Oppitunti minusta

|§ 4. Luku §|

Sinä olet hyvä omana itsenäsi.

Tiedätkös, kun koskaan ei tiedä, tuleeko kohteliaisuudet vilpittömästi, vaiko velvollisuudesta. Saako kehuja kenties itselleen hyvän olon kertomalla kehun jälkeen itselleen, että nyt tuli tehtyä hyvä teko. Kehu voi olla myös sääliä. "Voi pieni Elijah, sinä olet todella hyvä piirtämään." Niin äitini sanoi minulle vielä yläasteellakin. Sitten kysyin häneltä, mikä kuvassa on hänen mielestään. Äitini pohti asiaa varmaan kymmenen minuuttia käännellen samalla paperia. Hän vastasi väärin. Jos valehtelet, älä kehu ollenkaan. Saat ehkä itsellesi paremman olon, mutta et minulle.

Jos minun pitäisi kuvailla olotilaani  yhdellä lauseella, se olisi "Hajoava juomalasi."

Tiedätkö miksi?

Ennen kuin lasi kolahtaa lattiaan, se on oikeassa muodossaan. Se on sellainen, millaiseksi se on luotu.  Sitä ei voi muovata uusiksi ilman tietynlaisia välineitä ja ammattitaitoa. Lasin läpi näkee. Siinä voi olla kauniita muotoiluja. Siinä voi olla myös muutama kolhu, mutta ne eivät vaikuta lasin käyttökelpoisuuteen.

Matkalla kohti lattiaa lasi kiepsahtaa muutaman kerran ympäri. Sillä ei ole enää mitään pakotietä, se tippuu väistämättömästi luonnonlakien mukaan.

Kun  lasi sitten lopulta kolahtaa lattiaan, se hajoaa. Sirpaleiden koon ja määrän määrää se, kuinka korkealta lasi tippuu, ja kuinka suurella voimalla se tippuu.

Tippumisesta kuuluu ääni. Hetkellinen ääni.

Sirpaleet leviävät lattialle.

Sirpaleet ovat teräviä ja ne pystyvät uppoamaan ihoon, sekä raatelemaan sitä.

Jos et ymmärtänyt, mitä tarkoitan:

Hajoava juomalasi on vertauskuva minusta. Siitä, mitä olin siihen, mitä olen nyt.