Sen kutsuu elohon

Luku 11, jossa paljastuu parikin asiaa

Jussi pystyi kömpimään yläpedille, mutta heittelehti jatkuvasti puolelta toiselle. Ottokaan ei saanut unta. Jussi lähtisi pois palveluksesta. Jussista tulisi isä, ja vielä tällä tavalla. Uutena ajatus tuntui ilkeän karhealta ja teräväreunaiselta. Vaikka eihän koko tapaus mitenkään erityisesti Otolle kuulunut, tietenkään. Jussi tuskin edes piti häntä erityisen hyvänä ystävänään. Hänestä oli kuitenkin tullut Otolle yllättävän tärkeä. Otettaisiinkohan Eerolaan nyt uutta väkeä? Pirun piru.

Otto oli vielä hetkeä aiemmin toivonut, että hänet repäistäisiin irti poskettomiksi käyvistä kuvitelmista, ja niin oli tosiaan tapahtunut. Hän ja Niilo olivat kyllä vaihtaneet pari sanaa ennen kuin kävivät makuulle. Niilo oli kiittänyt illasta vielä kerran, mutta sekin oli mennyt Otolta vähän ohi. Hänellä oli aivan liikaa ymmärrettävää. Ilta kalliolla tuntui jo omituiselta unelta. Mutta siinä Niilo nytkin nukkui Oton vieressä. Melkein, mutta ei lähellekään. Olisivatko he katsoneet toisiaan silmiin, jos Otto ei olisi kääntynyt selin kuten aina? Miksi he muka olisivat? Ketkä tavalliset ihmiset tekivät sellaista?

Oton hölmöt aivoitukset eivät kuitenkaan menneet minnekään, vaikka vähäuninen juhannusyö vaihtui aamuksi ja viimeisetkin viinahuurut hälvenivät turhan julmetuksi päänsäryksi. Tuntui kuin kaikki se, mitä hän oli aiemmin polkenut takaraivonsa perukoille, olisi vapautunut juhannuksena mellastamaan pitkin hänen päätään. Otto järjesteli työkaluvajan uuteen uskoon, muttei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Hän pakeni Jussin miettimistä Niilon miettimiseen ja Niilon miettimiseltä hän taas hoiperteli turvaan Jussin miettimiseen. Ajatella, miten selvää kaikki oli ollut aiemmin. Eikä Jussin tilannetta edes voinut kuin tuskailla ja harmitella, kun kerran nuorin renki ei itsekään aikonut kummempaa. Hän marisi ehtineensä juuri alkaa katsella jotakuta Saaraa, kuulemma oikein vaimokseen, mutta sitä nyt ei uskonut kukaan, kun samanlaisia puheita oli kuultu monesti aiemminkin.

Niilon tilanteesta Otto taas ei tiennyt yhtään mitään. Se tuntui olevan hyvällä mallilla - eli melko vaarallinen. He juttelivat nykyään toisilleen juuri niin kuin Otto oli koko ajan pohjimmiltaan toivonutkin. Juhlaillan tempaus tosin hävetti Ottoa julmetusti, ja nykyinen jutustelukin oli melko arveluttavaa, kun Otto kuitenkin... Niin asiat olivat: toiset laittoivat lapsia alulle inhoamiensa ihmisten kanssa, kun taas Otto ei tiennyt, miten paljon saisi tai uskaltaisi puhua Niilolle. Kaikki tuntui olevan liikaa. Otto yritti sentään olla katselematta Niiloa turhan tähden - ja siitä huolimatta hän huomasi tuppautuvansa juttusille huonojen syiden varjolla. Häntä jopa harmitti, kun Niilo jutteli Liisalle eikä hänelle. Tilanne oli pirullisen tukala, mutta Niilo vaikutti viihtyvän Eerolassa koko ajan paremmin. Olisi varmaankin ollut parasta säikäyttää hänet pois, mutta sitä Otto ei missään nimessä tahtonut. Hän lelli Niiloa helpoilla tehtävillä - silloin, kun muisti antaa niitä. Jumalauta, kaikki oli lipsumassa pois Oton otteesta pahemmin kuin ikinä ennen. Hänen olisi parasta ryhdistäytyä. Mitä hän oikein kuvitteli aikovansa? Niilo ei olisi ikimaailmassa voinut edes käyttää mielessään, että Otto...

♦

Kun arki jälleen koitti, Nils teki edelleen sekalaisia töitä sikäli kuin niitä muistettiin määrätä hänelle. Rengeillä vaikutti kuitenkin olevan meneillään jonkinlainen pienimuotoinen skandaali, joten Nils tai hänen laiskottelunsa eivät kiinnostaneet ihmeemmin ketään. Ottokin nyhjäsi juhannuksen jälkeisinä päivinä monta tuntia jotain täysin tyhjänpäiväistä muutenkin ihmeellisen siistissä vajassaan. Jösses, Jussikin sai kuunnella jupinaa hyvät tovit, kun oli laittanut naulan vääränkokoisten naulojen rasiaan. Naulan siirtäminen taisikin olla suurin piirtein vaativinta, mihin Jussi kykeni. Oliko hän tosiaan lamaantunut puolikuoliaaksi yksistä rukkasista? Miksi Ottokin muka olisi piitannut sellaisesta? Vilho näkyi yllättäen olevan ainoa, joka teki töitä kuten tavallisestikin. Nils ei jaksanut yrittää ymmärtää.