1.

8K 235 41
                                    

Miksi juuri minä

Maanantai.

Juuri se.

Se aivan kauhea päivä mitä viikottain vähiten odotat.

Jonka haluaisit vaan skipata nukkumalla koko päivän yli.

Ollaanko me samalla sivulla?

Toivotaan koska tältä minun jokaikinen maanantai tuntuu.

Makaan sängyssäni ja käännyn katsomaan herätyskelloani, joka näytti aikaa 7.45.

Hienoa tulen olemaan myöhässä ensimmäisenä päivänä loman jälkeen.

Tiedän että tulen olemaan myöhässä mutta silti nousen sängystäni hitaasti ilman että edes näyttäisin että minulla on kiire, mutta jos nyt kerran ollaan myöhässä nii mielummin ollaan sitten ihan kerta heitolla kunnolla.

_______________________________

Sain lopulta tehtyä aamutoimet yllättävän nopeasti ja klo oli 8.35 kun pääsin bussipysäkille.

Asun keskustassa, mutta silti todella kaukana koulustani, joten bussimatka sinne kestää noin 20min. Todennäköisesti tulisin missaamaan ensimmäisen tuntini.

Bussissa kuuntelin tavalliseen tapaani musiikkia. Soittolistani alkoi soimaan biisillä ill be good ja se saa ajatukseni aina rauhoittumaan. Samalla oloni hieman haikeaksi sillä se kuvasi elämääni todella hyvin.

Pian bussini on jo pysäkkini kohdalla ja joudun heräämään haavemaailmastani hetkeksi. Lähden rauhallisesti löntystämään kohti helvetinportteja. Katson puhelimestani vielä kellon 9.57 hienoa tulen olemaan ajoissa seuraavalla tunnilla.

Astuin helvetin porteista sisään ja kävelen kohti lokeroani. Kaivan lukujärjestykseni puhelimeni syövereistä ja katson mitä mulla on seuraavana. Matikkaa, aivan pirun mahtavaa.
Voisko tämä päivä enää yhtään paremmaksi muuttua.

Minun ei olisi pitänyt ajatella tuota edes mielessäni, sillä seuraavaksi tunnen kun lokeroni ovi paiskataan agressiivisesti kiinni ja minä lennän kovalla töminällä maahan.

"Miten kehtasit tulla ton näkösenä kouluun" kuulen halventavan ilkunnan vierestäni, ja silloin sydämeni tuntuu kuin se nousi paikaltaan kokonaan kurkkuuni.

Nielasen pelokkaasti ja käännyn katsomaan henkilöä joka puhui.

Alex

Kello soi tuntien päättymisen merkiksi. Käytäville alkaa tulvimaan katsoittain ihmisiä, eri ikäisiä, ja eri kursseilta. Juuri sillä hetkellä Alex riuhtaisee kaulastani kiinni samalla nostaen minut maasta.

"Säälittävä" tuo kuiskaa korvaani. Käteni tärisevät kehoni on sokissa.

"Häivy jo" tuo sylkäisee korvaani ja irrottaa otteensa. Minä tipun takaisin kovalle laattalattialle.

"Kukaan ei tarvi sua...Ei ees sun vanhemmat". Alex toteaa ilkikurinen virne naamallaan.

Silloin jokin napsahtaa päässäni.
En tiedä mikä juuri siinä lauseessa saa viimeisen järkeni korvautumaan tällä adrenaliini rippeellä. Viimeisillä voimillani ylös ja läpsäsin tätä kusipäätä aivan täysiä poskelle.

Alex peruutti heti iskun saatuaan vähän ja koski kädellään kasvojaan.

Mi..mi..tä mä tein..?

Katumus laskeutuu päälleni. mutta ei silti onnistunut sammuttamaan tätä käsittämätöntä raivoa mikä sisälläni kylvi.

Tuntui siltä kuin pääni sanoi kyllä ja sydämeni ei, mutta jalkani alkoivat kävelemään kuin itsestään ja käteni nousi ylös nyrkkiin poskeni kohdalle jolloin se nopealla vauhdilla tuli alas ja kohtasi Alexin leuan.

Kuului vain hirveä raksahdus ja olin aivan varma, että jommalla kummalla oli murtunut jokin.

"Ai saatana"

Kuuluu Alexin suusta ja käännyn katsomaan omaa kättäni, joka on aivan mustelmilla. Tässä vaiheessa kaikki käytävässä olevat on jo keskeyttäneet sen mitä ovat olleet tekemässä ja kääntyvät nyt katsomaan tätä upeaa episodia.

Tiedän pääni sisällä, että nyt on mun aika lähteä. Ei noi jätkät voi jättää mua ilman hakkaamasta kuoliaaks? Eihän? Pääni oli aivan sekaisin. Poskellani tuntui jotain ja katsoin mitä se on. Vettä? Käyn käsilläni läpi poskeni.

Voi vittu mä en voi itkee tässä.

Lähden nopeempaa kuin ikinä voin jaloistani päästä.

_______________________________

Mun pitää olla vahva.

Hoen pääni sisällä kun nojaan lavuaariin ja yritän kerätä ajatuksiani.

Kello soi, jumalauta.

Yritän pakottaa itseni rauhottumaan ottaen syviä hengityksiä.

Lopulta onnistunkin ja lähden kiirehtimään tunnille.

Kun astun vessan ovista ulos tunnen samantien kun joku potkaisee minut maahan.

Nostan pelokkaasti katseeni ylös.

"Mikä vittu sua vaivaa sää oot sairas" Alex töksäyttää. Kosketan kylkeeni johon valtaa äärettömän suuri kipu.

"Sä et oo mitenkään mun sympatian arvonen sun ei olis vaa ikinä kannattanu tulla tänne" hän sanoo. Tuo astelee suoraan ylitseni ja jatkaa tunnilleen.

Istun maassa pidättäen kyyneleitä. He ovat oikeassa. Mun ei olis ikinä pitänyt tulla tänne. Viimeiset kuukaudet olen miettinyt suunnitelmaa miten pääsisin täältä pois. Eroon kaikesta. Aloittamaan uuden elämän.

Viimeinkin he pääsisivät minusta eroon.

please, dont hurt meWhere stories live. Discover now