(K/V) Ööö sori joo en oo postannu enempää lukui koska ei ollu inspii sori:D En yhtään tiiä miten jatkan tätä ja ajattelin että voisitte auttaa mua:3 Jos te vaikka lähettäisitte ideoita tähän tarinaan, kay'? Odotan innolla ideoita<3
*
*
Nousin sohvalta El perässäni kädestä kiinni. Menimme keittiöön, ja sen minkä näimme, olisimme toivonneet olla näkemättä...
*
*
*
Istuin taksissa, katselin ulos ja ajattelin omiani. Siitä oudosta tapahtumasta kului viikko. Ja tietenkin hyvän onneni takia onnistuin nyrjäyttää nilkkani.
*aikahypähdys menneisyyteen*
- Nii siis mitä? – El katsoi minua ihmeissään.
- Hä? Älä sano mulle ettet näe tuota!! – vein katseeni lautasesta Elisabethiin.
- En.
- Mutta kun...
- Mä sanoin en! Ja mitä sä katot tota tyhjää pöytää kuin jotain haamua tai jotain??– El keskeytti minut.
El katsoi minua kädet ristissä. Siitä tiesi että hän on tosissaan ja luulee että olen seonnut. Siis tämä tapahtuu aika usein. Käännän pääni takaisin pöydälle.
-Mitäää? – siinä ei ollut mitään. Siis ei yhtikäs MITÄÄN!
- Mitä sä nyt ihmettelet?
- Noku kuulin jotaa ääntä joka kuullosti sun omalta ja ja ja.....
- Hei! Rauhoitu nyt!
Ei. En pystynyt rauhottua. Käteni tärisivät ja minua alkoi heikottaa. El toi lasin ja antoi sen minulle.
Menen aina hulluksi jos jotain outoa tapahtuu. Se on mun heikkous...
- Hengitä syvään.
-Y-yritän...
Pienenä olin hulluna kaikkeen yliluonnoliseen ja outoon. Nyt en ole enää pieni, seikkailuhaluinen enkä niin villi kuin ennen. Olen kasvanut. Ja kun se yksi asia tapahtui....
-No oikei, oon kunnossa.
-Hyvä.
-Mä haluun mennä puistoon.– sanoin. Tarvitsisin puhdasta ilmaa.
-Oletko varma?
-Joo.
-Okei, pystytkö nousta?
Nousin vähän täristen. Sanoin että olen okei ja että menen vaihtamaan vaatteet. El meni omaan huoneeseen.
Laitoin tavallisen sinisen hameen ja valkoisen topin. Olin mielestäni aika pullea mutta kaikki sanovat että se on toisin. Korjasin meikkejäni ja menin katsomaan Elisabetia.
Hän pukeutui punaiseen vapaaseen hameeseen ja halusi laittaa mustat balleriinat.
-No, oletko valmis?- kysyin.
-Joo.- hän vastasi.
Kun astuimme ulos asunnosta, näimme sen saman blondin pojan keinuilla. Hän oli yksin.
- Hei, kierretääks tuolt?- kysyin.
- Ei se blondi voi tehdä mitään sulle. Älä pelkää.
- En mä pelkääkään.
Poika katsoi jalkoihinsa ja kuunteli musiikkia. Hän näytti aika tylsältä. Hänellä oli punainen huppari, tiukat siniset farkut ja valkoiset vanssit.
- Mitäs jäit tujottamaan?- kuulin äänen.
Häpsähdin vähän ja katoin sivuille. Poika ei ollut enää kiikuilla vaan lähelläni.
- Kysyin sulta kysymyksen ja odotan että vastaat siihen heti.– poika oli todella lähellä minua. Pystyin haistaa hänen deodoranttinsa. Hän tuoksui hyvältä.
- En tuijottanut sinua!– sanoin kovaa.
- Hei blondi!– kuulin Elin äänen lähellä. - Sarah! Mitä hittoa? Jätin sut pariks minuutiks ja sä oot jo ton typerän blondin kanssa!
Poika perääntyi ja katsoi Eliä hermostuneesti.
- Mä en oo mikään typerä blondi, senkin kakara!– poika huusi vastaan.
- Kylläpä olet ja en oo kakara!
El jo lähestyi meitä ja aloin rauhoittua.
- Älä koske siihen typerys! Sä et oo sen arvoinen.
- Tch.
Poika kääntyi ja käveli asuntoon. Seisoin vaan kysymys merkkinä.
- Ei kai se tehny sulle mitään?
- Miks hitos sä jätit mut yksin tänne ja lähit jonnekin?!- aloin raivota Elille.
- Ensimmäiseks, älä raivoa ja huuda mulle! Ja toiseks, sä ite sanoit "joo" kun kysyin että meenkö ostaa lähikaupasta juotavaa.
- Enhän sanonut!
- Hei, Sarah, rauhotu jooko? Oot varmaan väsynyt siitä teatterijutustas. Joten haluatko jäädä ulos vai mennä takaisin ja nukkua?
- Haluan olla ulkona. Sori.
- Ei mitään.– El hymyili ja antoi minulle kolan.
Lähdimme kulkemaan puistoa kohti.
Mutta tietenkin kompastuin ja kaaduin yhden pojan päälle!
El oli kauhuissaan ja poika pyyteli anteeksi. Kerroin ettei se ollut hänen syytään vaan minun, mutta poika silti pyysi viedä minut sairaalaan kun en pystynyt nousta seisomaan.
- Anteeksi vielä kerran kamalasti!– poika pyyteli.
-Sanoihan jo, ei se sinun vikasi ole – sanoin nauraen.
Sairaalassa istuttiin kaksi tuntia. Pojan nimi oli Liam. Hän kertoi että unohti esittäytyä ja että oikeastaan tämä ei ollut niin kiva tapa tutustua. Olin samaa mieltä.
Hänellä oli ihanat ruskeat hiukset ja kauniit silmät. Meistä tuli aika hyvät kaverit vähässä ajassa.
*aikahypähdys takaisin*
Olin menossa vanhemmilleni. Keppien kanssa.
- Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut??– äiti oli jo ulkona vastassa.
-Kiitos ja tässä.– kiitin kuskia ja annoin rahan- No tota tällänen kömpelö tytär sulla on– nauroin.
Istuttiin pöydän ääressä: Isä päässä, minä sitä vastapäätä ja äiti vierelläni.
Äiti näytti huolestuneelta ja isä oli niinkuin ei edes huomavinaan. Hän vaan juo kahvia ja lukee jotain autolehtiä.
*
*
*
Joo tota... En oo pitkää kirjoittanu ja jaadajaada mut tiiän ei tästäkää tullu pitkä:c
Ja must tuntuu etten tykkää 1D enää niin PALJON joten lukuja tulee harvoin mutta kiitos kuitenkin niille jotka lisäsi kirjani itelleleen:3
Aloin kattomaan Animea niin se vähä niiku vetäs mut sen sisälle eikä päästä ulos... Jos täällä löytyy joku joka tykkää esim. Hetaliast tai Attack on Titanist ni kirjoitelkaas mulle:3 Ehkä teen niistäkin ficcejä mut en tiiä jaksanko ku oon tälläne pizza pepperoni D:
Ja unohan aina et mul on tää ficci:(
YOU ARE READING
The Kiss
Fanfiction-Sähän lupasit mulle!- sanoin astuessani yksi askel eteen. Kasvomme olivat todella lähellä toisiaan. Harry ei vastannut mitään vaan katsoi vihreillä silmillään minun silmiin. Yhtäkkiä hän nojautui eteen ja suuteli minua. Eihän tämä tähän kuulunut...
