Luku 2

1.6K 67 2
                                    

Herätessäni aamulla herätyskellon ääneen mieleeni tuli edellinen päivä. Se oli ollut niin erilainen verrattuna muihin. Nicholas oli osoittautunut aivan erilaiseksi siitä mitä olin kuvitellut. Olin kuvitellut hänet paljon tiukemmaksi, mutta ei hän vaikuttanut sellaiselle. Näkisimme kuitenkin tänään koulussa, mutta jollain tavalla en olisi halunnut sitä. En tiennyt pitäisikö minun sanoa jotain hänelle, vai esittää etten tuntisi häntä lainkaan. Ehkä hän oli jo unohtanut edellisen päivän ja tänään hän vain naureskelisi kavereittensa kanssa sitä, kuinka hölmön näköinen olin, ja kuinka minulla ei ollut edes omaa kyytiä tansseihin.

Valitsin päälleni vaalean t-paidan ja farkut. Söin aamupalaksi ruisleipää ja join kupillisen teetä. Laitoin kupin tiskialtaaseen ja lähdin kohti eteistä. Vedin jalkaani vanhat ja kulahtaneet tennarini, joista väriä oli lähtenyt niin paljon, että ne olivat lähinnä värittömät ja likaiset. Olisin ostanut uudet kengät, jos minulla olisi ollut varaa.

***

Yliopiston pihalla etsin katseellani Carlya. Näin hänet juttelemassa Alanin kanssa. Nopeutin askeliani ja saavuin pian heidän luokseen. "Eth, miten tanssit sujuivat?" Carly kysyi minulta, vaikka arvasin että Alan oli jo kertonut tärkeimmät havainnot. "Ihan hyvin. Nicholas antoi minulle kyydin vielä takaisin sieltä", sanoin hiljaa ja katsoin kelloa, sillä en tahtonut myöhästyä. "Vai ihan hyvin, tehän tanssitte!" Alan huudahti vieressäni ja sai minulta mulkaisun osakseen. Carly tökkäsi minua kiusoittelevasti kylkeen, jonka jälkeen lähdin kävelemään oville päin. Tiesin että he kiusasivat minua tahallaan.

Istuin kotiluokassani ja katselin ympärilleni, tuskin ketään oli vielä tullut paikalle. Pian Carly ilmestyi ovesta sisään ja hän tuli istumaan viereeni. Juuri ennen tunnin alkua Nicholas ystävineen ilmestyi kovaäänisesti puhuen ovesta sisään. Hänen vihreät silmänsä tuijottivat minua sen hetken, kun hän meni omalle paikalleen. Carly nauroi vieressä tilanteelle, joka minusta ei ollut pätkääkään hauska.

"Tänään harjoittelemme sujuvaa sosiaalista vuorovaikutusta tuntemattoman kanssa. Ette saa siis työskennellä teille tutun henkilön kanssa. Olen arponut parit sen mukaan, miten täällä istutte. Carly saa parikseen Jessyn..." opettaja selitti ja nauroin Carlyn tuurille saada Nicholaksen ystävistä yksi parikseen, ei niitä kaikkein terävimpiä edes. "Ja viimeiseksi jäivät Nicholas ja Ethel." Toivoin, että opettaja ei ollut tosissaan. Katsoin Nicholaksen suuntaan ja tämä viittoi, että tulisin hänen luokseen istumaan. Nousin ylös tuoliltani ja Carly läpsäisi minua persuksilleni kiusaten minua siitä kenet minä olin saanut parikseni. Otin tuon teon seurauksena pari nopeampaa askelta eteenpäin, kunnes sain tasoitettua tasapainoni. Istuin Nicholasta vastapäätä ja koitin pitää katseeni muualla, kuin minua vastapäätä istuvassa herrassa. Opettaja tuli pian jakamaan meille keskustelupaperit. Silmäilin kysymyksiä ja mietin miten tulisin selviämään siitä. Mikä on koko nimesi? Onko sinulla lempinimeä? Tulevaisuuden haaveet? Perhe? Kysymykset tuntuivat varsin henkilökohtaisilta, mutta opettajan tarkoitus oli kai tehdä tällaisista kysymyksistä luontevia, jos joskus vaikka menisimme työhaastatteluun. Vilkaisin paperin vielä loppuun ja siinä sanottiin, että toiselle piti keksiä kolme omaa kysymystä. Ainoa päässäni jyskyttävä kysymys oli se, mitä tekisin jos Nicholas kysyisi jotain sellaista mihin en osaa tai en halua vastata.

Päätin rohkeampana osapuolena aloittaa kyselytuokion, vaikka tämä vaikuttikin hieman ala-aste tyyliseltä tutustumisleikiltä. "Mikä on koko nimesi?" "Nicholas Johan Pierre Hewitt", hänen vastauksessaan ei ollut sitä samaa määrätietoisuutta mitä olin eilen nähnyt. Häpesiköhän hän nimeään? "Entä sinun?" "Ethel Luciana Reed", vastasin hänelle ja koitin vaikuttaa mahdollisimman rennolle vastatessani. Minulla oli vain yksi nimi virallisen nimeni jälkeen, Nicholaksella oli kaksi. "Onko sinulla lempinimeä?" Kysymys sai minut havahtumaan takaisin mietteistäni. "Mm, Eth", sain sanotuksi vaivoin hermostuneisuuteni läpi. Monikaan ei käyttänyt tuota nimeä, harva edes tiesi siitä. "Eth", Nicholas kuiskasi kuin maistellen mille sana hänen suussaan tuntuisi. "Kovin moni ei käytä sitä", jatkoin hiljaa ja siirsin katseeni pikaisesti tuon ihanan vihreisiin silmiin. "Kerro omasi." "Nick, mutta se on lähinnä vanhempieni käyttämä nimi. Tosin jotkut kavereistani tykkäävät käyttää sitä halutessaan härnätä minua", Nicholas totesi ja sai minut osittain nauramaan. "Nick, se on hieno kutsumanimi", sanoin hänelle ja näin kuinka tuon käsi tuli koti paitaani, ja otti siitä roskan pois. Naurahdin hermostuneesti. Annoin varmasti taas itsestäni hyvän vaikutelman, kun paidassani oli roska.

Momentum Vitae || Suomi - FinnishWhere stories live. Discover now