Muista pyyhkiä hampaat - Kuinka vampyyreista kirjoitetaan ja muita sattumuksia

Yllättävää todistusaineistoa - Kuinka pääsee haastattelemaan vampyyria

A/N: Idea, joka pomppasi päähäni Camp Nanoa kirjoitellessa ja jota olen onnistunut ihan kiitettävästi sen ohessa suunnittelemaan. Tänään viimein iski tunne, että pitää kirjoittaa ensimmäinen osa. 

Tarina ei välttämättä ole maailman yhtenäisin, varoitan siitä jo etukäteen, mutta en usko, että se tulee haittaamaan. Toivottavasti pidätte!

-

Isla Hunter astui viimeiselle portaalle ja soitti ovikelloa tarkistettuaan, että osoite oli varmasti oikea. Kyllä, oli. Hän vilkaisi tarkemmin talon julkisivua. Vanha, mutta pidetty kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Sopi varmasti hyvin vampyyrille.

Hän oli varmistunut asiasta pitkän pohdinnan ja tutkimuksen jälkeen. Ja nyt oli aika hakea varmistus, ja lisäksi se, mitä hän oikeasti halusi.

Ovi avautui.

Hän oli nähnyt miehen aiemmin, joten oli helppoa todeta, että kyseessä oli sama henkilö. Kian Kirkham. Ikäisekseen nuoren näköinen, tummatukkainen ja siististi pukeutunut.

"Tunnemmeko me?" Kian Kirkham kysyi, pää pari astetta kallellaan. Olivat he olleet samassa salissa, mutta tuskin tämä oli häneen kiinnittänyt mitään huomiota.

"Emme", Isla vastasi.
"Mutta minä tiedän, että te olette vampyyri."

Se kuulosti melkein typerältä. Kirkhamin toinen suupieli nyki.

"Mikä saa teidät väittämään näin?" mies tiedusteli. Isla pani merkille sanavalinnan. Väittämään, ei kuvittelemaan. Ja reaktio ei ollut myöskään samanlainen, mikä normaalilla ihmisellä olisi ollut. Toinen oli aidosti huvittunut, eikä pitänyt häntä kajahtaneena.

No niin, aika luetella syitä.

"Te olitte viime keväänä luennoimassa yliopistolla historian laitoksella", Isla aloitti. Hän oli itse vain sivuaineopiskelija, mutta oli käynyt kyseisillä kursseilla, ne olivat olleet hyvin mielenkiintoisia.

"Olin", Kirkham nyökkäsi. Isla heilautti olkalaukun syliinsä ja kaivoi etutaskusta tulostamansa valokuvan.

"Tämä on kopio arkistosta löytyneestä valokuvasta, joka on peräisin vuodelta 1884", hän ojensi kuvan miehen nähtäväksi.
"En usko sattumaksi, että yksi kuvan henkilöistä on täysin teidän näköisenne ja myös nimetty tekstissä Kian Kirkhamiksi."

Kirkham poimi kuvan itselleen tarkasteltavaksi. Kuva esitti neljää miestä yliopistolla, hänen näköisensä toisena oikealla.

"Miten voit olla varma, että kyseessä olen minä, eikä esimerkiksi sukulainen?" hän kysyi.

"Yhdennäköisyyttä on liikaa", Isla ilmoitti tiukasti.
"Mutta, tämän lisäksi etsin käsiini sekä kirjojanne että 1800-luvun lopulla kirjoittamianne tekstejä, jotka pystyin löytämään yliopiston arkistoista. Kirjoitustyylit ovat täsmälleen samanlaiset. Tämän lisäksi etsiessäni tietoa 1800-luvulla eläneestä Kirkhamista en löytänyt lainkaan kuolinpäivää, ja samanlaista kirjoitustyyliä on käyttänyt 70-luvulta 90-luvun puoliväliin asti Walter Cash, josta ei löydy minkäänlaisia tietoja, joten kyseessä on ilmiselvästi salanimenne."

Eivät ne mitään dna-näytteitä olleet, mutta ehkä todisteet vakuuttaisivat tarpeeksi.

Kirkham ojensi kuvan takaisin.

"Mikä nimenne olikaan?" mies kysyi, kommentoimatta hänen selostustaan millään lailla. Isla kurtisti kulmiaan.

"Isla Hunter."

"Neiti Hunter, sopiiko, että puhumme sisällä? Olen seisottanut teitä ovella turhan pitkään."

Yhtäkkiä ajatus siitä, että hän seuraisi vampyyriä tämän asuntoon, tuntui aavistuksen hirvittävältä. Hän huomasi kuitenkin nyökkäävänsä, ja seuraavansa sisälle asuntoon.

Hän ei ollut aivan varma, mitä oli odottanut. Mutta sillä ei tainnut olla väliä. Asunnossa näkyi oikeastaan kaikkea, mitä saattoi odottaa normaalilta ihmiseltä, mutta siihen oli sekoittunut jotain vanhanaikaista. Oliko mies asunut samassa talossa vuosisatoja?

Kirkham johdatti hänet pienikokoiseen olohuoneeseen, jonka silmiinpistävin ominaisuus oli se, että se tuntui pursuavan kirjoja. Yksi seinistä oli peitetty kattoon yltävillä kirjahyllyillä. Kaikki hyllyt eivät olleet täynnä, ilmeisesti niille kuuluvat teokset lepäsivät huoneen muilla tasoilla, Isla arveli. Hän istui sohvalle, Kirkhamin laskeutuessa rennosti nojatuoliin häntä vastapäätä.

"Oletteko te vampyyri?" Isla kysyi. Hän oli siitä täysin varma, mutta halusi tunnustuksen. Olisi noloa tässä vaiheessa olla väärässä.

Kirkham nojautui eteenpäin tuolissaan ja avasi suunsa. Kohteliaasta etäisyydestä - josta huolehti sohvapöytä - huolimatta Isla kykeni erottamaan hampaat, jollaisia normaaleilla ihmisillä ei ollut. Ei niitä varmasti huomannut, ellei niihin erikseen kiinnittänyt huomiota.

"Kyllä, minä olen vampyyri", Kirkham vahvisti lopulta sanallisesti, vetäytyen takaisin istumaan normaalisti.
"Ja te olette keränneet siitä runsaasti todistusaineistoa. Josta minulla onkin hieman kysymyksiä. Ensinnäkin, mistä epäilyksenne heräsivät?"

Isla asetteli kätensä syliinsä. Jostain syystä häntä hirvitti edelleen aavistuksen. Nyt oltiin vampyyrin kotikentällä. Päätyisikö hän ateriaksi? Oliko tämä ollut lainkaan hyvä idea?

"Teillä on tohtorin arvo, mutta näytätte epätavallisen nuorelta", hän vastasi.
"Lisäksi luin ensin Cash-nimellä julkaistun teoksen ja hyvin pian sen jälkeen teidän uusimman kirjanne, ja se kiinnitti huomioni. Pieni kaivelu paljasti kertomani seikat."

Kirkham nyökkäsi.

"Tarkkaavaista. Olette siis opiskelija? Historian?"

"Kirjallisuuden, mutta otin myös historian kursseja."

"Ei siis mikään ihme, että huomasitte kirjoitustyylien yhtenäisyyden. Vähemmän lukevalle ei tule edes mieleen tehdä vertailua", Kirkham totesi.
"Vielä yksi kysymys. Mitä te tällä tiedolla teette? Ei ole kovinkaan tavallista, että opiskelija tulee kertomaan vierailevalle luennoitsijalle, että tietää tämän olevan vampyyri. Mitä siis haluatte minusta?"

No niin, viimein päästiin asiaan. Toivon mukaan mies olisi vielä yhteistyöhaluinen.

"Minä kirjoitan", Isla vastasi.
"Minulla on ajatuksena kirjoittaa seuraava pidempi tarina vampyyreista. Mutta mytologiaa on liikaa erilaista ja eri teokset ovat vuosien aikana sekoittaneet kaikkea entisestään. Ja koska nyt tiedän, että vampyyreita on todella olemasssa, haluan, että kuvauksesta tulee realistista."

Hän veti henkeä.

"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa, pystyisittekö avustamaan taustatutkimuksessa?" hän pyysi suoraan.

Kirkham katsoi häntä hetken, hyvin arvioivasti. Tukanväriäkö tämä ihmetteli? Isla tiesi, ettei se ollut parhaimmillaan. Sininen oli ehtinyt kulahtamaan, se pitäisi pian värjätä uudelleen.

"Kuulostaa mielenkiintoiselta", Kirkham totesi lopulta.
"Haluatte siis tietää vampyyreista?"

"Biologisia seikkoja ja muita sellaista, ja tietenkin tarinoidenne kuuleminen olisi myös mielenkiintoista", Isla nyökkäsi.

"Nimiä ette saa käyttää, mutta tietoja voin tarjota, ja mahdollisesti inspiraatiota", Kirkham lupasi, nousten ylös nojatuolista.
"Onko teillä kiire, vai aloitammeko välittömästi?"

"Ei ole kiire, joten jos sopii, voisin haastatella teitä heti", Isla kiirehti sanomaan. Noinko helposti tämä sujui? Yhtäkkiä hirvitys oli kadonnut jonnekin.

"Hyvä on. Juotte varmaan teetä? Käyn keittämässä, niin voimme sitten aloittaa."