Lied to Love (in finnish)

Luku 12

Nyökkäsin pienesti.

"Yritä nyt levätä, jos tulee jotain niin olemme alakerrassa", hän jatkoi ja lähti huoneestani.

Käänsin kylkeäni ja yritin nukahtaa.

***

Seisoin koulunpihalla. Oli todella pimeä ja katulamput valaisivat pihaa huonosti. Tuuli ravisteli puiden lehtiä. Lähdin kävelemään kohti rakennusta.

Yhtäkkiä takaatani kuului rapsahdus, jonka seurauksena käännyin ympäri. Mikael seisoi edessäni päällään täysin samanlaiset vaatteet päällä, kuin Eliaksella sinä iltana.

"Mikael! Sä säikäytit mut", naurahdin.

Mikaelin kasvot vääntyivät pelottavaan virneeseen, kun hän käveli luokseni.

"Sori, typy. Mun tarkoitus ei ollu säikäyttää sua", hän äänellä, joka ei kuulostanut lainkaan itseltään.

Hän veti minut suudelmaan, mutta se ei tuntunut aidolta. Se tuntui kylmältä, tunteettomalta ja väkinäiseltä.

Tuuli yltyi entistä suuremmaksi ja pyöritteli hiuksiani.

Mikael yritti laittaa kätensä paitani alle.

"Lopeta", sanoin.

Mutta hän ei lopettanut.

"Hei mä sanoin, että lopeta", huusin ja työnsin hänet pois.

Mikael ei näyttänyt enää itseltään. Hänen tilallaan oli Elias.

"E-Elias?" Kysyin järkyttyneenä.

Hän nauroi ivallisesti.

"Mikä on? Veikö kissa kielen?" Hän kysyi ivallisesti.

Samaan aikaan hänen taakseen ilmestyi Jacob ja hänen kavereitaan.

"Mehän sanottiin, että sun ei kannattais luottaa Mikuun", Jacob tiuskaisi ja he kaikki astuivat askeleen lähemmäs.

"Sä et ansaitse Mikaelia! Pysy erossa siitä!" Amanda huusi vierestäni ja tönäisi minut maahan.

He kaikki olivat ympärilläni ja huusivat kaikkea, mistä en saanut selvää.

"Lopettakaa!" Huusin kyyneleet silmissä.

"Lily! Lily! Herää!" Alexin ääni kuului vierestäni.

Säpsähdin hereille ja tunsin kyyneleiden yhä valuvan poskiani pitkin. Alex veti minut halaukseen ja yritti rauhoitella minua.

"Shh. Se oli vaan unta, se on ohi nyt", hän kuiskasi korvaani.

Tärisin pelosta. Mikä minuun oli mennyt?

Alex antoi suukon otsalleni ja tunsin lopulta rentoutuvan.

Kävin takaisin maakuulleen. Alex kasteli uudestaan rätin ja laittoi sen otsalleni.

Katsoin kelloa. Viittä vaille neljä. Oloni ei ollut yhtään parempi kuin illalla.

"Miks sä tulit tänne tähän aikaan yöstä?" Kysyin käheällä äänellä.

"Sä itkit", hän kuiskasi.

Hymyilin. Ennen sitä iltaa Alexia ei ollut kiinnostanut pätkääkään, mitä hänen pikkusiskolleen kuului. Kaikki kuitenkin muuttui sen jälkeen. Hän on pitänyt minua lähellään eikä ole muuttunut takaisin entiseksi itsekseen.

"Mutta yritä jatkaa unia, jos sulle tulee joku niin muista, että oon tos viereisessä huoneessa", hän sanoi ja käveli huoneen ovelleni.

"Alex?" Sanoin ennen kuin hän avasin oven.