Tomas
Mä herään taas pitkästä aikaa onnellisena seuraavana aamuna ja edelleen musta tuntuu, että mä olisin nähnyt unta viimeisen vuorokauden ajan. Mun on pakko huomaamattomasti nipistää itseäni kun siinä Leon sängyssä venyttelen mun käsiä, mutta kyllä mä vaan edelleen näen Leon melko pienen huoneen tummansinisen seinän ja valkoisen tv-tason sänkyä vastapäätä.
Mä käännyn katsomaan mun vasemmalle puolelle ja pakostikin mä hymyilen, kun näen Leon virheettömät, levollisen näköiset kasvot. Se ei selkeästi ole hereillä, se tuhisee söpösti ja sen hengitys on aika nopeaa. Mä vaan katselen sitä. Sen vaaleaa ihoa ja sen melkein huomaamattomia pisamia sen nenän alueella, jotka mä itse asiassa nyt vasta huomasin ekaa kertaa, kun katson sitä näin läheltä. Mä katson sen vaaleanpunaisia, niin hemmetin pehmeitä huulia ja miten ne on vähän mutrussa kun Leo nukkuu. Mä katson myös sen sekavaa, vaaleanruskeaa hiuspehkoa ja hymähdän, kun näen miten ne sojottaa jokaiseen mahdolliseen suuntaan.
Mun on vähän vaikea päättää, olenko mä taas oikeasti vaan typerä vai oliko mun järkevä päätös antaa Leolle vielä taas yksi mahdollisuus. Mä haluan tietenkin uskoa, että Leo ei huijaa mua tai juokse taas tunteitaan pakoon, koska se on vaikuttanut niin aidolta eikä ole luovuttanut mun suhteen. Mutta tietenkin mä en voi luottaa siihen täysin. Mä en tiedä, tulenko mä ikinä luottamaan siihen kokonaan, musta tuntuu, että meidän kohdalla se ei ehkä vaan ole mahdollista. Voiko se muka olla, kun me ollaan vihattu toisiamme niin kauan? Ja mä olen aika varma, että todella pieni osa mussa edelleen vihaa Leoa vähän. En mä tiedä miksi, mutta no, kyllähän Leo edelleen on ihan hiton ärsyttävä välillä. Mä uskon, että tämän Leo saattaa kokea myös mua kohtaan.
Mä havahdun mietteistäni, kun Leo alkaa yhtäkkiä liikkua ja sitten se avaa sen silmät. Heti kun meidän katseet kohtaa, se alkaa hymyillä ja vetää sitten peiton sen pään yli.
"Et sä varmaa kato ku mä nukun", se mutisee peiton alta.
"Ehkä katoinki", vastaan ja koitan vetää peittoa pois, mutta Leo tarraa siitä kiinni vain kovempaa.
Hetken me siinä taistellaan, mutta kun mä lopulta voitan, mä näen että Leon posket vähän punottaa. Ilkikurinen virne leviää mun huulille.
"Punastuitko sä, Leo Aaltonen?" mä kysyn ja saan sen posket vielä enemmän punaisemmiksi. Leo vie kädet sen naamalle ja mä hihitän. En mä ole Leoa nähnyt punastuneena varmaan ikinä.
"Turpa kiinni", se sanoo ja mä vedän edelleen vähän hihittäen mun rintakehää vasten. Siihen Leo ei pistä vastaan, vaan se hautaa sen kasvot mun kaulaa vasten ja mun vatsassa on taas perhosia.
"Mitä kello ees on?" se kysyy ja mä vaan kohotan mun olkapäitä. Ei mulla ole hajuakaan, mutta ei mua se kiinnostakaan yhtään. Nyt on kyllä maanantai ja mulla olisi koulua tänään, mutta se on ehkä kaukaisin ajatus mun mielessä tällä hetkellä. Mä missaisin vaikka koko hiton viikon, jos saisin herätä näin joka päivä.
"Ei kai kukaa ihmettele et kumpikaa ei oo koulus", mä sanon mietteliäästi ja tuijotan kattoa.
"Ei kai kukaa tajuu", Leo mutisee ja sitten venyttelee niin, että mä joudun painautumaan melkein seinää vasten kun tuo äijä vie niin paljon tilaa. Mä tökkään sitä kylkeen ja Leo säpsähtää. Mä hihitän ja kun Leo yrittää kiusata mua takaisin, mä vedän sen taas mun rintaa vasten ja se luovuttaa heti. Mä hymyilen sen hiuksia vasten ja mulla on niin levollinen olo.
Musta tuntuu, että mä meinaan nukahtaa, mutta mä havahdun kun mun puhelin, tai Leon puhelin, alkaa soida jossain lattialla. En ole varma kumman se on, koska molemmilla on iPhone ja soittoääni on sama. Kumpikaan ei kuitenkaan tee mitään sen eteen, että vastaisi siihen. Mä en ole edes varma, onko Leo hereillä.
Hetken päästä se kuitenkin soi uudestaan. Leo liikahtaa sitten ja kumartuu etsimään puhelinta, ja lopulta se sen löytääkin. Se ei ole kuitenkaan Leon puhelin, vaan mun.
Ja Nicon nimi näkyy sen näytöllä.
"Haluuks vastata?" Leo mutisee ja ojentaa kännykkää mun suuntaan katsomatta mua. Sen äänensävy on vähän outo, mutta en mä ihmettele. Mua ärsyttäisi, jos Enni soittaisi Leolle nyt.
Mä otan puhelimen mutta en vastaa Nicon soittoon. Mä heitän sen puhelimen jonnekin, en tiedä minne se edes meni, ja katson Leoa.
"Älä oo tollanen", mä sanon sitten kun Leo vaan makaa siinä ja tuijottaa kattoa outo ilme sen kasvoilla.
"No millane pitäs olla? Onks sul Nicon kaa nyt edellee jotai", Leo vastaa sitten, mutta se ei kuulosta vihaiselta. Vaan hämmentyneeltä.
"No ei ole", mä vastaan ja silitän Leon kättä. "Entä Enni sit?"
"No hyi", se mutisee ja kääntyy taas mun puoleen. "Se kyl saattaa luulla et on."
"Niih", mä huokaisen ja katselen Leon silmiä. Se näyttää niin hyvältä.
Hetken me maataan siinä, eikä kumpikaan puhu mitään. Mä mietin, pitäisikö mun sanoa jotain Nicoon liittyen, mutta en mä oikein osaa. En mä edes tiedä, onko meillä missään vaiheessa ollut mitään sen kanssa, tai mitään muuta kuin kaverisuhde. Tai ollaanhan me pussailtu, muttei kumpikaan ole puhunut asiasta mitään sen enempää. Eikä Nico vaikuta sellaiselta, kuka stressaisi kauheasti mitään turhaa tai muutenkaan miettisi mitään asioita niin tarkkaan. Mä ennemmin uskoisin, että Enni olisi enemmän miettinyt tuollaisia juttuja, musta tuntuu, että muijat on useimmin sellaisia.
"Ehkä meiän pitäs... molempien jutella niiden kaa", Leo sanoo sitten hetken päästä hiljaa, mietteliäästi. Mä tunnen sen käden mun alaselällä ja se silittää mun ihoa hitaasti. Mä mietin hetken Leon sanoja, ennen kuin vastaan.
"Ja tehä selkeeks ettei oo mitää muuta ku kaveruutta vai?" mä sanon sitten ja Leo nyökkää.
"Kai se ois se mitä täs pitäis tehdä", Leo mutisee ja sitten kääntyy taas selälleen ja lopulta nousee istumaan. Mäkin nousen, ja mietin taas mitäköhän se kello nyt olikaan. Ehtisinkö mä mennä kouluun vielä, nyt kun olen vähän enemmän hereillä ja se ajatus ei tunnu ihan yhtä kamalalta kuin vähän aikaa sitten. Ja ehkä sitten voisin puhua Nicon kanssa. Meillä olisi tänään yhdessä vikana terveystietoa.
Mä kumarrun ottamaan mun puhelimen lattialta, minkä näyttö ihme kyllä ei ollut hajonnut sen enempää, ja huomaan sen näyttävän vähän yli kahtatoista.
"No ehkä mä lähen täst viel vikalle tunnille", mä huokaisen ja haron mun paksuja hiuksia vähän parempaan asentoon, mutta luovutan melkein heti, koska laitan varmaan kuitenkin vaan pipon päähän.
"Ehkä sit samal kyselen mitä Nico kelailee", lisään samalla kun Leo vie sen pehmeät huulet mun kaulalle ja mä meinaan perua heti mun äsken sanomat sanat.
"Ok sit", se mutisee mun kaulaa vasten, ja siirtyy lähemmäs mun korvaa, "älä anna sen sit pussaa sua", Leo lisää kuiskaten ja näykkäisee mun korvalehteä.
Mä säpsähdän yllätyksestä ja virnuilen vielä silloinkin, kun mä astun Leon kämpän ovesta rappukäytävään.
Mä ehdin juuri ja juuri käydä kotona vaihtamassa vaatteet ennen kuin mun piti lähteä koululle päin, ja suoraan sanottuna mua vituttaa todella paljon lähteä sinne. Mä olisin vaan mieluusti jäänyt Leon kanssa nukkumaan, jolla ilmeisesti olisi loppunut koulu jo kahdeltatoista. Eikä mua huvita Nicollekaan puhua, ainakaan mistään meidän väleistä. Mulla ei ole nimittäin hajuakaan, mitä mieltä se on tästä koko jutusta. Ei siitä oikein saa selvää, eikä ikinä voi olla varma, milloin se on tosissaan ja milloin ei. Mutta kyllä mun pitää sille tehdä selväksi, etten mä halua mitään muuta kuin ystävyyttä sen kanssa. Ettei se vaan elättele mitään toiveita.
Mä pääsen lopulta koulun pääovista sisään ja onneksi pääsenkin, koska ulkona alkoi kylmä rankkasade juuri, kun astuin ratikasta ulos. Mä otan hupun pois mun päästä ja pikakävelen sinne terveystiedon luokalle, koska mä olen yllätys ihan vähän myöhässä. Nico istuu jo kiltisti sen paikalla, kun mä lösähdän vähän hengästyneenä istumaan sen viereen.
"Moi", se sanoo ja virnistää. Mä virnistän takaisin ja katsahdan sen kirkkaita silmiä, ja mulla on yhtäkkiä vähän vaivautunut olo. En mä tiedä miksi.
Koko tunnin mä oikeastaan vaan mietin Leoa ja eilisiltaa, kun me chillattiin Leon luona, katsottiin How I met your mother -sarjaa ja syötiin Kotipizzaa. Meillä oli hauskaa, tietenkin me myös vähän tapeltiin, mutta vaan leikillä. Toki Leolla taisi mennä mun vittuilu oikeasti tunteisiin, mutta se päättyi lopulta siihen että mä kaadoin sen sängylle ja painoin sen kädet sen pään viereen sänkyä vasten, jotta se lopettaisi kiukuttelun.
Mä en oikeasti edes tiedä, miten aika meni niin nopeasti, mutta yhtäkkiä oppitunti päättyykin ja mä en tainnut kuulla yhden ainutta sanaa, mitä meidän ope sanoi. Eipä se haittaa, sentään tulin paikalle. Me painutaan Nicon kanssa aika äkkiä pois, Nico oli vähän pahalla päällä. Se oli ilmeisesti nukkunut joku puoli tuntia yöllä ja ollut seitsemän tuntia koulussa.
Mä istahdan koulun pihan laidalla olevalle ratikkapysäkin penkille, mikä ei enää ole käytössä. Mä halusin vaan nopeasti pois sieltä sateesta ja tässä on katos. Mä sytytän röökin ja tarjoan - jälleen - Nicolle, joka seisoo mun edessä ja näyttää ihan super pitkältä, kun katsoo mua alaspäin virne sen huulilla.
"Mites menee?" Se kysyy sitten ja mä kohautan olkapäitäni.
"Siin se", mä sanahdan ja katson sitten mietteliäästi taas Nicoa. "Mikä fiilis sulla on?"
Nico katsoo mua hetken vähän kysyvästi, kunnes nojautuu pysäkin seinää vasten ja puhaltaa savua sen huulilta.
"Missä asiassa?"
Mä katson pois ja poltan mun röökiä. Mulla on jotenkin tosi vaivautunut olo. En mä ikinä ole ollut hyvä tällaisissa jutuissa, mutta tämä tuntuu vielä oudommalta, kun en mä edes tiedä mitä Nico miettii tästä koko jutusta. Tuntuu, että pitäisi erota siitä ja ei olla ikinä edes oltu yhdessä.
"Tomaas, mikä sul on?" Nico huhuilee hetken päästä ja yrittää saada muhun katsekontaktia. Mä katson sitä mietteliäästi ja yritän saada edes jotain sanottua.
"Siis kun mä vaan... mietin et mitä sä niiku... kelaat musta", mä lopulta avaan mun suuni mutta mitään järkevää ei näköjään tule ulos. Mä raavin mun niskaa hermostuneena ja katson Nicoa mun kulmien alta, ja se näyttää vaan huvittuneelta.
"Mist tää nyt tulee?" se sanoo ja naurahtaa. Nico on niin rentona edelleen, samalla kun mä olen ihan hermoraunioina yhtäkkiä.
"No ku mä vaa mietin et oonko jotenki, niinku johtanu sua harhaan", sanon sitten jo vähän selkeämmin. Sentään sain edes jotenkin sanottua, mistä on kyse.
Nico on edelleen huolettoman näköinen, kun nojaa takaisin siihen tolppaan ja virnistää vähän. "Miks sä oisit?" se sanoo.
Mä kohautan mun olkapäitä, enkä jälleen saa sitten mitään sanotuksi. En mä tajua, miten mä olen näin outo yhtäkkiä.
"En mä oo unohtanu sitä yhtä iltaa kun oltiin Heidissä", Nico sanoo sitten. Sen ääni on jotenkin tosi lempeä. "Sul oli jonkun kanssa keskeneräsiä juttuja."
"No, joo", töksäytän ja mua melkein nolottaa tämä mun jäätyminen.
"En mä halua sotkea sitä", se sanoo, "Sori jos oon ollu jotenki päällekäyvä."
"Et sä oo", mä vastaan ja tumppaan mun röökin. Mun on pakko nousta seisomaan, on jotenkin liian levoton olo. "Must tuntuu et mä oon enemmän sotkenu kaikkee", lisään hymähtäen. Todellakin olen, mä olen ollut niin sekaisin viime aikoina etten ole osannut ajatella yhtään järkevästi. Onneksi Nico on noin rento, eikä stressaa asioita liikaa.
"Älä huoli, meil on kaikki ihan selkeetä", Nico sanoo ja taputtaa mua selkään, "ainakin mun puolelta. Frendejä?" se sanoo sitten ja katsoo mua kysyvästi.
"Frendejä", mä vastaan ja lyön sitä kevyesti olkapäähän virne mun huulilla. Tämä kävi oudon helposti.
"Sä oot vaa nii upee et en oo välillä osannu hillitä itteeni", Nico sanoo sitten ja mä ensin vähän yllätyn, mutta sitten mä vaan naurahdan. Nicon suusta tuo ei ole mitenkään outoa, se saattaa heittää tuon tapaista läppää myös mun muille frendeille.
"Joopa joo", mä mutisen samalla kun me lähdetään kävelemään sateeseen, kohti lähintä sporapysäkkiä. Nico virnistelee mun vieressä, ja sitten se alkaa selittämään jostain ihan eri aiheesta, aivan huolettomana.
Munkin olo on huoleton nyt. Onneksi Nico ei oleta mitään, ja kaikki on hyvin. Toivottavasti Leolla on yhtä helppo keskustelu Ennin kanssa. Sitä mä kyllä vähän epäilen.
// hei sori et kesti näin kauan, ollu paljon kaikkee vaikeuksia täs alkuvuoden puolella :(