Murusia elämästä: psykologisia novelleja

Afrikka

Hei siellä kotona,

mä en ole vieläkään tottunut siihen, miten nopeasti pimeä laskeutuu täällä. On kuin heitettäisiin säkki päälle ja siinä se. Näin lähellä päiväntasaajaa tasan puolet päivästä on aina pimeää ja puolet valoisaa. Iltaisin mä kuuntelen, kun monet laulavat pihalla, se on niiden tapa pitää hauskaa siitä huolimatta että elämä on vaikeaa.

Mä olen oppinut arvostamaan pohjoisen viileää paljon enemmän, päivät hiostavat ja yöllä taas on turkasen kylmä. Silti ihmiset kulkevat ympäri vuorokauden samanlaisissa vaatteissa, enkä mä tiedä miten ne pärjää. Toki ne ovat tottuneetkin tähän. Musta niin huomaa, että mä en ole paikallinen, saan laittaa päivässä puoli putkiloa aurinkorasvaa päälleni vain ettei mun kalpea hipiäni palaisi. Paikallisilla on syntymäsuoja aurinkoa vastaan. Välillä tuntuu, että pelkästään tällaisten asioiden takia mä en voi koskaan sopeutua tänne, mä olen jo ehtinyt miettiä pitäisikö mun tuntea syyllisyyttä ollessani kolonialistivaltiaiden sukua. Siitä huolimatta mä olen saanut aivan ihanan vastaanoton, kaikki ovat hirmu mukavia ja täällä oikeastaan kaikki on upeaa.

Myös luonto. Elefantteja näkee tämän tästä, eikä se täällä ole yhtään sen kummallisempaa kuin erämaiden karhut Koti-Suomessa. Ne tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa ja ihmiset niiden — siis paikallisten. Jotkut kiinalaiset äveriköt ovat yrittäneet salametsästää niitä viime vuosina ja muutama on kaatunut tässä parin viikonkin sisällä jo siihen. Ilmeisesti niitä ei lainkaan kiinnosta se, millainen elonkirjo maapallolla tulevaisuudessa on. Tai, no, harvaahan se kiinnostaa muutenkaan.

Ihmisillä ei täällä ole aina rahaa ruokaan, rahaa vaatteisiin, yhtään mihinkään ylellisyystuotteisiin. Ei ole ketään kuka pitäisi markkinatalouden rattaat pyörimässä, siksi täällä on sellaista millaista on. Mutta nämä ihmiset eivät myöskään ole aiheuttaneet kasvihuonekaasujen valtaista määrää ilmakehässä, muovihiukkaslauttoja Tyynellämerellä tai sademetsän eläinten massasukupuuttoa. Näitä ihmisiä ei voi syyttää siitä pätkääkään. Nämä ihmiset eivät ole olleet osa kulutushysteriaa. Silti he ovat onnellisia, he laulavat ja tanssivat ja loruilevat lapsille.

Kunpa meilläkin olisi monesti niin yksinkertaista siellä kotona. Muutaman viikon päästä me nähdään. Paljon rakkautta sinne. Kertokaa kaikille terveisiä. Anna.