Is there blood in your mind ~ Finnish

Prologi, Whispers in the dark

Ukkospolun jylinä kantautui pienen kylmissään olevan pennun korviin aivan tämän läheltä. Vesipisarat piiskasivat ja tuuli koetteli alueen vähäisiä puita sekä pensaita. Lehtisateen aika oli alkanut ja sen kyllä näki katsomalla vain ympärilleen, kun tuulen piiskaamista puista laskeutui maahan keltaisia sekä punaisia lehtiä. Tämä pieni pentu oli aivan yksin klaanien rajamailla hylättynä, läpimärkänä sekä kokonaan veren peitossa. Pienen viattoman eläimen hiljainen valitus sekä yhtäjaksoinen tärinä tekivät näystä jopa järkyttävän. Lähellä liikkui viiden ison sekä lihaksikkaan kissan partio, joiden turkit olivat kastuessaan liimautunet näiden kylkiin kiinni. Pennun onneksi partion tehtävänä oli käydä ukkospolun puoleiset rajat läpi, heidän reittinsä tulisi nimittäin poikkeamaan juuri siinä, missä tämä avuton pentu makasi kylmissään läpikotaisin kastuneen sammaleen päällä.

"Siniturkki!" roteva tummankastanjan värinen kollikissa naukaisi sateen läpi niin lujaa kuin suinkin pystyi. Kolli oli havainnut tuntemattoman kissan vaimean hajun ilmassa, jonka takia hän kutsui muita partiossa olevia kissoja kanssaan tarkistamaan tilanteen. Ennen Siniturkin saapumista kollin korviin kantautui vaimeaa vikinää aivan ukkospolun läheltä. Äänntä oli vaikea erottaa tarkasti sateen sekä ukkospolun jylinän takia, mutta tämä kuitenkin oli varma siitä, ettei kuullut harhoja. Kuullessaan muiden partiossa olevien tulevan, kolli lähti liikkeelle yrittäen paikantaa äänen lähdettä hajuaistiaan hyväksi käyttäen. Ei aikaakaan, kun hän jo näki edessään pienen kylmästä tärisevän kissanpennun, joka oli väriltään lähes täydellisen verenpunainen. Kolli järkyttyi näkemästään, sillä pentu makasi isossa verilammikossa, jonka veri ei kuitenkaan ollut peräisin pennusta vaan jostain aivan muusta. Kolli antoi nopeasti ohjeet muille partiolaisille alueen tarkastamista varten ja jäi itse yhdessä hopeanharmaan naaraan, Siniturkin, kanssa pennun luokse keskustelemaan, miten tilanteessa meneteltäisiin. Nuori naaras oli heti pennun puolella ja kävi nostamassa tämän verilammikosta kollin kielloista välittämättä. Käytyään kiivaan keskustelun pennun kohtalosta, päättivät kissat kuitenkin viedä pennun klaanin leiriin ja antaa päällikön päättää pennun kohtalosta, sillä he eivät tällaista päätöstä kontolleen halunneet.

Leirissä partiota vastaan riensi klaanin päällikkö sekä varapäällikkö huolestuneet ilmeet kasvoillaan. Päällikkö Setritähti puhutteli pennun klaaniin tuonutta kollia vakavana eikä hän pitänyt kollin oma-aloitteisuudesta sitten ollenkaan. Hylätyn pennun klaaniin tuominen ei ollut suotavaa, vaikka se olisikin jalo ajatus sekä teko, ties mihin tällaisen hyllätyn pennun klaaniin tuominen johtaisi. Päällikkö ei kuitenkaan pentua enää halunnut oman onnensa nojaan jättää, joten tämä suostui ottamaan pennun klaaniinsa antaen tällä nimeksi Veripentu muistuttamaan kissaa joka päivä siitä, mistä tämä on tullut ja millaisena tämä löydettiin. Pentu sijoitettiin Katajakatseen pentueeseen, jonka pennut olivat kolmen kuun ikäisiä eli jotakuinkin samanikäisiä kuin Veripentukin. Pentua ei kohdeltu pentutarhassa kovinkaan hyvin, sillä lähes jokainen klaanissa syntynyt kissa halveksi tulokasta, joka oli vain avosylin hyväksytty klaanin jäseneksi. Katajakatse kohteli kuitenkin Veripentua heti alusta lähtien kuin omaansa, vaikka tämän omat pentunsa eivät tästä tykänneetkään. Veripentu vietti myös monta kuuhuippua parantajanpesässä, sillä pennun yskä ei tahtonut hellittää millään ja silmätkin vuosivat minkä ehtivät. Salviamarja yritti parhaansa mukaan parantaa pennun ja onnistuikin tässä tehtävässään usean kuuhuipun jälkeen. Veripentu oli ilmeisesti vain vilustunut vietettyään liian kauan kylmissään sateessa.

Päivät kuluivat eikä Veripentu saanut sen enempää hyväksyntää pentutarhassa kuin ennenkään. Ainoastaan yksi pentu suostui hänen kanssaan leikkimään, Kanervapentu, joka tuli toimeen kissan kuin kissan kanssa. Hän oli täydellinen esimerkki siitä, millainen kissan kuuluisi muita kohtaan olla. Kanervapentu yritti parhaansa mukaan saada muut pennut leikkimään Veripennun kanssa, mutta epäonnistui aina. Pian myös Kanervapentu alkoi saamaan osakseen muiden pentutarhassa asuvien halveksivia katseita eivätkä kuningattaret osanneet pitää suitansa kiinni vaan he arvostelivat kovaan ääneen erakkopentua, jota he eivät suostuneet klaanilaiseksi myöntämään. Veripentua tämä kaikki ei kuitenkaan haitannut, hän nimittäin tiesi, miksi häntä kohtaan niin käyttäydyttiin ja hän myös ymmärsi sen, ettei hän voinut yhdessä yössä asiaa muuttaa. Kissat tarvitsisivat paljon aikaa hyväksyäkseen hänet yhdeksi klaanin jäsenistä, ja aikaa oli runsaasti jäljellä.

Veripentu osasi kuitenkin arvostaa Kanervapentua sekä tämän jatkuvaa yrittämistä saada toiset hyväksymään Veripennun osaksi klaania. Kissa hän oli siinä missä muutkin vaikkei klaanissa syntynyt ollutkaan. Välillä iltaisin Veripentu kertoi ajasta, jonka hän oli viettänyt kulkukissaklaanissa. Hän kertoi kaiken, minkä suinkin muisti sekä osasi sanoiksi muuttaa. Hän kertoi äidistään, Ukkosmielestä, mikäli hän nyt edes muisti nimeä oikein. Hän kertoi pentueestaan, johon oli hänen lisäkseen kuulunut neljä muuta pentua, joista kaikki muut olivat olleet pikimustia sinisin silmin, kaikki muut paitsi Veripentu itse. Joskus hän innostui kertomaan myös kulkukissaklaanin tavoitteista sekä tavoista, siitä miten kulkukissat mitä todennäköisimmin asettavat oman etunsa kaiken muun edelle. Kertoi hän myös siitä, miten tuohon klaaniin kuuluvat kissat koulutettiin pennuista lähtien sotureiksi, joiden vertaisia ei muista klaaneista löytynyt. Tätä kertoessaan Veri muisti kuitenkin lisätä, että hänen muistikuvansa mukaan kulkukissaklaanilaiset eivät olleet juuri mitään verrattuna Tuuliklaanilaisiin, jotta ei herättäisi enempää paheksuntaa Tuuliklaanin kissojen joukossa kuin oli jo valmiiksi aiheuttanut. Näitä juttuja kerääntyi usein kuuntelemaan muutkin kuin vain pentutarhalaiset, ja jopa ne, jotka eivät Veripennun kanssa halunneet aikaa muuten viettää, kokoontuivat valkoisen pennun ympärille kuuntelemaan tarinoita klaanista, jonka olemmassaolosta kukaan ei aikaisemmin ollut tiennyt. Jotkut väittivät Veripennun valehtelevan, koska tämän jutut kuulostivat ennemminkin saduilta kuin todelta. Näitä väitteitä Veripentu ei kuitenkaan kuunnellut sillä hänelle riitti se, että tiesi itse, mikä on totta ja mikä ei.

Tuuliklaanin päällikkö Setritähti oli kuitenkin huolissaan kaikesta tästä, koska hän oli nähnyt unen, joka liittyi selvästi Veripentuun. Setritähti oli nähnyt unen, jossa hän oli ollut keskellä unikkoketoa valkoinen solakka naaras vierellään kuunhuipun aikaan. Heidät saartoi isojen sekä lihaksikkaitten kissojen parvi, jotka yrittivät tavalla kuin tavalla saada hänet hengiltä. Keto täyttyi kuiskauksista, joista ei kuitenkaan saanut selvää. Uni oli sekava, mutta tämän unen tulkitseminen ei paljoa vaatinut. Myös klaanin parantaja Salviamarja oli nähnyt unen valkoisesta veren peittämästä pennusta, eikä myöskään hänen unensa enteillyt mitään hyvää. Kumpikaan ei kuitenkaan ole täysin varma uniensa merkityksistä, joten toimimaan he eivät voineet alkaa. He pystyivät vain seuraamaan Veripennun elämää sivusta toivoen, ettei mitään tulisi tapahtumaan, ainakaan vielä.