Sen kutsuu elohon

Luku 15, jossa käytetään suuria sanoja

Otto pysyi hiljaa, vaikka hänen olisi tietysti kuulunut sanoa jotain.
"Sinäkin pidät minusta", Nils totesi hetken päästä rauhallisesti, kuin olisi kertonut, että ulkona paistoi aurinko. Siinä se siis tuli, selvästi ja kiertelemättä: Nils tiesi, eikä edes epäröinyt. Otto ei halunnut uskoa koko tilannetta todeksi. Hän tunsi kämmeniensä hikoavan, ja melkein saman tien niskansakin. Ainakin kymmenen vuotta piilottelua, ja sitten varoittamatta kävi tällaista? Olisiko hän tosiaan vain voinut lähteä ovesta ja mennä jonnekin?
"En minä...", Otto ähkäisi. "Tai no, kyllä kai minä jollain lailla pidänkin, mutta..."
"Tarkoitan, että olet ihastunut min-", Nils ennätti tarkentaa, ennen kuin Otto suhahti hänet hiljaiseksi, jottei kukaan kuulisi. Armoton pirulainen. Otto veti henkeä, sulki silmänsä ja puhalsi ilman hitaasti ulos.
"Niin kai", hän henkäisi hieraisten otsaansa. Eihän Nils edes kysynyt, kunhan totesi havaintonsa. Hän saattaisi kertoa sen eteenpäin, tai oli hyvin jo saattanut kertoa, ja kaikki saattoivat tietää, miten Otto, oppipoikaansa, ja... mutta se ei ollut juuri tällä sekunnilla erityisen merkityksellistä. Ensin Oton pitäisi selvitä hengissä tästä nykyisestä sopasta.

Tunnustus näkyi kelpaavan Nilsille, joka virnisti tyytyväisenä - ja saattoi punertua vähän lisää.
"Mikä tässä sitten on ongelmana?" hän kysyi kärsivällisesti ja loi Ottoon vähän liian hellän katseen. Missä vaiheessa hän lopulta alkaisi nauraa koko jutulle? Jäynäksi se oli menossa jo aika pitkälle, ja Nils kuljetti sitä liian vakavasti. Mitä hän vielä halusi? Vai oliko hän...
"Ei se..." Otto aloitti, muttei löytänyt enää sanoja. Turhautuminen koko sotkuun purkautui yhteen kysymykseen: "Minkä tähden sinä nyt tällaista?"
Nils kohautti olkiaan ihmeellisen keveästi.
"En minä voi tietää, minkä vuoksi olen rakastunut", hän sanoi.
Rak- -!
Sanan voima sai Oton sydämen jättämän lyönnin väliin, mutta Nils ei näkynyt olevan millänsäkään. Tämä seisoi muina miehinä Oton edessä ja päästi vakavalla naamalla suustaan mitä sattui. Ei sellaista sanaa voinut käyttää noin keveästi - eikä Nils olisi käyttänyt sitä, jos olisi ollut oikeasti...

Otto mietti kateellisena Jussia ja Vilhoa, jotka saivat luoda lantaa ja pysytellä kaukana tällaisista järjettömistä selkkauksista runoilijoiden kanssa.
"Mennään jonnekin muualle puhumaan", hän murahti voipuneena. Puheenaiheet eivät ottaneet loppuakseen ja muuttuivat näköjään aina vain hurjemmiksi, joten ovea ei voinut pitää auki. Toisaalta Otto ei suurin surminkaan halunnut lukita heitä aittaan kahdestaan. Nilskin ymmärsi onneksi asianlaidan, ja Otto avasi helpottuneena oven ulkomaailmaan, tutulle ja turvalliselle pihalle. Kävellessään hän saisi edes vähän aikaa asioiden miettimiseen ilman, että näyttäisi typerältä.

Nils ei ollut oikeasti ihastunut Ottoon, sen verran oli päivänselvää. Jos hän nyt kerran kuitenkin oli ollut valmis tekemään sellaista... Ja intti niin kovasti, eikä säikähtänyt pois tai antanut olla...

Ehkä Nils ei sitten tehnyt kaikkea ainoastaan saadakseen nauruja. Hän saattoi oikeasti haluta suukotella Ottoa, ehkä tehdä jotain muutakin - muttei ikinä siksi, että olisi tosissaan pitänyt tai välittänyt hänestä. Kai Otto oli sopivan omituinen, ja paljon kielletympi kuin viinahörppy juhannusjuhlissa - eikä kai sitten liian ällöttäväkään, tarjolla olevaan hupiin nähden. Nils yritti varmasti vain puhua häntä mukaan kaikenlaiseen pelleilyyn, jota voisi sitten muistella talvella sopivasti häpeillen tai ilkikurisesti virnuillen; miten jännittävää oli lausua miehelle sopimattomia runoja ja hypätä sitten kaulaan ja suudella. Mutta Otto ei ollut niin epätoivoinen, että olisi alkanut sellaiseen, jos toinen ei ollut vakavissaan - eikä kukaan, varsinkaan kukaan Nilsin kaltainen, voisi ikinä olla vakavissaan hänen kanssaan. Ei tietenkään. Koko juttuhan oli vähän kuin huononpuoleinen kasku, Oton tunteet varsinkin. Nils saisi yrittää vakuutella "tunteitaan" mielin määrin, mutta Otto kyllä tiesi, miten asiat olivat. Hänen tapaisensa renki oli huvittelunhaluiselle herralle vähän kuin elukan ja ihmisen väliltä, yhtä merkityksetön. Otto oli melkein jo alkanut uskoa muuta, mutta taas se nähtiin.