Lied to Love (in finnish)

Luku 5

"Hei, mä oon pahoillani siitä, mitä tapahtu", Mikael istuutui vierelleni.

En vastannu. En pystynyt vastaamaan. Tuijotin vain eteeni katse lasittuneena. Välillämme vallitsi täydellinen hiljaisuus.

"Miksi sä teit sen?" Kuiskasin. Mikael huokaisi, hän siis ymmärsi, mitä tarkoitin.

"En oikeestaan tiedä. Kai se vaan tuli hetken mielijohteesta", hän sanoi hiljaa. Käänsin katseeni häneen.

"Mä en tiiä, pystynkö esittämään", ääneni murtui ja kyyneleet tippuivat poskilleni.

Mikael veti minut kainaloonsa.

"Hei, typy, älä itke. Älä pilaa sun kauniita kasvoja kyynelillä", hän silitti hiuksiani.

Nojauduin Mikaeliin ja suljin silmäni. Olimme hetken hiljaan ja hengitimme samaan tahtiin. Mietin Mikaelia. Olihan hän välillä rasittava, mutta olin alkanut välitittämään hänestä. Hänestä oli tullut jokseekin tärkeä minulle, vaikka tapasimme ensimmäisen kerran vasta eilen ja emme tunteneet kunnolla.

"Mikael?"

"Niin?"

"Lupaa et toi ei enää toistu", pyyhin kyyneleeni poskiltani.

"Okei, mä lupaan."

Tulin pois hänen kainalostaan ja otin laukustani pienen peilin. Silmäni olivat aivan turvonneet ja meikit olivat levinneet.

"Hyi että", tuskastelin ääneen.

"Mitä?" Mikael kysyi huvittuneena.

"Mun silmät on ihan turvonnu ja ripsarit on levinny", tutkailin edelleen itseäni peilistä.

"Mähän sanoin, et sun ei kannata pilata sun kauniita kasvoja", Mikael virnisti huvittuneena.

Tökkäisin häntä kyynerpäälläni huvittuneena. Pyyhin levinneet meikit naamaltani ja nousin ylös.

"Mä meen nyt kotiin, nähään huomenna koulussa", sanoin ja olin tekemässä lähtöä. Kuitenkin pysähdyin ja menin halaamaan Mikaelia.

"Äläkä murehdi, mä en oo sulle enään vihanen", kuiskasin ja kävelin pois.

***

"Mihin menit koulun jälkeen, ku ei kerran tarvinnu hakee?" Alex kysyi uteliaana keittiössä. Oli meidän vuoromme tehdä illallista.

"Kävin nopee kaverin luona", vastasin ja pilkoin vihanneksia.

"Jaa. Oliks se tyttö vai poika?" Alex jatkoi paistaessaan äsken leikkaamiani vihanneksia.

"Ai kuka? Se kaveriko?" Otin jääkaapista broilerin.

"Nii", Alex siirsi katseensa minuun.

"Jos nyt haluut välttämättä tietää, ni poika", aloin paistamaan broileria pannulla.

Alex oli hetken hiljaa. Lisäsin broilerit kasvisten sekaan ja lisäsin kerman. Emme puhuneet sanaakaan.

Ruoan valmistuttua menin kattamaan pöydän lautasilla. En huomannut Alexia, joka oli tullut taakseni.

"Onko se sama jätkä? Se sama, jonka kyytiin menit tänään?" Alex tiuskaisi.

Järkyttyneenä tiputin yhden lautasen lattialle ja se pirsoutui tuhansiksi sirpaleiksi. Sinne meni sekin kallis lautanen. Käännyin veljeni puoleen silmät leiskuen.

"Kyllä! Onko siinä jokin ongelma? Ja tulitko sä vakoilemaan mua koululle?" Tiuskaisin takaisin.

"Sä et voi hengata semmosen naistenkaatajan kanssa!" Alex aloitti huutamisen, jolloin vanhempamme tulivat keittiöön.