Leo
Kun mä kävelen poliisien perässä portaita alas kädet taskuissa, mä mietin, miten paska tämä ilta on ollut. Ei mulla kovinkaan korkeat odotukset olleet, koska melkein heti kun mä tapasin Joan ja Alexin ja myöhemmin myös muut, ne ehdotti tänne bileisiin tunkemista ihan vaan kostoksi Tomakselle ja sen kavereille. Mä tiesin, että en mä voi liikaa vastustella, koska mä olen aina ollut se ketä on halunnut tehdä kaikkensa vaan vittuillakseni niille. Mä kyllä yritin sanoa, että eikö olisi paljon kivempaa mennä vaikka baariin tai jotain, mutta ei niille käynyt. Tuolla oli kyllä yllättävän paljon meidän kavereita, paljon enemmän kuin yleensä noiden bileissä, joten en ihmettele että nuo halusi niin kovin mennä sinne. Ei mulla sitten ollut vaihtoehtoja.
Mua ahdisti tosi paljon kun oltiin tultu tänne, mutta nyt mua vaan suututtaa. Mua suututtaa se, että Tomas käyttäytyi niin. Se oli koulussa sen keskiviikkoaamun jälkeen tosi ilkeä mulle koko loppuviikon ajan aina kun mä siihen törmäsin, ja sitten yhtäkkiä se kyylää mua sillä tavalla ihan vitun kauan. En mä tajua, miten se edes kehtasi, kuka vaan olisi voinut huomata. Mun oli pakko paeta vessaan koska ensinnäkin mä pelkäsin, että joku näkee, ja toiseksi, koska Tomas näytti aivan helvetin seksikkäältä kun se niin himokkaasti mua katsoi. Se oli kyllä outoa, koska mä en ole saanut siitä mitään selkoa tällä viikolla. Ensin se puhuu mulle niin mukavasti ja sitten kohteleekin kuin paskaa, ja nyt vielä tuo.
Kun mä pääsen lopulta alimpaan kerrokseen siitä korkeasta kerrostalosta, mä seuraan poliiseja ulos ja jään nojaamaan siihen oven sisennyksen seinää vasten. Katson, kun ne lähtee ja onneksi ne ei kiinnitä muhun mitään huomiota. Kaikki muut ovat jo lähteneet enkä edes tiedä, missä mun kaverit on, ne lähti kai ensimmäisten joukossa pois. Mä sytytän röökin ja nojaan päätäni siihen kylmään kiviseinään ja yritän rauhoittaa mun kovan sykkeen hengittämällä syvään. Mä arvasin, että kun mä olen kovemmassa kännissä, mun tunteet käy ihan ylikierroksilla ja suutun näin kovin melkein tyhjästä. Okei, kyllä mulla on syy. Tomaksen käytös on aivan helvetin raivostuttavaa. Sekin miten se puhui mulle ihan äsken, kun tuli hakemaan mua sieltä parvekkeelta. Heitti kai läppää, mutta ei se pahemmin edes hymyillyt. Ja kyllä mua sekin ärsyttää vähän, että se selkeästi halusi, että mä lähden. Vaikken mä sitä haluaisi myöntää, niin kyllä mä jollain tavalla olisin tahtonut jäädä.
Mä tumppaan hetken päästä sen röökin ja meinaan lähteä kotiin, mutta sitten mä jäädynkin paikoilleni. Mä haluan mennä takaisin tuonne, ja puhua Tomaksen kanssa. Tai oikeastaan mä haluaisin mennä huutamaan sille. Mä olen ollut niin herkillä koko viikon ja mä olen ärsyyntynyt niin pienistä asioista. Tekisi niin hyvää saada heittää mun kaiken vihan sen naamaan koska sen syytä tämä kaikki vittu on.
Mä toimin ennen kuin ehdin miettiä asiaa liikaa. Mä painun takaisin sisään ja melkein juoksen portaat ylimpään kerrokseen asti, ja tajusin vasta siellä että olihan tässä talossa hissikin. Sitten mä lyön ovea nyrkillä muutaman kerran ja valmistaudun näkemään sen ärsyttävän hyvännäköisen naaman. Mä tiedän, ettei mun kannattaisi, mä tiedän, että tämä on typerää ja lapsellista. Mutta ihan sama, mä olen kännissä ja mua ei vittuakaan kiinnosta mikä on järkevää ja mikä ei.
Ovi avautuu hetken päästä ja mä näen juurikin sen ärsyttävän hyvännäköisen, mutta myös tosi hämmentyneen naaman. Mä työnnyn sen ohi ovesta sisään ja kävelen niiden isoon olohuoneeseen, ja käännyn sitten katsomaan sitä. Olen edelleen vähän hengästynyt tuosta juoksemisesta.
"Leo, mitä sä-" Tomas aloittaa tosiaankin hämmentyneenä, mutta mä keskeytän sen.
"Turpa kiinni", ärähdän sille. "Mua vituttaa aivan älyttömästi, kun sä käyttäydyt tolleen. Mil oikeudella sä katot mua silleen miten sä katoit aiemmi? Ensin teet sen ihan vitun oudon jutun siel bileissä, sit sä yrität puhuu mul koulussa niiku normaalit ihmiset puhuis ja sit olit kuitenki vitun ilkee eilen, ja tänään halusit selkeesti vaa vittuilla mulle kun päästit mun kaverit tänne ja sit myöhemmi hoputat mut ulos, mut siin välissä sä katot mua sillee nii ku oisit... nii ku oisit..."
Mun aivotoiminta hidastuu mun puheen lopussa enkä saa päähäni mitään järkevää jatkoa tuohon mun lauseeseen. Mä tiedän, että puhun tosi typeriä juttuja enkä mä itsekään oikein tajua että mitä, ja nyt järki alkaa palaamaan mun päähän. Mä tuijotan Tomasta, kun se nojaa rennosti seinään ja katsoo mua takaisin, eikä se enää näytä mitenkään hämmentyneeltä eikä sen koommin vihaiseltakaan. Se näyttää siltä, että tämä olisi ihan normaali keskustelu sille. Enkä mä sitten päätä mun lausetta mitenkään, vaan jään siihen vitun typeränä seisomaan, edelleen vähän hengästyneenä.
"...nii ku oisin ihastunu suhun?" se sanoo hetken päästä ja sen huulille kohoaa ihan pieni, huvittunut virne. Mä nielaisen ja mietin, miksi se katsoo mua tuolla tavalla. Ihan kuin se vihjailisi jotain.
Mä yritän kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa, mutta musta tuntuu kuin mun aivoissa vilkkuisi punaisella valolla teksti 'error.'
"...Häh?" mun suustani sitten pääsee lopulta ja mä räpyttelen mun silmiä hämmentyneenä. Tomas työntää kätensä sen harmaiden collegehousujen taskuihin jotka se oli näköjään ehtinyt vaihtaa päälleen, ja se nojaa päätänsä siihen seinään ja näyttää vähän väsyneeltä. Se kuitenkin hymyilee edelleen huvittuneena. Mua ärsyttää todella paljon tuo ilme, millä se aina mua katsoo.
"Sä et taida muistaa?" Tomas sanoo ja mä hämmennyn lisää. Kurtistan kulmiani ja mua vituttaa ja hämmentää samaan aikaan Tomaksen oudot sanat.
"Mitä vittua sä selität?" mä tiuskaisen sille.
Tomas suoristautuu vähän ja siirtyy keittiön puolelle, ja nappaa työtasolla olevasta kulhosta pari sipsiä, edelleen käyttäytyen ihan liian rennosti mikä on ärsyttävää. Sitten se nojaa siihen tasoon ja katsoo taas mua.
"Sillon niitten bileiden jälkeen mä löysin sut ihan sammuneena penkiltä, ja hyvää hyvyyttäni autoin sut steissille asti."
Mä yllätyn niin paljon että mä meinasin horjahtaa ihan yhtäkkiä taakse päin. Kyllä mä ihmettelin, että miten mä olin päässyt yksin kotiin, ja olin varma että joku mun kavereista oli auttanut mua. Ei ne kuitenkaan olleet, joten luulin vain selvinneeni yksin. Mutta se olikin Tomas joka oli auttanut mua?
Ennen kuin mä ehdin vastata, Tomas jatkaa. "Sitten sä sanoit mulle että Tomas, vittu mä oon ihastunu suhun" - ja kun se lainasi mua, se käytti outoa, kimeämpää ääntä - "... ja sitten sä oksensit keuhkos ulos siihen bussipysäkille."
Mä nielaisen uudestaan tuon kuultuani ja tuijotan Tomasta vähintäänkin järkyttyneenä. Olinko mä oikeasti sanonut sille, että mä olisin ihastunut siihen?! Ei hyvä luoja, kuinka typerä mä olen. Vai voinko mä oikeasti olla noin typerä? Ehkä Tomas vaan yrittää vittuilla mulle.
"En vitussa sanonut, enkä vitussa ole", mä sanon ja en voi estää sitä todella vihaista äänensävyä, mitä mä käytän.
Tomas vain naurahtaa. "Joo, et varmasti."
Mua vituttaa tuo sen ylimielinen olemus niin helvetin kovin, että musta tuntuu että mä räjähdän kohta. Mä puristelen mun käsiä nyrkkiin ja katson sitä, sen tuuheita, melkein mustia hiuksia, sen vihreitä silmiä ja sen upeaa, lihaksikasta vartaloa. Vaikka mua järkytti tuo äskeinen uutinen tosi pahasti, päällimmäisenä mä tunnen edelleen vihan.
"Jos joku tässä on ihastunut, niin sä. Sä suutelit mua sillon", mä melkein huudan ja otan muutaman askeleen lähemmäs sitä. Kun mä ensimmäistä kertaa sanoin tuon uskomattomalta kuulostavan asian ääneen, mä tunnen lämpimät väreet mun koko kropassa. "Ja sä tuijotit mua aiemmin varmaa viis minuuttia putkeen. Mä en olis edes halunnu tulla tänne. Mä en voi sietää sua."
Tomas ei sano pieneen hetkeen mitään, se vaan tuijottaa mua herkeämättä. "Et vai?"
"No en helvetissä. Mä... mä vihaan sua", sanon ja huomaan taas astuvani ihan vähän lähemmäs. Mun ääni kuulostaa epävarmalta, enkä tajua, miksi. En mä valehtele. Mä en todellakaan pidä Tomaksesta, enkä mä todellakaan halunnut suudella sitä silloin, enkä mä todellakaan halua suudella sitä nyt.
"Okei. Mäkin vihaan sua", Tomas vastaa, ei mitenkään vihaisesti eikä sen kasvoilla ole minkäänlaista ilmettä. Mä henkäisen syvään ja mua suututtaa entistä enemmän kun mä kuulin sen sanat.
Tomas vain tuijottaa mua takaisin, se nojaa sen päätä vähän taaksepäin ja näyttää ihan uskomattoman hyvältä ja itsevarmalta. Mä puren mun alahuulta. Vaikka mä kuinka yritän vastustella, mun on lopulta pakko myöntää että jokaikinen kromosomi mun kropassa haluaa suudella sitä ihan helvetin kovin. Mä olen tosi kännissä ja mä uskon että Tomas on myös, ja mun on vaikea pysyä aloillani. Mä melkein pystyn näkemään sen latautuneen energian meidän välillä, minkä mä tunnen ja olen tuntenut jo jonkin aikaa. Mun pää käy taas ihan ylikierroksilla ja mä sekoan kohta pelkästään sen takia, miten kovin mä haluan tuota ärsyttävää poikaa joka seisoo mun edessä.
Sitten mä ignooraan kaikki ne äänet, jotka huutaa mun päässä siitä miten väärin mä ajattelen ja miten mun ei todellakaan pitäisi enää edes katsoa tuohon jätkään, ja mä astun vielä ne pari metriä eteenpäin mitä meidän välillä on. Tomas suoristautuu heti ja näyttää siltä että odottikin mun tekevän niin. Ennen kuin mä ehdin estää itseäni, taas, mä tartun sitä niskasta ja painan mun huulet sen omille.
Se tunne, mikä mun sisällä räjähtää heti kun mä suutelen sitä, on ihan uskomaton ja mun vartalo on odottanut sitä koko tämän viikon. Tomas tarttuu mua vyötäröstä ja vetää mut lujaa itseään vasten ja suutelee mua takaisin niin ahnaasti, että mulla ei ole epäilystäkään siitä etteikö se olisi halunnut suudella mua myös. Mä haistan sen Giorgio Armanin hajuveden ja kukan, mitä se on tänään poltellut, ja se maistuu suolaiselta ja makealta samaan aikaan. Mä en ole ikinä tuntenut näin, mä en ole ikinä halunnut ketään näin kovin. Tämä on ihan sairasta mutta silti niin upeaa.
Tomas työntää mua vyötäröstä taakse päin ja nostaa mut vaivattomasti keittiön saarekkeelle istumaan rikkomatta suudelmaa. Mä en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin tätä hetkeä, enkä mä edes halua. Musta tuntuu, ettei maailmassa ole ketään muuta, vain mä ja Tomas tässä tyhjässä, bileiden jäljiltä sotkuisessa asunnossa neljältä aamulla.
Mua suututtaa edelleen tosi paljon vaikka mä olenkin ihan helvetin kiihottunut samaan aikaan, mutta se mun tuntema viha tekee tästä vain parempaa.
"Sä oot kyl ihan vitun... ärsyttävä", huokaisen ja Tomas naurahtaa mun huulia vasten, ja suutelee mua vain kovempaa.
"Ja vittu mä kyl vihaan sua", Tomas vastaa hetken päästä suudelmien välistä hengästyneenä ja mä tuhahdan. Mä tartun sitä hiuksista kovaa kiinni ja vedän sitä vielä lähemmäs, ja mä tunnen kohouman sen housuissa. Se vaan kiihottaa mua lisää, jos se on edes mahdollista enää tässä kohtaa. Tomas nostaa mut syliinsä ja vie mut sen huoneeseen, ainakin niin mä oletan, mä en oikein katsele ympärilleni. Suudelma ei ole vieläkään loppunut, ja keskeytyy vain sekunniksi kun Tomas heittää mut sen sängylle ja kiipeää mun päälle. Mä en ole vieläkään herännyt tästä transsista jossa mä olen, enkä mä haluakaan herätä. Mä haluan vaan olla Tomaksen kanssa ja tuntea sen kuuman ihon mun ihoa vasten.
Ja juuri kun mä ajattelen niin, Tomas repäisee sen paidan pois ja mä kuljetan mun kynsiä sen vatsalihaksia pitkin. Ei mene kauaa, kun munkin paita on kadonnut mun päältä ja pian myös molempien housut.
"Sä oot kuuma", mun huulilta pääsee enkä mä edes tunne mun ääntä omakseni. Tomas näykkii mun kaulaa ja tunnen sen virnistävän mun ihoa vasten. Se kuljettaa sen kädet alas mun vatsaa pitkin ja sitten mä tunnen jotain ihan uskomatonta, kun se koskee mua vielä vähän alemmas. Mä en ole ikinä ollut jätkän kanssa enkä mä ole myöskään ikinä halunnut olla, tämä on mulle niin uutta. Mutten mä edes ehdi miettiä sitä. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kun Tomakseen, joka siirtää sen huulet mun rintakehälle ja sitten vain alemmas, ja alemmas, ja alemmas...
// heittäkää pliis kommenttia jos jaksatte :*