Kristuksen siunaamaton veri

aa

Se istu mun viereen puiston kylmälle metallipenkille. Vaaleet hiukset. Pisamia. Ehkä punapigmentikko. Niinku van Gogh.
-Otako röökii? poika kysyi luomatta katsetta muhun, se katto mun läpi.
-Mä en polta mut mieluusti ottaisin silti.
Tyyppi nyökkäs nopeesti mut varmasti ja viskas mulle tupakan ja sytkärin. Sytkärissä oleva kuva esitti maalausta alastomasta naisesta. Matissea.
-Kiitti.
-Älä kiitä. Vihaan kiitollisia ihmisiä.
Jyrkät mielipiteet, ei huono piirre.
Me istuttii siinä maailman tappiin asti. Mä olin sen ja se oli mun vaikken ees tienny kuka se oli.
Sit se lähti. Niinku kaikki aina koko mun elämän ajan. Kun se lähti, tajusin et mulle jäi sen sytkäri. Toisella puolella oli tussilla hutastu teksti. Etsi minut ja tule etsityksi. Äläkä unohda johtolankoja.
Tästä tyypistä tuli mielee Sartren sanoma lausahdus : L'enfer est d'autres personnes. Helvetti ovat toiset ihmiset.
Mulle ihmiset oli sekä helvetti että paratiisi. Helvetti kuitenki enemmän, koska kenenkään kans en ikinä päässy paratiisiin asti. Oli oikeestaa joku maailman kaheksas ihme et vielki olin täällä ja ainaki suhteellisen selvinpäin. Niin monet nerot oli lähteny ihan turhan takii ja iha turha aikasi. Tai sit joku ajaa mut uudestaa siihe tilanteesee. Itkee kallion reunalle sentin päähän lopusta. Yks lisää 24 kerhoon. Mä en tosin ollu nero, enkä ees 24.v joten ehkä joutuisin johki toivottomien tapausten osastolle. Mihinkää Jeesuksen valheelliseen lammaslaumaa muahan ei varmaan ees oltais hyväksytty. Olisin musta lammas tai viel pahempaa, joku uhkaava vaara. Sinänsä ihan viihdyttävää.