>2<

2.1K 141 29
                                    



Mabretin näkökulma

Ensimmäinen fakta: Nimeni on Mabret. Mabret Swan. Mutta jos Valta kysyisi sitä, se olisi Robin Moonland. Koska sääntö numero yksi oli, ettei ikinä saanut paljastaa oikeaa nimeään.

Toinen fakta: Olin jumissa laatassa, josta Valta kohta kaappaisi minut.

Kolmas fakta: Mejí pääsisi turvaan. Hän voisi paeta Valtaa viemäreihin, kertoa muille kohtalostani ja kenties jopa pelastua. Se olisi parasta, mitä tapahtuisi.

Neljäs fakta: Alus pysähtyi yläpuolelleni. En katso sitä, en voi katsoa sitä. Se varmaan skannaisi silmämunani ja etsisi minusta kaikki mahdolliset tiedot.

Viides fakta: Valoheittimet kohdistuivat minuun, ja Aluksesta kuului ääniä. Pidin katseeni tiukasti maassa, kun painovoima kääntyi päinvastaiseksi ja aloin kohota laattoineni päivineni ylös Alukseen.

En nähnyt hetkeen mitään, en sitten yhtikäs mitään. Kirkkaita valoja oli joka puolella ja valkohaalariset ihmiset pakottivat minut istumaan. Yritin ensin pyristellä irti, mutta luovutin lopulta. Mitä taistelemista tässä enää olisi? Olin jo Aluksessa, pakokeinoja tuskin oli. Voisin aivan hyvin tehdä kaiken mitä nämä ihmiset haluaisivat – minulla ei ollut mitään menetettävää.

Kädet painoivat minut istumaan tuoliin. Ranteeni ja nilkkani jämähtivät saman tien tuoliin kiinni, ja päätäni taivutettiin taaksepäin. Okei, en suostuisi siihen, että he juottaisivat minulle jotain. Yritin repiä kasvojani irti heidän käsistään, mutta heitä oli liikaa. Puristin huuleni yhteen, mutta he eivät yrittäneetkään juottaa minulle mitään. Sen sijaan käteni pistettiin jotain. Heti kun se oli ohi, päästäni päästettiin irti. Hengitin raskaasti ja katsoin rannettani, joka alkoi muuttua hiljalleen violetin siniseksi.

"Mitä...te...teitte...?" Sain puserrettua ulos suustani, mutta sitten vaivuin pimeyteen.

***

Makasin jossain selälläni. En avannut silmiäni. En halunnut nähdä mitään.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etten edes tiennyt, paljonko kello oli. Olin joutunut Alukseen, jossa minuun oli pistetty jotain ainetta. Ilmeisimminkään en ollut kuollut siihen, mutta kysymys oli silti; mitä se oli tehnyt minulle?

En ollut edes ehtinyt katsella ympärilleni, ennen kuin ne hullut valkohaalarimiehet olivat istuttaneet minut tuoliin.

Mitähän minusta oli enää jäljellä? Olivatko he muuttaneet minut jonkinlaiseksi mutantiksi?

Liikuttelin ensin käsiäni, sitten päätäni ja lopuksi jalkojani. Kaikki tuntui toimivan normaalisti. Ainakaan jalkani eivät enää olleet kiinni siinä hemmetin laatassa.

Hitaasti avasin silmäni ja räpyttelin niitä pari kertaa. Näin yläpuolellani jotain valkoista, joka tarkemman katselun tuloksena paljastui katoksi. Käänsin päätäni vasemmalle, mutta katseeni tavoitti vain vitivalkoisen seinän. Käänsin päätäni oikealle, ja näin ruskean tuolin, jonka päällä olivat minun vaatteeni. Hetkinen, mitä minulla sitten oli ylläni...? Nousin vauhdilla istumaan, ja potkin valkoista peittoa pois jaloistani. Minulla oli vitivalkoinen paita ja – housut. Kaikki täällä taisi olla valkoista, paitsi tuo tuoli, joka hyppi näkökenttääni yhä uudelleen ja uudelleen.

Rullasin paidan hihaa ylemmäs, ja tarkastelin jälkeä, johon eilinen pistos oli annettu. Iho oli normaalin väristä, ja jouduin keskittymään kunnolla, että näin pienen pistojäljen verisuonen kohdalla.

Huoneessa ei tosissaan ollut muuta kuin sänky, tuoli, vaatteeni, ovi ja minä. Kokeilin varovasti ovea, ja se oli auki. En katsonut vielä ulos, vaan vaihdoin omat vaatteeni ylleni. Niistä oli lähtenyt tuttu viemäreiden ja hien haju, ja ne haisivat vahvasti pesuaineille. Irvistin puhtauden hajulle, mutta jätin asian siihen. turha minun oli valittaa, jos joku oli pessyt vaatteeni.

KuplaWhere stories live. Discover now