Pää täynnä viskiä ja kliseitä

Luku 2 - Ambivalenssi

"Täh?" Nasu hölähti ja katsoi Kisseä kummissaan. "Mun mielestä täällä on aina enemmänkin jotenki kylmä."

Ai jestas, mikä jäbä, se oli niin pihalla.

"Joo, on mulla vähän kuuma, kiitos Tintti kysymästä, mä taidankin avata ikkunan", mimmi pohti liioitellun asiallisesti ja katsoi mua merkitsevästi kulmiensa alta noustessaan ylös.

Mä virnistin pinkkitukkaiselle tytölle, joka salettiin tajusi, että mä tajusin. Peura ei näyttänyt tajuavan, se oli vaan alkanut naputella rumpukapuloilla pöytään komppia, iski aina välillä Nasua jalkaan ja sai Nasun päästämään outoja ääniä suustaan.

Peura oli kahdenkymmenenviiden, meidän vanhin ja viisain - tai oikeasti vanhin vaan. Kisse oli kaksikymmentäkolme, Nasu kaksikymmentäkaksi ja mä meidän kaksikymppinen juniori. Välillä musta tuntui vanhemmalta, tai että mä olisin vanhempi kuin Nasu ja Kisse.

Kisse taiteli pitkän fledansa nopealle nutturalle ja käveli sitten ikkunalle hyräillen taustalla soivaa biisiä. Se avasi ikkunan ja mä pyörittelin huvittuneena päätäni, kunnes otin kitaralaukun olaltani, avasin sen ja nappasin sähkökitaran sieltä.

"Vedetäänkö ihan perussetti tänään?" Nasu tiedusteli, kun Kisse palasi ikkunan luota takaisin sohvalle. Mä lysähdin kitarani kanssa istumaan nojatuoliin ja pyyhkäisin revittyjä mustia farkkujani.

"Onks meillä perussettiä?" Peura naurahti ja mä virnistin itsekseni, kun aloin virittää kitaraani.

Se oli oikeassa, meidän keikat olivat aina vähän sellaisia, että alettiin improta ja sekoilla jossain vaiheessa, vedettiin sellaisia biisejä, jotka eivät todellakaan kuuluneet suunnitelmiin. Yleensä kaikki lähti jostain läpästä vaan, me heitettään hulluna läppää lavalla. Me kelattiin, että meidän keikoilla sai olla hauskaa ja nauraa.

"Vois olla, jos Nasu ei alkais aina perseillä", pohdiskelin väliin ja katsahdin punapäistä kämppistäni, joka irvisti mulle.

"Rehellisesti sanottuna se oot kyllä sinä, joka siellä eniten perseilee", se väitti.

"Minä?" ihmettelin ja näpyttelin hiljakseen kitaraani. "Jos mä perseilen, niin se johtuu vaan siitä, että mua yllytetään sellaseen - te yllytätte mua", jatkoin puolustellen ja katselin kieliä tapailevia sormiani. "Aivan tyypillistä toimintaa, yllytetään porukan nuorin tekemään kaikkea tyhmää."

Muut nauroivat mun vuodatukselle.

"Mitä kaikkea sä oot joutunukaan kestämään meiltä", Peura huokasi dramaattisesti ja mä nyökyttelin.

"Joo, traumaterapia kutsuu", vastasin ja lopulta nostin katseeni kitarastani ja virnistin sohvalla söpösti rivissä istuville bändikavereilleni. Ne katsoivat mua huvittuneina.

Me jauhettiin paskaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin jaksettiin alkaa soittaa. Meidän treenikämppä oli sellaisen teollisuusalueella olevan matalan rakennuksen alakerrassa, saatiin olla kyllä tosi rauhassa aina ja metelöidä ilman valituksia. Ei me aina soitettu edes, joskus vaan hengattiin.

Meidän treenikämppä oli viihtyisä mesta sinänsä, rento ja ihan tilava. Oli tosi jees, kun musakamojen lisäksi tänne mahtui sohva ja pieni ruokapöytä, ja oli jees kun meillä oli täällä mikro ja kahvinkeitin ja pieni jääkaappi ja sellaista, perusjuttuja. Ihan melkein täällä olisi voinut vaikka asua. Mä muistin miten Nasu oli aina tullut treenikämpille nukkumaan, kun niillä oli ollut Venlan kanssa kränää.

Mulla oli fiilis tosi korkealla, niin kuin aina ennen keikkaa. Tänään jotenkin vielä ihan erityisellä tavalla, tuntui, että tulisi vielä normaaliakin huikeampi ilta. Me juotiin pari rohkaisubisseä ennen kuin lähdettiin treenikämpiltä keskustaan päin. Tai Peura ei juonut, kun se ajoi, mutta kuitenkin.