vaikka suhteenne ei olekaan Nicholaksen kanssa virallinen, niin kuulut perheeseemme." "Mitä jos tämä ei kestäkään, se tuntuu tuollaisen ajatuksen jälkeen vain kamalammalle kun lähden." "Se jatkuu kyllä. Nicholas on rakastunut. Tunnistan kyllä sellaisen pojastani. Te kuulutte yhteen."
Halusin sulkea korvani. En todellakaan tiennyt miksi puhuin jostain tällaisesta asiasta Andrean kanssa. Taas kerran puhuin parisuhteesta hänen kanssaan, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Tiesin että minun ja Nicholaksen juttu tulisi loppumaan. Se oli alkanut aivan liian nopeasti kestääkseen yhtään pitempään. Asia harmitti minua, sillä olin ollut kokoajan rakastumassa häneen ja tiesin hänen riistäytyvän luotani. Enhän voinut olla asiasta varma, mutta pystyikö tällainen suhde jatkumaan? Nicholas oli naistenmies ja minä vain tavallinen tallaaja. Hän voisi vaihtaa naista vaikka viikoittain. Rakastin hänessä varsinkin sitä sitoutumista jota hän minulle osoitti. Hänellä ei ollut näkyvää aikomustakaan olla kenenkään muun kanssa kuin minun - ja se oli - hyvin imartelevaa.
***
Ruoka oli valmista tunnin sisällä ja söin ruokani Andrean kanssa. Hän kertoi nuoruudestaan. Hän oli ollut ilmeisesti varsin villi tapaus, joten en ihmetellyt enää Nicholaksen käyttäytymistä. Hänellä oli ollut monia poikaystäviä ja suurin osa hänen ystävistään oli tullut raskaaksi teineinä. Henry oli kai saanut Andrean rauhoittumaan. En pystynyt täysin keskittymään tiedon kuuntelemiseen ja sisäistämiseen, sillä tarpeeni päästä käymään Nicholaksen luona oli vain kasvanut piinaavan tunnin aikana. Jostain syystä olin kuitenkin rauhallinen miettiessäni niitä tyttöjä. Sillä blondilla ei olisi mitään mahdollisuuksia, ei vaikka haluaisikin. Hänen naamansa oli täynnä meikkiä eivätkä hänen kaverinsa yhtään parantaneet tyhmää mielikuvaa joka minulla oli ollut hänestä alusta alkaen.
Katsoin kun Andrea laittoi ruokaa astiaan ja laittoi sen johonkin pussiin. "Ruoka tuskin jäähtyy ihan heti, mutta jotta Nicholas saa ruokansa lämpimänä, on turha jäädä haaveilemaan", Andrea selitti minulle. "Jään odottamaan häntä töistä, en koe olevan järkevää kävellä edes takaisin tätä väliä montaa kertaa päivässä." "Se sopii minulle oikein hyvin. Muista ottaa avaimesi, saatamme lähteä kauppaan Henryn kanssa." "Selvä, nähdään", huikkasin ovelta ja suljin sen perässäni kiinni. Olin ollut Nicholaksesta erossa lähes viisi tuntia. En ymmärtänyt miksi se tuntui ikuisuudelta, ei voinut olla kovinkaan terveellistä olla näin riippuvainen jostakusta henkilöstä.
Vaihtelin pussia kädestä toiseen ja tuijotin lähes kokoajan jalkojani. En edes tiennyt pitäisikö Nicholas tästä ruoasta. Olin kyllä nähnyt hänen syövän kanaa, mutten osannut sanoa pitikö hän siitä. Olin lähtemässä hänen kanssaan ulkomaille, enkä edes tiennyt hänen lempiruokaansa. Hänen kehonsa tunsin tosin liiankin hyvin. Olin saanut herätä sen vierestä joka aamu, enkä voinut olla kieltämättä sitä, ettenkö olisi rakastanut sitä yli kaiken. Hänen kehonsa oli yleensä niin lämmin ja tuoksui hyvälle. Nicholakselle. Usein hän antoi minulle suudelmia pitkin kasvoja. En ollut saanut kuukauteen yhtään huonoa aamuherätystä. Vaikka palanut asunto muistoineen painoi minua jatkuvasti, en voinut kieltää etteikö tällainen asuminen hänen kanssaan ollut parasta tähän asti. Jouduin pidättelemään kyyneleitä miettiessäni sitä, että tällainen onni tuskin jatkuisi aina. Nicholas tajuaisi kuitenkin jossain vaiheessa etten ole hänelle se oikea, enkä minä ollut häntä pitämään luonani, sillä rakastin häntä liikaa.
Avasin liikkeen oven ja mietin kuinka ihmisiä mahtoi aina riittää paikalla. Ehkä se oli oman hurmurini syytä. Nicholas oli tiskin takana ja puhdisti lasia joka suojasi jäätelöitä sekä jonkunlaisia leivoksia ja pipareita. "Nick", kuiskasin ja hymyilin tuon kääntäessä päänsä puoleeni. "Ethel. Mitä teet täällä jo nyt? Pääsen vasta puolentoista tunnin päästä." "Toin sinulle ruokaa. Voin odottaa kunnes pääset, ei minulla ole mitään kiirettä." "Voit odottaa jonkun pöydän ääressä, tai tulla henkilökunnan huoneeseen. Teen sinulle kyllä oman annoksen." "En minä tarvitse annosta. Haluan vain olla kanssasi hetken kauemmin", vastasin. "Teen sinulle ihan oman, kehittelen sen itse." Hän katsoi minua anovasti ja tuli ottamaan kassin kädestäni ja ohjasi minut henkilökunnan huoneeseen. "Äitisi teki piirakkaa, joten jouduin tekemään ruoan. En tiedä miten se onnistui, enkä ollut varma pidätkö edes kanasta." "Pidän kyllä, ainakin jos se on tekemääsi. Äiti tekee kanan aina niin kuivaksi, etten pidä siitä, mutta uskon että sinun versiosi on parempi." Hymyilin hänen sanoilleen. Tuleva erilleen ajautuminen ajautui jatkuvasti mieleeni, ja se häiritsi minua todella pahasti. "Mikä on?" Nicholas siirsi kätensä poskelleni ja silitti sitä. "Ei mikään, syö vaan." "Tiedät kyllä että tiedän sinun olevan surkea valehtelija." "Ja sinä tiedät kuinka herkästi saatan alkaa itkemään." Nicholas huokaisi ja avasi pussin ottaen sieltä äitinsä laittaman pakkauksen. Hän avasin sen ja sisältä tuli kuumaa höyryä. "Vau, tuoksuu ihanalle. Lähes yhtä ihanalle kuin sinä." Nicholaksella oli aina välillä typeriä tapoja saada minut nauramaan, ja tämä oli yksi niistä. "Rakastan hymyäsi. Saisinpa nähdä sen aina." "Kuulostat ihan sille kuin olisit hyvästelemässä minut." Ääneni oli taas vähällä murtua, vaikka hymy peittikin kasvoni. "Mutta en minä ole. Rakastan sinua liikaa sellaiseen." Nicholas otti haarukan käteensä ja alkoi syömään ruokaa. Otin tuolin pöydän alta ja istuin sille, en koskaan kyllästyisi edessäni olevaan näkymään.
"Katsoin muuten lentoja. Jätin välilehdet koneelle auki. Katsotaan niitä yhdessä kun päästään teille." "Katsotaan vaan, onpahan sekin asia pois päiväjärjestyksestä. Sitä paitsi haluaisin että kutsuisit taloamme kodiksi." "Se on sinun vanhempiesi, ei se ole minun kotini. Minun kotini on palanut." "Sitten meidän pitää muuttaa paikkaan, jota voit kutsua kodiksi." "En usko että meillä olisi taloudellisesti tarpeeksi vakaata sellaiseen hankintaan, ei edes vuokralla." "Muuttaisitko kanssani asumaan, minä lupaan hoitaa taloudellisen puolen." "Kyllähän minunkin pitäisi maksaa jotain. En voi elää toisten siivellä." "Eläthän sinä nytkin vanhempieni kustannuksella." "Ole kiltti äläkä muistuta minua siitä. Maksan kyllä heille sitten kun minulla on rahaa." "Ei heille tarvitse maksaa. Mutta ymmärrätkö, ei tarvitse minullekaan. Ainakin saisimme omaa aikaa ihan kahdestaan, ei enää äidin tai isän juttuja. Haluan että voit tuntea sinulla olevan paikan jota kutsua kodiksi. Ja miksi se ei voisi olla minun kanssani?" "Koska sinä jätät minut kuitenkin." Onnistuin taas möläyttämään asian, jota olin yrittänyt välttää. "Ethel, mitä sinä oikein selität? En todellakaan ole jättämässä sinua." "Tämä kaikki alkoi liian nopeasti kestääkseen yhtään sen kauempaa. Sinulle riittää parempiakin ihmisiä..." "Lopeta tuollainen heti", Nicholas keskeytti minut. "Rakastan sinua, enkä ole jättämässä sinua. Kuinka monta kertaa se pitää sanoa sinulle? Olet ainoa ihminen ikinä jota kohtaan olen tuntenut näin, eikä muita ole. Ole kiltti ja koita ymmärtää se. Vaikka taustani on mikä on, ei se tee minusta jättäjää, eikä varsinkaan pettäjää niin kuin luulit." Tuijotin häntä kyyneleet silmissä ja hengitin suuni kautta ilmaa. Nousin seisomaan ja kävelin Nicholaksen luokse. Istuin tuon syliin ja kuuntelin kuinka tuo vakuutti kuiskaillen korvaani kaikkea sitä mitä halusinkin kuulla.
"En tajua mistä tällaiset mielialan muutokset johtuvat. En haluaisi olla näin vaikea. Olen todella pahoillani", mumisin. "Älä pyydä anteeksi. Lupaan pitää sinusta huolen. Etsitään yhdessä sopivaa taloa, ja tehdään siitä juuri sellainen kuin haluat. Äläkä mieti minua, pidän kyllä siitä mistä sinäkin." Hänen sanansa saivat hymyn huulilleni ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Olin todella onnekas kun joku kerrankin otti minut tällä tavalla huomioon. En ollut koskaan saanut vanhemmiltani sellaista huolenpitoa, mitä olisin kaivannut. Ja nyt henkilö, joka vihdoin huolehti minusta oli aivan vieressäni. "Jos vain etsit meille asunnon, niin lupaan muuttaa sinne. Ehkä vielä joku päivä voisin kutsua sitä kodiksi." "Se on sitten päätetty. Kuhan tulemme Suomesta, niin alan heti sen jälkeen katsomaan meille asuntoa. Äiti ja isä saavat nyt tottua ajatukseen siitä, että lähden viimein pois heidän luotaan." "Kiitos." Ääneni oli hento, muttei kuitenkaan surullinen. Hymyilin jälleen ja Nicholas suuteli minua hellästi. "Nyt minun on jatkettava töitä. Tuon sinulle sellaisen annoksen, ettet halua enää koko loppuvuoteen jäätelöä." Nauroin hänen sanoilleen. "Sinähän olet alkanut uhkailemaan minua." Nousin ylös hänen sylistään ja suuntasin tiskin toiselle puolelle odottamaan Nicholasta.
"Voit mennä istumaan", hän sanoi osoittaen pöytiä. "Haluan nähdä kun teet annokseni, laitat vielä myrkkyä sinne jos en ole varmistamassa." "Aivan varmasti." En saanut katkaistua nauruani. "Onko sinulla yhtään taukoa täällä?" "Aina. Paitsi kun sinä olet täällä." "Väitätkö että olen niin työllistävä?" "En. Teen työni aina hyvin, mutta sinun kohdalla haluan tehdä sen täydellisesti." "Ota nyt sitten puheestasi selvää", hymähdin ja katselin annosta jota Nicholas teki. "En minä nyt tuollaista jaksa syödä! Rajoita vähän." "Syön sitten loput puolestasi. Ja sotket kuitenkin, joten varmasti osan päältäsi." Puna nousi poskilleni. "Sanoit kyllästyneesi jäätelöön... Sitä paitsi täällä on muitakin. Olet yksi pervo." "Rauhoitu, kuhan vain kiusasin." "Sen sinä kyllä osaat paremmin kuin hyvin."
***
"Minusta tämä vaikuttaa hyvältä. Hintakin on sopiva." Kuuntelin Nicholaksen mielipiteitä lennoista ja katsoin kun tuo selasi sivulta toiselle. Nojasin häntä vasten ja hymisin tyytyväisenä kun hän silitti jalkaani. "Sinä voit päättää, sillä olet se joka joutuu maksamaan omistaan. Kuhan saan istua vieressäsi, se riittää." Painoin kasvoni hänen käsivarttaan vasten. "Mitä haluaisit tehdä huomenna?" "Maata sängyssä kanssasi", vastasin ja haukotus karkasi samalla huuliltani. "Aiotko tosiaan toteuttaa suunnitelmasi?" Nicholas kysyi viitaten vastaukseeni. "Mieti nyt milloin olisimme viimeksi vain olleet ja nauttineet rauhasta." "Kuulostaa houkuttelevalle. Koko päivä sinun kanssasi, sekä vartalosi", Nicholas sanoi virnistäen. "Erotteletko ne jotenkin erillisiksi persooniksi?" Nicholas painoi kämmenensä suulleni ja tuijotti minua suoraan silmiin. Tartuin tämän käteen ja vedin sen pois suuni päältä. "Ymmärrän kyllä, en puhu enää asiasta. Menen jo nukkumaan, olen kauhean väsynyt", sanoin. "Tulen kohta perässä. Tutkin näitä vielä hetken", Nicholas vastasi. "Selvä." Sanottuani sen lähdin kohti yläkertaa.
Pestyäni hampaat ja vaihdettuani vaatteet menin viileiden peittojen alle. Inhosin kylmiä peittoja yli kaiken ja kiitin onneani lämpimistä unisukista. Olin lähes nukahtanut kun kuulin Nicholaksen tulevan huoneeseen. Tunsin sängyn heilahtelevan tuon kömpiessä vierelleni. Hän kai ajatteli minun nukkuvan. Hän antoi suukon poskelleni ja kuiskasi korvaani rakastavansa minua. Hän toivotti minulle hyvät yöt niin lempeällä äänellä, etten muistanut olinko koskaan kuullut häneltä sellaista hellyyttä.