Tiistai 20.9
Oloni oli entistäkin huonompi, mutta en kertonut sitä vanhemmilleni. En halunnut näyttää heille tuskaani. Äitini oli juuri ja juuri lähteny sairaalasta omaan kotiinsa ja isäni oppinut tuntemaan minut. En saisi huolestuttaa heitä lisää.
Hoitajalle kyllä kerroin tilanteestani ja hän antoi enemmän lääkettä ja käski minun vähän väliä lepäillä.
Päätäni kivisti ja rintaani poltti nyt pahemman kerran, kun vanhempani tulivat katsomaan minua. He astuivat tyynesti huoneeseen ja istuivat sängyn viereisille tuoleille. He pitivät toisiaan käsistä kiinni ja kertoivat että aikoivat palata yhteen.
Oli todella outo olo. Oli aivan hiljasita. Mietein vain tätä ironiaa. Vihdoin he olisivat yhdessä ja minä en pääsisi tuntemaan kuinka ihanaa on, että vanhemmat on yhdessä. Jos nyt totta puhutaan, niin en edes tiennyt miksi vanhempani erosivat. Enkä myös oikeastaan välittänytkään.
Sillä olisi ihan sama tietäisinkö vai en. Ei siitä mitään hyötyä ollut.
Vanhempieni lähdettyä katsoin televisiota sairaalan laatikko tvstä. Sieltä tuli ohjelma kolmas kivi auringosta, jota jäin seuraamaan.
En pystynyt nauramaan ilman kipua. Kaikki oli täyttä tuskaa..koko elämäni...Olin aina tytöistä se hiljaisin ja ujoin...Olin se lyhyt vaalea hiuksinen tyttö takarivistä...Minulla ei ollut kavereita eikä poikaystävää.
Ainoa ihana asia nauru...sitäkään en pystynyt toteuttamaan.
YOU ARE READING
Born to die (Finnish)
Teen FictionKorvissani kaikui valtava tömähdys. Kuin pään isku jotain seinään vasten, mutta paljon kovemmin..kymmen kertaa kovemmin. Sitten tuintui se kipu. Kipu oli niin kova, että huusin apua henkeni kaupalla. Yritin nousta, mutta kun edes liikutin sormeani k...
