Taehyung Ep.5

211 10 5
                                        

Oli kaunis aamu ja kello oli 6:00 Julialla oli viimeinen päivää lomaa joten hän ajatteli että voisi käydä lenkillä kun on lämminkin.
Julia sai lenkki vaatteet puettua ja lenkki kengät jalkaan laitettu.
Julia lähti lenkille ja kaikkialta naapurit vilkutteli Julialle. Julia oli niin kiltti että hän vilkutti takaisin.
Vähän ajan päästä Julia oli yhden kilometrin päässä kauppaa ja kuuli jotain huutoa pimeeltä väliköstä. Julia meni lähemmäs hiljaa ja yhtä äkkiä kolme tuntematonta miestä juoksi täysillä sieltä pois. Julia tajusi että jotain on pielessä ja näki jonkun makaavan maassa. Julia juoksi maassa makaavan henkilön luokse.

Julia: Oi voi herra oletteko kunnossa?

Poika ei vastannut joten Julia soitti apua.

Julia: Isä! Tarviin sinun apua voitko tulla tähän lähimmän kaupan luokse joku makaa maassa ja ihan veressä meidän pitää viedä hän kotiin ja hoitaa hän kuntoon.

Isä: Oi voi minä olen matkalla. Jos pystyt niin tuo hän tien viereen josta on helppo ottaa kyytiin.

Julia: Okei kiitos isä. Heippa.

Julia laittoi puhelimen pois ja nosti varovasti pojan hänen omilleen jaloilleen tajuisaan poika viellä oli.

Jonkun ajan kuluttua Julian isä saapui ja auttoi pojan takapenkeille kyytiin.
Kotona Julia ja hänen isä auttoi pojan vieras huoneeseen sängylle. Julia juoksi alakertaan ja otti lämmintä vettä ja haavan puhdistus aineita ja laastareita ja meni yläkertaan takaisin.

Julia: Kiitos isä minä jatkan tästä mene sinä laittamaan ruokaa.

Isä: Varmasiko okei minä menen. Huuda jos tarviit jotain.

Julia nyökkäsi isälleen ja alkoi puhdistaa pojan haavoja. Julian mielessä kävi kuka hän on ja jäi tuijottamaan pojan naamaa.
Jonkun ajan kuluttua Julia oli saanut haavat putsattu ja laastarit laitettua Julia oli nousemassa ylös kunnes poika tarttui Julian käteen. Julia katsoi hämmästyneenä poikaa ja istahti alas.

Julia: Jäänkö tänne?

Poika nyökkäsi varovasti mutta nukahti heti.

Julia: Hyvä on.

Julia otti puhelimen esille ja laittoi isälle viestiä että toisi pojalle ruokaa koska itse ei päässyt hakemaan. Julia istui sängyn reunalla ja oli hiljaa. Julia oli onnellinen että sai auttaa poikaa jotenkin. Julian isä koputti ovelle ja Julia meni avaamaan ja otti ruuan vastaan ja hymyili. Isä laittoi oven kiinni varovasti.

3 tuntia myöhemmin...

Poika avasi silmiään varovasti ja näki Julian sängyn laidalla poika hymyili.

Poika: Sä olisit voinut tulla viereeni nukkumaan.

Julia säikähti ja katsoi poikaa.

Julia: Kiitos mutta jätin väliin. Olen Julia ja sinun pitäis levätä.

Poika: Hmm.. Ei minun tarvitse sinun pitäisi koska nukahdit melkein sinne reunalle.

Julia naurahti ja nousi sängyltä.

Poika: Olen muuten Taehyung mutta kutsu minua Taeksi jooko?

Julia: Okei. Tule alas sitten vien nämä pois koska ne on kylmät jo.

Tae: Okei.

Julia otti kylmät ruuat mukaan ja lähti alakertaan. Tae hymähti ja nousi varovasti istumaan ja sieltä nousi pystyyn. Aluksi Tae oli vähän epä varma haluaako hän mennä alas mutta sitten päätti lopulta että hän menee.

Julia: Käy istumaan Taehyung. Eiku siis Tae.

Isä: Hei voitko paremmin? Näyttää siltä että voit paremmin.

Tae: Kyllä kiitos jään hirmu paljon velkaa.

Julia: Et jää mitään velkaa.

Julia hymyilee pojalle ja yhtä äkkiä hänen puhelin soi.

Julia: Suokaa anteeksi.

Julia poistuu pöydästä ja vastaa puheluun.
Samalla Julian isä ja Tae jäävät pöytään keskustelemaan Juliasta.

Isä: Hei tota voitkos yhden palvelun tehdä?

Tae: Toki mitä vaan.

Isä: Hyvä. Tota kun Julialla on vain poika kavereita täällä päin niin voisitko vähän katsoa Julian perään että hänelle ei tapahdu mitään koska olen vähän huolissani hänestä.

Tae: Kyllä minä suojelen häntä vaikka mikä olisi lupaan sen.

Isä: Kiitos Taehyung.

Samalla Julia saapuu pöytään ja hymyilee molemmille.

Julia: Me saadaan seuraa päivälliselle.

Isä & Tae: Kuka?!

Julia: Kaveri vain geez.

Samalla joku koputti ovelle.

Tae: Minä avaan.

Julia: Okei. Isä mitä sä sanoit Taelle?

Samalla Tae avaa oven ja hymyilee. Sitten yhtä äkkiä hän jähmettyy.

Tae: Mitä sä täältä haluut?

Jimin: Tulin päivälliselle.

Tae päästi Jiminin sisälle ja Jimin meni suoraan halamaan Julia.

Julia: Ai hei Jimin.

Julia halasi Jiminiä takaisin. Samalla Tae oli ihmeissään mistä Julia tuntee Jiminin.

Tae: Saanko kysyy mistä tunnnette toisenne?

Julia: Ai tunnetteko tekin toisenne?

Tae & Jimin: Kyllä.

Julia oli ihmeissään ja naurahti.

Julia: Minä tunnen Jiminin siitä kun miellä vaihtui puhelimet.

Julia naurahti kertoessaan miten hän ja Jimin tapasivat.

Lopuksi kaikki istuivat ruokapöydän luokse ja alkoivat syömään. Kun kaikki olivat syöneet Julia kysyi Taelta.

Julia: Asutko sinä Jiminin luona?

Tae: Kyllä siellä asuu aika monta ihmistä tällä hetkellä yksi on reissussa mutta hän tulee pian takaisin.

Julia: Okei no hyvä pidä itsestäsi huolta älä enää tappele keneenkään kanssa jooko?

Tae nyökkäsi ja halasi Julia yhtä äkkiä.

Tae: Kiitos että pidit minusta huolta.

Julia: Ole hyvä milloin vain. Teidän jääkaapilla on minun numero ota se talteen ja soita jos jotain tarviit.

Tae hymyilee Julialle ja lähtee.
Jimin halaa vielä tyttöä ja sanoo heipat ja sitten lähtee Taen perään autoon.
Julia vilkuttaa pojille ja sulkee oven.

Joo eli siis viellä on yksi osa jossa hän tutustuu Sugaan ja sitten alkaa semmoinen jossa alkaa tapahtua jaksot

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.







Joo eli siis viellä on yksi osa jossa hän tutustuu Sugaan ja sitten alkaa semmoinen jossa alkaa tapahtua jaksot.😉💕

YOU ARE MINE!! ^^Where stories live. Discover now