Luku 1 - Ihan perus Saariahojen meininkiä

ابدأ من البداية
                                    

Se oli ihan mielissään, kun se osasi mua paremmin pelata. Mä en tiedä miksi me aina kilpailtiin, mä ja Samuel, mutta jotenkin sillä oli aina ollut hiton iso tarve olla mua parempi. Ja pakko mun oli sitten heittää samalla mitalla takaisin, kun en jaksanut kuunnella mitään päänaukomista.

Samuel oli välillä suoraan sanottuna aivan saakelin rasittava. Mulla ei ollut broidia jonka kanssa kilpailla, niin serkku kävi siihen hommaan ihan hyvin – me oltiin kuitenkin tunnettu ihan pienestä asti, kun ei se ollut kuin vuoden mua vanhempi.

"Kuulin, että oot kesän Harjulla?" Samppa alkoi jutustella pysähtyessään pallonsa kanssa mun viereen.

Se vilkaisi lakkipäistä pikkusiskoaan, joka edelleen jaksoi hymyillä kameralle, kunnes käänsi katseensa muhun. Sen kauluspaidalle oli ilmaantunut vähän likaa, kaiketi siitä pallosta.

"Jep, porukat pakottaa – ne lähtee sinne Losiin ens viikolla", mä vastasin kohauttaen olkiani.

Ei napannut kyllä yhtään viettää kesää Kiuruharjulla, varsinkin, kun kaikki kaverit olivat muuttaneet täältä pois. Äiti ja isä kuitenkin patistivat mut olemaan talovahtina ja mätänemään maalla, tällä pikkukylällä samalla kun ne itse paistattelivat Kalifornian auringossa.

"Mitäs sä kesällä?"

Samuel pyyhkäisi äskeisestä kikkailusta sotkuuntuneita, geelillä aseteltuja tummanruskeita hiuksiaan ja pyöritteli palloa käsissään.

"Jos kiertelis vähän Suomee, vois kans käydä jossain reissussa kauempana", se mietiskeli huolettomasti. Sanoi varmaan ihan tahallaan, kun tiesi, että mä olin täällä jumissa. "Kyllä mä täälläkin oon välillä."

Mä nyökyttelin.

"Okei."

Samuel virnisti vähän, niin että kirkkaanvalkoinen hammasrivistö välkehti, ja heitti sitten pallon käsistään nurmikolle. Mä katsahdin palloa ja sitten serkkuani. Se oli saakelin komea, sellainen ruskettunut ja lihaksikas tyttöjen märkä päiväuni. Se varmaan aina yritti näyttää mua paremmalta. Kai se näyttikin. Sillä oli kreikkalaisia sukujuuria, kun sen äidin suku oli sieltä päin, joten se oli tummapiirteinen. Sillä oli ruskeat silmät ja tumma tukka. Mä taas olin vaalea, ihan perisuomalainen blondi, joten ei me kyllä näytetty yhtään serkuksilta.

"Nelli sitten lähti toisen miehen matkaan", Samuel lähinnä totesi ja mä kohotin vähän kulmiani, kun se näköjään tiesi noinkin tarkasti, vaikkei me oltu edes oltu kamalasti yhteyksissä kevään aikana.

Olin mä sille ohimennen sanonut, ettei me Nellin kanssa enää seurusteltu, mutta joku muu oli näköjään juorunnut tarkempia yksityiskohtia. Hassua miten Saariahojen suvussa mikään asia ei pysynyt salassa, vaan kaikki puhuivat aina selän takana toistensa asioista.

"Niinpä tais tehdä."

"Sellasta se on, ei kaikki suhteet kestä inttiä", Samuel kommentoi tietäväisesti ja mä hymähdin kolkosti, kun se puhui, niin kuin olisi mua jotenkin kauheasti vanhempi. Ei se tosiaan ollut kuin vuoden vanhempi, eli kaksikymmentäyksi, ei sen omasta palvelusajasta ollut kuin vuosi. Mä pääsin intistä pari kuukautta sitten, yhdeksän kuukauden lusimisen jälkeen.

"Ei näköjään", mä vastasin ja vilkaisin Samuelia.

Mulla ja Nellillä oli varman ollut aina jotenkin vähän vaikeaa, me oltiin varmaan oltu liian samanlaisia. Tai mistä mä tiesin, mikä se syy oli, kun Nelli lopulta päätti eräänä viikonloppuna ilmoittaa, ettei halunnut enää olla mun kanssa. Ja samana viikonloppuna se hyppäsi toisen jätkän sänkyyn. Kai se oli ollut rakastunut siihen tyyppiin jo pitkään ennen meidän eroa.

Valvo mun kanssa aamuunحيث تعيش القصص. اكتشف الآن