Sen kutsuu elohon

Luku 8, jossa mietitään turhuuksia

"Ja Otto meenoo tietysti tuassiisa ryypätä koko juhannuksen", Vilho ennusti eräänä aamuna, kun juhla tuli taas kerran puheeksi aamutoimien aikana.
Otto tunsi niskansa jäykistyvän. Hänen tuskainen katseensa heijastui seinällä roikkuvasta peilinkappaleesta. Hän laski partaveitsensä pyöreän pesuvadin viereen ja kääntyi toisten puoleen.
"Olenko joskus ryypännyt?" hän kysyi matalasti. Hän kalautti katseensa kylmänä, terävänä ja käskevänä vasten Jussin ja Vilhon katseita, mutta nuoremmat eivät joko ymmärtäneet viestiä tai piitanneet siitä. He katsoivat merkitsevästi Ottoa, toisiaan ja taas Ottoa.
"Eeetpä toellae", Vilho sanoi, muttei yrittänytkään kuulostaa vakavalta. Hän ei ottanut tilannetta läheskään tarpeeksi tosissaan: suupielikin oli kepeässä virneessä. Tietysti Jussi ja Vilho muistivat jokavuotisen perinteen yhtä hyvin kuin Ottokin, mutta olisi sen voinut jättää muistelematta. Ei Niilonkaan tarvinnut päästä perille kaikesta. Oton arvovalta kärsisi, jos nuoriherra tietäisi hänestä mitä sattui. Vaikka kaipa Oton olisi pitänyt ajatella, että viinan kiskominen juhannuksena kuului vähän kuin asiaan. Toisista se oli kai hauskaakin.

"Juodaanko siellä paljonkin?" Niilo kysyi kiinnostuneena sänkynsä reunalta. Otto ei ollut ennen nähnyt häntä yhtä virkeänä aamutuimaan. Isäntä oli kertonut, että Niilo piti juhlista vähän liikaa. Hänen tapaisestaan se oli jotenkin helppo uskoa.
"Otto aenakkii juopi", Vilho sanoi häikäilemättömän rempseästi vetäessään paitaa päälleen. "Se pittää aena taluttoo pihhaan. Siinä onnii ruahoomista tuon kokosessa."
Savolainen ei tosiaankaan siekaillut laukoessaan totuuksia. Niilo katsoi Ottoa juuri niin kuin ei olisi tarvinnut, virnisti ikään kuin olisi nähnyt hänet uudessa, huvittavassa valossa. Oton niska hikosi. Hän ei saanut sanottua mitään puolustuksekseen, mutta näytti kai niin kituvalta, että Jussin piti pelastaa tilanne uhrautumalla itse.
"Mikähän Aholan Kaisaa vaivaa?" tämä mietti kovaan ääneen. "Se yrittää koko ajan tulla juttelemaan."
"Ne on nuo eokot", Vilho sanoi, kuin olisi ollut erehtymättömästi perillä näistäkin asioista.
"Kyllä minä enemmän tykkään, jos eivät käy itse päälle", Jussi sanoi ja sukaisi hiuksiaan.
Eerolan renkiaitassa tiedettiin, että Jussi piti "haastavista tapauksista". Joskus oli vaikea erottaa, puhuiko hän jänisjahdista vai riiaamisesta. Ja Otto kun olisi pitänyt kahdenkin tytön pyörittelyä tuomittavana käytöksenä.
"Eekö se oo hirvee koko Kaesa?" Vilho kysyi nojaillen seinään.
Otto tiesi vain sen verran, että Kaisa palveli piikana samalla tilalla kuin Hilma. Tyttö saattoi olla tummatukkainen - tai sitten ei.
Jussi nyökkäsi.
"Ei se mukavimmasta päästä ole", hän sanoi.
"Oot sitte ollu sennii kansa?" Vilho kysyi, tai ehkä paremminkin totesi.
Jussi jätti vastaamatta, lisäuteluihinkin. Hän istahti Oton sängyn reunalle kiillottamaan saappaansa vartta paitansa hihalla.

Hetken päästä Jussi siirsi huomionsa vuorostaan Vilhoon.
"Mitäs itse meinaat järjestää juhannukseksi?" hän kysyi savolaiselta. "Kuka on Vilhon heili?"
Vilho tuhahti Jussin lässyttävälle äänensävylle.
"Ee minua kiinnosta semmoset", hän sanoi.
Hän saattoi puhua tottakin, ainakin sikäli kuin Otto tiesi: Vilho ei ollut koskaan maininnut mitään sen sävyistä kenestäkään, eikä kyliltäkään kantautunut juttuja muusta kuin korttipeleistä, joista Vilho kuului nyhtävän joskus sievoisiakin summia - köyhälistön mittakaavassa. Jussi hoiti näemmä Eerolan teerenpelit kaikkien puolesta. Vaikka saattoihan olla, että Vilho oli kaikessa hiljaisuudessa katsonut morsiamen valmiiksi ja odotteli sopivaa hetkeä ehdottaa naimakauppoja. Niinhän asia olisi pitänytkin hoitaa, järkevästi harkiten ja tehokkaasti, muita häiritsemättä. Eerolan renkiaitassa jauhettiin liikaa kaiken maailman turhuuksista.

"Vai ei kiinnosta?" Jussi nytkin yritti. "Ettei vaan johtuisi siitä, ettet itse kiinnosta ketään?"
Vilho ähkäisi.
"Ne on nuo asiat loppuusa pirun tympeetä. Ihan siäliks kääpi sinua kun et ossoo muuta aatellakkaa."
Jussi kohotti kulmiaan.
"Itse keskitytkin sitten koko päälläsi huijaamaan sökössä", hän sanoi. "Eikö kunnon mies vaan ryöstäisi reilusti?"
Vilho valpastui ja tempaisi ryhtinsä suoraksi.
"Mittee meenoot!" hän huudahti. "Reelusti oon kaekki hommannu. Ee piä olla katteellinen, jos toesella on enempi rahhoo."
Otto veti saappaat jalkaansa kaikessa rauhassa. Sanaharkka potkaisisi nuorempien aamun kunnolla käyntiin - ja Otto säästyisi heidän irvailultaan.