VARJOPUOLI

LUKU 03 | Suojelusenkeli

Minusta oli käsittämätöntä, kuinka Millie vaikutti tietävän tarkalleen minne olimme matkalla, vaikka hän oli kotoisin Saksasta eikä vilkaissutkaan karttaa. Hungerford ja tutut ja turvalliset tiilitalot jäivät vähitellen taakse ja jatkoimme matkaa kävellen moottoritietä pitkin. Tie oli reunustettu kullankeltaisilla viljapelloilla, pienillä metsäalueilla sekä violeteilla kurjenpolvilla ja valkeilla koiranputkilla. Aurinko kurkisti toisinaan ohuen pilviverhon takaa ja valaisi niin kirkkaasti, että silmiä särki ja tumma asfaltti lämpeni vähitellen jalkojen alla mukavasti.

Minulla ei edes loppujen lopuksi ollut kovin levoton olo. Tuntui jotenkin pirun absurdilta, että kirkkaana poutapäivänä lähimmän pusikon takaa voisi örveltää minä hetkenä hyvänsä liikkuva ruumis. Rauhallisuuteeni saattoi toki vaikuttaa se, että olin löytänyt matkakumppaneita. Sekä tietenkin se, että olimme yhä niin syrjässä, että ainostaan järkensä menettänyt zombi eksyisi tänne suurkaupungin sijaan.

Kävelin Edwinin kanssa vieretysten ja kuuntelin, kuinka platinablondi lauloi itsekseen hidastempoista matkalaulua. Hän ei varsinaisesti kuulostanut surulliselta, mutta erotin jonkin verran haikeutta pojan hennossa äänessä. Edwinin lauluääni oli todella kaunis, melkein kuin enkelin, ja aloin tosissani epäillä hänen astuneen alas taivaasta pelastaakseen vielä ihmiskunnan tuholta tai jotain yhtä älytöntä. Ehkä hän olikin suojelusenkeli, joka oli poiminut minut hellästi mukaansa pois manalan ulottuvilta, jonne olisin todennäköisesti valunut ennen kuin olisin itsekään ehtinyt tajuta, mikäli olisin jatkanut matkantekoa yksin.

En tiedä kauan olimme kävelleet, mutta aamupäivä vaihtui kummallisen nopeasti iltapäiväksi. Vaikka olin epäillyt useampaan otteeseen ikivanhojen luottokenkieni, korkeavartisten Vans-tennareiden toimivuutta selviytymistaistossa, jalkani olivat yllättävän hyvässä hapessa koko päivän kestäneen kävelyn jälkeen. Toki niitä särki ja kolotti, mutta ainakaan kengät eivät hiertäneet ja muodostaneet ikäviä rakkoja varpaisiin ja kantapohjiin.

Minuutit vierivät vauhdilla eteenpäin ja ennen kuin huomasinkaan, ilta teki jo tuloaan. Aurinko alkoi painumaan hitaasti mailleen jättäen jälkeensä vain uskomattoman värikirjon ja vaaleanpunaiset hattarapilvet. Taivas maalautui hiljalleen henkeäsalpaavan kauniiksi kokonaisuudeksi, joka sai minut tuntemaan itseni vihdoin eläväksi olennoksi. Olin ollut pari viimeisintä päivää kuin ilmiselvä zombi, sillä olin ollut lähes toimintakyvytön ja täysin turta, mutta sillä hetkellä auringonlaskun alla tulin harvinaisen tietoiseksi siitä, kuinka hengitin ja oikeasti elin.

Katselin liikuttuneena purppuranpunaiseen horisonttiin, joka avautui silmieni edessä aivan uudella tavalla. Viljapellot hohtivat kultaisina ja heiluivat lähes huomaamattomasti tuulessa, ja pikkulinnut lauloivat suloisesti illan viimeisen valoisan tunnin kunniaksi. Kellertävä valo liukui sulavasti kirkkaanvihreiden lehtipuiden oksien takaa ja levisi kaikkialle, tuoden mukanaan lukuisia eri tunteita. Oloni oli lähes euforinen, kun katselin uskomatonta näkyä sanattomana. Tuuli leikitteli lempeästi ruskeilla hiuksillani ja värjäsi ne punertaviksi kullankeltaisten auringonsäteiden osuessa niihin. Vaaleanpunaiset hattarapilvet ajelehtivat hitaasti taivaankannella. Edwin henkäisi lumoutuneena ja osoitteli taivasta kuin pikkulapsi. Hymyilin pojalle niin lämpimästi kuin vain kykenin ja pysähdyin odottamaan häntä, sillä Millie paineli jo parinkymmenen metrin päässä.

Kun hämärä laskeutui ja uskomaton auringonlasku oli historiaa, päätimme leiriytyä metsänreunaan yön ajaksi lepäämään. Pastellinpinkit pilvenhattarat oli korvattu kirkkailla tähdillä ja suurella kuunsirpillä, joka kurkisti varovasti häilyvän pilviverhon takaa. Erotin heti tummalta yötaivaalta Otavan ja Lyyran, eikä kestänyt kuin hetken kun jo huomasin Kassiopeian sekä Pienen karhun.

"Tiedätkö missä Kefeus on?" Edwin kysyi ja laski katseensa tähtitaivaasta. Vilkaisin häntä ja pudistin päätäni. Minulla ei ollut aavistustakaan. Kundin vaaleat hiukset valuivat siroille enkelikasvoille ja sinisilmät kiiluivat pimeässä kuin tähdenlennot.