Tomas
Kello ei ole lyönyt vielä edes kahdeksaa lauantai-iltana, mutta mun humalatila on jo aika kovassa nousussa. Mä tiedostan hyvinkin sen faktan, että mun alkoholin, tai päihteiden käyttö ylipäätään, on vähän turhankin runsasta, mutta en mä jaksa välittää, onhan mulla kännissä nykyään paljon kivempaa kuin selvinpäin. Ja sitä paitsi, eihän se mun syy ole että joka viikonloppu on jotain bileitä tai baarireissuja, mihinhän mun on aivan pakko mennä mukaan ja juoda sitä alkoholia siellä, heh. Ehkä mä jossain vaiheessa yritän pitää vähän taukoa, mutta en kyllä nyt.
En nyt, kun mun pää on niin helvetin sekaisin jo valmiiksi.
Mä puhallan savua mun huulten välistä ja annan sätkän takaisin Danielille, joka sen oli tarjonnut mulle. Me istutaan Danielin rähjäisen Kallion yksiön tummanruskealla nahkasohvalla ja mä nojaan päätä selkänojaan ja suljen hetkeksi mun silmät. Danielin kaiuttimista soi vähän liiankin kovalla joku räppimusa, ja mä juuri ja juuri kuulen mun kavereiden puheen sen yli. Meidän olisi tarkoitus mennä jonkun Inan synttäreille, joka on ilmeisesti Emil Rantalan muija. Emil on järkännyt sille oikein kunnon pippalot jossain Suvilahden juhlatilassa ja on tietenkin kutsunut tyyliin koko koulun, myös meidät, vaikken mä taida olla ikinä edes puhunut tälle Inalle. Se ei kai edes käy Ressua.
Mä en tietenkään ole hirveän innoissani sinne menossa, koska mä vaan tiedän, että Leo on tulossa sinne. Musta tuntuu, että tämä on jotain kohtalon pilkkaa, miten me nykyään aina päädytään samoihin paikkoihin. Mua ärsyttää se ihminen jälleen niin kovin, ja mä soimaan itseäni edelleen siitä eilisestä. Mä käyttäydyin niin typerästi. Mä en tiedä, mikä mulle tuli, etten saanut sanaakaan suustani. Leo osui ihan liian oikeaan sen sanoissa ja mä melkein myönsin sille kaiken pelkästään olemalla hiljaa.
Olisin mä toisaalta halunnut vaan sanoa, että mä olen tosissani Nicon kanssa. Mä olisin halunnut satuttaa sitä. Mutta en mä vaan pystynyt. Vaikka kuinka kovin mä haluaisin olla täysin yli Leosta, mä en ole, ja mä en halua että se lopettaa yrittämistä. Vaikka mä teinkin itsestäni ihan idiootin sen takia. Kyllä mä Leon sen verran hyvin tunnen ja se tuntee mut, että mä tiedän, mitä se kelailee tuosta ja varmasti tälläkin hetkellä myhäilee omahyväisesti sille, että sai mut niin hiljaiseksi. Enhän mä ole yleensä se, kuka on tuollainen. Helvetti.
"Mihi aikaa sinne juhlii oli kutsuttu?" Aarne kysähtää mun vieressä ja mä katsahdan kelloa. Se näyttää vasta puolta kahdeksaa.
"Vissiin ysiltä", Jonathan vastaa ja se korkkaa uuden Auran. Se lösähtää nojatuoliin mun vasemmalle puolelle ja meinaa kaataa nojatuolin vieressä olevan jäätävän kokoisen kasvin, joka näyttää siltä, että se kuolee minä hetkenä hyvänsä.
"Tiiäks sä onks Janette tulossa sinne?" Daniel kysyy Jonathanilta ja mä katson sitä otsa rypyssä.
"Kuka hiton Janette?" mä kysyn ja Aarne naurahtaa mun vieressä. Daniel virnistelee lattialla ja imee sätkäänsä.
"Eks sä oo ees Tomakselle kertonu siitä?" se kysyy ja Jonathan katsoo mua mietteliäällä ilmeellä.
"Siis onks tää se, kenen luokse menit joku lauantai baarista ja oksensit sen lattialle?" mä kysyn ja virnistän huvittuneesti. Jonathan tönäisee mua ja mä meinaan tiputtaa mun kädessä olevan kaljapullon lattialle.
"En mä oksentanu lattialle", se inttää, "periaatteessa..."
Mä pyörittelen mun päätä ja mietin, mistä helvetistä tuokin äijä löytää jatkuvasti uusia säätöjä, kun sen käytös on tuota luokkaa. Kai Jonathanissa viehättää enemmänkin sen status ja ulkonäkö kuin käytös, jos nyt niin voi sanoa. Musta tuntuu, että meidän porukassa se vaan menee niin. En mä keksi muuta syytä, miksi meistä tykätään niin paljon.
"No mut tuleeks se?" Aarne kysyy ja Jonathan kohauttaa sen olkapäitä, pieni vino hymy sen huulilla. "Toivottavasti", se sanoo ja iskee silmää.
Mä vaan tuhahdan ja suljen taas mun silmät. Mun päässä pyörii vähän, mutta hyvällä tavalla. Pitäisi mun ehkä vähän hidastaa tahtia, onhan kello ihan vitun vähän ja mä olen jo aika hiprakassa.
Me päätetään parin korttipelin jälkeen lähteä jo ulos ja suunnataan kohti Suvilahtea, kai me voidaan siinä jossain hengailla ennen kuin mennään sinne juhlatilalle. Tuntuu oudolta mennä johonkin helvetin vuokrattuun tilaan eikä jonkun omakotitaloon tai ahtaaseen kerrostalokämppään dokaamaan, mutta en mä valita. Ehkä se on vähän isompi, niin mun on helpompi paeta Leoa.
Me kävellään pitkin Kallion katuja ja meillä on hauskaa, niin kuin aina, ja kyllä munkin olo on aika rento. Me pysähdytään johonkin pieneen puistoon istumaan hetkeksi, en mä edes tiedä, mikä puisto tämä on. Mun puhelin alkaa soimaan ja mä näen näytöllä Nicon nimen.
"Moro äijä, mis sä oot?" mä sanon ja kaivan samalla mun röökiaskia taskusta. En tiedä, miten, mutta mä onnistun tiputtamaan sitten sen askin ja mun puhelimen siihen hiekkatielle. Jonathan hihittää ja kiipeää istumaan penkin selkänojalle, ja mä vannon, että se meinaa ensin kaatua penkin takana olevaan ruusupuskaan. Ei tämä meidän meno mitenkään normaalista poikkea tänäänkään.
"Sori mitä sä sanoit, mun puhelin tippu", mä sanon sitten kun olen saanut kerättyä mun luurin siitä maasta. Mä melkein nään mielessäni Nicon pyörittävän sen silmiä mun sekoilulle.
"Oon täs sporas nyt, koht Kallios päin", se vastaa ja mä yritän sitten ohjeistaa sen tähän puistoon missä me ollaan, mutta siitä ei tule kyllä mitään. Me lopetetaan puhelu sitten kun Nico keskeyttää mut ja sanoo vaan katsovansa mun snäppisijaintia.
Ei sillä kauaa mene, että se meidät löytää, ja mä katson hymyillen miten se kävelee itsevarmasti meitä kohti. Sillä on mustat farkut ja ruskea nahkatakki päällä ja maiharit, ja se näyttää kyllä hyvältä.
Nico kävelee suoraan mua kohti ja me halataan, vaikka kyllä mä sen juuri eilen illalla viimeksi näin. Me oltiin skeittaamassa ja kun mä lähdin ratikalla Töölöön päin, se pussasi mua. Mä en tiedä, mitä mun pitäisi siitä ajatella ja mä mietin, olenko mä ihan paska ihminen kun annoin sen olettaa että olisin kiinnostunut, vaikken mä ehkä ole. Tai kyllä mä voisin olla. Jos joku toinen ei veisi kaikkea tilaa mun päässä.
"Mites teil menee?" Nico kysyy sitten muilta, mutta kääntyy kuitenkin heti katsomaan mua.
"Hyvin", mä ja Jonathan vastataan samaan aikaan ja me molemmat kohotetaan samalla meidän juomia. Mä virnistän, musta välillä tuntuu, että mä ja Jonathan ollaan melkein sama ihminen. Olenhan mä sen tuntenut pikkupojasta saakka.
"Mitkä nää bileet siis on?" Nico kysyy ja istuu sitten penkille, johon kaikki muutkin paitsi mä on ahtautuneet. Mä tyydyn vaan seisomaan siinä, mun olo on liian levoton istumaan muutenkin.
"Rantalan muijan synttärit", Aarne vastaa.
"Toi ei selitä mitään, mut okei", Nico hymähtää ja Daniel alkaa sitten kertomaan kaikki mahdolliset juorut Rantalasta ja sen kavereista, ja mä en jaksa oikein kuunnella. Mä katselen hämärtyvää syysiltaa ja sitten vilkuilen taivaalle, jos näkyisi jo tähtiä. Tänään on ollut lämmin, mutta kyllä täällä ehdottomasti on jo syksy. Mulla on jo ikävä kesää.
Hetken mä siinä pällistelen ympärilleni ennen kuin mä huomaan, miten Nico katselee mua. Se hymyilee vähän ja mä mietin jälleen, mitäköhän se kelaa musta. Nicosta on vaikea välillä saada selvää. Mutta jotenkin mä tykkään siitä.
Muuta mä en mun fiiliksistä tuota jätkää kohtaan osaakaan sanoa.
Ei me kauaa siinä puistossa jakseta istua ennen kuin me lähdetään talsimaan Suvilahtea kohti. Kello lähenee jo melkein kymmentä, aika kului sairaan äkkiä. Me päätetään sitten suunnata suoraan sinne juhlatilan luo. Se sijaitsi Suvilahden ison tapahtumakeskuksen yhdessä tiilitalossa, jonne meillä kesti hetki löytää. Kun me lopulta saavutaan oikean oven eteen, mä ihmettelen, miten paljon porukkaa täällä jo on. Musiikki pauhaa sisätilojen isoista seinäkaiuttimista ja paikassa on hienot juhlavalot ja diskopallo, ja melkein uskoisi olevan jossain yökerhossa.
Me astutaan sisälle ja mä näen paljon meidän koululaisia. Mä katselen ympärilleni ja totta kai mä vaistomaisesti etsin Leoa. Mä olen ihan varma, että se on jossain täällä, mä melkein aistin sen läsnäolon. Mä en kuitenkaan ehdi nähdä sitä, koska yhtäkkiä joku läimäisee mua olkapäälle ja vetää mut kunnon äijähaliin, ja mä tunnistan Emilin kännisen äänen heti.
"Mahtavaa et tulitte! Teit oliki jo kaivattu", se huutaa mun korvaan. Tämä vaaleatukkainen, pitkä äijä on selkeästi ehtinyt jo aika paljon nauttia alkoholia, mikä ei ole ihme. Mä en tunne ketään niin kovaa bilettäjää kun Rantala.
"Hei täs on Ina, mun tyttöystävä", se sanoo sitten ja kääntää huomionsa sen vieressä seisovaan vaaleahiuksiseen tyttöön, jota mä en ensin edes huomannut.
"Moi, mä oon Tomas", mä tajuan sitten avata suuni, "Hyvää syntymäpäivää!"
"Kiitos! Mä oonki kuullu paljon susta", se sanoo samalla kun mä vedän sen tuttavalliseen haliin. Mä naurahdan sen sanoille ja kun mä halaan sitä, mä vihdoin huomaan sen.
Leo ei edes seiso kaukana musta. Se nojailee johonkin pylvääseen ja sen vieressä on sen kavereita, ja ilmeisesti niiden muijat. Leo tuijottaa suoraan mua ja mä melkein jähmetyn. Sillä on musta, iso t-paita päällä ja mustat farkut, ja mä vaan mietin miten hyvältä se näyttää kokomustassa asussa.
Mä vetäydyn kauemmas Inasta enkä mä pysty irrottamaan katsetta Leosta. Leon harmaiden silmien katse on niin intensiivinen, ja mä en oikein tiedä, mitä helvettiä se oikein kelaa. Sen kasvoilla ei ole minkäänlaista hymyä, mutta se ei näytä vihaiselta.
Mun kädet alkaa hikoamaan ja mun on pakko katsoa pois. Ärsyyntyneenä mä tyhjennän loput mun kaljatölkistä ja käännän sitten selän Leolle, en mä pysty nähdä sitä. Mä voin vaan kuvitella, miten tyytyväinen Leo on tähän mun reaktioon. Mä haron mun hiuksia ja huomaan sitten mun vieressä seisovan Danielin tuijottamassa vihaisesti Leoa ja sen kavereita, jotka epäilemättä mulkoilee sitä takaisin.
"Jos sit tänää voisit käyttäytyy", mä sanon sille kuin millekin pikkupojalle, ja Daniel vilkaisee mua juurikin kuin pikkulapsi. "Ei jaksais meinaa tapella", lisään vielä, ja taputan sitä olkapäälle.
"Joo joo iskä", se vastaa ja kääntyy onneksi myös poispäin Leon porukasta. Mä virnistän ja me siirrytään baaritiskin luo, mikä ei kyllä mikään oikea baaritiski ole. Se on vaan pöytä jolla on jotain vihreää boolia ja muutamia erilaisia tölkkejä, jotka varmaan loppuvat aika nopeasti tällä ihmismäärällä. Mä veikkaan, että kaikilla on kyllä omat juomat mukana.
Juhlien tunnelma nousee nopeasti ja me pelataan juomapelejä mun porukan ja muutamien muiden tyyppien kanssa juhlatilan perällä olevilla sohvilla, jossa mä pystyn jopa rentoutumaan. Leona oli ilmestynyt mun viereen melkein heti kun me saavuttiin ja se luo jatkuvasti uteliaita katseita mun ja Nicon suuntaan, kun me jutellaan keskenään ja melko lähekkäin siinä sohvalla. En mä mitään jaksa alkaa selittelemään sille, arvailkoon vaan. Kyllä mä tiedän, että huhut kiertää musta ja Nicosta, mutta ei mua kiinnosta. On se parempi kuin että joku juoruaisi musta ja Leosta jotain.
Jossain kohtaa mä lähden käymään kusella ja kun mä kävelen vessoille menevää käytävää kohti, mua huimaa. Musiikki on kovalla ja kirkkaat, vilkkuvat valot häikäisee mun silmiä. Mä löydän vessojen luo ja yritän avata ovea, mutta se on lukossa, tietenkin. Mä nojaudun melko ahtaan käytävän seinään ja puren mun alahuulta. Hirveä kusihätä, ja joku kuppaa tuolla näin hemmetin kauan.
"Voi vittu", mä mutisen, ja kännisenä ja typeränä päätän sitten hakata sitä ovea, ihan kuin se auttaisi. "C'moon, vauhtii siel", mä huudan ja hypin vähän paikallani. En mielellään kusisi housuun tässä.
Juuri kun mä kohotan mun nyrkin ja olen hakkaamassa ovea uudestaan, se lennähtääkin auki ja mä olenkin nyrkki koholla Leo Aaltosen naaman edessä. Mä huokaisen pitkään ja mietin, miten helvetissä tuo ihminen on taas juuri samassa paikassa kuin mä. En mä tosiaan huomannut, että se oli juuri tullut tänne.
"Rauhotu", Leo sanoo ja astuu ulos vessasta, mutta jää kuitenkin seisomaan oven ja mun eteen niin, etten mä pääse sen ohi. Mä tuijotan sitä suoraan silmiin ja puren mun kieltä. Voisin mä melkein lyödäkin sitä, niin kovin mua ärsyttää edelleen se eilinen.
"Siirtyisiks sä?" mä sanon matalalla äänellä ja tutkailen sen kasvoja. Leo näyttää niin hyvältä, että mua sattuu, ja mä huomaan sitten katsovani sen huulia. Niille leviää pieni, kiusoitteleva hymy.
"Haluuks sä sitä oikeesti?" se sanoo ja siirtyy lähemmäs mua.
Mun sydän meinaa räjähtää ja mä olen ihan oikeasti suutelemassa sitä, ennen kuin mä tajuan, mitä hittoa mä oikein ajattelen. Mun sisällä kiehahtaa raivo, enkä oikein tiedä, kohdistuuko se muhun itseeni vai mun edessä seisovaan jätkään.
"Usko jo, meil ei oo enää mitää eikä tuukkaan olemaa", mä sanon sitten ja pakotan itseni vetämään kasvot kauemmas siitä, koska meidän huulten välissä oli oikeasti ehkä muutama sentti enää. Ja joku voisi ihan millä hetkellä hyvänsä kävellä tänne.
"Sä et usko sitä itekkää", Leo vastaa ja mä puristan mun kättä uudelleen nyrkkiin.
Miten Leo kehtaa puhua mulle noin? Tuo sen ylimielinen asenne saa mut raivostumaan, Leolla ei pitäisi olla pokkaa edes katsoa muhun päin sen jälkeen, mitä se teki. Ihan sama, vaikka se kokeekin nyt, että mä tein saman sille. Leo kohteli mua paskasti kun ei osannut päättää, mitä halusi, ja mä en oikeasti halua olla sen kanssa. Tai niin mä yritän ajatella, mutta en kyllä taida onnistua siinä.
"Uskon, ja mä haluan et sä oikeesti painut helvettiin siitä", mä saan sanotuksi, mutten kuulosta vakuuttavalta edes omasta mielestäni. Mä puren mun hampaat yhteen ja yritän kohdata sen katseen, mutta se tuntuu helvetin vaikealta.
Leo katsoo mua hetken, tutkailee mun kasvoja, sitten se pudistaa vähän päätään ja astuu mun ohi. Se lähtee kävelemään käytävää pitkin ja mä en tiedä miksi, mutta mä käännyn vilkaisemaan sitä vielä kerran. Leo kääntyy samaan aikaan ympäri ja virnistää.
"Katotaa vaa."
Sitten se katoaa kulman taakse ja mä painun raivosta kihisten sinne hemmetin vessaan.
Mä en tiedä, mitä mun pitäisi tehdä, musta tuntuu että mun pää räjähtää. Mä haluan Leon niin kovin, mutten mä halua haluta sitä. Ei mun ajatuksissa kyllä järkeä ole, ja mä olen ihan liian kännissä edes ajatellakseni tätä nyt. Kun mä palaan vessasta sinne juhlatilaan mä huomaan, että suuri osa ihmisistä on siirtynyt tanssimaan. Mä tutkailen sitä tanssilattiaa hetken ja mä huomaan siellä myös Leon ja sen kaverit.
Nico ja Jonathan ilmestyy yhtäkkiä mun viereen ja mä säpsähdän. Jonathan pitää kättään jonkun bruneten olkapäällä ja mä katson sitä kysyvällä ilmeellä.
"Jaahas", mä sanon sitten ja virnistän, kun Jonathan katsoo tätä tyttöä ja mä voisin melkein vannoa, että se punastuu.
"Mennään tanssimaan", tämä tyttö, ilmeisesti siis Janette, sanoo sitten ja vetää Jonathanin perässään tanssilattian keskelle. Mä ja Nico jäädään hetkeksi siihen katsomaan niitä, mutta sitten Nico tarttuu mua kädestä.
"Mennää meki", se sanoo virnistäen ja iskee mulle silmää. Mä katson sitä ja mietin, miksi helvetissä mä olen oikeasti menossa sinne tanssilattialle, mutta jostain syystä mä menen. Eikä Nico jättänyt mulle oikein vaihtoehtojakaan.
Me pysähdytään Jonathanin ja Janeten viereen ja mä katson virnistäen, miten ne tanssii lähekkäin ja Janetella on kädet Jonathanin niskan takana. Kaiuttimista soi joku David Guettan biisi ja mä heilun typerästi sen tahtiin, en mä oikein edes osaa tanssia. Hetken päästä tuo nuori pari alkaa pussailemaan ja mun pitää kääntää katse Nicoon, koska se näyttää melko ällöttävältä. Nico pudistelee päätään ja naurahtaa.
"Söpöä", se sanoo, ja mä hymähdän.
"Ei oo ku tota on joutunu kattoo nii monesti mut aina on vaa eri muija", mä kumarrun kuiskaamaan Nicon korvaan niin, ettei tämä Jonathanin nykyinen ihastus vaan kuule mua. Mä katson Nicon ohi eteenpäin ja sitten mä huomaan taas Leon.
Se ei ole kaukana musta. Se tuijottaa suoraan mua, ja mä näen, miten sen kirkkaat silmät loistaa välkkyvien valojen alla.
Sitten mä huomaan, kuka sen edessä seisoo. Enni, vai mikä hitto hänen nimensä onkaan. Niin mä ainakin oletan, koska se on blondi ja lyhyt ja se roikkuu Leossa melkein yhtä epätoivoisesti kuin mitä mä olen ennenkin nähnyt. Nyt Leo ei vaan kiinnitä siihen juurikaan huomiota. Se katsoo vaan mua.
Silti näky niistä yhdessä saa mun vatsan kipeäksi ja mua alkaa jälleen kerran suututtamaan. Musta tuntuu, että Leo on siinä sen kanssa ihan vaan ärsyttääkseen mua. Mä puren mun kieltä ja mua huimaa. Yhtäkkiä joku tönäisee mua selästä ja mä laitan vaistomaisesti käden Nicon niskan taakse, etten mä kompastuisi ja kaatuisi sen päälle.
"Oho, sori", mä mutisen ja katsahdan Nicoa, joka ei tosin näytä siltä, että sitä haittaisi. Se hymyilee sitä sen tavanomaista hymyä ja mä tajuan, että me seistään todella lähekkäin. Ja mä tajuan sitten myös, etten mä ottanut kättä pois sen niskan takaa.
"Kyl sä voit mua koskee ilman et sä esität, et se ois vahinko", Nico sanoo mun korvaan ja mä tunnen, miten sen käsi liukuu mun vyötärölle. Mun katse harhautuu Nicon silmistä sen taakse, ja mä näen edelleen Leon. Mä olisin olettanut, että se näyttäisi raivostuneelta, mutta Leo vaan kohottaa kulmiaan ja sitten se virnistää vähän vittuilevasti.
Sitten mä huomaan. Sen käsi on siirtynyt yhtäkkiä Ennin vyötärölle, ja se vetää sitä lähemmäs itseään. Eikä Leon katse edelleenkään lähde musta.
Ei se helvetti ole tosissaan.
Leo yrittää ärsyttää mua, se yrittää saada mut mustasukkaiseksi. Ja se todennäköisesti luulee, että mä yritin samaa äsken, kun laitoin mun käden Nicon niskalle. Totta kai se luulee niin. Ja nyt se haluaa kostaa.
No, kyllä mäkin voin niin tehdä. Game on.
Raivon ja mun humalatilan vuoksi mä varmaan teen nyt jotain, mitä mä tulen katumaan, mutta mua ei kiinnosta. Mä en ajattele mitään muuta kuin Leoa, kun mä käännän mun päätä ja painan mun huulet Nicon omille. Mun päässä pyörii mutta musiikki on niin kovalla, etten mä kuule edes mun sykettä, joka hakkaa tuhatta ja sataa mun korvissa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että mä suutelen Nicoa. Vaan siitä, että mä tiedän, että Leo näkee.
Nico vastaa mun suudelmaan ja laittaa käden mun niskan taakse. Mä vetäydyn vähän kauemmas ja vilkaisen ensin Nicon silmiä, mutta en mä pysty olla katsomatta sitten Leoon. Sen kasvot on ilmeettömät. Mä näen, miten sen käsi on nyrkissä, ja mua hymyilyttää.
Sitten mä näen, miten se kumartuu lähemmäs Enniä. Se vetää sitä lähemmäs, ja sitten se suutelee sitä.
Mä en voi uskoa mun silmiä, ja mun sisällä pyörii raivon, mustasukkaisuuden ja omistushalun tunteet sekoitettuna äsköiseen voitonriemuun Leon mustasukkaisuudesta. Mä tunnen yhtäkkiä myös outoa kilpailuhenkisyyttä, ja ennen kuin mä tajuankaan, mä suutelen Nicoa uudestaan, ja kovemmin kuin äsken. Nico vetää mua lähemmäs ja kääntää sen päätä, ja mä katson suudelmien välistä vaan Leoa. Ja kun mä teen niin, meidän katseet kohtaa.
Enni suutelee Leoa ja välillä sen leukaa, eikä se tajua, että Leon silmät on porautuneet muhun. Nico nojautuu muhun ja painaa sen huulet mun kaulalle, ja mä huomaan, että se on ihan helvetin kännissä, niin kännissä, ettei taida tajuta yhtään mitä sen ympärillä tapahtuu tällä hetkellä. Mä tunnen sen lämpimät huulet mun kaulalla, mutta Leon katse tuntuu paljon intiimimmältä ja läheisemmältä kuin Nicon suudelmat voisi ikinä tuntua.
Mun on yhtäkkiä vaikea hengittää. Mä työnnän Nicoa vähän kauemmaksi, koska musta tuntuu, että se saattaa kaatua millä hetkellä hyvänsä. Mä virnistän kun katson sen kännistä ilmettä, ja se virnistää takaisin. Mä näen, että sen huulet liikkuu, mutten mä kuule sanaakaan. Mun katse harhautuu jälleen Leoon, en mä voi sille mitään.
Mä katson, miten Leo irrottaa sen muijan kädet kaulaltaan ja sanoo sille jotain. Sitten se perääntyy, sanoo Alexille ja Joalle jotain, ja ne nyökkää ja lähtee samantien kävelemään ulko-ovea kohti. Sitten se katsoo taas mua, ja musta tuntuu, että mä näen kaiken jollain hidastusefektillä. Sen kasvoille leviää vino, ilkikurinen hymy, ja kun se perääntyy tanssilattialta, se iskee mulle silmää. Sitten se katoaa ihmisten sekaan ja mä en näekään sitä enää koko loppuiltana.