A/N: Joo, jatketaanpa nyt tätäkin spin-offia (ﾉ◕ヮ◕)ﾉ*:･ﾟ✧ Enjoy !!
M E G A N I N P O V:
En ollutkaan koskaan huomannut kuinka huonosti huoneeni taivaansinistä väriä lähentelevä katto oli maalattu, nimittäin nyt kun olin katsellut sitä lähemmäs kaksi tuntia, niin veikkasin etteivät nuo kattoon kuivuneet maalipisarat kuuluneet asiaan. Sen siitä sai, kun antoi isoveljensä uudelleen maalata oman huoneensa katon . . .
Annoin pienen ja raskaan hengähdyksen karata kuivilta ja lohkeilevilta huuliltani, yrittäen pidätellä itkun inahduksia sisälläni, sillä en enää halunnut Louisin ryntäävän huoneeseen. Niin hän näes oli tehnyt jo ainakin kolme kertaa viimeisen kahden tunnin aikana, kun olin päätynyt murtumaan täysin kyyneliin ja huutoon, jotka Louis oli saanut kadotettua ainoastaan pysymällä lähelläni ja kuiskailemalla rauhoittavia asioita korvaani. Onnekseni nyt saatoin jo hallita tätä tunteiden yhtäkkistä purkausta sen verran, etten itkenyt niin kovaa ääneen, että alakerrassa oleva Louis kuulisi minut.
Louis.
Tiesin tämän olevan varmasti aivan yhtä rankkaa ja vaikeaa käsittää myöskin hänelle, mutten voinut sille mitään, että olin tällä hetkellä erittäin itsekäs ja halusin ainoastaan mädäntyä omassa huoneessani ja itkeä viimeisetkin nesteet ulos tärisevästä kehostani.
Lääkärin mukaan minulla ei kuulemma ollut kuin vain tuiki tavallinen oksennustauti...Keskenmenon lisäksi. Ei mitään sisälläni. Ainakaan enää . . .
Vedin hiestä märkää peittoa lähemmäs kasvojani, peittäen ne lähes kokonaan. Katselin silmät puoliksi kiinni yöpöydälläni tikittävää herätyskelloa, jonka vierellä oli iso lasillinen vettä. Louis oli tuonut sen noin tunti sitten, kun olin viimeksi päätynyt kiljumaan ajatukselle, jossa näin kuinka vauvamme pienen pieni sydän pysähtyi ja hän lakkasi olemasta.
Célestial oli poissa. Hän oli kuollut. Hän oli poissa.
Ajatus kuolleesta vauvasta nenäni edessä sai minut voimaan pahoin, minun nyt pidellessä kättä suuni edessä ja nostaessa ylävartaloani sen verran, että saatoin katsoa sänkyni vieressä lattialla olevaa oksennussankoa, jonka Louis myös oli tuonut minulle vesilasin lisäksi. En tiennyt edes pystyikö ihminen voimaan niin henkisesti kuin fyysisestikin näin pahasti. Saatoin tuntea kuinka joka ikinen kehoni solu taisteli minua vastaan, tehden lähes kaikki vartaloni liikehdinnät mahdottomiksi. Ainoastaan yksi kysymys pyöri päässäni, kun päädyin nielaisemaan alas kurkkuuni nousseen palasen ja painamaan pääni takaisin untuvatyynyyn.
Miksi? Miksi juuri me? Mitä minä ja Louis teimme väärin? Miksi?
Vaikka kuinka yritin vakuuttaa itseäni uskomaan ettei hän ollut edes ehtinyt kasvaa pienen ihmisen muotoon, niin en vain voinut tuntea minkäänlaista helpotusta siitä etten ollutkaan raskaana, vaikkemme sitä suunnitelleetkaan.
Kun suljin silmäni, saatoin nähdä Louisin pitelemässä sylissään pientä kapaloitua vauvaa, joka katseli häntä siniset silmät ihmetyksestä kiiltäen, samalla kun hänen isänsä hymyili hänelle, onnellisuuden kyyneleet silmäkulmissaan. En vain saanut sitä kuvaa pois päästäni.
Kuin elokuva, kuvat Louisista ja Célestialista jatkoivat pyörimistään sisällä päässäni, minun laskiessa Rickin kattoon jättämiä maalipisaroita, jotka näyttivät ennemminkin keksitaikinan kokkareilta kuin pisaroilta. Yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, neljätoista . . .
Sitä pidemmälle en ehtinyt edes laskea, kun huoneeni oveen kuului koputus ja vähän aikaa saatoin kuulla vauvan naurua päässäni, kunnes ovi avautui ja sen takaa paljastui viininpunaisessa hupparissa ja collegehousuissa oleva Louis, joka selvästi yllättyi nähdessään minut hereillä.
"Oot hereillä...Saanko tulla sisään?" Louis kysyi käheällä ja hyvin hiljaisella äänellä, pyyhkien punertavia silmäkulmiaan kädellään. Tiesin hänen itkeneen alakerrassa, sillä olin kuullut hänen huutonsa tänne yläkertaan asti ja sen takia sydämeni oli murtunut vielä pienempiin palasiin, jos se edes oli enää mahdollista.
"Tuu vaan", kuiskasin niin käheällä äänellä kaikesta siitä oksentamisesta ja itkemisestä, etten enää edes tunnistanut sitä omakseni. Louis käveli hitaasti sängyn luo ja istui sen reunalle, minun yhä katsellessa kattoa kuin avaruutta.
"Mikä on olo?" Louis kysyi ja laski kätensä omani päälle, joka lepäsi kukkakuvioisen peittoni päällä, minun vihdoin kääntäessä katseeni kohtamaan hänen kasvonsa.
En voinut olla huomaamatta Louisin lähes mustia silmänalusia, punertavia silmiä ja väsynyttä, että surullista ilmettä, joka koristi hänen yleensä niin virnistäväisiä ja komeita kasvojaan. Häntä olisi saattanut luulla aivan joksikin toiseksi.
"En osaa edes sanoo, Lou...Ainakin oksentelu on vähän vähentyny", kuiskasin ja Louis katsahti lattialla olevaa sankoa, joka oli onnekseni tyhjä, sillä Louis oli käynyt tyhjentämässä sen jo pariin kertaan.
Kiitos hänen, saatoin edes jotenkin kestää tämän kaiken.
"Et oo ees koskenukkaa tohon veteen Meg...Sun pitää juoda tai kuivut tyhjiin", Louis sanoi ääni niin robottimaiselta kuulostaen, ettei se edes kuulunut hänen suuhunsa.
"Ei oo jano", kuiskasin kyynel silmäkulmassani ja katsoin kuinka Louis katsoi minua siniset silmät murtuneina, ennen kuin hän otti yöpöydälläni olevan vesilasin käsiinsä ja tarjosi sitä minulle.
"Ole kiltti Meg ja juo...En voi enää menettää suakin..."
Louisin sanomat sanat todella upottivat sen viimeisen puukon suoraan palasina olevaan sydämeeni, repien sen viimeisetkin jäännökset olemattomiin. Louis.
Sanaakaan sanomatta nousin hitaasti istuma-asentoon ja otin tärisevin käsin Louisin tarjoaman vesilasin käsiini, mutta Louis päätti silti pitää kädet omieni päällä, ihan vain varmuuden vuoksi, etten vain tiputtaisi vesilasia peitolleni. Kun huoneenlämpöiseksi jäähtynyt vesi kosketti kuivia huuliani, minulle tuli aivan selittämätön himo saada sitä lisää ja päädyin kallistamaan päätäni taemmas, jotta saisin tuota herkullista nestettä lisää. Louis ainoastaan yllättyi tuosta yhtäkkisestä veden himostani, mutta piteli yhä kiinni vesilasista juodessani.
Juotuani lasin tyhjäksi, Louis laski lasin takaisin yöpöydälleni ja päätyi siirtämään muutaman sekaisesta nutturastani karanneen hiuksen takaisin korvani taa. Katselin kuumeisena ja sekavana hänen terävää leukaansa, jota peittivät pienet parransänget. Olipa outoa, nimittäin yleensä Louis aina sheivasi joka ikisen pienenkin parransängen pois, ennen kuin ne ehtivät kasvaa suurempiin mittoihin. Hassua.
"Haluutko lisää vettä?" Louis kysyi ja pudistin päätäni.
Hetken aikaa huonetta täytti hiljaisuus, kunnes Louis rikkoi sen käheällä äänellään.
"Oon alakerrassa, joten huuda jos tartteet jotain...Sun pitää nyt levätä, Meg..." Louis sanoi pieni ja surullinen hymy huulillaan, ennen kuin nousi ylös sängyltä ja tunsin kuinka hänen käsiensä lämmin kosketus tiputti kylmät sormeni takaisin pehmeälle peitolle, jättäen ne siihen kuolemaan.
"Louis."
Juuri kun Louis oli melkein lähtenyt pois huoneesta, hän kääntyi ovensuulla katsomaan minua, kun olin kutsunut häntä niin yhtäkkisesti.
"Ole kiltti ja jää. Ole kiltti ja pysy luonani..." kuiskasin ja Louis ainoastaan asteli sanaakaan sanomatta takaisin sängyn luo ja nosti peittoa sen verran, että hän saattoi tulla sänkyyn seurakseni.
"Megan! Mitä helvettiä! Sähän jäädyt kuoliaaks! Ei, ei, ei..." Louis huudahti järkyttyneenä, kun hän nosti peittoa ja tajusi, että makasin sängyllä ainoastaan vaaleissa pikkuhousuissani. Olin näes viimeisimmän oksentamisen jälkeen oksentanut vaatteilleni, enkä ollut jaksanut tehdä muuta kuin riisua ne pois, mutten etsiä uusia vaatteita niiden tilalle. Mitä väliä sillä olisi? Ihan kuin minun terveyteni toisi hänet takaisin . . .
"Ei helvetti, Meg..." Louis kirosi huolissaan, ennen kuin hän vetäisi viininpunaisen hupparinsa päänsä ylitse ja jäin katselemaan kuumeisena hänen hyvin määriteltyä vartaloaan.
Louis nosti ylävartaloani sen verran ylemmäs syliinsä päin, että saatoin nousta istuma-asentoon ja nostaa tärisevät käteni ylös, kun Louis sujautti hupparinsa päälleni. Tunsin hänen vartalostaan huppariin huokuneen lämmön ihollani, Louisin turvallisen tuoksun nyt täyttäessä kaikki aistini. Vain näin unohdin edes hetkeksi hänet.
"Pliis, älä tapa ittäes, Meg...Et voi jättää mua", Louis sanoi ääni jo hieman pettäen, aivan kuin hän olisi juuri löytänyt minut kylpyammeesta ranteet auki. Kuiskasin vaivalloisesti 'anteeksi' ja se näytti rauhoittavan Louisia hieman, ennen kuin hän laskeutui takaisin selälleen sängylle ja veti lämpimän peiton päällemme, minun painaessa pääni hänen paljasta rintaansa vasten.
Näin puoliksi suljettujen silmieni raoista kuinka Rick lähetti minulle viestejä puhelimeeni, joka lepäsi sängyn toisella puolella olevalla penkillä, mutten jaksanut välittää.
"Anteeks Louis...Ne vaatteet meni oksennuksee ja en jaksanut vaihtaa uusia vaatteita päälle..." kuiskasin ja Louis ainoastaan siirsi kätensä silittämään kuumaa ja hikistä otsaani.
"Älä huoli, beibi. Oisit vaa pyytäny mut auttamaan", hän kuiskasi lempeästi, minun hymyillessä hennosti hänen rintaansa vasten.
"Ja antanu sulle ilmasen strippaus show'n, ei kiitos Lewis", kuiskasin pieni hymy huulillani, Louisin naurahtaessa sydämellisesti.
"Kyl mä osaan oikeissa tilanteissa olla herrasmieskin Megis", Louis kuiskasi ja naurahdin, kuitenkin yskäisten melkein heti sen perään, sillä tunsin taas sen kirotun palasen nousevan ylös pitkin kurkkuani.
"Tuleeko ylös?" Louis kysyi huolestuneen näköisenä, muttei hän liikahtanut senttiäkään, vaikka oli hyvin tiedossa siitä, että saattaisin minä hetkenä tahansa oksentaa hänen päällensä. Muttei hän liikkunut, vaan pysyi vierelläni.
"Ei", kuiskasin, kun sain paineen tunteen alas kurkustani ja päädyin katselemaan taas huoneeni kattoa, jota Louiskin nyt katseli hiljaisesti hyräillen.
"Tiiätkö mitä?" Louis kysyi.
"Mmm..." sain kuiskattua, ennen kuin kuulin juuri Louisin viimeiset sanat ennen kuin nukahdin.
"Se kuka tän huoneen katon on ikinä maalannukki, on ihan paska maalari."
+++
A/N: Moikka Peppuset !! Ja joo sori, nää luvut on nyt vähän masentavia, mutta Louis ja Megan käy läpi sentää lapsen menetystä ): se ei oo kovin helppoa kamaa... p.s: Meganilla siis oli myös vaa lisäks tavallista oksennustautia, mut se keskenmeno vielä sekotti siihen lisäks ): aika paha vai mitä...
Mut joo, pian nää palaa taas tekstailuun, kunhan tästä päästään yli (: muistakaa kommata ja painaa sitä tähtee ❤ ily xx
- h e n r i i k k a